Joskus itse kullekin aiheeksi sattuu sydämenasia, jolloin myös kiivailemme. Muiden tapaan silloin me kaikki olemme oikeassa, vaikka olisimme tyystin eri mieltä. Kuten Covid 19 rokotuksesta, kun yksi pitää sitä perusteltuna, toinen ei ja kolmas jotain siltä väliltä.
Lähtökohtaisesti en ole edes sitä mieltä, että siitä päättäminen on järjestäytyneessä yhteiskunnassa jokaisen yksilön oma asia. Sillä sitä eivät ole talvirenkaat eivätkä ajovalotkaan puhumattakaan muista itse asettamistamme säännöistä ja laeista. Jos demokraattisesti valitsemamme asioiden hoitajat ovat jotain linjanneet, on tehtävä niin tai kuljettava niiden kyydissä, jotka käyttävät ajokeliin sopivia renkaita.
Jos siis olisimme tehneet pakon vaikkapa rokotteen ottamisesta Itävallan lailla, on se silloin otettava. Ei auta, vaikka sitoutuisi elämään erillään heistä, joille yhdessä sovittu sopii. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa on elettävävä sen säännöillä myös puolivillinä viidakossa ja puolivillinä vankilassa eikä tyystin ulkopuolella elämisen mahdollisuutta hevin ole kenelläkään.
Kun Thaimaa on päättänyt maskipakosta ja esimerkiksi kauppaketju 7-Eleven pitää siitä kiinni, tulevat tarvittaessa vartijat tai poliisit poistamaan maskittoman kaupasta. Eilen seurasin, kun aiemmin mainitsemani, teltassa asuva nainen halusi ostaa antamillani kolikoilla kuuman juoman, mutta hänellä ei ollut olemassakaan maskia. Niinpä 7-Elevenin henkilökunta palveli häntä kadulle 💕.
Mutta vain harvoin kannatan pakkoa, sillä jokunen vuosikymmen sitten nosti polio päätään Suomesta, silloin 95 % kansasta otti sokeripalan kanssa rokotteen vapaaehtoisesti. Luulen, että rokotteesta kieltäytymiseen vaikuttaa sekin, että pitäisi saada itse päättää ja enemmistö kuitenkin ottaa sen, moni mielellään. Silläkin on merkityksensä onko joku ystävä sairastanut polion tai vakavan coronan. Aihe kuitenkin nousi keskustelussa liian kiivaaksi tai menetti mielenkiintonsa, kun pyysin arviota mikä olisi tilanne viruksen kanssa, jos rokotetta ei olisi tai kukaan ei sitä ottaisi.
Yhdysvalloissa on tällä hetkellä yli puoli miljoona coronaan kuollutta ja ennen kuin palaan Suomeen, veikkaan Thaimaassa tartuntojen määrän kasvavan yli 30 000 vuorokaudessa. Nyt niistä vain pieni osa on ulkomailta tulevia enkä voi ajatella, että maahan tulevien rokotuspakolla ei olisi mitään merkitystä.
Kaikki kirjoittamani ovat kuitenkin vain mielipiteitä muiden joukossa. Eikä kenelläkään ole viisautta, saati varmaa tietoa mitä elomme kyseisen viruksen kanssa on tulevaisuudessa. Samaan nippuun laitan senkin käsitykseni, että jos ketään ei rokotettaisi, tilanne olisi toinen, vaikka emme tiedä mihin sekään johtaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti