Kansallinen etätyöpäivä

päivis: Eilen oli kansallinen (ellei peräti kansainvälinen) etätyöpäivä. Asia tulee lähelle, sillä oma työni on juuri sellaista, että se mitä suurimmassa määrin mahdollistaa etätyön. Näin olen myös omalta kohdaltani sopinut työnantajan kanssa.

Etätyöpäivä ei ollut mikään megauutinen, mutta sai se kuitenkin jossain määrin huomiota. Silmiin sattui ensin Keski-Uusimaassa ollut kirjoitus, joka alkoi aivan uutisartikkelinoloisesti, mutta kun juttu jatkui minä-muodossa, huomasin, että tekstin perässä oli nimi ja kotikunta ja poliittinen ryhmä, johon kirjoittaja kuuluu ja arvatenkin on tyrkyllä kuntansa valtuustoon syksyn vaaleissa. Konstit on monet, että pääsee mainostamaan itseään.

Myöhemmin kuulin sosiaalikontin ja auton radiosta jorinoita aiheesta. Etätyöpäivä tuntui potuttavan niitä, joilla työn luonteen vuoksi siihen ei ole mahdollisuutta. Se on tietysti uravalinta, tai sattuma, jos työt ovat sellaisia että niitä pitää tehdä jossain tietyssä kohteessa. Sillekin radiossa kerrottiin oma termi, se on läsnätyö. Ollaan läsnä, eikä siinäkään sinänsä ole mitään pahaa. Hoidettavat tarvitsevat hoitajansa, sotkuiset paikat siivoojansa ja liukuhihnallakin pitää olla läsnä. Oppilaatkin edelleen tarvitsevat opettajansa, vaikka mitä monenlaisimpia opintoja voi nykyään suorittaa verkon kautta eli opettajakin voi hoidella osan työstään etänä. Näin maailma muuttuu.

On varmasti niitä ihmisiä, jotka hoitavat etätyönsä tiukasti työajoissa pysyen. Radiosta kuullun kommentin mukaan, joillekin voi olla tärkeää jopa pukeutua kotona, niin kuin tekisi työpaikalle mennessäkin. Joku kanava palkitsi parhaina pitämiään kommentteja ja tuo pukeutuja oli yksi niistä. Palkituksi tuli myös toteamus, jonka mukaan etätyössä voi näyttää vaikka Frankensteinin morsiamelta, eikä kukaan tiedä. Itse tunnustan kuuluvani tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Joskus huomaan olevani vielä iltapäivän puolella kylpytakki päällä, jos päivä on tullut aloitettua aamu-uinnilla.

Minulla työ- ja vapaa-aika ei oikein koskaan ole ollut kaksi erillistä maailmaa. Työ on työtä, mutta usein ns. vapaalla aivot työstävät jotain työasiaa tai jos projektissa on vaikka valokuvaaminen kuvituskuvien hankkimiseksi, ei se katso viikonpäivää tai kellonaikaa, jos hollille sattuu hyvä kuva-aihe. Jonkun varhaiseen tai myöhäiseen sähköpostiinkin vastailen ihan helposti epätyypilliseen aikaan, jos satun koneen äärelle ja siltä tuntuu. Tällaisessa työtavassa voi tietysti olla vaikeutensa pysyä kärryllä siitä, pysyvätkö työtunnit normityöajoissa. Radiossa todettiin, aivan oikein, sekin, että etätyötä tekevät saavat enemmän aikaan kuin työpaikalle raahautuvat. Väitän, että jos työntekoa alettaisiin kellokallen menetelmin mitata, etätyöntekijä saa vähemmillä tunneilla tehtyä sen, mitä tekisi työpaikallaan.

Sattuivatko nämä nuoret kameran eteen työ- vai vapaa-ajalla? Se on lopulta
se ja sama. Kuvalle oli kuitenkin jossain kohtaa käyttöä kuvituskuvana.

Silloin kun työasiat haukkaavat turhan suuren osan ajasta, työ- ja vapaa-ajan rajattomuus voi muodostua ongelmaksi. Itselle kuitenkin paljon pahempaa on, jos yrittäisin pakottaa itseni johonkin kahdeksasta neljään tai yhdeksästä viiteen päivärytmiin. Valtaosalla työpäivät ovat tätä, mutta siitäkin joukosta suuri osa voi unohtaa työasiansa, kun painaa työpaikan oven kiinni kotiin lähtiessään.

Tärkeä huomio on sekin, että miten paljon olemme valmiit käyttämään aikaa työmatkoihin ja minkälaisin taloudellisin ja ympäristökustannuksin. Pelastan osaltani maailmaa, kun en päivittäin istu aamuin illoin ruuhkassa kolmea varttia. Jokilaakso kun sattuu sijaitsemaan lähes tulkoon julkisen liikenteen tavoittamattomissa. En silti halua syyllistää niitä, jotka etätyön mahdollisuudesta huolimatta menevät töihin työpaikalle ja osallistuvat mahdollisesti ruuhkassa istumiseenkin. Monen mielestä ajatus siitä, että olisi aamusta iltaan kotona, vaikka töitä tehdenkin, voi olla ylitsepääsemättömän ahdistava tai ainakin typerä ajatus.