Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 28. syyskuuta 2012

Tulva Tuusulanjoella

päivis: Pitkästä aikaa aurinko näyttäytyy juuri nyt kun tätä kirjoitan alkuillasta perjantaina. Vettä on satanut monena päivänä ja jos ei ole santanut, on taivas ainakin ollut harmaa. Yhtenä päivänä tuntui melkein kuin pilvet olisivat yltäneet maahan saakka.

Niilokin ihmetteli korkealle noussutta Tuusulanjoen pintaa.
Sateet ovat tuoneet myös tulvat. Jokilammessa vesi oli jo viikolla noussut niin korkealle, että minulla oli vaikeuksia saada nostettua uimaportaat pois rannalta. Siinäpä sitten olikin syksyn viimeinen uimareissu, kun melkein jouduin sukeltamaan saadakseni niistä otteen. Tänään vesi oli vieläkin korkeammalla, kun kävin Jokilammen rannalla.

Pikkulampi, joka laskee kahdestakin kohtaa Tuusulanjoen suuntaan, ei näytä tulvivan, mutta lammesta lähtevien purojen vesi on kyllä selvästi korkeammalla. Savisilta pelloilta lampeen päätyvä vesi on myös ruskeaakin ruskeampaa.

En ole tarkastanut sillan pielessä olevasta tolpasta, miten paljon normaalitilaa korkeammalla vesi nyt on. Niin korkealla se kuitenkin on, että virran mukana tulevat kasvit ja roskatkin juuttuvat siltaan. Yhtään styroxpalasta ei kuitenkaan vielä ole siltaan takertunut. Niitähän viime tulvan aikaan jaksoin ihmetellä.

Ei kommentteja: