päivis: Palailin tänään hyvissä ajoin iltapäivällä työkeikalta Mäntästä. Tampereen moottoritiellä huomasin tienvarren digitaulussa maininnan, että ysitien ramppi Helsingin suuntaan on poikki. Niinpä olikin. Rampin edessä oli poliisiautoa ja poliisimies- ja nainen viittoilivat autoilijoita jatkamaan tiellä kohti Nokiaa, Poria ja mitä lie. Vaikka nykyisessä suvussani on yksi poliisi, sen verran heikäläisiä pelkään, etten arvannut pysähtyä moottoritielle kysymään, että mistäs minä nyt sitten Helsingin suuntaan pääsen. Ajattelin, että kai jossain on lisää poliiseja viittoilemassa kohti kiertotietä.
Onnettomuuskohta näkyi moottoritielle. Korkeammalta sillalta oli pudonnut täysperävaunurekka alas. Rekan etummainen vaunu oli maassa. Rekan suunnalta tuli harmaata, kitkerän hajuista savua ja ohjaamo oli palanut mustaksi. Takimmainen perävaunu oli juuttunut sillan reunaan. Tuntui pahalta katsoa. Ilman muuta oletin, että kuskille on käynyt huonosti.
Kun niitä lisäpoliiseja ei missään näkynyt, enkä myöskään kuunnellut radiota, josta olisi voinut tulla jotain tiedotteita, päätin vain ajaa eteenpäin Nokian suuntaan. Siellä soitin veljelleni ja kysyin neuvoa, miten pääsen Nokialta takaisin etelään menevälle tielle. Pekka sanoi jonkun kohdan, josta pitäisi kääntyä, kun ensin jatkan eteenpäin. En painanut risteystä mieleeni, vaan luotin GPS-paikantimeen. Olisi kannattanut kuunnella Pekkaa. Päädyin jonnekin Satakuntaan ja matka pitenin niin, että kun laskin olevani takaisin Jokilaaksossa joskus kolmen tai neljän aikaan, olinkin täällä vasta puoli seitsemältä.
Niitä radion tiedotteita kuuntelin myöhemmin, kun olin ensin kuunnellut ruotsalaisen Nordmanin CD:n. Onnettomuuspaikan raivauksen kerrottiin jatkuvan huomisaamuun saakka. Kiertotien paikkakin kerrottiin, mutta minulle siitä ei enää ollut hyötyä. Superhyvä uutinen oli, rekkakuskille ei ollut käynyt juuri mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti