Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Olli Valtonen


Kun olin Sininauhasäätiön boss, pidimme päämajaamme otsikon miehen lafkan, Helsingin Kaupunkilähetyksen naapurissa. Sörnäisten Kurvissa Hämeentiellä.

Kaupunkilähetyksen maineikas nimi on tainnut jäädä Ollin uudistusten jalkoihin ja uutta lienee HelsinkiMission. Ja hukkasinhan samalle "Ihmisen tielle" minäkin  Raittiuskotisäätiön. Josta tuli Sininauhasäätiö ja jota jälkeeni on pinnalla pitänyt moni boss ja yksi yrittänyt viedä mennessään. Ties minne.

Innoituksen tähän blogiin antoi tämän linkin takana oleva, oiva kirjoitus Olli Valtosesta ja kirkon menosta.

Pitäessäni majaa Hämeentie 62:ssa, joka oli Sininauhojen omistuksessa, oli seinien sisällä, Pertti Metsärinteen orkesterinkin harjoitustilana toiminut sakraalitila eli vihkimyksensä saanut kirkko.

Sitä kunnostin takaisin kirkoksi vuosi tolkulla Päivi Strandénin kanssa. Joka itseasiassa kirkonkirjoista kirkon löysikin. Sillä paikkaa hankkiessamme luulimme sen olevan vain juhlasali tai sali salien joukossa.

Mutta yksi puuttui ja se oli risti kirkon seinältä. Kun tätä yhtenä päivänä kadulla puhuin katua lakaisseelle, sinällään suhteellisen vieraalle miehelle, nosti hän katseensa ja sanoi: "Jaa, että se risti? Tuollahan se on selkäni takana Ollin lafkan kellarissa rojujen alla".

Lähdimme saman tien Valtosen työhuoneseen puhumaan ristin kohtalosta. Tähän mies pöytänsä takaa, että "kappas vaan. Minun täytyy nyt vähän tuumata asiaa ja palataan juttuun". Vuosien ajan paluuta odottelin eikä juttuun palattu.

Mutta aika kypsensi asiaa sekä minua. Viimein odottelin vain kulmikasta, hieman nurjaa mieltä, jolloin kapuan Ollin toimistoon lievän särmän kanssa uudelleen. Ja niin yhtenä aamuna kolkuttelin ovella ja muitta mutkitta kysyin: "Mikä on sellainen pappi, joka ei palauta ristiä sille kuuluvaan paikkaan?" Ei mikään, sanoi Olli ja jatkoi, että "mennään viemään risti kotiin". Ja niin se palautui messinkisenä ja seinän korkuisena ristinsaatossa omalle paikalleen.

Kunnes tuli Täystuho-nimenkin saanut, joka oli viedä mukanaan koko Sininauhasäätiön. Hän ehti myydä paljon hallituksensa kanssa. Myös kirkon. Vain risti jäi, sillä tälläkin kerralla sen ehti joku pelastaa.

Mutta Olli Valtoselle iso kiitos, että olit mukana tässä ja osa tämän ristin sanomaa.

Ei kommentteja: