Aloë Vera

Tämänkertaisen blogitekstin olen poiminut suurelta osin Wikipediasta. Se kertoo Thaikodissamme ja Jokilaaksossa kasvavista vihreistä kasveista, jotka ainakin vielä eilen sinnittelivät hengissä kohti kesää Merikonttikodin ikkunan edessä, 10 asteen lämmössä saaden vettä vain Päiviksen käydessä kerran kuukaudessa. Thaikotimme pihalla olevista olen maininnut jo aiemmin ja vastaavat Suomessa olen hankkinut viime kesänä Vantaan Ikeasta. 

"Lääkeaaloe tulee neljässä vuodessa korjuukelpoiseksi, jolloin sen lehtien sisällä oleva hyytelö kerätään talteen, säilötään ja pullotetaan. Näin saatu tuote on mahdollisimman suuressa määrin luonnonmehun kaltaista. Aaloehyytelöä voidaan nauttia sisäisesti sen ravintoarvon hyödyntämiseksi. Sitä voidaan myös yhdistää muihin aineisiin, jolloin sitä käytetään paikallisena voiteena ihonhoitoon ja sen parantamiseksi. 

Tutkijat ovat myöhemmin todenneet, että aaloeta käytettiin sekä Intian että Kiinan kulttuureissa. Vanhoissa intialaisissa kirjoituksissa on useita viittauksia aaloeen ayurveda-lääketieteessä sekä hindujen pyhässä kirjassa, vedassa, jossa aaloeta nimitetään hiljaiseksi parantajaksi. 

Antiikin Kreikan ja Rooman lääkärit, kuten Dioskorides ja Plinius vanhempi, käyttivät aaloeta tehokkaasti hyväkseen. Persiasta ja Intiasta on löydetty merkkejä aaloen käytöstä 600-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Oletettavasti sitä olivat tuoneet arabialaiset kauppiaat. He käyttivät aaloesta nimeä ”aavikon lilja”

Lääkeaaloe, jota on perinteisesti kutsuttu usein myös ihmekasviksi, luonnonparantajaksi, palovammakasviksi, ensiapukasviksi ja taivaansauvaksi, on ollut ihmiskunnan monella eri nimellä tuntema hyödyllinen lääkekasvi likimain 4 000 vuotta. Etelä-Amerikassa aaloesta käytettiin nimeä taivaallinen lääkäri. Venäläisessä kansanlääkintäperinteessä aaloeta sanotaan kuolemattomuuden kasviksi.

Jamaikalla kasvi tunnetaan nimellä single bible. Japaninkielinen nimi isha-irasu tarkoittaa "lääkäriä ei tarvita", ja Malesiassa se on saanut nimekseen lydia byah eli "anopinkieli". George Ebers löysi vuonna 1862 ensimmäisenä merkintöjä aaloen käytöstä jo antiikin ajoilta 3 500 eaa. peräisin olevasta yrttilääkeluettelon sisältäneestä papyruskääröstä.

Tarinan mukaan Aristoteles suostutteli Aleksanteri Suuren valloittamaan Intian valtameressä sijaitsevan Sokotran saaren saadakseen haltuunsa saaren runsaat aaloeviljelykset haavoittuneiden sotilaiden hoitamiseen.

Toinen tarina kertoo, että Aleksanteri Suuri oli haavoittunut vihollisen nuolesta Palestiinan-sotaretkellä, jolloin haava tulehtui eikä tahtonut parantua. Aleksanteri oli kuitenkin hankkinut opettajakseen Aristoteleen, joka lähetti papin tuomaan aaloeöljyä Sokotran saarelta. Sillä haava parani muutamassa päivässä. Tämän jälkeen Aleksanteri valtasi Sokotran varmistaakseen aaloeviljelmät itselleen. Kerrotaan, että hän antoi kunnian myöhemmistä menestyksekkäistä sotaretkistään aaloelle, sillä sotilaat eivät enää pelänneet haavoittumista – olivathan he löytäneet parannusaineen, joka teki heistä lähes haavoittumattomia. Heillä oli taisteluvaunuissaan multaa, jossa kasvatettiin aaloekasveja.

Egyptissä kuningattaret Nefertiti ja Kleopatra puolestaan arvostivat aloen kosmeettisia ominaisuuksia kauneudenhoidossaan. Aaloe mainitaan useaan otteeseen myös sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Nikodemus hiipi Jeesuksen haudalle ja voiteli Hänet mirhalla ja aamloella."