Maailma on perin pohjin ja juurta jaksain mullin mallin, sikin sokin, hujan hajan ja huiskin haiskin

Saisinko otsikon englanniksi? Joltakin, jolla on hyvä kielipää tai muu kääntämiseen tarvittava osaaminen?

Ennen kuin pyrin ja menin vapaaehtoisena armeijaan, pohdin kuukausitolkulla menenkö lainkaan. Ratkaisun löysin, kun tein asiasta niin pienen, että sen ymmärsin.

Ajattelin, että kotiini tunkeutuu roskajoukko, joka tappaa lapseni, raiskaa vaimoni ja asettuu taloksi. Sekä sanoo minulle, että ota poika reppu pykälään ja lähde johonkin suuntaan, sille me tulemme isännäksi paikallesi.

Tämän avulla ymmärsin, että minulla ei ole pasifistin sydän eikä muullakaan syyllä aseistakieltäytyjäksi. Vaan olen valmis käyttämään riittävästi väkivaltaa roskajoukon poistamiseksi vähintään kodistani. Ellei peräti lopullisesti yhteiskunnan jokaisesta avoimesta osasta.

En kuuna päivänä osannut kuvitella, että tämän, välillä niin kovin uhmakkaan, itsekkäänkin ja umpiluisen kansan ruotuun saamiseen tarvitaan rauhan ajan ruotuväkeä. Koko intin ajan ja jälkeenkin oletin olevani koulutettu vain sotaa varten.

Olin väärässä. Valitsemamme Kukkulan väki Arkadianmäellä sulki ensin valtakunnan rajat ja nyt se viipaloi maan pienempiin osiin. Tätä herkkua saa ensimmäisenä maistella Uusimaa, jossa majojaan ylläpitää neljäsosa kansasta.

Kun katajaisen kansan pysäyttämiseen ei riitä virkavalta, on avuksi pyydetty armeijan miehet sekä naiset. Ja viimeistään ensi viikolla barrikadeilla, maakunnan rajoilla on kysymässä kasikymppiseltä mummolta alle kaksikymppinen kloppi tai klopitar (sorry), että minne mahdat muori olla menossa?

Mutta osin ollaan yhä jälkijunassa, jonka on mahdollistanut kriisinajan avoin Suomi. Sillä tällä viikolla ja viimeistään viikonloppuna on moni kynnelle kykenevä, vauvasta vaariin paennut peräkärryt täynnä tavaraa susirajalle ja kuka minnekin Uusimaan ulkopuolelle koronan kanssa ja ilman.

Toisin teki esimerkiksi Filippiinit. Joka käytännössä ensin pysäytti muun muassa enemmän tai vähemmän sisäisen joukkoliikenteen ja kertoi sitten mitä oli tehnyt.

Kukkulan väki on jälkijunassa koko ajan yli puoluerajojen. Toimeksiantajalle eli kansalle syötetään selitykseksi kotimaahan ulkomailta hallitsemattomasti palaamista, että ministereiden ja ministeriöiden välille ei tieto kulkenut.

Itse ajattelen nyt jo hieman tuohtuneena, että enemmän totta on hattuun noussut jobi, jossa on suosittua sanoa "ei kuulu mulle".

Tämän ymmärtämiseen ei tarvita kielenkääntäjää, sillä selkokielellä se on: "Älä tee sitä itse, jos edes kuvittelet, että siinä voi omatkin lapaset kastua tai huomenna sen saattaa tehdä joku toinen."

Se on suosittu selitys hiljaa itselle sanottuna myös silloin, kun tekijät tai oikeastaan tekemättä jättäjät eivät ole tehtäviensä tasolla.