Onko ilmaisia lounaita?

Eilen ajattelin kirjoittaa tänään roskaamisesta, mutta siirrän sen hamaan tulevaisuuteen. Tarkoitukseni oli verrata Suomen ja Thaimaan roskakulttuuria, mutta työstän aihetta hieman lisää. Totean kuitenkin Thaimaan väestön olevan Suomeen verrattuna kymmenkertainen, kuten likimain turistienkin. 2019 Suomessa yöpyi 7 miljoonaa ulkomaalaista ja Thaimaassa vastaavasti 40 miljoonaa.

Sen sijaan eilen, parin vuoden tauon jälkeen ilmestynyt ilmainen paperilehti innosti pohtimaan mitä muita maksuttomia tuotteita tai palveluita mahtaisi Jomtien Pattayan seudulla olla suomalaisille. Ilmestynyt aviisi on nimeltään Thai-Finn Magazine, joka löytyy myös nettiversiona. Samalla sektorilla on toinenkin, vain sähköinen julkaisu, Thaimaan Suomalainen, jonka jutuista osa on maksumuurin takana.

Mutta mitä muuta, erityisesti suomalaisille tarkoitettua maksutonta palvelutarjontaa sitten seudulla tällä hetkellä on? Mieleen tulee Pattaya Suomi-Seura ja sen tiloissa toimiva sunnuntainen Kotikirkko ja arjen AA-ryhmä tai ryhmät. Loistavia asioita molemmat mitkä eivät ole keneltäkään pois. Samaa loistavaa linjaa edustavat myös Seuran tilat, jonne voi mennä tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia, on jäsen tai ei. Muistelen ainakin aiemmin sieltä löytyneen myös jonkun kerran viikossa paperi-Hesarin. Vaikka moni Seuran kirjastoon kirjoja lahjoittaakin, on ne tarkoitettu vain jäsenten lainattaviksi. Shakkia voivat sen sijaan pelata varmasti ei jäsenetkin eikä se maksane mitään. 

Iloinen tämän kauden maksuton piristysruiske on viereisellä tontilla aloittanut mölkkypelitoiminta. Samassa sarjassa painii myös petankkiharrastus, jota suomalaiset ovat pelanneet ainakin rannalla ja Buddha-aukiolla. Tällä hetkellä ehkä vain jälkimmäisessä paikassa kuutena päivänä viikossa.

Luulen, että täysin maksuttomia, järjestettyjä toimintoja on muitakin, mutten niistä tiedä tai en muista. Mutta kyllä maksuttomat lounaat ovat aika harvinaisia. Olisikin mukava täydentää ilmaista palvelutarjontaa kertomalla niistä, jos sellaista on. Aikaahan ilman käyttöä monella on Thaimaan auringon alla riittämiin. Tosin joskus tapaa kiireisiäkin kulkijoita, jotka ovat aina menossa jonnekin ja tulossa jostakin 😂.

Unohtui eilisestä blogista

Petankkijengin väli- ja jälkilöylyissä parannetaan joskus mielemme lisäksi maailmaa. Siitä kertominen ei mahtunut eiliseen tarinaan, vaikka sitä otsikossa lupasinkin. Joten kerron jotain nyt ja ehkä jatkan huomenna roskaamisesta.

Joskus itse kullekin aiheeksi sattuu sydämenasia, jolloin myös kiivailemme. Muiden tapaan silloin me kaikki olemme oikeassa, vaikka olisimme tyystin eri mieltä. Kuten Covid 19 rokotuksesta, kun yksi pitää sitä perusteltuna, toinen ei ja kolmas jotain siltä väliltä.

Lähtökohtaisesti en ole edes sitä mieltä, että siitä päättäminen on järjestäytyneessä yhteiskunnassa jokaisen yksilön oma asia. Sillä sitä eivät ole talvirenkaat eivätkä ajovalotkaan puhumattakaan muista itse asettamistamme säännöistä ja laeista. Jos demokraattisesti valitsemamme asioiden hoitajat ovat jotain linjanneet, on tehtävä niin tai kuljettava niiden kyydissä, jotka käyttävät ajokeliin sopivia renkaita. 

Jos siis olisimme tehneet pakon vaikkapa rokotteen ottamisesta Itävallan lailla, on se silloin otettava. Ei auta, vaikka sitoutuisi elämään erillään heistä, joille yhdessä sovittu sopii. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa on elettävävä sen säännöillä myös puolivillinä viidakossa ja puolivillinä vankilassa eikä tyystin ulkopuolella elämisen mahdollisuutta hevin ole kenelläkään. 

Kun Thaimaa on päättänyt maskipakosta ja esimerkiksi kauppaketju 7-Eleven pitää siitä kiinni, tulevat tarvittaessa vartijat tai poliisit poistamaan maskittoman kaupasta.  Eilen seurasin, kun aiemmin mainitsemani, teltassa asuva nainen halusi ostaa antamillani kolikoilla kuuman juoman, mutta hänellä ei ollut olemassakaan maskia. Niinpä 7-Elevenin henkilökunta palveli häntä kadulle 💕.

Mutta vain harvoin kannatan pakkoa, sillä jokunen vuosikymmen sitten nosti polio päätään Suomesta, silloin 95 % kansasta otti sokeripalan kanssa rokotteen vapaaehtoisesti. Luulen, että rokotteesta kieltäytymiseen vaikuttaa sekin, että pitäisi saada itse päättää ja enemmistö kuitenkin ottaa sen, moni mielellään. Silläkin on merkityksensä onko joku ystävä sairastanut polion tai vakavan coronan. Aihe kuitenkin nousi keskustelussa liian kiivaaksi tai menetti mielenkiintonsa, kun pyysin arviota mikä olisi tilanne viruksen kanssa, jos rokotetta ei olisi tai kukaan ei sitä ottaisi.

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä yli puoli miljoona coronaan kuollutta ja ennen kuin palaan Suomeen, veikkaan Thaimaassa tartuntojen määrän kasvavan yli 30 000 vuorokaudessa. Nyt niistä vain pieni osa on ulkomailta tulevia enkä voi ajatella, että maahan tulevien rokotuspakolla ei olisi mitään merkitystä.

Kaikki kirjoittamani ovat kuitenkin vain mielipiteitä muiden joukossa. Eikä kenelläkään ole viisautta, saati varmaa tietoa mitä elomme kyseisen viruksen kanssa on tulevaisuudessa. Samaan nippuun laitan senkin käsitykseni, että jos ketään ei rokotettaisi, tilanne olisi toinen, vaikka emme tiedä mihin sekään johtaisi. 

Petankkia ja maailmanparannusta

Aiemmin kirjoitin, että olen monta kertaa aloittanut petankkiharrastukseni, joka ei koskaan ole jäänyt elämään. Vaan sammunut muutaman kerran jälkeen kuin hiipuva nuotio. Nyt se elää paremmin ja voin kuvitella sen kulkevan mukanani yhtä kauan kuin minäkin Thaimaassa. 

Ehkä siksi, että olen löytänyt parituntisen pallojen matkassa olevan muutakin kuin pelaamista. Se on mukavassa seurassa, hyvällä ja huonolla huumorilla maustettua yhdessäoloa. Siihen lisähöysteen tuovat ottelutauolla ilmestyvät, skootterin sivussa kulkevat tuotekärryt. Toisesta saa jääkylmää kahvia tai teetä ja toisesta yhtä kylmiä jäätelötötteröitä viidellä eri maulla.

Pelipaikkaa kutsumme Buddha-aukioksi, jossa tapahtuu paljon muutakin. Vielä illalla ja nyt aamullakin ihmettelin paikallista miestä, jonka taisimme ajatella tuovan alueelle kuivattuja risuja pihaansa rumentamasta. Mutta kuinka väärässä olimmekaan, kun hän kaivoi tavaroistaan kuokan ja istutti aidan viereen parimetrisen puun taimen. Se ei selvinnyt miksi hän näin teki, joten loimme oman tarinamme. Ajattelimme, että hän hyvitti jonkun tekonsa istuttamalla kasvin ja antamalla sille uuden elämän mahdollisuuden. 

Koska kyseessä on ensisijaisesti Buddhan aukio, on siellä myös leikkimökin kokoinen rakennus, jossa luulen henkien asuvan. Ihmiset käyvät siellä säännöllisesti siivoamassa ja tuoden päivittäin asioita sekä juomaa. Viettääpä siellä aikaansa pulupariskuntakin. En tiedä ovatko pienen huoneen varsinaiset asukkaat hyviä tai huonoja, jolloin tuomisien tarkoitus olisi lepyttäminen, jotta eivät intoutuisi kiusaamaan ihmisiä, vaan pysyisivät kodissaan. 

Buddha-aukiolla ratkotaan myös joskus pariskuntien keskinäisiä asioita. Yhtenä aamuna tullessani katsoin lehtikasassa istuvaa naista, joka tuijotti tuimasti takaisin sanoen, että mitä sinä siinä katselet (lue töllötät). Siihen minä, että soli soli. Pian seuraan ilmestyi mies ja he ryhtyivät pontikan avulla aukomaan parisuhteensa solmuja. Keskustelu äityi niin suuriääniseksi, että se hallitsi pelikenttämmekin tapahtumia. Välillä apuun haettiin henkien huoneesta neuvoja, jonka jälkeen olikin tovin sopu maassa. Kunnes äänet kasvoivat humalatilan edetessä entisiin mittoihinsa.

Aivan oma lukunsa ovat aukion kaksi, varsinkin farangeja kohtaan arkaa koiraa, jotka eilen ajoivat alueelleen tunkeutuneen muukalaisen tiehensä. Arvatenkin se oli päässyt lähistöltä omille teilleen, koska kaulassa roikkui parimetrinen kettinki. Luulen, että joku on hakannut toista Buddha-aukion koiraa kepillä tai vastaavalla, sillä paikallisille se huiskuttaa ystävällisesti häntäänsä.

Sai Kaew Beach

Joku kirjoitti Armeijan rannasta alla olevan linkin takana kolmisen vuotta sitten niin kauniisti, vähän ylisanoillakin, johon ei juuri lisättävää ole: 

https://www.pattayaunlimited.com/sai-kaew-navy-beach-sattahip/

Itse asiassa saman nimisiä paikkoja on ainakin kaksi, toinen Sattahipissä ja toinen Koh Sametilla. Jatkan silti aiheesta hieman, sillä lähes joka viikko käyn Pirkon päiväretkillä. 

Pirkko hoitelee lavataksin ja kasaa noin tusinan porukan, joka matkaa kirkkaan veden äärelle. Lähdemme aamulla kahdeksalta ja palaamme iltapäivällä kolmen maissa. Auto odottaa rannalla koko ajan ja luulen kuljettajan nukkuvan sen ajan, jotta jaksaa tehdä päivän keikan perään yön töitä.

Uimme, kerromme tarinoita, pelaamme korttia, luemme, syömme, täytämme ristikoita ja kuka mitäkin. Kävelemme pitkin rantaa, otamme aurinkoa tai vain lojumme varjossa puiden katveessa parin apinan seuratessa olisiko kenelläkään mitään siepattavaa. Joskus saattaa viereen tupsahtaa rannan koirakin kysymään olisiko hänellekin jotain, vaikkapa kananluita. Ruoka on muutamassa syömäpaikassa hyvää ja annokset suuria. Itse asiassa niitä on monesti kolmea eri kokoa.

Päivän lysti maksaa kyydin osalta noin 100 bahtia (2,70 euroa) per lärvi ja saman verran ottaa armeija luonnonsuojelumaksua. Sitä joka kerta joku ihmettelee hyvin hoidetulla, valtavalla alueella, että mitä ne rahalla tekevät. 

Päivän leppoistamisreissu on mukava ja ajan kanssa valikoitunut seura loistavaa, jossa ei juuri alkoholijuomien kanssa läträtä. En tiedä kuinka parin, kolmen armeijan tarkastuspisteen läpi pääsisi, jos olisi menossa sinne, varsinkin ilman thaiseuraa skootterilla. Luulen, ettei se käy päinsä, sillä paikka on sopivan ajomatkan päässä, mutta pyörillä kulkevia ei rannalla juuri näy.

Ihmiset ovat omissa oloissaan ja viihtyvät keskenään. Vain joskus joukkoon ilmestyy seurue, joka haluaa poiketa rutiineista. He ajattelevat, että kaikki ihmiset haluavat kuunnella beachilla kovaäänistä musiikkia. Mutta hiljaisuus voi joskus jonkun yllättääkin. Kuten eilen yhden seurueestamme, joka meni uimaan kuulolaitteet korvissaan.

Elämäni iloja eläinten kanssa

Luulen minulla olevan Thaimaassa hyvän päivän tuttuja lähes yhtä paljon koirissa ja kissoissa kuin suomalaisissa ihmisissäkin. Kaikki tuttavuudet ovat mukavia, joista eläimet saavat oman aikansa. Myös rantatuolien välissä ruokaansa etsivät kyyhkyset ja varpuset, joille koiran kuivamuona kelpaa yhtä hyvin kuin kissoillekin. Jos on malttia, tulevat linnut syömään kädestä.

Kuten apinatkin, joita tapaan viikottain, kun vietämme päivän Sai Kaew armeijan rannalla. Tavaroiden kanssa on syytä olla tarkkana, sillä kun silmä välttää saattaa eväspussi tai käsilaukku lähteä puiden latvaan tutkittavaksi. Huulipuna ja muutkin kauneudenhoitovälineet ruuan lisäksi saattavat jäädä sille tielleen.

Kissoihin olin pitänyt monta vuotta etäisyyttä, mutta jotenkin ne ovat tällä matkalla luikerrelleet takaisin sydämeeni. Ehkä ensimmäisenä sinne tunki itsensä naapurimajatalon chihuahua Owen-koiran kaveri. Usein hame päällä kulkeva pieni pentu, joka häkkiin joutuessaan naukuu surkeasti ehkä luullen Owenin olevan vapaana. 

Lopullisesti kissatilan itseltäni raivasi uuden aamiaispaikkani viihdyttäjätyöntekijä, joka sangen pian oppi tulemaan viereeni puskemaan reittäni syödessäni aamiaista. Nyt se tulee keittiöstä juoksujalkaa kuultuaan ääneni, kun toivottelen muulle henkilökunnalle huomenia. Eräänlaista ostettua välittämistä siis, kuten viihdyttäjän työhön usein kuuluukin. 

Usein kävellessäni vilkuilen maahan, sillä kääntelen koppakuoriaiset oikein päin, kun ne jostain syystä makaavat asfaltilla selällään jalat kohti taivasta sätkien. Aiemmin törmäsin silloin tällöin aamulenkillä myös laitumelle menossa olevaan karjalaumaan paimenineen, mutta nyt ne ovat olleet poissa.

Kun olen lisännyt lenkkivalikoimaa, ovat tilalle tulleet kanat kukkoineen, jotka minut kohdatessaan kiekuvat ja kotkottavat varoituksia toisilleen. Kanalauman käyttämästä kielestä en sen enempää saa tolkkua. Läheisellä vesialueella näen joskus haikaran sekä muun kokoisia ja näköisiä lintuja, jotka minut havaitessaan ottavat äänettöminä siivet alleen.

Mukavaa on myös havaita, että sen myötä kuinka kohtelen eläimiä, ovat niiden emännät ja isännät tulleet silminnähden ystävällisemmiksi minua kohtaan. Siihen kyllä saattaa vaikuttaa sekin, että usein lapsia tavatessani annan heille kolikon tai pari, joskus jotain muutakin.

Aamulenkkini ovat itselleni jotain ainutlaatuista, jolloin koen hyviä fiiliksiä yhteydestä ihmisiin, eläimiin ja kasveihin. On mukava kokea olevansa ainutlaatuinen, mutta mitätön osa maailmankaikkeuden suurta suunnitelmaa, josta uskottelen ymmärtäväni jotain, vaikken siitä oikeasti mitään käsitäkään.

Mari-Jari Sauna

Kerran taisin kirjoittaa, että yksi paikoista, jossa olen viettänyt paljon elämäni aikana kotini tai kulloisenkin asuinsijani ulkopuolella vapaa-aikaa, on sauna. Näin on varmasti monella muullakin.

Thaimaassa ollessani olen käynyt useammin kuin kerran ainakin tusinassa eri saunassa ja niihin liittyvissä allaskokonaisuuksissa. Jokaisessa on ollut jotain mistä pidän paljon ja joskus jotain mistä pidän vähemmän tai en lainkaan. Haukkumisen jätän silti muille, sillä se pilaa sauna- ja usein  muunkin hyvän fiiliksen. 

Ehkä kaunein löylyhuoneen näköala merelle on Pattaya Suomi-Seuran condon katolta. Upea auringonlasku vastaavasti on Lumpinin saunan uima-altaassa. Voi ihailla kuinka aurinko painuu horisonttiin Siaminlahden toiselle puolelle. Jollekin vastaavasti huonoa on saunamatka, toiselle maalatut lauteet, kolmannelle hygieniataso, neljännelle löylyseura, viidennelle hinta jne.

Pitkään luulin, että Jomtienilla sijaitseva Mari-Jari on sulkenut ovensa. Saattoi kuitenkin olla maanantai, kun piipahdin autiolla pihalla ja tein liian hätäisen tulkinnan, sillä silloin paikka ei palvele asiakkaita. Kun Suomi-Seura oli ja me asuimme Soi Welcomella, tuli Mari-Jarilla käytyä useammin, koska se sijaitsi varsin lähellä, kävelymatkan päässä. Muistelen saunan olleen myös aikoinaan halvempi, sillä tällä hetkellä hinta on 300 bahtia.

Mieleen muistui TB:n mainos, missä porho ajoi limusiinillaan sikari suussa todeten hänelle sopivan, että polttoaine maksaisi kympin litra. Ja jatkoi, että silloin ei tulisi kuin tuttuja vastaan.

Myös saunaseuraan vaikuttaa hinta eikä Mari-Jarissa juuri käyne saunojia, joille tärkeää on päästä halvalla. Eilen raotin kukkaroni nyörejä ja nautin täysin palkein hienosta kokemuksesta, siisteydestä ja hygieniasta. Siitä hyvä osoitus on aito, venäläinen kiuas ja sauna, joka on kolme kertaa päivässä tovin kiinni. Silloin löylyhuone siistitään ja tuuletetaan kunnolla.

Jos ei syystä tai toisesta tahdo paikan päälle, on netissä kuvia ja videoita, joiden avulla voi päästää mielensä aistimaan hienoa kylpy- ja saunakokonaisuutta.  Venäläisen lisäksi paikassa on kaksi suomalaista ja turkkilainen sauna, jonka moni tunnistanee höyrysaunaksi. Väkeä oli eilen kolmisenkymmentä kerrallaan. Juomakin oli kylmää kuin kylmäaltaan vesi ja hyvää, jota tarjoili hieman suomea puhuva, ystävällinen tarjoilija.

Oli mukava reissu, vaikka juuri hinnan ja ehkä suomalaisen seuran puutteen vuoksi en siellä säännöllisesti käy jatkossakaan. Mutta vannomatta paras, sillä Mari-Jarista on vaikea löytää huonoja puolia. Itäisen naapurimaamme kansankin kanssa olen tullut juttuun sitä paremmin, mitä paremmin muistan painaa taka-alalle isältä ja vähän muiltakin perittyä ryssävihaa. 

Lähteäkö vai eikö lähteä

Soutaa ja huovata tarkoittaa häilyä, olla kahden vaiheilla, horjua, hoippua, epäröidä. Ehkä sanonta tulee siitä, että soutaminen tapahtuu selkä menosuuntaan ja huopaaminen päinvastoin.

Jotain sellaista oli tämänkertainen lähtöni Aasiaan. Sen sai aikaan Covid-19 alati muuttuvine karanteenisääntöineen. Siirsin moneen kertaan lähtöajankohtaa ja vetkutin lähteäkö lainkaan. Mutta lähdinhän minä hieman tavanomaista myöhemmin, jonka vuoksi valitsin vuoden viisumiin sijaan 90 päivän luvan usealla maahantulolla. Ajattelin, että ehkä teen matkan ulkomailta ulkomaille. Tämän karsi pandemiakäytännöt. Nyt olen hyvin tyytyväinen, että lähdin, sillä poikkeusolojen vuoksi näen ja koen toisen tai oikeastaan kolmannen kerran erilaisen Thaimaan.

2005 heti vuoden alussa lensimme ensimmäisellä lennolla Suomesta Phuketiin tsunamin jälkeen. Intian valtameren merenalainen maanjäristys tapahtui 26. joulukuuta 2004. Se aiheutti valtavia hyökyaaltoja, jotka tuhosivat suuria alueita Kaakkois-Aasian rannikolla. Thaimaan suurin saari ja Khao Lak ihmisineen olivat erilaiset ja surua täynnä. 

Kun lähdin edellisellä kerralla Suomeen, sain coronan vaikutuksesta esimakua, kun condojen uima-altaat oli juuri suljettu. Ehkä poikkeusolojen kesto on yllättänyt eniten, vaikka allasosastot ovatkin nyt auki. Kaikkialla on edelleen väljää, moni liike on sulkenut ovensa tai muuttanut aukioloaikojaan. Varsinkin paikalliset liikkuvat tunnollisesti maskit kasvoillaan myös ulkona. Minäkin sisätiloissa, joihin moniin ei edes pääse ilman suojusta. 

Nyt olen ollut vajaan kolmen kuukauden matkastani ison osan ja jatkanut huopaamista. Jatkaako oloa täällä vai ei ja jos kyllä, niin millä tavalla. Saadakseni lisäaikaa päätöksen tekoon, hankin saksalaisen agentin välityksellä 60 vuorokauden uuden leiman passiini, mutten päättänyt käytänkö sen vai en. Sitten soudin ja huopasin taas. Jos jatkan, niin kuinka hankin lisää lääkkeitä. Toissa päivänä viimein istuin kannettavan lääkevarastoni kanssa keittiön pöydän ääreen laskemaan minne saakka reseptirohtoni riittävät. Huomasin niitä olevan koko uudelle jatkoajalle, joten eilen siirsin lentolippuni huhtikuun 20 päivälle. Edessä on Thaimaan kuumin vuodenaika ja Sonkram vesijuhlat, joista olin päättänyt, etten koe niitä enää kolmatta kertaa. 

Kaverisäätöjä

Facebookissa näkee silloin tällöin kommentteja käyttäjiltä, jotka ovat ottaneet huolenaiheeksi tai hampaisiinsa kaverilistaltaan he tai ne, jotka eivät reagoi mihinkään, vaan ovat vain hiljaa. Juuri heitä on minunkin tuhatpäisessä joukossa enin osa. Joskus näkeekin faceviestejä, että jos et reagoi tähän niin tai näin sanomalla vaikka hei, poistan sinut ystävistäni tai kavereistani.

Itse en niin tee, sillä en ole keksinyt syytä miksi niin tekisin, sillä eihän hiljaisuuden pitäisi ketään juuri häiritä. Varsinkaan, jos 5000 ystävää ei ole tullut täyteen. Ehkä "maan hiljaiset" ovat vain kiintiökavereita, mutta jokaisella on silti syynsä olla listoilla mukana ja kuulua johonkin.

Kerron esimerkin. Minulla oli ja on vieläkin itseäni iäkkäämpi Facekaveri, joka ei vuoteen tai kahteen ilmoittanut mitenkään olemassa olostaan. Kunnes kerran hän alkoi chatata iltaisin Messengerillä hyvää yötä. Ja ehkä vuoden kuluttua lisäksi aamuisin huomenta. Ei koskaan muuta, vaikka yritin kysyä häneltä yhtä ja toista. Kirjoitin itsestänikin.

Kunnes kerran mies kertoi. Hän sanoi aikoinaan surmanneensa mustasukkaisuuksissaan vaimonsa ja saanut siitä tuomion, josta ison osan oli istunut vankimielisairaalassa. Ja jatkoi olleensa jo vuosikymmeniä vapaana ilman yhtäkään ystävää tai kaveria, sanoen viikottaisen kodinhoitajakäynnin olevan ainut yhteys ulkomaailmaan. Poikkeuksen yksinäisyyteen tein vastaamalla hänen illan ja aamun toivotuksiin, hän jatkoi. 

Tämän kokemuksen jälkeen en ole edes harkinnut poistaa kaverilistoiltani ketään hiljaisistakaan ystävistäni, sillä käsitän heillä olevan syynsä olla vaiti, vaikka vain harvoin ne tiedän. 

Meillä onkin tarve päättää keiden kanssa haluamme olla arjessa ja muulloinkin tekemisissä. Se on kaikkien ymmärrettävä oikeus. Itselläni ei ole silti ollut pitkään aikaan ketään kenen kanssa en tulisi juttuun. Sen sijaan läheisissäni on jokunen, joka ei vastaavasti tule juttuun kanssani eikä halua olla mukana elämässäni. Ei edes joulutervehdykseen vastaamisen vertaa. Ajattelen, että ehkä en ole mitään tai olen liikaa.

Iso osa ystävistäni on karistanut tämän pallon tomut jaloistaan. Se mitä on, on kirkkomaassa ja nykyisin yhä useammin myös savuna taivaalla. Jäljellä ovat muistot, joita myös vaalin, vaikka tuijotan tulevaisuuteenkin. Joskaan en entisen lailla. En luo enää työ- enkä muutakaan uraa, kunhan vaan leppoistan. Juttelen eläimille ja kasveille sekä niille ihmisille, jotka jaksavat kuunnella.

Elän myös muistoissani

Jokunen päivä sitten kirjoitin miltä maailmani näyttäisi, jos olisinkin elänyt 72 vuotta syntymävuodestani taaksepäin. Enkä olisikaan vuodessa 2022, vaan vuodessa 1878. Sinällään hullunkurinen ajatusleikki jäi pyörimään päähäni, sillä käsitin, että muistoissa vaeltaminen on sitä samaa. Ikään kuin eläisin kertaalleen elettyä uudelleen.

Blogeissakin kirjoitan enemmän tapahtuneesta kuin tulevasta tai tapahtuvasta. Myös jonkun toisen muistot, vaikka olisivat mielikuvitustakin, herkistävät mieleni joskus kyyneliin saakka. Sellainen on esimerkiksi Tapsa Rautavaaran rakkaustarina Isoisän olkihatusta. 

Eilen ajattelin liikenneonnettomuuteen joutunutta Pattaya Suomi-Seuran entistä puheenjohtajaa Risto Nymania ja hänen elämänkumppaniaan Fonia, jolle Päivis toi silloin tällöin pienen lahjan Suomesta. Muistan myös monet kerrat, kun Fon lottoarvan ostettuaan otti moponsa ja ajoi Buddhavuorelle pyytämään onnea arvontaan. Olimme seinänaapureita käytännössä koko ajan Seuran ollessa entisissä tiloissa Soi Welcomella ja monet mukavat asiat palasivat mieleen. 

Silmiini sattuikin eilen iltauinnin päätteeksi kaksi pientä apinaa, jotka Fon ja Risto antoivat tupaantuliaislahjaksi istuessamme uudessa Thaikodissamme iltaa. Muoviset apinat ovat eläneet kanssamme jo monet vuodet ja muuttivat myös mukanamme nykyisen Thaikotimme ilmastointilaitteiden ja golfbägini viereen. 

Mutta liiallinen muistoissa eläminen ei ole kai hyväksi eikä ainakaan kaikille, sillä alla olevan tekstinpätkän poimin netistä sivuilta anna.fi: "Hetkittäinen herkistely on osa elämää ja mikä sen ihanampaa kuin kahlata välillä läpi vanhoja valokuvia tai päiväkirjan sivuja. Liika muistoihin takertuminen on kuitenkin tapa, joka estää sinua nauttimasta nykyhetkestä.

Menneisyyteen takertuminen on turvallista, sillä muistoissa eläminen ei tarjoa yllätyksiä – ei hyviä, eikä huonoja. Jos uusien asioiden kohtaaminen tai omalta mukavuusalueelta poistuminen hirvittää, saat todennäköisesti lohtua jo tapahtuneista asioista ja niiden läpi käymisestä.

Tuttu ja turvallinen saman kaavan toistaminen on kuin eläisit joka päivä uudestaan lempi tv-sarjasi jaksoa. Haitalliseksi muistoissa eläminen muuttuu, jos ajatuksista tulee pakonomaisia. Jos kertaat mielessäsi jo tapahtuneita asioita, saatat jäädä niihin kiinni ja alat ajatella, ettet koskaan enää tule olemaan yhtä onnellinen tai hyväksytty. Lähipiirissäsi saattaa olla ihmisiä, jotka jatkuvasti muistuttavat sinua, kuinka paljon paremmin asiasi ennen olivat.

Tai ehkäpä negatiivinen kokemus tai trauma on heikentänyt itsetuntoasi niin, ettet tunne enää ansaitsevasi onnellisempaa huomista. Olipa syy nostalgiapakoon mikä hyvänsä, menneisyydessä vellominen voi muuttua esteeksi sinun ja tulevaisuutesi välille. Et pysty nauttimaan nykyisyydestä, jos uskottelet itsellesi, etteivät asiat koskaan enää parane."

Kämmenenkokoinen älylaite

Jokunen päivä sitten mainitsin blogissani ajasta, jolloin maassamme oli vain kymmenkunta puhelinta. Jos halusit soittaa viiteen eri "numeroon", oli sinulla oltava oma johto jokaiseen laitteeseen. Ainakin vielä NMT matkapuhelinaikaan osan matkasta ääni kulki ilmassa ja osan kiinteää lankaverkkoa myöten. Pitkään aikaan ei omaa johtoa ole tarvittu kuitenkaan jokaiselle eri numerolle. Nykyisin ääni ynnä muu data taitaa kulkea kännykästä ja mastosta toiseen ilmoja pitkin. Oma lukunsa ovat satelliitit.

Thaimaassa seuraan silloin tällöin kuvan kalastajien elämää rannalla, kun he tulevat aamun varhaisina tunteina mereltä ehkä yökalasta. Luulen, että juuri nämä kalastusveneet näkyvät pimeällä värillisinä valopisteinä ulapalla.

En tiedä onko lainkaan totta vai vaan oman järkeilyni tulosta, että ennen matkapuhelimia kiersivät kalastajat maihin tultuaan saaliinsa kanssa välillä ostajien ovelta toiselle: "Nyt olisi tätä veden elävää tämän verran, paljonko ostat?" Nykyisin he voivat tehdä myyntityötä pitkin kotimatkaa soittelemalla asiakkaille mereltä. Päästyään rantaan saattaakin ostaja jo odottaa ostamiaan kaloja. Heillä langaton puhelin on verraton työkalu. 

Oma laitteeni on paljon muutakin kuin puhelin ja se on huvi- sekä hyötykäytössä. Ohjelmia ja sovellutuksia itselläni on noin sata erilaista. Niistä ehkä puolta käytän säännöllisesti. Luen kirjoja, katson televisio-ohjelmia ja musiikkivideoita tai muuta elävää kuvaa. Valokuvaamisen lisäksi joskus julkaisen myös omia, lyhyitä videoita sekä hoidan rahaliikenne- ja paljon muitakin asioita. Älylaitteellani tein ja lähetin muun muassa kaikki Thaimaahan tuloon liittyvät asiakirjat Covid-19 thaipasseineen ja viisumihakemuksen.

Koska kielitaitoni on huono, käytän paljon Googlen kääntäjää. Sen kanssa voin kirjoittaa, keskustella chattaillen ja puhua vieraita kieliä, mutta myös ymmärtää mitä joku sanoo minulle mikrofoniin vaikkapa thaiksi. Saman ohjelman kameraominaisuudella voin kääntää ja lukea esimerkiksi ilmoitustaululta vieraskielisen infon.

Huvittelenkin laitteellani. Pelaan shakkia, tammea ja muita pelejä toista vastaan, joka voi olla vaikka Muurmanskissa. Pelaan myös pasiansseja, täytän sudokuja ja kuvaristikoita. Biljardia, tennistä sekä golfiakin harrastan laitteeni virtuaalisilla pelikentillä.

Ehkä yksi tärkeimmistä ohjelmista on erilaiset karttapalvelut, jotka opastavat minut perille, kuljen sitten autolla, polkupyörällä, veneellä tai jalkaisin. Maastokartta apuominaisuuksineen näyttää monessa maassa jopa sen kenen pellonreunassa tai metsässä kulloinkin seison.

Erilaisten mahdollisuuksien luetteloa voisin jatkaa kauan ja olen niistä joskus kirjoittanut muutaman bloginkin. Nekin teen kännykällä, joka halutessani tarkastaa oikeinkirjoitukseni. Jos en sitä käytä, tulee virheitä enemmän. Niitä tulee senkin kanssa, sillä kielenkorjaaja ei ole täydellinen, vaikka sanavarastoon lisäilen omiakin sanojani.

On paljon ihmisiä, joita häiritsee oma tai muiden älylaitteen käyttö. Olenkin joskus pohtinut miksi äänetön käyttö voi häiritä enemmän kuin vaikkapa vierustoverin paperikirjan luku. Ehkä se on sitä, kun ei tiedä mitä toinen laitteellaan tekee. 

Vietän paljon aikaa somemaailmassa, joka on minulle tärkeä sekä mielenkiintoinen tarjoten aina jotain uutta. Ajan siihen olen eniten ottanut television katselusta, mutta myös muusta joutenolosta, jota elämäni nykyisin on. Thaimaassa vietän paljon päiviä rantatuolissa, aurinkovarjon alla ja saunakokonaisuuksien allasosastoilla, joissa kumppanina kulkee kännykkä. Löylyhuoneeseen eikä veteen se ei tule mukaan, vaikka nykyisin niitä saa vesitiivinäkin.

Voisikin sanoa, että minulla on Huaweihiini riippuvuussuhde, josta pidän. Pidän myös siitä, kun joskus voin opettaa tai kertoa jostakin ominaisuudesta, josta toinen ei ole kuullut. Kuten yhtenä päivänä petankkipelin jälkeen kasvientunnistusohjelmasta, kun tuumailimme ovatko kentän oudon pensaan marjat myrkyllisiä. Jos kaikki saapuvat edelleen pelaamaan, eivät jauhomaiset oksien tuotokset ainakaan kuolemaksi olleet 👍. 

Aloë Vera

Tämänkertaisen blogitekstin olen poiminut suurelta osin Wikipediasta. Se kertoo Thaikodissamme ja Jokilaaksossa kasvavista vihreistä kasveista, jotka ainakin vielä eilen sinnittelivät hengissä kohti kesää Merikonttikodin ikkunan edessä, 10 asteen lämmössä saaden vettä vain Päiviksen käydessä kerran kuukaudessa. Thaikotimme pihalla olevista olen maininnut jo aiemmin ja vastaavat Suomessa olen hankkinut viime kesänä Vantaan Ikeasta. 

"Lääkeaaloe tulee neljässä vuodessa korjuukelpoiseksi, jolloin sen lehtien sisällä oleva hyytelö kerätään talteen, säilötään ja pullotetaan. Näin saatu tuote on mahdollisimman suuressa määrin luonnonmehun kaltaista. Aaloehyytelöä voidaan nauttia sisäisesti sen ravintoarvon hyödyntämiseksi. Sitä voidaan myös yhdistää muihin aineisiin, jolloin sitä käytetään paikallisena voiteena ihonhoitoon ja sen parantamiseksi. 

Tutkijat ovat myöhemmin todenneet, että aaloeta käytettiin sekä Intian että Kiinan kulttuureissa. Vanhoissa intialaisissa kirjoituksissa on useita viittauksia aaloeen ayurveda-lääketieteessä sekä hindujen pyhässä kirjassa, vedassa, jossa aaloeta nimitetään hiljaiseksi parantajaksi. 

Antiikin Kreikan ja Rooman lääkärit, kuten Dioskorides ja Plinius vanhempi, käyttivät aaloeta tehokkaasti hyväkseen. Persiasta ja Intiasta on löydetty merkkejä aaloen käytöstä 600-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Oletettavasti sitä olivat tuoneet arabialaiset kauppiaat. He käyttivät aaloesta nimeä ”aavikon lilja”

Lääkeaaloe, jota on perinteisesti kutsuttu usein myös ihmekasviksi, luonnonparantajaksi, palovammakasviksi, ensiapukasviksi ja taivaansauvaksi, on ollut ihmiskunnan monella eri nimellä tuntema hyödyllinen lääkekasvi likimain 4 000 vuotta. Etelä-Amerikassa aaloesta käytettiin nimeä taivaallinen lääkäri. Venäläisessä kansanlääkintäperinteessä aaloeta sanotaan kuolemattomuuden kasviksi.

Jamaikalla kasvi tunnetaan nimellä single bible. Japaninkielinen nimi isha-irasu tarkoittaa "lääkäriä ei tarvita", ja Malesiassa se on saanut nimekseen lydia byah eli "anopinkieli". George Ebers löysi vuonna 1862 ensimmäisenä merkintöjä aaloen käytöstä jo antiikin ajoilta 3 500 eaa. peräisin olevasta yrttilääkeluettelon sisältäneestä papyruskääröstä.

Tarinan mukaan Aristoteles suostutteli Aleksanteri Suuren valloittamaan Intian valtameressä sijaitsevan Sokotran saaren saadakseen haltuunsa saaren runsaat aaloeviljelykset haavoittuneiden sotilaiden hoitamiseen.

Toinen tarina kertoo, että Aleksanteri Suuri oli haavoittunut vihollisen nuolesta Palestiinan-sotaretkellä, jolloin haava tulehtui eikä tahtonut parantua. Aleksanteri oli kuitenkin hankkinut opettajakseen Aristoteleen, joka lähetti papin tuomaan aaloeöljyä Sokotran saarelta. Sillä haava parani muutamassa päivässä. Tämän jälkeen Aleksanteri valtasi Sokotran varmistaakseen aaloeviljelmät itselleen. Kerrotaan, että hän antoi kunnian myöhemmistä menestyksekkäistä sotaretkistään aaloelle, sillä sotilaat eivät enää pelänneet haavoittumista – olivathan he löytäneet parannusaineen, joka teki heistä lähes haavoittumattomia. Heillä oli taisteluvaunuissaan multaa, jossa kasvatettiin aaloekasveja.

Egyptissä kuningattaret Nefertiti ja Kleopatra puolestaan arvostivat aloen kosmeettisia ominaisuuksia kauneudenhoidossaan. Aaloe mainitaan useaan otteeseen myös sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Nikodemus hiipi Jeesuksen haudalle ja voiteli Hänet mirhalla ja aamloella."

Immigration office ja kahden kerroksen väkeä

Suomessa oli ennen Ulkomaalaisvirasto, mutta nykyisen se on Maahanmuuttovirasto eli Migri. En tiedä kuinka vastaavan virallinen käännös on Thaimaassa, mutta siellä joudun asioimaan silloin tällöin viisumi- ja ylipäätään maassaoloasioissa.

Joskus olen käynyt yksin, joskus Päiviksen tai jonkun muun kanssa ja joskus on ollut ulkomaanapua. Välillä kaikki sujuu hyvin ja joutuisasti ehkä asiastakin riippuen, mutta joskus se on tuskien taival lukuisine jonotuksineen ja ulkomaankielisine kaavakkeiden täyttämisineen. Kerran kanssani oli asioita hoitamassa (Thai)maan kansalainen, joka ei jonottanut missään, vaan käveli aina suoraan luukulle. Ihailin hänen tapaansa ja vihasin venäläisten samaa tapaa 7-Elevenin kassajonossa🤣.

Kun viime kuussa olin hakemassa turistiviisumiin 30 vuorokauden jatkoa, kaikki sujui tuskastuttavan hitaasti. Ensimmäisen jonotuspäivän aikana pääsin vain ulko-oven sisäpuolella saadakseni paperinippuni yläkulmaan kuulakärkikynämerkinnän, että tule viikon kuluttua uudelleen.

Pengoin sen jälkeen netistä käyttökokemuksia ja tulin siihen tulokseen, että jatkoaikaa on syytä hakea vasta viikkoa ennen maassaolon päättymispäivää. Joten viikon kuluttua olinkin taas Immigration officessa uuden yrityksen kanssa. Koko päivän jonotuksen jälkeen sain asiani hoidettua ja passini takaisin viikonlopun jälkeen.

Pitkin päivää ihmettelin jonoja kadulle asti, vaikka turisteja on maassa vähemmän kuin henkilömuistiin. Samalla ajattelin muita ohittelevia, tummat salkut olallaan liikkuvia asioiden hoitajia. Käsitin törmänneeni ilmiöön, josta sanotaan Thaimaassa, että kaiken voi hoitaa rahalla, sillä samalla asialla olevia farangejakaan ei ohitella ilman bahteja. Kenen taskuun ne päätyvät, sitä en lähde arvelemaan. 

Itselleni tulee 90 päivää täyteen turistiviisumilla tässä kuussa, mutta Suomen Valtteri lumisade sai pohtimaan, että kuinkahan voisin saada jonottamatta jatkoaikaa maksamalla ehkä johonkin rahakukkaroon. Niinpä törmäsin ajokortti- ynnä muita asioita hoitavaan saksalaisfirmaan, jonka puoleen käännyin.

Tapasimme rannalla ja agentti otti passistani kuvat viisumisivuineen ja lähetti puhelimellaan jonnekin, josta oitis tuli vastaus asian olevan ok tältä osin. Sen jälkeen hän otti minusta kasvokuvan harmaata ravintolan betoniseinää vasten ja lähetti samaan paikkaan. Vastauksen saatuaan annoin passini, jonka sain takaisin maksettuani kahden kuukauden jatkoajalla kolmen päivän kuluttua. Nyt on hyvissä ajoin saatu maassaololupa huhtikuun jälkipuoliskolle ja mahdollisuus olla turistiviisumilla viisi kuukautta.

Ajattelen, että osin Immigrationin pitkät jonot johtuvat siitä, että ilman asiamiestä tai -naista saatat seistä jonossa päivän saadaksesi vain kuulla, että tule viikon päästä uudelleen. Agentin avulla sinun ei tarvitse edes mennä paikan päälle ja yhteistyö virkailijoiden kanssa on saumatonta. Mielestäni on olemassa kahden kerroksen väkeä, joista toinen tapa karsii turisteja ja kannustaa etsimään maksullista apua tai muita maita. 

Seven Seas ja Sonia Residence

Sonia Residence on 140 huoneen 4 tähden boutique-residenssi, jonka ympärillä on Seven Seas ja 7 kuuluisaa maailman saarta, Bahama, Bora Bora, Madagaskar, Seychellit, Havaiji, Pääsiäissaari ja Mystery Island sekä uima-allas, joka mutkittelee yli 1 km mittaisena 7 condon sekä klubirakennuksen ympärillä.

Päiviksen ja vähän minunkin Thaikoti on Bahaman ensimmäisessä kerroksessa. Parvekkeeltamme on matkaa uima-altaaseen noin 4 metriä, jonne hipsin salaa monesti pimeän tultua ilman Eevaa Aatamin asuisena.

Vaikka voisin valita noin 1500 huoneiston kokonaisuudesta nyt jo usean vuoden jälkeen uudelleen, päätyisin samaan, alle 40 m² asuntoomme. Ehdottoman mieleisen hankkiminen edellytti kauppojen tekemistä ennen kuin kiveäkään oli paikallaan. 

Ainutlaatuiseksi sen tekee pieni, ikään kuin oma keinoranta, jonne ei uimatta pääse kuin neljästä asunnosta. Tällä noin 100 m² rannalla tapahtuu silti yhtä ja toista. Yhtenä aamuna noukin pihamme palmupuista kookospähkinöitä talon puutarhurin kanssa ja nautimme niiden sisältöä taatusti tuoreena.

Allasta ja sen ympärillä olevaa kasvillisuutta puineen huolletaan kiitettävällä tavalla ja luulenkin niiden viettävät kelpo elämää. Oletettavasti yksi rantamme kasveista on plumeria, jossa en koskaan ole nähnyt silti kuin muutaman lehden kerrallaan ja ehkä jonkun kukan. 

Aivan parvekkeemme vieressä on koristeena hankkimamme "veivarit". Isäntä ja emäntä, jotka pyörittävät ja tekevät ihmisen niin usein turhaa tai tarpeetonta. Tänä vuonna olen laittanut puiseen tuulimyllyyn uudet siivet, sillä altaasta kävi silloin tällöin joku lapsi leikkimässä voimalaitoksellamme liian voimaperäisesti.

Sen juurella oli monen vuoden ajan kasvanut kaksi istuttamaamme alue vera lääkekasvia. Kahden vuoden korona-aikana ne olivat kadonneet kuivuuttaan tai ehkä jonkun työntekijän kotipuutarhaan. Viikko sitten kaupungin myymälän isäntä toi kotoaan kovia kokeneen vastaavan kasvin, jonka hän myi muutamalla kymmenellä bahtilla. Istutin sen entisten tilalle ja nyt vaan toivomme uuden asukkaan elpyvän, mutta ennen kaikkea selviävän hengissä matkastaan uuteen kotiinsa.

Joskus altaan reunaa myöten joku työntekijä tulee keinonurmelle syömään lounastaan tai vaan pomon katseilta piiloon päivänokosille. Siistijäkin käy päivittäin harjan kanssa pitämässä kaiken puhtaana. Aiemmin istuimme rantamme omilla tuoleilla tai parvekkeella aamukahvilla Päiviksen kanssa, mutta nykyisin istun yksin. Joka tapauksessa, kuten jossain blogissa aiemmin kirjoitin, tänä vuonna Seven Seas on tuntunut edelleen hienolta, mutta nyt myös ensimmäisen kerran kodilta. 

Koti on korvien välissä

Joku on sanonut, että kengät ovat kulkurin koti, koti on korvien välissä tai kaiken kannan mukanani. Hyviä sanontoja, jotka ehkä kertovat juurettomuudesta tai itsensä etsimisestä. Mutta voivat ne kertoa muustakin. Esimerksiksi, että on elämänsä kanssa sujut ja tasapainossa sekä on hyvä olla yksin tai seurassa.

Vasta Pattyalla olen pohtinut enemmän muita suomalaisia ulkomailla. Ajatellut, että mikähän mahtaisi olla yhdistävä tekijä muilla mailla asuviin tai vähintään kuukausia viettäviin kotimaani kansalaisiin. Heistä, joiden kanssa aikaani vietän tai muuten Jomtienin seudulla tunnen, yllättävän monella on kokemusta aiemmin ulkomailla vietetystä ajasta. On ollut työmaita kaukomailla, autotehtailla Ruotsissa tai merimiestaustaa ja niin edelleen. 

Ehkä ylipäätään muualle lähtemisessä voi auttaa, jos on oppinut kulkemaan kotimaata etäämmäs. Seuraavalla kerralla on helpompaa mennä, kun se ei ole enää hyppy täysin tuntemattomaan.

Vaikka puhunkin paljon, osaan myös kuunnella. Olenkin kuunnellut monta tarinaa lähtemistä ja juurtumisesta jonnekin missä ei ole mitään sunnyinseudulta. Reissut Thaimaahan ovat vuosi vuodelta itsellänikin pidentyneet ja samalla hieman himmentäneet synnyinmaan merkitystä. Monesti monella vuosien jokavuotisesta matkakohteesta onkin tullut uusi kotimaa. Usein siihen on vaikuttanut paikkaan kiintymisen lisäksi ehkä eniten rakkaus. Sillä luulen yhä, että parasta ihmisessä ei ole yksin olo eikä elo. Iloitsenkin jokaisesta onnelliselta näyttävästä pariskunnasta.

Kaikkinensa minäkin elän onnellista elämää, vaikka en sitä juuri muiden kanssa jaa. En varsinkaan vuodettani. Muistan kyllä olla usein kiitollinen ja kiittääkin, että olen saanut päiviä itselleni kelpo määrän. Ilon aiheet ovat myös vuosikymmenten saatossa vaihtuneet tai ainakin painotukset muuttuneet. Juuri nyt, osin Covid-19 hallitsemassa maailmassa, en kaipaa Suomeen, johon tosin vaikuttaa Valtteri-lumimyräkkä, joka ympäröi Merikonttikodinkin valkoisella vaipalla. 

Mutta kun muuttolinnut aloittavat lähtölaskentansa, lähden jollakin lennolla yhtyäkseni niiden reitille, kun ne tulevat Jokilaaksoon etsimään uutta puolisoa tai joutsenten tapaan entisen kanssa. 

Entä, jos eläisin ajassa taaksepäin?

Aikamatkustus tarkoittaa aineen liikkumista ajassa eteen- ja/tai taaksepäin. Yleensä sillä tarkoitetaan ihmisen matkustusta ajassa. Fyysikot eivät ole yksimielisiä siitä, onko tällainen liikkuminen ylipäänsä mahdollista, mutta sen mahdottomuutta ei ole todistettu. 

Einsteinin lisäksi Stephen Hawking oli yksi aikamatkustuksen mahdollisuutta epätodennäköisenä pitävistä tutkijoista. Hawking ei täysin sitä kieltänyt, mutta kertoi laskeneensa, että todennäköisyys sille, että ihminen pystyy matkaamaan menneisyyteen ja murhaamaan isoisänsä, on vain yhden suhde kymmenen potenssiin miljoona triljoonaa triljoonaa triljoonaa.

Olen syntynyt vuonna 1950, täytän toukokuussa 72 ja tiedän miltä maailmani nyt näyttää. Mutta, entäpä jos olisinkin elänyt taaksepäin saman ajan tai voisin muuten matkata syntymästäni toiseen suuntaan? Miltä maailmani näyttäisi vuonna 1878?

Asevelvollisuuslaki on voimassa Suomen suuriruhtinaskunnassa ja palvelusaika on kolme vuotta. Armeijaan valitaan kutsunnoissa arvalla 10 prosenttia miesikäluokasta. Muut osallistuvat kolmena perättäisenä kesänä kuukauden kestäviin reservin harjoituksiin ja sen jälkeen he kuuluvat nostoväkeen.

Samaan aikaan Iso Roobertinkatu on täynnä bordelleja. Niille riittää kysyntää, koska Helsingissä asuu paljon miespuolisia opiskelijoita. Touhua yritetään kontrolloida, mutta ei se laitontakaan ole.

Takseina ja tavaroiden kuljettajina toimivat hevoskärryt. Ensimmäisiä polkupyöriäkin näkyy, mutta niillä ei käydä töissä, vaan poljetaan vapaa-ajalla trendikkäästi parhaisiin pukeutuneina. 

Puhelinliike on perustettu ja puhelimia on kymmenkunta. Jokainen linja on oma lankansa. Jos haluaa soittaa ystävälle, pitää käydä ensin vetämässä lanka­yhteys hänen puhelimeensa.

Suomen ensimmäinen miehitetty ilmapallolento tapahtui vuonna 1892 Viipurissa. Tämän suoritti amerikkalainen W. Misen italialaisen Balleris'in konstruoimalla ilmapallolla. Valtavan viipurilaisen katsojajoukon silmien edessä hän nousi ilmaan Tervasniemen korkeimmalta kohdalta ja leijaili nopeassa tahdissa linnaa kohti. Ohjelman mukaan hänen olisi pitänyt heittäytyä laskuvarjolla maahan 10 000 jalan korkeudesta. Itse asiassa hän hyppäsi ulos Salakkalahden yläpuolella ja kuljetettiin impressaarion olkapäillä hurraahuutojen kaikuessa lähtöpaikkaansa.

Leppoistamista ilman vapaapäiviä

Eilen palasin Thaikotiin 200 kilometrin yönylireissusta. Aioin ensin kirjoittaa lomamatkalta, mutta sitten muistin eläkeläisenä olemisen vähemmän varjopuolen. Meillä ei ole lomia eikä pekkaspäiviä ja pakkaspäivätkin olen vaihtanut suurelta osin Thaimaan aikaan. Nykyisin onkin vaan leppoistettava 🏖️ päivästä toiseen ilman vapaapäiviä.

Kun aikoinaan olin aktiivinen suomiseuralainen, oli muistin sopukoihin jäänyt, että Mae Phimissäkin toimisi Suomi-Seura. Sitä googlailin ja luulen sen laittaneen lapun luukulle. Tai sitten se on muuten vaan jäähyllä, koska sen Facebook-sivuilla ei ole toimijoiden taholta ollut viime vuosina liikettä. Thaimaan Suomalainen näytti myös tehneen kaupungista jutun, joka oli maksumuurin takana, joten mitä lienee kirjoittanut.

En nimittäin ole kyseistä nettijulkaisua tilannut, sillä sen "päätoimittaja" kirjoitti kerran eroavansa Jomtien Pattaya Beach -ryhmästä koska siinä on liikaa Soinia. Pidän vastavuoroisesti silloin kohteliaana lukea vain Kerosen ilmaisjuttuja, jottei hänenkin julkaisuihinsa tule liikaa minua. Sen vaara on tosin kovin pieni, sillä Gizmo ei ole antanut minulle julkaisuihinsa edes kommentointioikeuksia.

En myöskään tiedä kuinka paljon "lehdissä" on hänen omia juttujaan, sillä silloin tällöin saa somesta lukea niiden olevan vain käännöksiä muiden tekemistä uutisista. Toisin kuin hän minua, itse kaipaan A. Kerosen kynän tai näppäinten omaa jälkeä, sillä hän on hyvä kirjoittaja ja oiva sanan säilän taitaja. Mutta ehkä mies on nykyisin enemmän muiden tekstien kääntäjä?

Suomen uutisia seuraan myös ja katselen eläviä kuvia muun muassa teiden varsilta kelikameroista ja Merikonttikotini pihamaalta. Lunta tulee usein taivaan täydeltä, maa on valkoinen ja jänikset isännöivät ja emännöivät pihallani.

Se kaikki sai minut tekemään päätöksen etsiä keinoja kuinka voin halutessani jatkaa Thaikodissa turistiviisumin 90 päivän täytyttyä. Jos keksin kohtuuhintaisen tavan, tuo se tosin mukanaan uuden haasteen, sillä vaivojeni lääkkeet loppuvat. Ehkä nyt tulee testattua saanko Pattayan apteekeista korvaavat, puolen tusinaa reseptirohtoa ja mihin hintaan. 

Päivä Mae Phimissä

Ei ollut petankkikilpailua, sillä lähes naapurikaupunkini suomalaiset pelaavat vain sunnuntaisin ja me taas vastaavasti muina päivänä, muttei sunnuntaina. Yksi kaupungin kolmesta kentästä kuitenkin nähtiin, joka oli tehty tyylikkäälle omakotitaloalueelle vain peliä varten.

Sen sijaan Pekka Paikallinen näytti kaupunkia. Ajeltiin siellä täällä ja nähtiin niitä näitä aina Ruotsin kuninkaallista huvilaa myöten. Oli mukavaa kokea kaupunkia monipuolisemmin kuin mihin olisimme ikinä kyenneet ilman oivaa opastamme. 

Jos olisin kirjailija, olisi Mae Phim loistava paikka kirjoittaa kirjaa meren rannalla lempeän tuulen antaessa virikkeitä puuhaan. Ylipäätään joutenoloon kaupunki on loistava valinta. Mutta varmasti muutakin puuhaa on, koska vain kerran viikossa pelaamisen kerrottu syy oli, että ihmisillä on arjessa niin paljon muutakin tekemistä.

Yhden yön majoitusvaihtoehtomme ystäväni condossa lähes rannalla oli toimiva ja hyvä ratkaisu. Käytinkin muun muassa katolla olevaa uima-allasta päivällä sekä illalla. Siaminlahden yli viisi kilometriä pitkä ranta oli lähes autio ja hieno. Blogini kirjoittamisen jälkeen aion kävellä mereen aamu-uinnille, sillä edelleen heräilen entiseen tapaan neljän maissa.

Monena aamuna kulkiessani olen pohtinut minkälainen lienee varhaisen linnun löytämä mato. Käsitän vain sen, että linnun löytö ei ole madon onni 😥. Joka tapauksessa kuten eilen enteilin, on yhden, kahden yli puolipäivän ja yön reissu ollut oikein mukava, jonka saatan tehdä yksin tai seurassa uudelleen. Hintataso on mielestäni noin Pattayan luokkaa, joka hieman yllätti.

Mae Phimissäkin on viikonloppuisin rannalla paljon paikallista väkeä Jomtienin tapaan. Luulen sen olevan myös monelle rannan yrittäjälle turistien puuttuessa niin sanottu, ehkä ainoa henkireikä.

Eräällä tavalla on mielenkiintoista verrata isossa ikkunassa rantojen käyttöä Suomen vastaavaan, sillä niissä on merkittäviä eroja. Luulen, että yhteiskunta omistaa hiekkarannoista ison osan, joiden kaistaleita kaupungit vuokraavat rantatuoli- ja muille yrittäjille. Jotka vastaavasti tuottavat palveluja rannalla vapaa-aikaansa viettäville.

Lisäksi auringonvarjojen välissä puikkelehtii monenlaista luvan kanssa ja ilman tuotteitaan ja palveluitaan kauppaavia. Nousu- ja laskuvedestä riippuen on jokapaikassa monen metrin tyhjä rantakaistale kävelemiseen, kuntoiluun tai vaan oleiluun. Myös rantatuoliyrittäjien välissä on alueita, joille voi mennä ilman rahaa eväineen ja juomineen vaikkapa omalle kaislamatolle.

Kaikkinensa Thaimaa soveltuu erinomaisesti ystävällisine ihmisineen, kohtuullisine hintoineen ja alati hienoine ilmoineen oivalla tavalla leppoistamiseen. Monessa paikassa pärjää loistavasti ilman minkään ulkomaankielen taitamista, sillä turvattomuuden tunteeseen voi valita kohteen, jossa on muitakin suomalaisia. Monta kertaa Thaimaahan tuleminen onkin vain valinta- eikä rahakysymys. Jos säästää 3 euroa päivässä vuoden ajan, sillä elää kuukauden vaikkapa Jomtienilla lentoineen, ruokineen ja asuntoineen.

Kilpailumatkalle Mae Phimiin

Tänä aamuna olen lähdössä lähikaupunkiin päiväksi ja yöksi tai pariksi. Tarve tuli, kun kaverini kaukaa Suomesta pyysi voisinko käydä katsomassa noin 100 kilometrin päässä kuinka hänen asuntonsa jaksaa, joka on ollut pari vuotta tyhjillään monen muun tapaan Covid-19 vuoksi.

Sehän tuntui vain mukavalta ehdotukselta, joten lupauduin mielelläni. Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului, että ajelen sinne hissin kissun osaomistus Zoomer X:llä, sillä matka pitkin kiemurtelevia pikkuteitä ja rantoja on oikein sopivan mittainen. 

Asia tuli kuitenkin puheeksi Jomtienin Buddha-aukion pelikentällämme Angket Condominiumin vieressä. Sen, jossa aikoinaan oli Pattaya Suomi-Seura. Jonka opaskyltti on seinässä vielä jo vuosia Soi Welcomille muuton jälkeenkin. Joku sanoo, että Seuralla ja vieressä olevalla, välillä thailaisten höystämällä suomalaisten petankkiharrastuksella ei ole koskaan ollut kytkentää keskenään. Olisi kuitenkin mukava tietää oikeasti ja saada varmistustakin oliko tosiaan näin.

Illalla keräillessä kassiini matkatavaroita piipahdin myös  https://www.facebook.com/groups/suomalaisetmaephimissa/?ref=share -ryhmän sivuilla.

Huomasin Jorman esittäneen leikkimielisen haasteen lähes naapurikaupunkiin ja hän oli julkaissut heidän sivuillaan oheisen kuvakaappauksen tekstin. Joten oli käveltävä noutamaan pyörän tavaratilasta pallot, sillä reissuni muuttui reissuksemme Kuitusen ehdotettua, että osta tankillinen menovettä, niin mennään autolla. Tähän tarjoukseen tartuin, sillä olemme aiemminkin reissanneet yhdessä.

Luvassa on laatuseuraa, maailmaa syleileviä keskusteluja sekä muutenkin mukava, pikku matka. Varsinkin, jos löydämme condon avaimia hallussaan pitävän isännöintitoimiston ja saamme avaimet. Mutta maa on täynnä toinen toistaan parempia majapaikkoja, joten yö taivasalla ei ole näköpiirissä.

Kirjoittaessani aamun tekstiä, palasi myös mieleen muutama vuosi sitten moottoripyöräreissu Päiviksen kanssa samaan kaupunkiin. Blogi siitä löytyy arkistostamme ja saatan julkaista julkaisun uudelleenkin.

Yövyimme silloin Coca-Cola Beachilla. Luulen sen olleen ensimmäisiä Harrikkareissujamme, joskin saatan muistaa väärin ja allamme olikin Honda Phantom. Sen myin aikoinaan tämän päivän matkaseuralaiselleni, jolla oiva kulkupeli on edelleen. Silloin tällöin se odottaa uutta, mutta laillani alati vanhenevaa isäntäänsä Buddha-aukion petankkikentän kupeessa. 

Kaiken kannan mukanani

Aikoinaan alkoholi oli tärkeä asia elämässäni. Sen suhteen olin kaikkijuomainen ja keittelin paljon kolmen päivän pikakiljusta pontikkaa pienellä sähköhellalla vanhempieni rakentaman omakotitalon yläkerrassa, joka oli kotini. Prosentteja arvioin polttamalla valmista juomaa viinapullon korkissa, jolloin näin paljonko korkkiin jäi palamatonta nestettä. Sinistä liekkiä tuijottaessani tuumailin monesti, etten ole ollenkaan varma, että hulluus alkaa siitä, jos jätän tekemäni juoman juomatta. 

Viimein hyvästelinkin parhaan ystäväni ja rinnallakulkijan ja lopetin alkoholin käytön tyystin. Muistelen, että painoni oli silloin 54 kiloa, joka ei ole paljon 180 senttiä pitkälle miehelle, joten päätin tuplata painoni tai painaa kerran elämässäni vähintään 0,1 tonnia. Kun sen saavutin ja vähän ylikin, havahduin uuteen todellisuuteen makaamalla Meilahden sydänvalvomossa infarktin saaneena.

Selvisin sieltä nippa nappa omin jaloin jalat edellä lähdön sijaan. Siitä eteenpäin viinan sijaan matkakumppanina on kuitenkin ollut reippaan sorttinen ylipaino, jota olen välillä onnistunut karistamaan ja toisinaan en. 

Tällä Thaimaan matkalla olen tehnyt uuden myönnytyksen tapoihini ja olen antanut paikallisten naisten leikata rannalla varpaankynteni, kun en vatsani vuoksi siihen luontevasti itse kykene. Reippaan puolen tunnin lystistä maksan 200 bahtia, joka tämän päivän kurssilla on jonkun verran yli 5 euroa.

Se on ollut mukavaa, sillä yksin kun elän, ei naisia ole juuri ollut lähempänä tekemässä kanssani mitään henkilökohtaisempaakaan 🤣. Yhä vähenevän tukkani, lisääntyvät partajouhet sekä kulma-, nenä- ja korvakarvat olen leikannut itse Niilon kanssa yhteisellä koiratrimmerillä, jota hän ei tosin käytä. Joskus saman teki minulle vaimoaikanaan Päivis.

Vain kerran vuodessa olen teettänyt homman ulkopuolisilla Burapan moottoripyörätapahtumassa. On kohdallaan, kun puoli liivijengiläinen on partaveitsensä kanssa avoimella kurkullani. Silloinkin leikkaaja saattaa vaihtua, sillä kun kysyin viimeksi edellisen kerran parturiani, sain vastaukseksi vain, että veli kuoli. Kun alati rehellinen olen, on sanottava, että heikkoina hetkinäni tukkaani on leikannut joku muukin. Melanien operointiin liittyy paljon kauniita muistoja, mutta myös surua ja tuskaa 😥. 

Tämän hetken ylimääräinen painolasti napani ympärillä on saanut minut hämmennyksiin, sillä täsmälleen samat liikunnat ja ruokailut ovat karsineet aiemmin kiloja reissuni aikana toistakymmentä. Nyt näin ei ole ja yritänkin iloita siitä, että painoni ei ole myöskään noussut. Mutta tämänkään projektini kanssa en ole luovuttanut, sillä alkoholin ja tupakan jälkeen kilot ovat tiedossani olevista riskitekijöistä suurin elämäni lyhentäjä.

Sananhelinää ja saivartelua

20-vuotias englantia äidinkielenään puhuva amerikkalainen osaa noin 42 000 sanaa. Yhden ihmisen sanavaraston laajuudeksi on arvioitu 30 000–40 000 sanaa.

Nykysuomen sanakirjassa on 210 000 sanaa, joista 64,8 % on yhdyssanoja ja 26,6 % johdoksia. Sanakirjaa varten kerätyssä sanastokokoelmassa oli vastaavasti sanoja yli 800 000.

Perussanoja on huomattavasti vähemmän. Silti niitä on murteissakin arvioitu olevan yhteensä noin 10 000.

Nykysuomen sanakirjassa on vajaat 18 000 perussanaa. Jos yleiskielen sanastosta poistetaan nuoret vierasperäiset sanat, jäljelle jää noin 6000 omaperäistä perussanaa.

Ylläolevasta ei voi päätellä onko suomi rikkaampaa kuin muutkaan kielet, vaikka niin kuuleekin silloin tällöin sanottavan. Ehkä pienen maan ja pienen kielialueen on tärkeämpää korostaa kuulemiaan tai lukemiaan hyviä asioita maastaan.

Itse en ole minkään kielen taitaja, enkä esimerkiksi ole koskaan opiskellut missään kurssilla tai koulussa päivääkään englantia. Lähes 40 vuotta, sitten kävin espanjankielen, kahden viikon intensiivikurssin Jyväskylän yliopistossa, sillä olin ostanut kahden kaverini kanssa ravintolan Kanarian saarilta. Sen tarina päättyi kyllä aivan muuhun kuin kielitaidon puutteeseen.

Ylivoimaisesti eniten olen aikaa viettänyt ulkomailla Thaimaassa, mutta kieltä en osaa lainkaan. Enkä aio opiskella. En esimerkiksi osaa kirjoittaa ainuttakaan thaikielistä kirjainta. Kolme sanaa sentään taidan sanoa sinne päin tilatessani kanaa riisillä. Sitä onkin tullut syötyä aika tavalla.

Kirjoitan paljon ja minulle on tärkeää osata kirjoittaa tarvittaessa oikein ilman virheitä. Niitä silti tulee, vaikka monesti tarkistan jotain ilmaisuani sanakirjasta tai Googlen avulla. Pidän sanoilla leikkimisestä ja epätavallisista ilmaisuista. Joskus joku sanoo saivartelijaksi ja toinen sanoo pitävänsä keskusteluista kanssani, koska kokee niissä tulevan esiin uusia näkökulmia. Pidän jälkimmäisestä palautteesta enemmän.

En koe saivartelevani, sillä ihmisen on välillä vaikea ottaa takaisin omia, epätarkkoja tai peräti vääriä ilmaisuja. Saatan sanoa, kun joku kertoo maailmassa olevan niin ja niin monta eläinlajia, ettei se ole aivan noinkaan eikä varsinkaan koko juttu. Vaan ihminen on löytänyt tai tunnistaa määrätyn määrän lajeja, joita kuolee koko ajan ja tulee myös uusia. Emmekä edes tiedä mitä kaikkea elävää valtamerten syvyydet kätkevät sisäänsä. Puhumattakaan ikiroudan ja -jään alla olevasta, joka vain odottaa olosuhteiden muuttumista herätäkseen eloon. Viidakotkin ovat oma lukunsa. 

On mukava käyttää suomenkieltä ja tuoda sen avulla uutta, tuorettakin keskusteluihin. Vaikka nykyisin toistan paljon itseäni enkä muista mitä olen kellekin kertonut ehkä useampaan kertaan. Jos joku tavoistani jättää saivartelun maun, mahdollisesti hieman ummehtuneeseenkin suuhun, olkoon niin. Jatkan omia polkujani ja kehityn edelleen väärien valintojen asiantuntijana. Sillä vain harvoissa asioissa tiedän tapahtuneen menneen parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus selitän vääriä valintoja, että niin oli tarkoitettu ja joskus pystyn myöntämään tehneeni jotain muuta kuin oikean ratkaisun.