Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Itse tuoppini jäljet mä tunnen

jormas. Tänään matkustin Espooseen. Meiläläiselle on sen verran harvinaista herkkua, että joku työnantajan työpiste tai -muoto kutsuu kylään, joten olin aivan otettu tutustuessani Espoossa avattuun päiväkeskukseen. Päivään liittyi myös nimikilpailu päiväkeskukselle. Palkintona on purjevene. Veikkaan, että ei kuitenkaan sen kokoinen, jolla voisi seilata lahden yli toiselle puolelle Piritan satamaan. Ehkä palkinto on kylpyammekokoa pikemminkin.Itse ehdotin kolmeakin nimeä. Päiväkeskus sijaitsee seudulla, jossa monet
nimet liittyvät mereen tai veteen ainakin. Yksi ehdotukseni oli Vastatuuli ja toinen Laitamyötäinen. Kolmatta ehdotustani myös perustelin, sillä ehdotin nimeksi Menninkäinen. Päivänsäde ja Menninkäinen on kaunis ja äärimmäisen surullinen rakkaustarina mahdottomasta rakkaudesta. Siinä peikko pimeydestä rakastuu kaikenkattavasti valon lapseen. Päivänvalo on kuitenkin peikolle kuolemaksi, joten rakastavaiset eivät koskaan voi saada toisiaan. Laulun teki aikoineen Repe Helismaa, joka oli sotien jälkeisten vuosien eräänlainen Irwin Goodman, jolla oli monenlaista karenssia ja kieltoa musiikkakappaleiden ja esiintymisienkion suhteen. Kappaleen teki tunnetuksi Tapsa Rautavaara, joka itsekin tunsi oikein hyvin tuopin jäljet. Hänen vaelluksensa maan päällä päättyi liukastumiseen Tikkurilan uimahallissa. Tunsin Tapsan ja sen verran usein olin hänen kanssaan uinut sekä saunonut, joten sisäistä liukastetta saattoi olla vauhdittamassa miehen kaatumista.

Muistan kun Tapsa usein otti kolpakon käteensä ja loihe lausumaan, että tuopin ottamiseen tarvitaan mies ja joi aina kerralla tuopin tyhjäksi. Sitä seurasi monesti hetken hiljaisuus, jonka jälkeen Tapsa kosteus silmäkulmassaan sanoi: "Ja pöydälle jättämiseen tarvittaisiin isompi mies."

Minulle meni pitkä tovi ennen kuin opin syvällä sydämessäni ymmärtämään hänen monien laulujensa sangen syvällistä sanomaa.

Mutta huomenne avataan joulukalenterista ensimmäinen luukku ja blogissamme aloittaa jouluun saakka kestävä joulutarina.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Lasse Ahola imee kyrpää usein nykyään varsinkin mustan neekerin kyrpää