Sen sijaan eilen, parin vuoden tauon jälkeen ilmestynyt ilmainen paperilehti innosti pohtimaan mitä muita maksuttomia tuotteita tai palveluita mahtaisi Jomtien Pattayan seudulla olla suomalaisille. Ilmestynyt aviisi on nimeltään Thai-Finn Magazine, joka löytyy myös nettiversiona. Samalla sektorilla on toinenkin, vain sähköinen julkaisu, Thaimaan Suomalainen, jonka jutuista osa on maksumuurin takana.
Mutta mitä muuta, erityisesti suomalaisille tarkoitettua maksutonta palvelutarjontaa sitten seudulla tällä hetkellä on? Mieleen tulee Pattaya Suomi-Seura ja sen tiloissa toimiva sunnuntainen Kotikirkko ja arjen AA-ryhmä tai ryhmät. Loistavia asioita molemmat mitkä eivät ole keneltäkään pois. Samaa loistavaa linjaa edustavat myös Seuran tilat, jonne voi mennä tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia, on jäsen tai ei. Muistelen ainakin aiemmin sieltä löytyneen myös jonkun kerran viikossa paperi-Hesarin. Vaikka moni Seuran kirjastoon kirjoja lahjoittaakin, on ne tarkoitettu vain jäsenten lainattaviksi. Shakkia voivat sen sijaan pelata varmasti ei jäsenetkin eikä se maksane mitään.
Iloinen tämän kauden maksuton piristysruiske on viereisellä tontilla aloittanut mölkkypelitoiminta. Samassa sarjassa painii myös petankkiharrastus, jota suomalaiset ovat pelanneet ainakin rannalla ja Buddha-aukiolla. Tällä hetkellä ehkä vain jälkimmäisessä paikassa kuutena päivänä viikossa.
Luulen, että täysin maksuttomia, järjestettyjä toimintoja on muitakin, mutten niistä tiedä tai en muista. Mutta kyllä maksuttomat lounaat ovat aika harvinaisia. Olisikin mukava täydentää ilmaista palvelutarjontaa kertomalla niistä, jos sellaista on. Aikaahan ilman käyttöä monella on Thaimaan auringon alla riittämiin. Tosin joskus tapaa kiireisiäkin kulkijoita, jotka ovat aina menossa jonnekin ja tulossa jostakin 😂.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti