Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Mitä ovat trollit?

Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja ja saada vastaukseksi kiihkeitä tai muuten tunteellisia vastauksia.

Tai peittää kirjoittajan omat puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. Eräänlaista provokaatiota siis.

Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan.

Näitä on Facekin pullollaan. Esimerkiksi Jomtien Pattaya Beach -ryhmä on siihen otollista maaperää, sillä ylläpitäjänä en harrasta ryhmästä sulkemista määräajaksi saati ikuisesti. Siellä saavat siten trollitkin elämöidä. Mutta vain aikansa ja vain tavallaan. Lisäksi minusta saa helposti kumppanin, joskaan juuri koskaan en sanailua aloita.

Ehkä eniten harmitusta aiheuttavat ne, jotka pyrkivät pilaamaan asiallisenkin kysyjän avuntarpeen alamittaisella elämöinnillään.

Mainittu harrastus on oiva älykkyyden mittari enkä trolleista juuri mitään myönteistä löydä. Ne ovat kuin Niilo-koiraan tarttuvat syyhypunkit tai korvani juuressa inisevä hyttynen.

Mutta vaikka pienuuteni on minullakin, en olisi arvannut jotain somessa perin juurin närästävän, kun presidenttimme esitti surunvalittelunsa ensimmäisen, koronavirukseen kuolleen suomalaisen omaisille.

Tämä kaikki on kuitenkin antanut viimein vastauksen vuosikymmeniä mieltäni vaivanneeseen kysymykseen. Että voiko tyhjyydessä olla sattumaa? Ajattelin, ettei voi, sillä silloinhan se lakkaa olemasta tyhjyyttä. Mutta olin väärässä. Trollin korvien välissä voi olla sattuma ja silti pää ammottaa tyhjyyttään.

Ei kommentteja: