Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Jokilaaksossa jälleen

Viimeisen yön Thaimaassa olin lentokentällä Capselihotellissa eli Matkamunassa, jonka nimen nämä viisi käytössä olevaa, oivaa yösijaa saivat minulta.

Mutta lisääkin niitä on tulossa. Kertakaikkisen loistokokemus sekä oiva tapa vähentää viimeisen yön ja aamun jännitystä. Ei tarvitse jännittää tuleeko taksi tai muu kyyti aamuyöstä ajoissa eikä tarvitse jännittää kuinka kyyti onnistuu aamuruuhkassa esimerkiksi lentokentän lähistöllä olevasta hotellista.

Iltasella ostin Suvarnabhumin 7-Elevenistä hieman iltapurtavaa juomineen sekä aamupalaksi jogurtia ja pari sämpylää. Mukavahan niitä oli vuoteessa popsia ja kävellä turvatarkastuksen kautta aamulla odottamaan Finnairin konetta.

Korona tuli Koskenmäen alikulkutunneliin Tuusulassa
Lentokentällä mittasivat kuumeen pariin kertaan ja saattaa hyvinkin olla, että selvisin ilman Koronaa Jokilaaksoon.

Koneessa, joka oli aivan täynnä, pohdin vierustoverin kanssa, että mikähän logiikka mahtaa viranomaisilla olla karanteenissa oleville tai meneville joukkoliikenteen suhteen. Juna sekä linja-auto ovat kieltolistalla ulkomailta tulijoille ja esimerkiksi Pietarsaareen mennään valtion piikkiin taksilla. Mutta Ouluun lennätetään jatkolennolla 2 viikkoa karanteenissa olevatkin pari kertaa päivässä.

Kaikkinensa annan kyllä valtiolle ja Finnairille täydet pisteet kuinka ne yhteistyössä pyrkivät saamaan kaikki suomalaiset kotiin maailmalta.

Ei kommentteja: