Kansanradio

päivis: Matkalta Laukaasta Tuusulaan kuuntelimme autoradiota. Tuli pitkään pelkkää puhetta, Pääministerin haastattelutuntia ja Kansanradiota. Molemmat taitavat olla jo vuosia, ellei peräti vuosikymmeniä, sunnuntaisin Ylen kanavalta kuultuja ohjelmia. Pääministerin haastattelutunti tulee harvemmin, mutta Kansanradion mielipiteen ilmaisuja voi kuunnella joka viikko.

En yleensä kuuntele Kansanradiota mielelläni, sillä ihmisten typeriltä tuntuvat mielipiteet yleensä ärsyttävät. Tänään kuuntelin lähinnä sillä korvalla, että miksi ne niin kovasti aina ärsyttävätkään. Keksin syyn. Tai kai sen olen aina tiennyt: ärsyttää, jos jonkun mielipide johonkin asiaan on erilainen kuin oma mielipide.

Tämän päiväinen Kansanradio ei poikennut aikaisemmista. Viestinsä puhelinvastaajiin olivat jättäneet jos jonkinlaiset maailmanparantajat ja yksityisajattelijat. Äänessä olivat taaskin pääosin seniori-ikäisiltä vaikuttavat ihmiset. Moni myös tuntui olevan vakituinen soittaja.



Paineen purkaja.

Viime perjantain mielenilmaukseksi nimitettyä lakkotapahtumaa selitettiin muun muassa sillä, että sen avulla ihmiset pääsivät purkamaan paineita, joita hallituksen säästöpäätökset tai -ilmoitukset ovat aiheuttaneet. Kansanradio saattaa toimia samasta syystä. Ihmisillä on paljon purnattavaa. Ja onhan se hienoa, kun omaa mielipahansa pääsee purkamaan kenties suurellekin kuulijakunnalle. Todennäköisesti Yle seuraa ohjelman kuuntelijalukuja ja on todennut ne riittävän suuriksi.

Vaikka Kansanradiossa yleensä marmatetaan asioista, kuulee sieltä joskus myös hyviä vinkkejä, joiden ehkä kannattaisi päätyä myös päättäjien korviin. Tänään muun muassa mieshenkilö ehdotti, että armeija pitäisi ottaa mukaan nyt kun turvapaikanhakijoita pitää auttaa ja kuljettaa paikasta toiseen. Ja monenlaista muutakin apuaan varusmiehet ja muukin armeijan väki voisivat asian tiimoilta antaa. Puhuttiin oikeiden töiden tekemisestä, joihin armeijassakin olisin nyt hyvä tilaisuus.

Kansanradio täyttää tietynlaisen asioista sanomisen tarpeen, mutta enää se ei ole anoa laatuaan. Varsinkin ilmaisjakelulehdissä, mutta muuallakin, harrastetaan palstoja, joihin voi tekstata milloin mistäkin mieltä pahoittaneesta asiasta. Kansanradioon verrattuna ne päätyvät tietysti vain pienelle lukijakunnalle. Ja kun sanottava on ehkä rajattu tiettyyn merkkimäärään, monesti käy niin, että näitä tekstari viisauksia lukiessa ei voi ollenkaan tietää mistä asiasta kirjoittaja purnaa tai muuten haluaa saada sanansa sanottua. Mutta onpahan päässyt purkamaan painetta. Se kai on kuitenkin pääasia.

Hyväosaisten puuhapäivä

jormas: Eilen osoittivat mieltään hyväosaiset. Siis ne keillä on työnantaja ja siellä työpaikka. Tästä saivat tyly-Lylyn johdolla ansionsa mukaan Rautatientorilla myös he keillä ei työtä ole. Työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja lapset.

Pääkaupunkiseudulla ajateltiin olevan mielenkiintoista nähdä, kun ajoväylät ovat täynnä yksityisautoja. Sitä en tosin ymmärtanyt minne kullakin olisi ollut eilen aamusella menoa, kun ei ole töihinkään asiaa. Sen vertaa ei tästä yhteiskunnasta joustoa eikä ymmärrystä kuitenkaan löytynyt, että kaikki olisivat saaneet ajaa kohtuullisen tyhjinä ammottavia joukkoliikennekaistoja. Mutta kun tänään katson uutisointia, huomaan että ruuhkia ei ollutkaan juuri missään. Johtuneeko siitä, kun väkeä olikin liikkellä vain murto-osa siitä mitä piti.

Paljon oli kuitenkin porukkaa Stadin ytimessä liput ja banderollit ojossa. Joukossa yksi, joka oli työnantajan materiaalista tehnyt oman kylttinsä vastustaakseen kyseistä paineidenpurkupäivää. Kolmekymmentätuhatta persoonaa oli poliisin mukaan koolla. Jonkun verran vähemmän kuin esimerkiksi Jari Sillanpään tai Cheekin ulkoilmakonserteissa Stadionilla. Tietysti ei ole aivan reilua verrata osallistujamäärää Jari Sillanpään pirskeisiin, sillä siellähän tarjottiin kakkukahvit. Tai voihan se olla, että eilenkin olisi Rautatientorilla saanut kaffet.

Kysymyksiä, inhottaviakin itsestään selvyyksistä nousi mieleeni moista seuratessani. Ihmettelin sitäkin, että jos astun lauantaina saunaa lämmittäessäni mökkirannan puuliiterissä naulaan enkä pääse maanantaina töihin, niin miksi jonkun pitäisi maksaa siitä päivästä minulle palkka? Näitä tapaturmia varten voi jokainen ottaa hyvinkin yksilöllisiä vapaa-ajan vakuutuksia.

Kuuntelin myös jälleen kerran Lylyn eväät. Ei käynyt hänelle pariinkin kerteen tarjottu yhteiskuntasopimus eikä käynyt itseasiassa nyt mielenilmaisun "kohteena" olevasta esityksestä mikään. Mikähän kävisi? Mutta mitä muuta mieltä hän voisi olla säilyttääkseen oman asemansa ja jakkaransa siihen saakka, kunnes reippaan vuoden päästä jää eläkkeelle?

Sitäkin ihmettelin, kun hallituspuolueen kansanedustaja Saarikko sanoi, että hallitus ei ole osapuoli. On se mitä suurimmassa määrin. Se on Suomen suurin, työnantaja unohtamatta kuntien roolia työnantajina.

Mutta miksi katson, että minulla on aivan erityisesti oikeus elämöidä ensisijaisesti mielenilmausta vastaan? Siksi, että yksikään ei nouse korokkeelle muiden kuin oman napansa, siis työntekijöiden puolesta. He eivät todellakaan ole valtakuntamme huonoimmassa asemassa olevia.

EK sanoi, että eilisen hyväosaisten duunarilystistä tuli 100 miljoonan euron kansantaloudelliset tappiot. Sillä rahalla olisi ostanut 50 000 000 ateriaa nälkäisille.

Kasvisruokako kallista?

päivis: Hesarin mielipidesivulla naisopiskelija valitti, että kasvissyönti on kallista. Ja hankalaakin vielä. Kirjoittajan mukaan kasvissyönti vaatii vaivannäköä, aikaa ja rahaa. En allekirjoita tuota ollenkaan.

Veikkaan, että kirjoittaja ei ole kasvissyöjä. Miksi hän muuten ajattelisi, että kasvissyöjän pitää syödä vehnäproteiinista tehtyjä nakkeja. Kyllähän ne melko tyyriitä ovatkin, mutta miksi ihmeessä kasvissyöjän pitäisi syödä tuotteita, joiden ulkomuoto ja ehkä vähän makukin jäljittelevät liharuokaa?

Aito kasvissyöjä pärjää ilman makkaraa matkivia kasvisnakkejakin. Kuvan
grillimakkarat on tarkoitettu vain lihansyöjille, mutta kasvisversiot
näyttävät lähestulkoon samanlaisilta. 

Sama juttu kasviperäisen maidon kanssa. Maito on ihan oma tuotteensa, jota matkivaa juomaa kasvissyöjä ei päivittäin tarvitse. Mutta mielipidekirjoittaja kuitenkin tuskailee sen kanssa, että esimerkiksi kaurajuoma on maitoa kalliimpaa. Maitoa eivät juo kaikki lihansyöjätkään. Miksi kasvissyöjän pitäisi juoda maitoa, tai jos on vegaani, tuskin kasviperäiset maitovaihtoehdot ovat hänellekään tarpeellisia.

Ihan oikein kirjoittaja ihmettelee, miksi kyseistä kauramaitoa, tai kaurajuomana itse sen tunnen, ei valmisteta Suomessa, kun kauraa kuitenkin viljellään täällä. Muuten on ihan turha itkeä kotimaisen kasvisruoan perään, koska kotimaisia kasviksia löytyy kyllä kohtuudella kasvissyöjänkin lautaselle.

Asia erikseen ovat vähän eksoottisemmat kasvikset, joita Suomessa ei kannata kasvattaa. Luulen, että avocadoa esimerkiksi kasvatetaan vain lämpimimmissä maissa ulkosalla. Myöskään linssi ei taida kasvaa Suomessa, mutta se jos mikä on halpa, ravintoarvoltaan loistava kasvisruoan raaka-aine.

Oma itse tehty kasvisruokabravuurini on kasvismaksalaatikko. Vaikka se tavallaan jäljittelee ainakin nimensä ja ulkonäkönsäkin perusteella liharuokaa, se on silti hyvä esimerkki siitä, miten kasvisruokaa voi tehdä halvalla, ilman suurempaa vaivannäköä ja pääosin kotimaisista raaka-aineista.

Sininauha ja SiniVida sekä Forenom ja Louna

jormas: Itselleni on ollut virkistävää huomata, että kaikki viisaus ei enää istukaan omassa päässäni siten kuin se oli siellä, kun olin 15-vuotias. Mutta kaikki eivät ajattele näin ja joskus tuntuu, että Sininauhan operatiivinen johto hallituksineen tietää mielestään kaiken.

Joku vuosi sitten Sininauhalle tarjoutui mahdollisuus hankkia loputkin osakkeet omistukseensa 50 % omistamastaan SiniVida Oy:stä. Mutta ostiko se tai tarjosiko edes ostamisen mahdollisuutta jäsenjärjestöille? Ei ostanut eikä tarjonnut, vaan Sininauha myi osuutensa MediVida Oy:lle, joka oli ja on Sininauhakonsernin ja sen jäsenjärjestöjen yksi merkittävimmistä kilpailijoista.

Mikä edunvalvoja tai keskusliitto voi tehdä näin? Sellainen, jonka jäsenet sen sallivat. Sininauhassa puhalsivat ”uudet tuulet” ja piti "karsia rönsyjä", kuten myyntiä perusteltiin. Sitä ei kertonut pyytämisen jälkeenkään kukaan miksei jäsenjärjestöille annettu ostomahdollisuutta. Mutta sellainen virsikirja millainen seurakunta, joten jäsenjärjestöistä koottu hallitus siunasi kaupan.

Yllä lyhyesti kirjoittamani antoi minulle kimmokkeen seurata, mitä tekee jatkossa Sininauhaliiton "karsittu rönsy" SiniVida Oy, joka ei kelvannut Sininauhalle, mutta jota ei saanut kuitenkaan ostaa Sininauhan jäsenjärjestö?

Olisiko ollut eilisen päivän Hesari, joka kirjoitti, että Helsinki ostaa tulevaisuudessa kriisimajoitusta neljältä eri palveluntarjoajalta arviolta 14,5 miljoonalla eurolla. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistain kokouksessaan, että kaupunki tekee ostoja Lounalta, SiniVidalta, Katto-kodeilta ja Pääkaupungin turvakodilta.

Kriisimajoituksen kilpailutuksen taustalla on osin se, että takavuosina Helsinki maksoi suuria summia mm. Forenom Oy:lle.

Sininauhalaisen kannalta mielenkiintoista on, että yksi palvelujen tuottaja on ”karsittu rönsy” SiniVida Oy. Toinen mielenkiintoinen on palveluiden tuottaja Louna Oy, joka on samaa konsernia kuin uutisessa mainittu Forenom. Jolle ”Helsinki maksoi suuria summia kriisimajoituksesta”. Sen tiedon etsimiseen ei mielenkiintoni tässä vaiheessa riitä paljonko hinta putosi, kun kriisimajoituksen tuottaja vaihtui Forenomista Lounaksi.

Samainen Louna Oy pääsi myös eilen valtakunnan uutisiin, sillä se on ensimmäinen yksityinen toimija, jota tuottaa asumispalveluja turvapaikanhakijoille. Suomeksi sanottuna yksityinen yrittäjä näkee tässä bisneksen paikan.

Jos se ei ole osaamisesta kiinni, niin mistä johtuu, että taloudellista tulosta tekevä yritys pärjää siellä missä voittoa tavoittelematon kolmas sektori ei edes selviä hengissä?

Helsinki on päättänyt myös keneltä se ostaa pitkäaikaisasunnottomien tukipalveluita. Kaksitoista mukaan hyväksyttyä tarjousta on laitettu järjestykseen hinnan ja laadun mukaan. Kaupunki ostaa palveluita listan mukaisessa järjestyksessä. Listan kärjessä ovat Helsingfors Gästhem Och Natthärbärgen, Diakonissalaitos ja yllätys yllätys ”karsittu rönsy” SiniVida Oy.

Tiedän, etten saa tähän vastausta, mutta kysyn kuitenkin. Miksi Sininauha myi SiniVidan osakkeensa,  miksi se myi ne itsensä ja jäsenjärjestöjensä kilpailijalle, miksi hallitus hyväksyi kaupan ja miksei osakkeita edes tarjottu Sininauhaliiton jäsenjärjestöille?

Työajan jatkaminen ei ole ratkaisu kaikkiin kansantalouden ongelmiin

päivis: Perjantaiksi odotetaan mielenilmaisuja hallituksen linjauksia vastaan. Toteutuessaan ne heikentäisivät monen suomalaisen taloudellista tilannetta. Toisaalta niiden luvataan auttavan siinä, ettemme pahimpien skenaarioiden mukaan olen samassa jamassa kuin Kreikka.

On puhuttu paljon työajan pidentämisestä ja lomien lyhentämisestä. Muutama palkallinen vapaapäiväkin muuttuisi palkattomaksi. Usko siihen, että mitä enemmän notkumme työpaikoilla, sitä paremmin meillä kansakuntana menee, on vankka.

Tässä näkyvä, Kiasman aulassa toisiinsa
kietoutunut pari on töissä. Lähtisikö
Suomen kansantalous nousuun,
jos he jaksaisivat tehdä tuota samaa
vähän kauemmin?

Enhän ole mikään taloustieteilijä, en edes merkonomi, joten arjen talouden osaamiseni supistuu tietoon, että menojen pitää olla pienemmät kuin tulot tai korkeintaan menoja on oltava  saman verran kuin tuloja. Vähän samaan tapaan kuin painoa hallitessa: kaloreja ei saa vetää naamariin enempää kuin niitä päivittäin kuluttaa.

Ihan pikaisesti talousosaamistani lisäämään kävin googlettamassa selvittääkseni, mistä talouskasvu syntyy. Löysin Ari Hyytisen ja Petri Rouvisen toimittaman julkaisun, jossa todetaan, että "taloudellinen hyvinvointi riippuu suoraan siitä, paljonko työtunteja saadaan aikaiseksi, paljonko työtunteja kohden saadaan aikaiseksi, paljonko kukin työllinen työtunteja ja -päiviä tekee sekä kuinka suuren väestönosan voimin töitä tehdään". No ei kai sentään?

Mikä mahtaa olla kaikkien niiden rooli tässä kokonaisuudessa, joiden työ ei työtuntien lukumäärästä tai tekemisen paljoudesta huolimatta tuota euroakaan? Kaltaisiani tuottamatonta työtä tekeviä on varmasti satoja tuhansia.

Sen sijaan, että työpäivää pidennettäisiin esimerkiksi kahdeksaan tuntiin, sitä voisi mielestäni tuottamattoman työn tekemisen kohdalla lyhentää vaikka kuuteen tuntiin. Työn tuottavuus ei päivää pidentämällä lisäänny. Kun ei siis ole mitään, mitä voisi myydä. Asiantuntijatyöksikin kutsutuissa tehtävissä tuottavuus on jotain muuta kuin rahaa. Loistava idea voi syntyä vaikka yön unettomana hetkenä. Silloin työpaikalla luuhaamisella ei ole järin suurta merkitystä.

Kahvilan pitäjän kannattaa ehkä pitää kahvilansa pitempään auki, jos asiakkaita riittää, mutta jos ei riitä, pitää ehkä yrittää saada enemmän kauppaa aikaiseksi lyhyemmässä ajassa. Tuskinpa opettajankaan työpäivää jatkamalla kansantalous saadaan kasvuun. Vastaavia esimerkkejä löytyisi helposti lisää paljonkin. En siis oikein jaksa uskoa, että työpäivää venyttämällä Suomi saadaan nousuun. Ennemminkin katsoisin sen kortin, mitä vaikkapa uudet teknologiat tuovat tullessaan.

Onko minulla muille eri mitta kuin itselleni?

jormas: Vähän oikoen Suomen sotien aikana sotaa pakoon Ruotsiin muutti 50 000 aikuista. Ja saman verran sinne lähetettiin lapsia. Ruotsi hoiti kunnialla koko paletin. Vastaavasti Karjalan kunnailta nykyisen Suomen alueelle sijoitettiin puoli miljoonaa karjalalaista, joiden koti jäi Neuvostoliiton puolelle. Joku otti väen hyvin vastaan, enemmistö siltä väliltä ja osa hyvin huonosti. Moni tänne tullut sai kuulla tervemenoa takaisin toivotusten mukana olevansa ryssä ja kaikkea mahdollista loukkaavaa. Minunkin lapsuuden naapureissa oli kyseisiä kanta-Suomeen muuttaneita. Itse asiassa paras kaverini oli Karjalan evakkojen lapsi. Mukavaa väkeä kaikki naapurit. Kuten ihmiset yleensä, vai kuinka?

Me olemme kansan demokraattisella päätöksellä liittyneet EU:hun ja sitoutuneet sen myötä moniin yhteisiin päätöksiin. Yksi niistä on pakolaispolitiikka ja sen sukulaiset. Tällä tarkoitan kaikkia, jotka haluavat muuttaa syystä tai toisesta Suomeen. Kipeä ja vaikea asia mitä ilmeisemmin monelle. Että miten suhtautua, vaikka monella on mielestään asiaan täydellinen ja varma mielipide. Oma mielipiteeni on myönteinen, mutta jossain silläkin on rajansa. Mutta missä, kas siinä pulma.

Olen elämäni opetellut tekemään ratkaisuja sen mukaan minkä katson olevan itselläni oikeutettua tehdä ja taas vastaavasti mikä on mielestäni oikeutettua tehdä minulle. Ehkä se pätee tähänkin asiaan mielipidettä muodostaessani.

Mitä rajoituksia on siis muilla oikeus laittaa minulle, jos haluan matkustaa käytännössä minne tahansa? Ehkä lähtökohtaisesti ei mitään, jos tulen toimeen omilla rahoillani. Mutta meneekö se kuitenkaan aivan niinkään? Kiitos EU:n, joka on antanut jokaiselle unionin kansalaiselle oikeuden lähteä mihin tahansa EU-valtioon työnhakuun esimerkiksi puoleksi vuodeksi ja nauttia sen ajan työnhakumaan sosiaaliturvaa. Ja näinhän se taitaa olla myös sairaudenhoidon laita.

Mutta kyllä minä haluan vielä vapaamman oikeuden liikkua. Siten, että jos minulla on jonnekin vain menolippu, niin tokihan minulla pitää olla oikeus mennä ja tulla mieleni mukaan. Millä sitten elän perille päästyäni, on oma asiansa, johon minulla ei ole etukäteen vastausta. Eikö minun silloin pitäisi hyväksyä sama tapa ja asia muillekin?

Muistan vuosista jolloin elin eikö millään ole mitään väliä ja olin menossa Ruotsiin. En töihin vaan koska siellä oli parempi sosiaaliturva ja halvempi viina. Olin sitä mieltä, että tottahan ruotsalaisten kuuluu minut elättää, vaikka ei silloin ollut EU:sta mitään tietoa. Mutta lähtemättä jäi. Jäi siksi, että kaveri kenen luokse olin menossa seuraavien työttömyyskorvausten tultua, siirtyi muille maille. Yksi narkomaaninainen pisti hänet ennen lähtöäni puukolla kuoliaaksi.

Minulle muisto maahanmuuttaja-asiaan liitettynä on kiusallinen, sillä haluan antaa muille samalla mitalla millä toivon saavani itse. Miksei siis Suomeen saisi tulla kuka tahansa paremman elämän toivossa? On ikä, lähdön syyt ja lähtömaa mikä tahansa. Sitähän minäkin olin Ruotsista lähdössä hakemaan, mutta jonka olen löytänyt Thaimaan Jomtien/Pattayalta. Sieltä jossa omillaan toimeen tuleva suomalainen kusee uimaveteensä mieluummin kuin maksaa thaimaalaisesta toiletissa käynnistä muutaman bahtin kolikon.

Hyviä uutisia

päivis: Kaukana taitaa olla se aika, kun uutisissa oli vallalla joku todella myönteinen asia. Aika, jolloin pinnalla olisi joku niin hyvä uutinen, että kakkoseksi jäisivät sodat, terrori, luonnonmullistukset ja talousongelmat.

Mieleen tulee oikeastaan vain jääkiekon MM-kulta ja ehkä Euroviisujen voitto. Ylipäätään hyvät uutiset saattavat liittyä nimenomaan urheiluun ja kulttuuriin. Urheilun saralta kuullaan tietysti aika usein myös huonoja uutisia, kuten dopingkäryjä.

Viime aikojen uutiset ovat olleet enimmäkseen turruttavia. Huonosti tuntuu menevän ihan kaikkialla, ollaan sitten koti- tai ulkomailla. Jos joskus joku hyvä uutinen päätyykin sähköisiin viestimiin, nettiin tai lehtiin, tulee heti tunne, että miten tuosta oikein kehtaisi iloita, kun niin monet asiat kuitenkin ovat synkkääkin synkempiä.

On leipäjonoa, asunnottomuutta, turvapaikan hakijoita, työttömyyttä, Muumi-mukienkin valmistus on jo ties milloin viety Thaimaahan. Nyt sitten odotetaan perjantaita, että nekin, joilla on työtä, voisivat näyttää voimaansa lakkoilemalla.

Moni asia on alkanut meistä monista tuntua itsestään
selvyytenä. Ei siis ihme, jos jostain "saavutetusta
edusta" on niin vaikea luopua.

Ihan vähäpätöinen asia ei ole sekään, että asiat, joista uutiset ja blogikirjoitukset tai mielipidesivujen kannanotot paukuttavat, jakavat ihmisiä kahteen leiriin. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.

Oma suhtautumiseni tulevaan perjantaihin on selvä. Olkoon vaikka kuinka Suomessa lakko-oikeus, sen käyttöä en tässä tilanteessa hyväksy. En usko, että lakkoilemalla maan asiat saadaan parempaan jamaan. Turha luulla, että lakkoilun seurauksena syntyisi uusia työpaikkoja, valtio saisi vähennettyä velkaansa tai köyhyys vähenisi. Luulen, että meillä vaan on oikeasti mennyt jo pitkään liian hyvin. Saavutettuja etuja on kertynyt vähän sinne sun tänne niin paljon, että niitä pidetään jo niin itsestään selvinä, että etujen viemistä yhteisen hyvän nimissä voi melkein verrata raiskaukseen.

Ajattelin tänään kirjoittaa turvapaikan hakijoista. Sekin on asia, joka näyttää jakavan meidät kahteen leiriin. Itse en ole omaa leiriäni tosin vielä löytänyt - enkä ehkä haluakaan. Tuntuu, että pakolaisten vyörystä liikkuu niin paljon laidasta toiseen poukkoilevaa tietoa, että oikeasti on mahdotonta päättää mitä ajattelisi tai ketä uskoisi. En myöskään halua olla osa jommankumman mielipidelaidan joskus irvokkaaltakin tuntuvaa touhuamista. En osaa nähdä itseäni heiluttelemassa Tervetuloa-kylttiä, mutta en myöskään voisi kuvitella huutavani nyrkki pystyssä, että rajat kiinni.

Onko sinulla hunajaa, kysyi seitsemän seinähullua veljestä

jormas: Olen möykännyt viime aikoina netissä ja vähän muuallakin yhteiskuntasopimuksesta, joka ei kelvannut ammattiliitoille. Veikkaan, että monelle työntekijälle se olisi kelvannut, sillä joskus tuntuu siltä, että ammattiliiton ammattijohtaja ei olekaan enää johtaja aatteen vuoksi, vaan vain enemmän tai vähemmän hyväpalkkainen ansiotyö.

Tukea ajatukselleni saan siitä, että mielipidemittausten mukaan ainakin neljäsosa kansasta on sitä mieltä, että vyönkiristys on oikean suuntainen, mutta enemmänkin olisi pitänyt tai ainakin on valmiutta "nälkäkuurille". Ehkä taitava ammattiyhdistysjohtaja maalaa kurjuudenkin siihen missä sitä ei muuten olisi. Ehkä kurjuuden olemus on tärkein sille, joka tarvitsee sitä säilyttääkseen oman asemansa.

Vaikka ymmärränkin, että rahan ja muun mammonan ahneus on sama herralla ja narrilla sekä työläisellä ja eläkeläisellä, niin silti en ymmärrä ammattiliittologiikkaa. Että valitaan koko jengillä päättäjät kukkulalle (Arkadianmäki) toimeksiantona, että tekevät tarvittavat, kipeätkin liikkeet ja nostavat meidät kaikki suosta, jonne tunnutaan vajoavan entistä tukevammin.

Sitten kun yhdessä valittu porukka aloittaa duunin, niin ammattiyhdistysjohtajat, palkka- ja luottamussellaiset pistävät satamat ja liikenteen seis sekä Citymarkettien myyjät kävelevät ulos lihatiskin ja kassan takaa. Mitä pahaa kaupan asiakkaat ovat tehneet, jotka toimenpiteestä kärsivät? Silti jaksan uskoa, että ennemmin tai myöhemmin kansa oivaltaa sahaavansa oksaa, jolla istuu itse.

Olen palkkatyöni tehnyt ja enää en liikauta evääkään rahan enkä sen puutteen vuoksi. Ymmärrystä minulla ei kutenkaan ollut lakoille silloinkaan, kun olin työelämässä, sillä lakkoasetta käytetään aivan liian usein aivan liian itsekkäistä syistä.

Yhteistä riistokapitalistin kanssa on, että kaverille, varsinkaan huonolle ja vähempiosaiselle, ei jätetä eikä niiden puolesta uhrata lanttiakaan eikä sekuntia aikaakaan. En ole lakkoaseen kannattaja, vaikka ymmärränkin sen juuret ja tarpeellisuuden aikoinaan. Silloin aikoinaan taisteltiin nälkää ja aineellista kurjuutta vastaan, mutta nykyisin kuinka saada kaikkea tarpeetonta yhä vaan enemmän. Niiden puolesta, keillä on oikeasti nälkä ja kodin kattona tähtitaivas, ei nouse rintamalle kukaan.

Asiaa voin kuitenkin vapaan sektorin (eläkeläinen) kansalaisena Sudokun täyttämisen sijaan tai sen ohessa pyöritellä. Että kun eläkeläiseltä nypätään iso osa asumistuesta ja eläkkeisiin ei tule indeksikorotusta, niin menisimmekö mekin lakkoon? Kieltäydyttäisiin asumasta ja ottamasta Kelalta tai Ilmariselta eläkettä vastaan, jos ei tule indeksikorotusta?

Me olemme merkillisiä, siis ihminen yleensä. Olemme yhtä mieltä, että jotain rajua on tehtävä, sillä muuten Suomessa on entistä ahtaammat oltavat lähiaikoina. Olemme yhtä mieltä, että suuntaviivat ja linjaukset tekevät yhdessä valitsemamme asianhoitajat, kansanedustajat ja kunnan-/kaupungin valtuutetut. Tehdään siis mitä tehdä pitää demokraattisin keinoin. Ja sitten, kun tämä kaikki yhteisten pelisääntöjen mukaan toimiminen nirhaisee siivun omasta pussista, niin silloin on osa porukasta barrikadeilla laittamassa koko Suomen seis.

Missään päin maailmaa ei ole koskaan ollut siten, että jokainen työllistää omassa, yhden hengen yrityksessään itsensä. Jotta kaikilla olisi töitä, lämmin koti ja pöydässä leipää, tarvitaan niitä, jotka työllistävät. Ja sitä pottia ei voi hoitaa julkinen sektori, valtio ja kunnat. Vaan tarvitaan yrityksiä, jotka työllistävät.

Ymmärrän oivallisesti, että jos työllistävällä yrityksellä menee hyvin, silloin on MAHDOLLISTA, että myös siellä työtään tekevällä menee hyvin. Muuten tämä yhtälö ei toimi. Ja kun vauraus ei siitä kasva, vaikka kuinka keskenämme pyöriteltäisiin taskusta toiseen yhä hupenevia euroja, tarvitaan vientiä ja myyntiä ulkomaille. On se sitten tavaraa, osaamista tai mitä tahansa. Siitäkin näytämme olevan yhtä mieltä, että vienti ei vedä ja kilpailukyky on huono. Se ei minulle aukea kuinka Finnairilla ja muilla yrityksillä menisi paremmin sen ansioista, että henkilökunta lyö silloin tällöin, varsinkin solidaarisuudesta hanskat tiskiin.

Sillä lakkoilun osaamme tehdä solidaarisuudesta toista työntekijää kohtaan. Mutta emme eläkeläisen, työttömän tai opiskelijan vuoksi. Tosin en avukseni lakkoja kaipaakaan, vaan kerään vaikka tyhjiä pulloja tunnin kauemmin, jos meinaa hillo tai hunaja loppua räiskäleen päältä.

Kun tähän kaikkeen lisätään moneen meistä pesiytynyt, ylipursuava peruskateus ja katkeruus, se saa aikaan, että olemme valmiit lillumaan kaulaamme myöten siinä itsessään ilmeisesti hukkumiseen saakka, jos palkkioksi saa nähdä naapurin tai kaverin yrityksen konkurssin tai muun pahoinvoinnin.

Mutta ehkä tähän kuten moneen muuhunkin pätee sama viisaus: "Ihminen on valmis kärsimään tuttua turvallista tuskaa lähes rajattoman määrän mieluummin kuin ottaa yhdenkään askeleen tuntemattomaan."

Ruokamuistoja

päivis: Nyt on kirjoitettu jo useampanakin päivänä ruoasta. En malta lopettaa. Ruokaan liittyy myös muistoja. Muistelen vähän.

Kun olin lapsi, ruoka ei ollut läheskään niin monipuolista kuin nykyään. On paljon varsinkin kasviksia, joita ei silloin vielä edes tunnettu. Muistan, että ruokapöydässä oli lähes päivittäin perunaa. Riisiä syötiin vain riisipuurossa. En tiedä, pidinkö lapsena minään herkkuna keitettyjä perunoita, herkkukurkkua ja voita. Nyt kuitenkin kun muistelen tuota vaatimatonta yhdistelmää, melkein vesi nousee kielelle. Enkä tarkoita uusia perunoita.

Hernekeitto taisi myös olla suurta herkkuani. Lapsena en tietenkään ollut vielä kasvissyöjä, mutta muistan etten voinut sietää silakkalaatikkoa. Oikeaoppisesti valmistetussa silakkalaatikossa on läskiä tai miksi pekonimaista lihan osaa kutsutaankaan. Joskus myöhemmin tosin olen itsekin tehnyt silakkalaatikkoa, mutta ilman läskiä.

Ehkä lapsuuden peruja on se, että edelleenkin pidän ruoasta, joka on tehty harvoista raaka-aineista ja turhia kikkailematta.

Linssikeitto tai paremminkin -muhennos on konstailematonta ruokaa,
jonka makuun olen päässyt vasta aikuisena.

Kaurapuuroa olen syönyt paljon ja luulin jo, että olen syönyt sitä liikaa. Jossain vaiheessa olen alkanut pitää siitäkin. Jopa Thaimaassa syömme joskus aamuisin suurista kaurahiutaleista tehtyä puuroa, jonka kypsennän mikrossa. Banaaniviipaleet ja kaurapuuro on aivan iskemätön yhdistelmä.

Lapsena herkuttelin kummallisilla asioilla. Kahvin sekaan laitoin usein pilkottuja vesirinkeleitä ja hirveästi sokeria päälle. Toinen vielä kummallisempi herkku oli kermaan tehty kylmä kaakao. Oli varmaan aika energiapitoista juotavaa. Ennenhän kahviin lisättiin kermaa, joten kermaa oli yleensä aina jääkaapissa.

Jogurttia vierastin pitkään, kun sitä tuli kauppoihin ehkä joskus 1960-luvun lopulla. Ajattelin sen maistuvan piimälle. Piimää en olisi lapsena juonut suurin surminkaan. Muistan vieläkin, miltä mustikkajogurtti maistui, kun lopulta uskaltauduin maistamaan sitä. Toivoisin, että vieläkin olisi samanlaista jogurttia. Se oli ihanaa.

Siskonmakkarakeittoa en koskaan oppinut syömään. Luulen, ettei sitä kovin usein ole ollut tarjollakaan. Veripalttua ja verilettuja sen sijaan olen syönyt ennen vanhaan ihan hyvällä ruokahalulla. Tosin verilettujen syönti taisi loppua siihen, kun ennen kasvis- ja kalansyöjäksi kääntymistäni keksin kerran, että verilettuja voisi tehdä itsekin. Arvaahan sen, miten siinä kävi minulle, verikammoiselle. Paistoin kyllä koko taikinan letuiksi, mutta varmaan valkoisena kuin lakana istuin keittiöjakkaralla koko paistamisen ajan ja voin pahoin. Kaikki ruokamuistot eivät siis ole herkullisia.

Ruuasta edelleen

jormas: Tunnen paljon ihmisiä. Heidän joukossaan muun muassa Kalle Könkkölän, joka toimi yhden kauden kansanedustajanakin. Hänellä oli ja saattaa olla vieläkin tapana jättää usein tilaamatta ruokaa itselleen, vaikka muu seurue niin tekikin. Kalle söi muiden lautasilta sen mitä itse kultakin jäi yli. Muistelen hänen arkkitehtivaimonsa harrastaneen samaa. Huvittavinta jälkikäteen oli, että kun Kalle teki näin ennen kansanedustajakauttaan, sai hän osakseen myötätunnon ilmaisuja tai ainakin vaivihkaisia silmäilyjä. Mutta kun tapa jatkui parlamentaarikkona, tarttui se moniin muihinkin seurueessa oleviin. Joskus tuntuikin siltä, että pitääkö tilata kimpassa ruoka-annoksia määrätty määrä, kun kaikki odottavat vierustoverin tilaavan annoksen, jota pääsisi sitten siivestämään.

Mielenkiintoista esimerkissäni oli, että kun tapa tuli kansanedustajalta, profiloitui se hyväksyttäväksi käytännöksi, jonka halusivat muutkin omia. Vaan kun sitä harrastaa rahaton nälkäinen, niin hänen tapansa eivät meihin hevin tartu. Ylimääräisen ruuan suhteen toivoisikin määrätynlaista profiilin nostoa, ettei se olisi vain Hurstin, seurakunnan tai Pelastusarmeijan, usein säälittäväksikin kuvattu leipäjono.

Suomalaisen maaseudun pikku putiikin elintarvikepuolen sisäänkäynti

Se lienee totta, että roska-astioista ruokaansa hakevien määrä on kasvanut. Onko kyse tavan yleistymisestä tai nälkäisten määrän kasvusta vai molemmista, sitä en tiedä. Joka tapauksessa moni elintarvikekauppa tai vastaava on lukinnut jäteastiansa tai tilan, jossa niitä säilytetään. Itse ajattelen, että harrastetaanko lukitsemista siksi, että tila jää dyykkareiden jäljiltä epäsiistiksi vai siksi, että kauppa ei jostain muusta syystä halua sieltä haettavan ruokaa.

Yllämainittuun liittyen olisikin mielenkiintoista tietää miksi kaupoissa eivät yleisty ilmaisjakelupisteet, joista kukin saisi ottaa mitä siellä on ja mitä kulloinkin sattuisi tarvitsemaan. Ajattelen, että kaupan sisällä olevasta  ilmaisjakelupisteestä ruuan hakeminen on ihmisarvoisempaa kuin sen kerääminen roska- tai biojäteastioista. Oikein esille tuotuna se voisi olla myös hyväksi kyseisen kaupan myynnille ja imagolle henkilökuntineen. Joka tapauksessa ylijäämä- tai hävikkiruuan käyttö on vastuullista kuluttamista. Kuten tietysti sekin, että ostaa ja tekee ruokaa vain sen verran kuin itse tai seurue syö.

Erilaisia kirpputoreja ja  ynnä muita käytetyn tavaran kauppoja kiertää aika määrä ihmisiä. Siellä käy rikasta ja köyhää sekä siltä väliltä. Käytetty tavara ja sen elinkaaren jatkaminen on oikein hyvässä kurssissa ja arvostettuakin. Mutta miksei tapa voisi yleistyä myös elintarvikkeisiin? Siinä ei edes ole kysymys käytetystä, kertaalleen syödystä ruuasta vaan aivan iskemättömistä pakkauksista.

Hävikkiruokaa lautaselleni?

päivis: Jorma kirjoitti eilen hävikkiruoasta eli ruoasta, joka ilman toimenpiteitä päätyisi biojätteeksi tai pahimmassa tapauksessa roskikseen. Olen aikaisemmin suhtautunut vähän nihkeästi ilmaisen ruoan jakeluun syystä, jota ei ehkä nyt ole syytä tässä avata. Mutta kun kyse on ruoasta, joka tosiaan päätyisi johonkin muualle kuin ihmisten - tai eläinten - ravinnoksi, suhtautumiseni sen jakamiseen ilmaiseksi onkin jo toinen.

Hävikkiruoka (uudelta kuulostava termi on oikein tarttuva) tarkoittaa kai myös niitä ruokakauppojen vihanneksia ja eineksiä, joita dyykkarit ovat iät ja ajat käyneet kaivelemassa kauppojen roskakatoksista. Dyykkaaminen on jopa alkanut hermostuttaa roskakatosten sisällöistä vastaavia niin paljon, että katosten ovia on alettu lukita.

Dyykkaaminen ei ole mikään laitapuolen kulkijoiden harrastus, vaikka sitä se myös tietysti saattaa olla. Muistan katsoneeni joskus dokumentin nuorehkoista ihmisistä, jotka kolusivat kauppojen biojäteastioilla ja sen jälkeen laittoivat niistä porukalla ruokaa. Kaikki kelpasi lihasta juureksiin ja vihanneksista leipään. Täytyy myöntää, että ohjelman nähtyäni en ihan heti tuntenut itseäni nälkäiseksi.

Edellä kerrotut ruokailijat sen sijaan olivat oikein tyytyväisiä löytöihinsä ja niistä valmistettuihin aterioihin. Ymmärrän syynkin, vaikka itse en samaan ryhtyisi. Nämä dyykkaajat pitivät tärkeänä sitä, että syömäkelpoista ruokaa ei haaskata. Tosin en pidä mahdottoman suurena haaskauksena sitä, jos ylijäämäruoka päätyy kompostoriin muuttuakseen siellä mullaksi. Näinhän meilläkin tapahtuu.

Tosin, hyvin harvoin meiltä jää ruokaa kompostoitavaksi. Siihen on melkeinpä vain yksi hyvä syy: emme juuri laita päivittäin kotona ruokaa. Jorma käy nykyään usein esimerkiksi Ravintola Sepelissä lounaalla ja minä syön mitä milloinkin työpaikalla tai jossain lähistön lounaspaikoista. Kompostoriin meiltä päätyy enimmäkseen kahvinporoja ja banaanin tai sitrushedelmien kuoria. Kieltämättä niistä syntyy aika yksipuolista kompostia. Perunankuoriakaan ei hirveästi heitetä pois, koska syömme ne. Varsinkin, jos olemme keittäneet luomuperunoita.

Jorma julkaisi tänään Facebookissa päivän lounaansa kuvan. Ehkä se
harvinaisuutensa ansiosta sopii myös tämän blogin kuvituskuvaksi.

Meinasi unohtua koko otsikon aihe, hävikkiruoka. Miten kauppojen ylijäämäruokaa voisi kunniakkaasti hakea kuka tahansa ilman, että tulisi leimatuksi? Voi olla aika vaikea kääntää ihmisten ajattelua niin, että ilmaisen ruoan vastaanottaminen on myös ympäristöteko. Sitä ennen pitäisi jotenkin osata karistaa mielestään dyykkaus ja unohtaa nöyryyttävät leipäjonot.

Omasta kokemuksesta tiedän, että hävikkiruokaa todella jää kaupoissa myymättä niin paljon, että sitä ruoan jakamisen jälkeenkin vielä päätyy tolkuttomasti roskikseen. Yksi tapa estää se on hoitaa ruoan jakelu niin, että, hakijan lisäksi, oli hän sitten köyhä tai ympäristöasioista välittävä ihminen (tai kumpaakin), kunnioittaisimme myös itse asiaa eli ylijäämäruokaa. Liian usein näkee siivottomia laatikoita, joissa olevia, jakeluun päätyneitä ruokia ihmiset käyvät puristelemassa ja arpomassa, ottaisinko vai enkö ottaisi.

Olisiko meistä ruuan välittäjiksi?

jormas: On hyvä asia, että valtakunnassamme on viimein herätty minunkin monesti esille nostamaan asiaan. Nimittäin kaupoista myymättä jääneiden elintarvikkeiden käytölle tai oikeastaan sille, että niille ei ole keksitty varsinkaan järjestelmällisesti juuri mitään käyttöä. Toki kolmas sektori on tehnyt paikkakuntakohtaisesti merkittävää työtä asian hyväksi. Samoin on herätty myös koulujen ylijäämäruuan kanssa, jota nyt myydään annoksittain, jos safkaa jää koululaisilta yli.

Tuusulalainen Asta Juntunen nosti asian esille uudella tavalla kysyessään, että onkohan missään pohditty saati kokeiltu, että kouluruokailussa istuisi jokaisen ruokapöydän päässä seniori syömässä niin sanotusti ruokapalkalla? Toivottavasti asia etenee, kuten taipumis on silloin, kun kohtuudella ei löydy uudesta käytännöstä kärsivää osapuolta. Paitsi kateelliset, joita löytyy joka lähtöön.

Mutta entäpä sitten ylijäämäruuan arvostus, silloin kun sitä jaetaan muille. Aivan liian helposti se profiloituu niin, että rikkaat tai he keillä ruokaakin on yllin kyllin antavat sitä sieltä "ylhäältä" jostakin niille siellä "alhaalla" jossakin oleville, joilla ei ole aineellisesti juuri mitään. Joskus kyseessä onkin aito laupeudentyö, mutta usein vain hyvän omantunnon ostaminen, josta minulle tulee paha mieli ja olo.

Kuvaavaa on vuosien takaa Jyväskylän kaupungin päihdeongelmaisten hoitolaitoksen johtajan soitto ollessani Jyväskylän Katulähetyksen kipparina. Että kun nyt on tullut EU-säännökset, joiden mukaan eläimille annettava ruoka on lämmitettävä uudelleen ja emme voi antaa sitä sikaloille, niin olisikohan sille Katulähetyksen asiakkailla käyttöä? Tämän sanottuaan hän tajusi miten tuli sanottua ja arvotettua Katulähetyksen laitapuolen kulkijoiden lisäksi omatkin asiakkaat. Että kun ruokaa ei voi enää antaa sioille, niin miten olisi Soini sinun nälkäisen ihmislaumasi laita?

Mutta onko se näin tai pitäisikö sen olla näin? Että kaupoista tai muualta vanhaksi menevää ruokaa ovat kiinnostuneet syömään ja hankkimaan ainoastaan vähävaraiset tai peräti varattomat? Emmekö voisi yrittää muuttaa profiilia siihen suuntaan, että kyseisestä safkasta ovat kiinnostuneet kaikki, joita kiinnostaa vastuullinen kuluttaminen? Jotka eivät koe kerskakulutusta omakseen mitä kaikkea se sitten mahtaa tarkoittaakaan?

Tuusulan Hyrylässä ilmaista ruokaa kesäkauden ulkopuolella jakanee vain yksi pieni järjestö, Efrata ry. Joten Tuusulassa olisi tällä sektorilla tilaa ja varmasti tarvettakin. Tämän asian ja toimintamahdollisuudet selvittää osaltaan puhtaana vapaaehtoisjärjestönä tavalla tai toisella Elämän tähden ry www.elamantahden.fi ja Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa-kohtaamispaikka. https://www.facebook.com/elamantahden?fref=ts

Mutta jotta osaltamme pääsisimme eteenpäin, olisi tarkoituksenmukaisemmat tilat kaiken lähtökohta. Tähän liittyvistä kaikista vinkeistä olemme hyvin kiitollisia.

Mummo takapihalla

päivis: Hesarin toimittaja Katri Kallionpää on kirjoittanut muutaman mukavan kolumnin siitä, miten hän on ottanut vanhempansa kanssaan asumaan rivitaloon. Tämän päiväisessä kirjoituksessaan hän kertoo kekseliäistä hollantilaisista, jotka ovat kehittäneet konteista mummon mökkejä, jotka voidaan tuoda takapihoille.

Eipä ole Katri Kallionpää kuitenkaan ihan ajan tasalla väittäessään, että vain hollantilaiset ovat näin kekseliäitä. Kaksi vuotta sitten, kun esittelimme omaa Merikonttikotiamme Hyvinkään asuntomessuilla, mummojen takapihan asunnot olivat kovastikin puheena. Tosi moni messukävijä tuntui aivan sielunsa silmin näkevän, miten mummo, vaari tai molemmat asuisivat perheen tontin laidalla.

Eikä idea takapihalle tuodusta Merikonttikodista liittynyt vain isovanhempiin, yhtä hyvin konttikodin ajateltiin sopivan myös perheen aikuistuville nuorille. Kotipihassa nuoren olisi turvallista harjoitella itsenäistä asumista. Ajatus takapihan mökeistä on viime aikoina laajentunut koskemaan muitakin kuin konttikoteja. Eikä konttikotirintamallakaan ole enää ollut kovin hiljaista.

Emme ole kauheasti tyrkyttäneet omaa konttiprojektiamme tiedotusvälineille. Keski-Uusimaa-lehti on kirjoittanut useammankin jutun, mutta en enää muista, miten ensimmäiseen haastatteluun päädyttiin.

Sauvo Jylhän ottamia kuvia konttikotiprojektistamme on julkaistu
ainakin kolmessa Keski-Uusimaa-lehdessä.

Ehkä juuri Keskarin juttujen innoittamina monet muutkin lehdet ovat kirjoittaneet kodistamme. Unohtamatta sitä, että kerran olimme Kymppiuutisten loppukevennyksessä ja myös Ruotsin suomalaiskanavalla esiteltiin Merikonttikotia.

Olemme tietysti halunneetkin julkisuutta sille, että merikonteista tehdyn asunnon rakentaminen on mahdollista. Sitä julkisuutta ei tietysti ole tarve hankkia pelkästään tiedotusvälineiden avulla. Myös itse olemme muun muassa täällä blogissa vääntäneet eräänkin tarinan Merikonttikodin rakentamisesta ja täällä asumisesta.

Suomessa ei ole ennen Merikonttikotiamme ollut ensimmäistäkään rakennusluvan saanutta merikonteista rakennettua pientaloa. On ollut mukava havaita, että pikkuhiljaa idea saa lisää jalansijaa. Monet merikontteihin kotia suunnittelevat ovat olleet meihinkin yhteydessä omine haaveineen. Olemme luvanneet antaa apuamme sen minkä pystymme.

Lainvalvoja ja lainsuojaton

jormas: Me (päivis & jormas) olemme antaneet toisillemme merkkipäivän lahjaksi liikennemerkkejä, jotka olemme ripustaneet kotiin menevän yksityistien ja omistamamme sillan pieleen. Niitä laittaessamme pohdimme kuinkahan on lain laita suhteessa moiseen menettelyyn. Viime päivien innostusta aiheeseen olen pitänyt tuoreena, sillä otin kantaa yhteen Facebook-kirjoitukseen, jossa yksi oman totuutensa vanki, ehkä pikku kyläpoliisinakin itseään pitävä kirjoitti tähän tapaan:

"Kun täällä on muutenkin autoilusta puhuttu, niin pitää ottaa esille tämäkin asia, jos tähän tulisi parannusta. Eli vasemmalle kääntyvän autoilijan, tulee ryhmittyä tien vasempaan reunaan. Jos kyseessä on yksisuuntainen tie (miltä käännytään, koskee myös pysäköintialuetta esim.) niin aivan totaalisen vasempaan reunaan ryhmittyy vasemmalle kääntyvä auto, koska oikealle kääntyvät pääsevät siten kääntymään oikealta oikealle, ilman, että vasemmalle kääntyjät tukkivat risteyksen. T…ämä on ihmeellisen paljon hakusessa ihmisillä mm. Alepan alueella, Riihikalliossa. Alepan pysäköintialuelle on yksi sisäänmeno ja yksi ulostulo! Molemmat ovat yksisuuntaisia, eli samasta "aukosta" ei saa tulla alueelle sekä mennä pois alueelta. Mm. eilen esimerkiksi; kaksi autoa oli lähdössä Alepan pihalta vasemmalle ja molemmat hienosti ryhmittyivät aivan totaalisen oikeaan(!) reunaan, joka aiheutti sen, että muut, useampi auto takana, ei päässyt kääntymään oikealle, kun nämä kaksi sankaria tukkivat risteyksen ryhmittyessään täysin VÄÄRIN! Toivon todellakin, että tämä viestini tavoittaa nämä väärin ryhmittyvät ja he ottaisivat tästä vaarin. Tulee vaan mieleen, että missäköhän niitä ajokortteja jaellaan, kun on näin hakusessa liikennesäännöt."

Väliin mahtuu paljon, mutta koska merkit ovat olleet paikalla vuosikausia, viimeinen aiheeseen liittyvä kirjoitukseni oli:
"Jos esille nostamallasi yksityisalueella olevat liikennemerkit on tarkoitettu ja niillä on laillinen lupa pysyväksi ratkaisuksi, niin selitä sinä minulle miksi ne on kiinnitetty siirrettäviin betoniporsaisiin. Voit aivan hyvin olla oikeassa, mutta ennen kuin näytät sen toteen, olen yhtä oikeassa kuin sinäkin. Minun tarkoitukseni ei ole olla kanssasi eri mieltä, vaan minua kiinnostaa onko alueelle syntynyt tilapäiseksi tarkoitetusta, rakennusaikaisesta ratkaisusta ikään kuin varkain pysyvä, laiton liikenteenohjaus."

Mutta  kuinkahan nämä asiat oikeasti menevät? Kaksi ääripäätä ymmärrän. Että yleiseen käyttöön tarkoitetulle tiealueelle ei liikennemerkkejä saa pystytellä kuka tahansa ja niiden noudattamista valvovat viranomaiset. Sitten toisessa päässä on oma pihani, joka nauttii kotirauhan suojaa. Sinne saanen laittaa mitä merkkejä tahansa, jos ne eivät herätä yleistä pahennusta eivätkä loukkaa ketään henkilökohtaisesti.

Aivan oma lukunsa on minulle hyvinkin laaja harmaa alue. Esimerkiksi omalla maalla, mutta pihapiirin ulkopuolella oleva, itse laitettu ajoneuvolla ajo kielletty merkki on yritys ottaa laki omiin käsiin. Sillä polkupyöräkin on ajoneuvo, joka nauttii jokamiehen oikeuksia, joten sillä voi ajaa lähes kenen maalla tahansa, kunhan ei loukkaa kenenkään kotirauhan suojaa. Sen sijaan viranomaisen laittama ajoneuvolla ajo kielletty merkki taitaa koskea myös polkupyöräilijöitä.

Jos minulla on yksityistie, vaikkapa metsäautotie ja saan sen kunnostukseen yhteiskunnan rahaa, minulla ei ole laillista oikeutta sulkea sitä puomilla. Mutta jos ylläpidän tietä ilman yhteiskunnan tukea, saan sulkea sen puomilla, koska toisen maalla tapahtuvaan maastoliikenneajoon tarvitaan maanomistajan lupa. Silloinkaan ei minulla ole oikeutta estää polkupyöräliikennettä.

Mutta  entäpä sitten monienkin kerrostalopihojen, markettien ynnä muiden vastaavat kielletyt ajosuunta ja pysäköintikieltomerkit? Tarvitseeko niiden asettaminen viranomaisluvan, vai voiko niitä ripustella kuka tahansa tai aluetta hallinnoiva talo- tai kiinteistöyhtiö mielensä mukaan? Ja jos voi, niin kuinka laillisia ne silloin ovat? Palo- ja pelastustien ymmärrän, mutta entäpä parkkipaikat tai kyseisen yhtiön rakentamat liikenneväylät, jotka eivät oli virallisia teitä? Kuka valvoo niitä vai valvooko kukaan tai kuuluuko valvoakaan?

Ymmärrän, että esimerkiksi kiinteistö- ja taloyhtiöt voivat tehdä yksityisen firman kanssa sopimuksia, jotka kirjoittavat merkkien vastaisesta pysäköinnistä virhemaksun, joka taitaa olla ulosottokelpoinenkin. Mutta miten lienee laita esimerkiksi yksityisalueella olevilla kielletty ajosuunta tai yksisuuntainen katu merkeillä? Ovatko nekin kenen tahansa pystyttäminä laillisia ja jos ovat, niin miten niistä on tullut laillisia ja kuka silloin valvoo lain noudattamista? Entä voiko niitäkin valvomaan palkata yksityisen yrityksen, joka asettaa tarvittaessa kiellon rikkojalle laillisen, ulosottokelpoisen virhemaksun?

Onko kaiken aina pakko olla ajan tasalla?

päivis: Tänään takerruin sanapariin "ajan tasalla", kun Jorma näytti puhelimessaan tyrkyllä olevaa ohjelmaa. Sen luvattiin antavan tietoa, jotta voisi olla aina ajan tasalla. Tuli mieleen, että minkähän takia aina pitäisi olla niin - ja mistä asioista.

Minulle riittää tällä hetkellä ainakin uutisten suhteen suunnilleen se, että katson yhdet uutiset telkkarista. Ja jos en ole katsonut niitä illalla, luen seuraavan aamun Hesarista, mitä meillä ja maailmalla on tapahtunut. Puhelimessa minulla on etusivulla Ilta-Sanomien linkki, josta välillä vilkaisen, jos joku tyrkyllä oleva otsikko vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Olen tainnut joskus aikaisemminkin kirjoittaa, että esimerkiksi Titanicin uppoamisesta tieto Suomen maaseudulle kantautui ehkä vain veisujen muodossa. Silloin ei ollut tarvetta olla aina ajan tasalla. Hyvät ja huonot uutiset kulkivat omia aikojaan.

Jos sairastun vakavasti, toivon että hoitava lääkäri on ajan tasalla sopivista hoidoista ja lääkityksestä, mutta juuri muuten ei ole niin suurta väliä, vaikka kaikkea ei tiedettäisikään ihan vimpan päälle. Nykyään kuitenkin tuntuu olevan hirveän suuri tarve tietää asiat "hetki hetkeltä", kuten telkkarissa tai lehdissä usein toitotetaan.

Päivän uutisia Ilta-Sanomien sivulta.

Tietotulva on nykyään niin valtava, että oikeasti kukaan ei varmasti voi olla ajan tasalla kaikista tärkeiksikään koetuista asioista. Kaikki eivät edes halua tietää kaikkea. Oma mieli rajaa pois monet asiat, jotka eivät kiinnosta. Tai sitten sen tekee media, joka ei voi samalla tavalla painottaa ihan jokaista ajankohtaista aihetta. Nytkin on tuntunut jo viikkokaudet, ettei Kreikassa enää olekaan talouskriisiä. Sitä kuitenkin toitotettiin aikansa ja samalla moni kotimaan ongelma jäi Kreikan varjoon.

Nyt mennään pakolaisuutisten johdolla eteenpäin. Vähemmälle jää edelleen Kreikka ja kotimaankin "huonosti menee" -uutisointi.

Yhdessä asiassa täytyy kuitenkin antaa periksi ja myöntää, että on kiva, kun voi olla täysin ajan tasalla. HSL:n sivuilla on palvelu, joka kertoo, monenko minuutin päästä bussi tai ratikka on jollain tietyllä pysäkillä. On oikein mukaa, kun voi lähteä töistä pois niin, ettei tarvitse seisoskella pitkiä aikoja pysäkillä julkista liikennettä odottamassa.

Hienoa Juha Sipilä

jormas: Pakolaiskeskustelu käy kuumana ja keskusteluihin osallistuvien enemmistöltä ei juuri ymmärrystä saati apua heille heru. Erittäin tympeää, vaikka kielteiset perustelut eivät minuun juurikaan pure.

Se on silti vastenmielistä, kun tietää, että pakolaisiin verrattuna jokainen syntyperäinen suomalainen
on aineellisesti syntynyt kultalusikka suussa ilman pienintäkään omaa ansiota.
Mutta tätä aineellista herkkua ja maamme väljyyttä emme vapaaehtoisesti näytä haluavan jakaa kenellekään. Vaan Lapin perukoilla mäkäräisten syömänä lakkoja poimiva thaimaalainenkin on tullut liian lähelle tai iholle.

Hyvää uskoen olen halunnut ajatella, että jokainen meistä voisi ja haluaakin nimenomaan Suomessa auttaa tänne saapuvia jotenkin. Sen uskomuksen myötä innostuin penkomaan kaiken tietävää Googlea ja huomasin, että omia sotiamme pakoon naapurimaihimme lähti 50 000 aikuista. Alakanttiin pyöristäen saman verran lapsia lähetettiin perään. Jotka  kaikki naapurimme ottivat vastaan ja pitivät myös huolta.

Tämän innoittamana katsoin kuinka kohtelimme niitä, jotka samojen sotien melskeissä tulleita, Neuvostoliiton puolelta maahamme päätyneitä karjalalaisia. Hävetä piti sitäkin. Kaikella kohtuudella on kuitenkin sanottava, että tähän parjaamiseen eivät kaikki osallistuneet. Joskaan ei tainnut silloin olla sellaista karjalalaista, joka ei ryssittelystä ja muusta torjunnasta olisi osaansa saanut.

Pääministerimme teki tänään esimerkillisen avauksen, kun hän ilmoitti, että koska he eivät tarvitse Oulun kotiaan vuoden vaihteen jälkeen, on se pakolaisten käytettävissä. Mutta heimoni tuntien viimeistään huomenna on media pullollaan yhtä uutta  asiaa. Nimittäin Sipilän hienon eleen arvostelijoita. Arvostajia lienee vähemmän.

Työmatka

päivis: Tänään kokeilin viimein uutta reittiä kotoa töihin. Heinäkuussa käyttöön otettu kehärata mahdollisti sen. Jouduin ensin arpomaan, miltä asemalta menisin junan kyytiin. Alkuun kuvittelin sen olevan uusi Kivistön asema. Mutta sitten keksin Leinelän. Ja kolmanneksi Vehkalan aseman. Uusia ovat nekin.

Vehkalasta yritin jo kerran mennä junaan, mutta sinnepä ei saanutkaan autoa parkkiin. Pysäköintialuetta vasta rakennetaan. Netistä olen lukenut, että Vehkalan pysäköinnistä tulisi maksullinen, mutta käytännössä se tarkoittaisi, että pitää vain vilauttaa HSL:n matkakorttia. Olen ymmärtänyt, että arvokortti riittää. Kuukausikorttiahan minulla ei ole ja luultavasti en sitä vieraspaikkakuntalaisena voisi saadakaan.

Myös Kivistön pysäköinti taitaa olla tai siitä tulee maksullinen. Kävelymatkaakin juna-asemalle on puolisen kilometriä, jos olen oikein ymmärtänyt. Leinelässä maksullisuudesta ei ole ainakaan vielä mitään merkkejä. Aamulla sinne ajaessani tosin vähän jännitin, onko siellä vapaata tilaa. Parkkialue ei ole kovin suuri. Mutta tilaa oli vaikka muille jakaa.

Tämä on vain kuvituskuva. Ruuhka Bangkokissa ja
sekin aika kesyltä näyttävä. Mutta olipa missä tahansa,
ruuhkassa ei ole hauska viettää aikaansa.

Odotin kehärataa niin kuin kuuta nousevaa. Työpaikkani muutti alkuvuodesta pois Metsälästä, jonne ajoi nopeasti Hämeenlinnan väylää pitkin, ja auton sai pysäköidä työpaikan pihaan. Ruuhkia oli melko helppo välttää. Mutta Vallilaan Mäkelänkadulle ei omalla autolla ole aamuruuhkassa erityisen hauska matkustaa. Ja jos haluaa saada auton pysäköityä ilmaiseksi, töissä pitäisi olla jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa.

Kesällä hyvällä säällä säästyin pysäköintiongelmilta, jos menin töihin Vespalla, jolle aina löytyy sopiva kolo kadun varrelta. Mutta kesä taitaa nyt vääjäämättä olla ohi. Etätöiden, kesäloman ja Syysrastien jälkeen tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin työmatkaa junalla joutui tai paremminkin pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan.

En haluaisi ajatella muutamaa minuuttia, jotka säästyvät, jos myöhemmin alan käyttää Vehkalan asemaa. Matka Leinelästä Pasilan asemalle oli sekin todella nopea ja mahdollisesti sillä puolella kehärataa matkustajia on vähemmän kuin radan länsipuolella. Tämä on tietysti vain oletus. Oli siis tilaa, juna kulki minuutilleen luvatussa ajassa ja kävelymatka Pasilasta työpaikalle vei vain 15 minuuttia. Pois lähtiessä käytin ratikkaa, jonka tulon pysäkille tarkistin ensin netistä. Kätevää.

Syysrastit ja siunattu sielunvihollinen

jormas: Aikoinaan hehkuttelin sydäninfarktillani ja pallolaajennuksilla, että siunattu sepelvaltimotauti, sillä pitkään aikaan en ole voinut fyysisesti niin hyvin kuin siitä toivuttuani. Muutin hieman ruokatottumuksia, asennetta elämään ja liikuntaan sekä pudotin painoa muutaman kilon. Tai oikeastaan reippaat kymmenen kiloa huipusta, sillä silläkin hehkuttelin, että pitäähän miehen kerran elämässään painaa 0.1 tonnia. Sen tavoitteen saavuttaminen meinasi maksaa hengen.

Syysrastien tietokilpailun kiertopalkintotaulu matkustaa toisen
kerran vuodeksi Kissan-Kellon päiväkeskukseen Kellokoskelle

Hengellisiä en ole tänne kovinkaan usein kirjoitellut, sillä minulla on henkilökohtainen suhde Luojaani, jonka edessä tunnen pienuutta, mitättömyyttä ja tietämättömyyttä.
En siis kuulu niihin, jotka ovat kutsumuksekseen ja tehtäväkseen saaneet toisten muuttamisen jalon taidon. Minulla sen sijaan kaikki sen tapaiseen tarkoitettu puhti menee itseni muuttamiseen, jossa siinäkin onnistun perin huonosti.

Mutta Syysrasteilla kun oltiin kolme päivää ja kaksi yötä, niin siellä saa oikein oivan annoksen jotakin itseäni suurempaa, jossa riittääkin märehtimistä toviksi jos toiseksi.

Yhtä tai oikeastaan kahta omalle mielelleni tärkeää kysymystä siellä kyselin ja esittelin muillekin, mutta vastausten osalta anti jäi laihansorttiseksi. Ymmärtäväisiä nyökytyksiä sekä hymistyksiä sain osakseni ja siinä kaikki.

Ensimmäinen pohdiskeluni liittyi käsitykseeni, että pitääkö meitä tällä telluksella elämässä kiinni enemmänkin epäusko eikä suinkaan usko. Sillä ajattelen, että jos taivaspaikka on itse kullekin tai edes jollekin aivan varma, niin mitä väliä sillä silloin on milloin täältä iankaikkisuuden rinnalla silmänräpäyksen kestävästä elämästä lähdetään? Joten minäpä, ja luulen, että lailla on monen muunkin laita, koska en ole ollenkaan halukas lähtemään tästä ja nyt, sillä entäpä jos kaikki loppuukin viimeiseen maalliseen sydämenlyöntiin ja minulla ei olekaan iankaikkista elämää jossakin eikä myöskään missään?

Toinen mieleen noussut kysymys oli, että jos sielunvihollista, joka laittoi Aatamin ja Eevan syömään kielletyn hedelmän, ei olisi ollut olemassa lainkaan, niin miten meistä siinä tapauksessa olisi tullut Vapahtajamme tuntijoita, kun Taivaan Isän ei olisi tarvinnutkaan lähettääkään ainutta Poikaansa joukkoomme kuolemaan ihmisen kuolema, jolla Hän sovittu syntimme?

Koiranilmaa

päivis: Niinpä vain kelit muuttuivat. Kesä vaihtui syksyksi, kuten kuuluukin, koska alkoi syyskuu. Ennusteen mukaisesti alkoi myös sataa, jolle ei ihan heti loppua näy. Tai ehkä hetkeksi taukoaa yön aikana. Harmittelen säätä erityisesti siksi, että olisin halunnut käydä poimimassa marjoja. Tarkalleen sanottuna olisin halunnut mennä poimimaan mustikoita uudelleen.

Sateesta tulee usein ajateltua ja sanottua, että on koiranilma. Se on täysin ristiriidassa sen kanssa, että useimmat koirat, meidän Niilo esimerkiksi, eivät ollenkaan pidä sateesta. Varsinkin sateeseen meno on Niilolle vastenmielistä. Kohta on mentävä iltalenkille, vaikka sade ropisee kattoon. Veikkaan, että se mielellään tällä kertaa jättäisi koko lenkin väliin.

Lampailla ei aina ole edes kattoa päänsä päällä, vaikka kuinka sataisi.
Miksi ei siis puhuta sadesäällä lampaanilmasta? Tai hevosenilmasta?
Hevoset, niin kuin lampaatkin, ovat usein koko kesän ulkona laitumella.

Yritin googlettamalla löytää selityksen, miksi sateista ja ehkä myrskyistäkin säätä kuvataan usein koiranilmaksi. Ei oikein löytynyt luotettavalta tuntuvaa selitystä. Monessa kohtaa todettaan päinvastoin, että kun on niin huono keli, sinne ei viitsisi laittaa koiraansakaan. Toisaalta väitettiin, että varsinkin joskus muinoin nimenomaan koira oli se, joka laitettiin sateella ulos vahtimaan. Tai yksinkertaisesti uskottiin, että sanonta on jonkinlainen käännös jostain vieraasta kielestä. Ehkä käännösvirhe.

Mitenkään en kuitenkaan itse sanoisi, että onpa nyt oikein Niilon ilma. Veikkaan, että se on olevinaan sikeässä unessa, kun kohta kysyn siltä, että lähdetäänkö ulos. Yhtään ei auta, jos kerron sille, että siellä sataa ukkoja ja akkoja - tai kissoja ja koiria, niin kuin englantilainen sanoisi.

Jeesus päiväkeskuksessa

jormas: Olemme kirjoittaneet blogia monta vuotta joka päivä. Mukaan mahtuu asiaa, asiatonta ynnä puuta heinää ja kaikkea siltä väliltä. Lähinnä kirjoitamme omaksi iloksemme. Silti jokainen lukija on ilo ja varsinkin palaute mukava yllätys, sillä sen verran vähän olemme sitä saaneet.


Joskus kirjoituksen ensisijainen tarkoitus on provosoida tai peräti ärsyttää. Näin kuitenkin teen ehkä enemmän Facebook-sivuillamme.

Yleensä kirjoitan omiani, mutta joskus jostain tarttuu haaviin jotain muutakin julkaisemisen arvoista. Kuten nyt, sillä päivis ei juuri hölise siitä mihin uskoo ja mihin taas ei. Joskus hän sen sijaan kirjoittaa siitä. Kas tässä, olkaa hyvät: http://www.jarjestotuki.fi/info/blogi/jeesus-paivakeskuksessa.

Kympillä lisää työpaikkoja

päivis: Olen kerran osallistunut Naisten Pankin "Kävele naiselle ammatti" -tapahtumaan. Siihen osallistuneet tukevat osallistumismaksullaan kehitysmaiden naisten mahdollisuuksia perustaa yritys. Kehitysmaissa kaikki on meidän näkökulmastamme paljon halvempaa, joten muutama kymppikin voi auttaa yhtä ihmistä työllistymään.

Vähän samanlainen idea on siinä, kun suomalaisille markkinoidaan ajatusta, että kotimaisia tuotteita ja palveluja ostamalla voimme työllistää tietyn määrän ihmisiä. Oulun yliopistossa on laskettu, että jos jokainen suomalainen ostaisi kuukausittain kympillä enemmän suomalaisia tuotteita ja palveluja, se tarkoittaisi 10 000 uutta työpaikkaa. Ei tunnu vaikealta tavoitteelta sekään.

Olen tunnetusti mainosten helppo uhri, mutta tuota suomalaisuuden suosimista olen noudattanut kyllä talouden hyvinäkin aikoina. Minulla on ehkä sisään rakennettuna ajatus, että kannattaa suosia asioita, joissa on etuliite lähi. Tavallisin niistä kai on lähiruoka.

On jotenkin vieras ajatus, että tuotteita, joiden raaka-aineet löytyvät myös omasta maasta, rahdattaisiin tänne merten takaa. Taisi yhteen aikaan tulla maitoakin Ruotsista. Edelleen Lidl myy luomumaitoa, jonka kotimaa on muistaakseni Saksa. Sitä tosin en osta senkään vuoksi, ettei sitä saa rasvattomana.

Maitotuotehyllyt pursuavat nykyään erilaisia maustamattomia rahkoja. Olen joskus tuijottanut ehkä enemmänkin tuotteiden hintoja, mutta nykyään yritän katsoa, että ostamani rahkapurkit ovat taatusti kotimaisesta maidosta Suomessa tehtyjä.

Palvelujen käyttäjänä olen vähän huononlainen. Olen joskus kirjoittanut muun muassa siitä, että en ole enää aikoihin, en varmaan muutamaan vuoteen, käynyt kampaajalla. Ehkä kävisin, jos latvojen tasoituksen saisi vähän edullisemmin kuin mitä kampaajille nykyään pitää maksaa. Tai sitten olen vain niin itsepäinen, että ajattelen osaavani tehdä saman itsekin. Sitä paitsi sain juuri viime viikolla kehuja, että hiukseni on hyvin leikattu.

Toivon, että kun tässä ikää kertyy lisää ja huomaan, että esimerkiksi siivoaminen alkaa olla syystä tai toisesta hankalaa, suostuisin ostamaan jonkun siivousalan pikkufirman palveluja. Silloin olisin samalla osa sitä ketjua, jota tarvitaan ihmisten työllistämiseksi palveluammatteihin. Ja kun autolla ajaminen, Vespalla ajamisesta puhumattakaan, ei enää onnistu, toivon, että silloin minulla on sen verran rahaa, että voin istahtaa kauppa- ja muita matkoja varten taksin kyytiin. Tosin veikkaan, että vanhuuden kauppareissut jäävät vähemmälle, kun Jormalla näkyy olevan suuri kiinnostus ryhtyä ruoan verkkokauppa-asiakkaaksi.

Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat

jormas. Useasti olen mielessäni kirjoittanut jotain pakolaisista, siirtolaisista tai ylipäätään muualla syntyneistä, mutta Suomeen syystä tai toisesta tulleista. Aihe on minulle yhtä vaikea kuin maailman synty ja onkin tuntunut, että minulla ei ole aiheesta mitään järkevää sanottavaa.

Viime yönä täysikuun mollottaessa Matkakotimme parvisänkyyn ikkunan rakosesta oivalsin, että miksi minulla pitäisi olla järjellistä sanottavaa, sillä eihän sitä ole monella muullakaan, joka pitää asiasta isoa elämää? Mutta järkevääkin asiasta on sanonut moni muu, josta yksi esimerkki tämän kirjoituksen lopussa olevan linkin takana.

Ehkä viimeisiä kannustavia kimmokkeita sanoa jotain oli silmiini tai korviini sattunut tilasto, jonka mukaan Suomeen tulleista somaleista työllistyy neljäsosa, mutta Englantiin tulleista puolet. Saman tilaston mukaan Suomeen tulleet aasialaiset työllistyvät kantasuomalaisia paremmin.

Vaikka minulla ei olekaan vastausta mitä kaikkea voisimme tai pitäisi asialle tehdä, on selvää, että Suomi ei voi ongelmaa ratkaista yksin eikä kai muidenkaan kanssa.
Suomessa tehtävä pakolaispolitiikka on lisäksi kertakaikkisen surkeaa, joka vähintäänkin toistaa Ruotsin pakolaisongelman tekemät virheet. Jotakin olisimme ja voisimme vieläkin ottaa opiksemme, mutta meissä suomalaisissa on ääntä pitämässä aivan liikaa niitä, jotka mielestään tietävät kaiken ja joilla ei ole tarvetta kuunnella ketään eikä liioin ottaa oppia mistään. Kaikki viisaus on luonnostaan ollut syntymästä saakka omassa päässä.

Joka tapauksessa Suomeen pitäisi jokaisella halukkaalla olla mahdollista tulla vähintään samoin ehdoin kuin ajattelemme, että meillä kantasuomalaisilla pitää olla oikeus muuttaa minne päin tahansa maailmankolkkaa. Ei pitäisi tehdä töitä sen eteen, että Suomeen ei olisi hyvä tai tervetullutta tulla, vaan että ei olisi halua tai tarvetta kenenkään lähteä kotimaastaan varsinkaan sankoin joukoin mistään syystä.

Tottakai suomalaisten on syytä katsoa omaa etuaan, kun maahamme tulee ja peräti hankitaan väestöä muualta. Mutta osa tulijoista pitäisi hyväksyä ja ottaa vastaan pelkästään tulijan omista syistä eikä tuijottaa lainkaan sitä mikä on suomalaisten etu. Tätä voi myös kutsua meidän jokaisen yhteiskuntavastuuksi.

Mutta massiivinen maahanmuutto minnekään suuntaan ei ole ratkaisu pakolaisongelmaan, vaan jotain aivan muuta on tehtävä. Toivon ainakin joidenkin teistä katsovan alla linkin takana olevan, suomeksi tekstitetyn videon sekä mielellään kertovan onko eri tai samaa mieltä sisällöstä: https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=670942766376278&id=100003816834492

Mustikka-aika ei olekaan vielä ohi

päivis: Tänään kiersin Niilon kanssa Myllykylän kuntopolun, tai luontopolun, kuten Jorma haluaa sitä kutsuttavan. Niin teemme joka päivä, mutta tänään oli siitä poikkeuksellinen päivä, että katsoin sivulleni. Huomasin, että polun varrella kasvoi valtavia mustikoita ja niitä näytti olevan paljon. Oli ihan pakko hakea astia ja palata löytöpaikalle.

Olin jo siinä luulossa, että mustikka-aika on ohi. Samoin uskoin ja uskon edelleenkin, että vattuja on enää turha lähteä poimimaan. Kävin mukin kanssa kiertämässä pihapiirin vattupensaat ja päätin, että nyt poimin tämän kesän viimeiset vadelmat.

Olin jo ajatuksissani siirtynyt puolukoihin, joita oikeastaan en ole aikonut edes poimia. Mutta niihinkin syntyi jonkinlainen suhde, kun satuin pienelle läntille, josta oli helppo poimia puolisen litraa punaisia puolukoita. Olemme nyt syöneet niitä parina päivänä. Olen ehkä ihan turhaan väheksynyt puolukkaa. Siksi ajattelin vielä jatkaa marjanpoimintaa.

Mutta suuret ja mehevät mustikat pääsivät yllättämään. Veikkaan, että joudun vielä pakastamaankin niitä.

Mustikasta ja muutamasta muustakin suomalaisena pidetystä elintarvikkeesta kerrottiin äskettäin uutinen. Mustikalle suunnitellaan EU:n nimisuojaa. Luonnonvarainen mustikka on ravintoarvoltaan huomattavasti parempi kuin pensasmustikka, jota ilmeisesti vähän harhaanjohtavasti myydään usein mustikkana.

Jos nimisuojaa haetaan ja se saadaan, kävisiköhän mustikalle samoin kuin esimerkiksi nimisuojatulle Parman kinkulle? Nimisuoja on nostanut muun muassa sen hintaa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Mustikat taitavat nytkin olla sen verran kalliita, että varmaan pitää todella haluta niitä, jos hinta nousee nykyisestä kovin paljon. Toisaalta mustikoiden poiminta on ainakin normaalikesinä sen verran kovaa puuhaa, että poimija kyllä ansaitseekin paremman palkan työstään.

Mutta kun poimii itse, se ei maksa mitään. Silloin joutuu vain sietämään hyttysen puremat ja välillä kovankin rämpimisen metsässä. Tänään seurakseni mustikkapuskiin ilmestyivät vielä hirvikärpäsetkin. Luulen, etten möisi poimimiani mustikoita mistään hinnasta.

Onko Viro Viro ja Suomi Suomi?

jormas: Huomaan, että melkein mistä tahansa saa aiheen kirjoittaa ja olla eri mieltä.

Yksi kansan kestosuosikki tai -aihe on eteläisen naapurimaamme nimi, joka suomeksi on Viro ja viroksi Eesti Vabariik. Ne suomalaiset, jotka tietävät kaiken, ovat sitä mieltä, että se ei olekaan Viro vaan Eesti. Perusteluna kuulee, että Viro on vain yksi maakunta ja eiväthän virolaisetkaan sano maataan Viroksi. Nämä suomalaiset oletettavasti ajattelevat, että virolaiset asuvat Eestissä eivätkä Virossa. Tai ehkä heidän mielestään ei ole lainkaan virolaisia vaan on vain eestiläisiä.

Pistämätöntä logiikkaa, sillä samaa porua ei nouse läntisestä naapuristamme. Vaan Ruotsi on Ruotsi, vaikka sekin on sanana tarkoittanut Roslagenin aluetta nykyisen Ruotsin itärannikolla. Meille joillekin istuu siis logiikka, että Ruotsi on suomeksi Ruotsi ja ruotsiksi Sverige. Mutta Viro ei ole suomeksi Viro ja viroksi Eesti. Heille on siis olemassa vain Eesti, jossa asuu eestiläisiä, jotka puhuvat eestin kieltä.

Mutta entäpä sitten Suomi? Onko Suomi Suomi vai jotakin muuta, sillä alkujaan sanalla on tarkoitettu osaa läntisestä Suomesta? Nykyisin se lienee aiueeltaan suunnilleen Varsinais-Suomi. Ruotsiksi Egentliga Finland. Ovatko siis varsinaisia suomalaisia vain he, jotka asuvat Varsinais-Suomessa ja me muut olemme sinne päin tai suunnilleen suomalaisia tai jotakin aivan muita?

Koska Suomi jossain määrin on kolmekielinen maa, jossa saamellakin on virallinen asemansa, niin yritin etsiä mitähän Suomi mahtaa olla saamenkielellä. En löytänyt, mutta vahvistusta tyhjälle erimielisyydelle löytyy senkin kielen taitajista. Lukaiskaapa tästä alta klikkaamalla pätkä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/1595236/saame-suomi-saame-sanastoa-netissa.

Huono ohje

päivis: Joitakin kuukausia sitten luin lehdestä tai netistä ohjeen, että astianpesukoneeseen laitettavia astioita ei pidäkään huuhdella. Tapana on ollut minulla, mutta varmaan aika monella muullakin, huuhtaista esimerkiksi lautaset ennen astianpesukoneeseen laittamista.

Uuden ohjeen mukaan astianpesukone vähän yksinkertaistettuna sekoaa, jos astiat ovat jo puolipuhtaat pesun alkaessa. Pakko oli uskoa, kun niin hyvin asia esitettiin. Ohjeistettiin vielä, että jopa puolikas pesuainetabletti riittäisi. Siihen kokeiluun en sentään lähtenyt. Edelleen olen laittanut kokonaisen tabletin koneeseen.

Ensin aloin ihmetellä, kun pesukoneesta lehahti aina niin paha haju, kun luukun aukaisi likaisia astioita koneeseen lisätessä. Se oli toisaalta aika ymmärrettävää. Eihän kippoja, kuppeja ja juuri muitakaan oltu huuhdeltu. Sitkeästi silti jatkoin samalla linjalla eli en edelleenkään huuhdellut astioita, vaikka konetta piti täyttää useamman päivän ajan ennen kuin pestävää oli riittävästi.

En huuhdellut lusikoitakaan, vaikka huomasin, etteivät ne enää puhdistuneet samalla tavalla kuin ennen. Monesti varsinkin pikkulusikat, joilla oli syöty jogurttia, piti pestä käsin uudelleen.

Tänään mitta tuli täyteen. Ajattelin, ettei näin voi jatkua. Olin kyllä aikaisemminkin putsannut koneen sihdin, mutta ennen se ei ole ollut kovin törkyinen. Tänään oli toisin. Huomasin, että sihti ja siihen liittyvä osa olivat liimamaisen rasvan peitossa. Rasva oli niin sitkeää, ettei sen pesu meinannut onnistua astioille tarkoitetulla käsinpesuaineellakaan. Vaikeaa oli saada käsiäkään tämän operaation jälkeen puhtaaksi.

Luulen nyt, että hajuongelma loppui tähän. Jatkossa en aio jättää likaisia astioita huuhtelematta ennen astianpesukoneeseen laittamista. Katsotaan sitten, auttoiko tämä. Hieman harmittaa, että tuli edes kokeiltua koko neuvoa. Tunnen itseni nyt lähinnä helposti höynäytettäväksi hölmöksi.

Minä olen liikenteen ässä

jormas: päivis kirjoitti eilen liikennekulttuurista ja ylipäätään käyttäytymisestä liikenteessä. Liikenne sinällään onkin jotain sellaista, joka tavalla tai toisella koskettaa meitä kaikkia. Itse olin ja olen vieläkin kaikkea muuta kuin hyvä esimerkki, mutta senkin uhalla kirjoitan samasta aiheesta.

Olen kärynnyt rattijuoppoudesta parikin kertaa, olen ollut useita (3) kertoja nimismiehen tai muun poliisiviranomaisen puhuttelussa liiallista ylinopeuksista ja liian monista kerroista. Olen ajanut kolareita, lentänyt tuulilasin läpi ulosajon yhteydessä, ollut onnettomuuksien jälkeen lääkärin paikattavana ja niin edelleen. Paljon sellaista, jossa ei ole mitään leveilyn aiheita.

Mutta ikä ainakin joltakin osin rauhoittaa ja ehkä jossain määrin myös älyä on tullut enemmän itselle liikenteeseen. Tai ainakin loivaliikkeisyyttä, joka sekin tosin voi johtua vain heikentyneen reaktiokyvyn mukanaan tuomasta varovaisuudesta.

Huomaan myös asenteen ja esimerkiksi ennen liikenteeseen lähtöä tehdyn tietoisen päätöksen vaikuttavan liikennekäyttäytymiseen. Voin esimerkiksi aamulla päättää, etten provosoidun muiden liikennekäyttäytymisen vuoksi, päästän kadun yli suojatielle pyrkijät ja olen muutenkin kohtelias ja muut huomioon ottava. Usein palkaksi saan hyvän mielen ja hymyjäkin sekä käsien nostoja sieltä täältä.

Ehkä auto on miehelle vapauden lisäksi myös jollakin lailla vallan symboli. Muistan esimerkiksi 60-luvun taitteesta Santahaminasta armeijan lääkintäupseeri Virtasen tai sen tapaisen. Hänelle ylitse kaiken oli Volkswagen henkilöautonsa, jolla hän ei yksinkertaisesti suostunut ajamaan venäläisen Moskvitshin perässä. Ohi oli päästävä, maksoi mitä maksoi.

Valikoiva lainkuuliaisuus onkin liikenteessä hyvin yleistä. Minä joka tiedän liikenteestä kaiken ja hallitsen tilanteen kuin tilanteen, saan rikkoa liikennesääntöjä, kuten hyväksi näen. Mutta kanssakulkija ei sitä saa tehdä millään lailla tai muuten hän saa tavalla tai toisella kokea vihani. Ja jos hän siitä livahtaa, puran kiukkuni työpaikalla tai vaikkapa illalla kotona.

Suomalaisten liikennekäyttäytymisessä on jotakin oleellista vialla. Monen suussa kulkeekin nykyisin toteamus, kun jossain päin Suomea näkee auton, joka pysähtyy suojatien eteen, että varmasti virolainen. Mutta olen nähnyt toisenlaisenkin virolaisen liikennekulttuurin, joten meillä Suomessakin olisi syytä uskoa, että asenteisiin voi vaikuttaa. Meidän vaan on niin kovin vaikea ottaa neuvoja muilta. Mutta kyllä tässä asiassa kannattaisi kysyä neuvoja eteläiseltä naapurimaaltamme. Että miten te sen teitte?

Pistämättömän elämänviisauden aiheeseen sanoi minulle kerran Jyväskylässä, ravintolan terassilla istunut Varvikon Mikko. Joka katsoi minua, kun tulin 1000 kuutioisella moottoripyörällä kuppilan eteen ja astelin hänen pöytäänsä. Sekä totesi melkoisessa laitamyötäsessä, että "kuule Soini, sulla ei menee yhtään sen kovempaa kuin mullakaan, vaikka ajaisit pyörälläsi kahtasataa".

Muista aina liikenteessä

päivis: Muistan otsikon mukaisen, lähinnä kai lapsille tarkoitetun laulun, johon liittyi myös valistusfilmi. Sitä näytettiin meille, kun olin vielä aivan pieni koululainen. Seuraavan vuosikymmenen valistuslauluksi voi kai sanoa Aja hiljaa isi -kappaletta, jonka lauloi levylle Mari Laurila. Siinä vedottiin ehkä enemmänkin aikuisiin, kun Lasten liikennelaulu oli selvästi osoitettu nimenomaan lapsille.

En tiedä, onko noiden kahden laulun jälkeen tullut ainuttakaan samalla tavalla mieleen jäävää laulua liikenteestä. Baddingin Bemsaa suonissa on jo ihan toista maata.

Tätä merkkiä ei ihan turhaan
laiteta kadun tai tien varteen.

Liikenteen vaarat ovat viime viikkoina olleet kovasti esillä mediassa. Tällä kertaa on puhuttu polkupyöräilijöihin ja jalankulkijoihin kohdistuvista vaaran paikoista. On tietysti surullista, jos polkupyörällä liikkuvat eivät voi tuntea oloaan turvalliseksi, mutta ainakaan minulta pyöräilijät eivät saa täyttä sympatiaa osakseen.

Tuntuu, että osa pyöräilijöistä ei tunne alkeellisimpiakaan liikennesääntöjä. Esimerkiksi sitä, että jalkakäytäviä ei ole tarkoitettu polkupyörille. Aivan pikkulapset ovat poikkeus. On myös aika järkyttävää, miten trikoissaan kaahaavat pyöräilijät syöksyvät takaa kuin vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tai toisen hengen ja terveyden kunnioitusta.

Viimeksi huutelin parinkin trikoopyöräilijän perään, että pyörän kelloa sopii soittaa, kun ohittaa koiran kanssa kevyen liikenteen väylällä kävelevän ihmisen. Viidestä ohitseni kiitäneestä pyöräilijästä yksi soitti ja hän jopa lisäksi selvästi hiljensi vauhtiaan meidät ohittaessaan.

Olen varsinkin kauniina loppukesän päivinä ajanut töihin 300-kuutioisella Vespallamme. Ei ole sekään ihan turvallista kyytiä. Vaikka yrittää itse toimia niin, ettei vahinkoja sattuisi, ei voi ollenkaan luottaa siihen, että myös kanssaliikkujat tekevät niin. Viime viikolla karjuin (taidan olla kova huutamaan) Elimäenkadulla risteyksessä autoilijalle, joka teki U-käännöksen suoraan eteeni. Onneksi jotenkin aavistin, että näin siinä tulee käymään ja varauduin eteen syöksähtävään autoon. Uukkarit ovat tunnetusti tilanteita, joissa pelti on kolissut ja monelle kaksipyöräisen kuljettajalle on myös käynyt huonosti.

Toinen vaaran paikka ovat kiilaajat. Tänään Tuusulanväylällä sain rinnalleni samalle kaistalle mustan maasturin, joka olisi tullut naapurikaistalta päälleni, ellen olisi onnistunut väistämään ja päästämään tätä teiden valtiasta menemään menojaan. Joskus sitä joutuu ihmettelemään, mikä meitä teillä liikkuvia oikein riivaa. Pitäisi varmaan jonkun taas laulaa levylle joku korvamadoksi jäävä kappale, joka väkisinkin muistuttaisi, että liikenteessä ei sovi ajatella vain omaa menoa ja etua.

Ahdasmielinen suomalainen

Olen mieltä, että blogiin, Facebookiin ja sen sellaisiin pitäisi kirjoitella enemmän omia juttuja kuin välittää muiden. Joskus on syytä siitäkin poiketa, jonka teen nyt. Alla olevan tekstin oli lukemilleni palstoille välittänyt Nina Isabella, joka ei kuvan mukaan näytä aivan perinteiseltä suomalaiselta.
Ehkä sen ja vähän muunkin vuoksi teksti on poikinut hänelle yhtä sun toista palautetta ahdasmielistä suomalaista ja niiltä, jotka eivät löydä itseään alla olevasta tekstistä yhdestäkään kohdasta. Tosin he saattavat olla samoja henkilöitä. Heille kaikille sopii seuraava  viisaus: "Menin itseeni, tuli ahdasta, lähdin pois.

AHDASMIELINEN SUOMALAINEN
1. Suomalainen on sellainen, että se lottoaa kuudella eurolla viikossa, mutta nostaa hirveän metelin sosiaalisessa mediassa kun lapsilisästä leikataan kahdeksan euroa. Sitten se vie kissan leikattavaksi ja maksaa siitä satasen.

2. Suomalainen on sitä mieltä, että jossain muualla maksetaan enemmän palkkaa. Sitten kun se menee uuteen työpaikkaan niin siitä tuntuu, että vanhassa paikassa maksettiin enemmän. Mutta siitä suomalainen on varma, että maahanmuuttajille maksetaan eniten. Eikä niiden tarvii edes käydä töissä.

3. Suomalaisen mielestä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa ei saisi leikata, mutta sitä nauttivien pitäisi mennä töihin. Toisaalta suomalaisen mielestä töitä ei ole kun herrat vie ne ulkomaille.

4. Kukaan maahanmuuttaja ei käy töissä, mutta kaikki ulkolaistaustaiset bussikuskit vie suomalaiskuskien työt. Ja ulkomaalaiset lääkärit on tulleet tänne vain rahan perässä. Suomalainen on tyytyväinen kun se näkee ulkomaalaisen siivoojan. Varsinkin jos se on akateemisesti koulutettu.

5. Suomalainen ei kerro kenellekään paljonko se tienaa, mutta älähtää heti jos joku tienaa enemmän. Sitten suomalainen vaatii, että hänen palkkaansa on nostettava, mutta tyytyy myös siihen, että toisen palkkaa lasketaan. Ja tätä kaikkea se julistaa kahvitauolla suurella äänellä jollekin kaltaiselleen.

6. Suomalainen ei uhkaa herrojaan lakolla vaan työkavereitaan lopputilin ottamisella. Ja jos se ei tuota tulosta niin syy on herrojen kun ne ei kuuntele. Ja jos suomalaiset lakkoilee niin kaikki muut suomalaiset toivoo, että lakkoilijat ei ainakaan saisi lisää palkkaa. Mutta jos ne saa niin muut laskee heti kuinka paljon ne on lakon aikana rahallisesti hävinneet. Suomalainen lakkoilisi enemmän jos siitä maksettaisiin, mutta herrat on pilanneet senkin homman.

7. Suomalaisen mielestä asunnot on liian kalliita ja sekin on herrojen ahneuden syytä. Mutta silti suomalainen yrittää saada toiselta suomalaiselta mahdollisimman suuren hinnan omasta kolmiostaan. Sen mielestä kiinteistövälittäjän saama 3500 euroa on kohtuuton summa, mutta se maksaa sen kun niin on aina tehty. Herrat senkin on keksinyt ja kiinteistövälittäjä on herra kun sillä on kravatti.

8. Suomalaisen mielestä Suomessa on aivan liikaa turhia määräyksiä ja sääntöjä. Ei missään muussa EU-maassa niitä noudateta niin kirjaimellisesti. Sitä mieltä suomalainen on ja sitten se soittaa isännöitsijälle ja valittaa kun taloyhtiön vieraspaikalla on jonkun talon asukkaan auto.

9. Suomalainen on salaa tyytyväinen kun joku herrojen hanke epäonnistuu. Ja mitä enemmän siinä palaa rahaa sitä enemmän suomalainen saa aihetta hehkuttaa omaa erinomaisuuttaan. Eli jos S-ryhmän hotelli floppaa niin suomalainen käkättää sitä ABC:n kahviossa ja noituu kun lehtipihvin hinta on taas noussut.

10. Suomalaiset on noutopöytäkansaa. Ne maksaa kolmen euron ruuasta 12 euroa jos sitä saa ottaa niin paljon kuin haluaa. Mutta silti ne kauhistelee jos joku muu tekee samoin – varsinkin jos se on venäläinen. Suomalaisen mielestä se on moukkamaista, mutta viinanhakumatka Viroon ei ole, koska suomalainen vie sinne rahaa vastineeksi.

11. Suomalainen haluaisi laittaa systeemille kampoihin. Siis silleen niinku ukrainalaiset teki. Ja sitten se laittaa isännöitsijälle vihaisen sähköpostin kun joku on kaatanut taloyhtiön vieraspaikkaa osoittavan kyltin.

12. Suomalaiset siirtävät kellojaan ja ovat sitä mieltä, että kesäaika on ihan perseestä. Mutta jonain päivänä he nousevat ja näyttävät omille herroilleen, että Rannanjärvi elää, ja sen he tekevät allekirjoittamalla nettiadressin, jonka joku toinen suomalainen on laatinut.