Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Satu, Jasmin, Tuksu

jormas: Kun yön ja yön välissä on viiden tunnin hämärä ja kun säätiedotus lupaa sateen ja sateen väliin viistosti piiskaavaa sadetta, tekee mieli ottaa alle Finnairin puhalluslamppu ja suunnata sinne minne Pekka Pouta nimensä mukaisesti lupaa muuta kuin sadetta. Itselle tästä tulee totta jo totuttuun tapaan vajaan parin viikon kuluttua, kun suuntaan reiluksi kahdeksi kuukaudeksi Thaimaan Pattayalle. Ja päivis perässsä Aihe siellä on sekin tuttu ja osaltamme olemme taas  mukana käynnistämässä Pattaya Suomi-Seuran vuosittaista vapaaehtoistoimintaa. Siitä enemmän tietoa: http://www.pattayasuomiseura.fi/


 
Päiviä täyttää tällä hetkellä sangen kokonaisvaltaisesti merikonttikodit, joiden ympärillä tulee aika tavalla käytyä myös netissä, sillä tietoa muun muassa materiaaleista ja varustuksesta muutenkin tarvitaan aika tavalla. Aika monta päivää olen etsinyt esimerkiksi pienikokoista, varaavaa takkaa, jota ei muurattaisi, vaan se olisi niin sanotusti valmistakka. Tänään kävin livenä tutustumassa yhteen netin mukaan lupaavaan vaihtoehtoon, joka ikävä kyllä oli pettymys.

Mutta takkaa netistä etsiessäni törmään moneen muuhun mielenkiintoiseen virtuaalimaalmassa myös merikonttien osalta. Viereisessä kuvassa ovat palomiehet tehneet konteista kaksikerroksisen omakotitalon näköisen rakennuksen, jossa he harjoittelevat palavaan rakennukseen menemistä sekä savusukellusta. Merikontissa lienee se hyvä puoli palomiehille, että sen kai voi "polttaa" moneen kertaan.

Tänään sattui silmiin myös ensimmäinen uuteen työhön liittyvä viihdeuutinen entisestä Sininauhasäätiön toimitusjohtajasta Satu Taiveahosta, joka vuoden pestin jälkeen vaihtoi siis työpaikkaa. Ihmiset repivät hauskuutta itselleen ja välillä vähän muillekin milloin mistäkin Nyt tai jo aiemmin olen kuullut mies- ja naisporukasta, joka seuraa Sadun, Jasmin Mäntylän sekä Tuksun alias Johanna Tukiaisten taivalta julkisuudessa. Tämä näiden kolmen naisen jukisuuskuvaa seuraava porukkaa pitää keskenään leikkimielistä kisaa, että kuka bongaa niin sanotuista iltapäivälehdistä jutun joistakin näistä kolmesta naisesta, joka ei ole niin sanottu viihdeuutinen, niin hän saa muilta maukkaan lounaan. Yhtään kilpailuun liittyvää lounasta ei ole vielä tarvinnut kenenkään ostaa saati sitten syödä.

Ei kommentteja: