Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 15. syyskuuta 2015

Onko minulla muille eri mitta kuin itselleni?

jormas: Vähän oikoen Suomen sotien aikana sotaa pakoon Ruotsiin muutti 50 000 aikuista. Ja saman verran sinne lähetettiin lapsia. Ruotsi hoiti kunnialla koko paletin. Vastaavasti Karjalan kunnailta nykyisen Suomen alueelle sijoitettiin puoli miljoonaa karjalalaista, joiden koti jäi Neuvostoliiton puolelle. Joku otti väen hyvin vastaan, enemmistö siltä väliltä ja osa hyvin huonosti. Moni tänne tullut sai kuulla tervemenoa takaisin toivotusten mukana olevansa ryssä ja kaikkea mahdollista loukkaavaa. Minunkin lapsuuden naapureissa oli kyseisiä kanta-Suomeen muuttaneita. Itse asiassa paras kaverini oli Karjalan evakkojen lapsi. Mukavaa väkeä kaikki naapurit. Kuten ihmiset yleensä, vai kuinka?

Me olemme kansan demokraattisella päätöksellä liittyneet EU:hun ja sitoutuneet sen myötä moniin yhteisiin päätöksiin. Yksi niistä on pakolaispolitiikka ja sen sukulaiset. Tällä tarkoitan kaikkia, jotka haluavat muuttaa syystä tai toisesta Suomeen. Kipeä ja vaikea asia mitä ilmeisemmin monelle. Että miten suhtautua, vaikka monella on mielestään asiaan täydellinen ja varma mielipide. Oma mielipiteeni on myönteinen, mutta jossain silläkin on rajansa. Mutta missä, kas siinä pulma.

Olen elämäni opetellut tekemään ratkaisuja sen mukaan minkä katson olevan itselläni oikeutettua tehdä ja taas vastaavasti mikä on mielestäni oikeutettua tehdä minulle. Ehkä se pätee tähänkin asiaan mielipidettä muodostaessani.

Mitä rajoituksia on siis muilla oikeus laittaa minulle, jos haluan matkustaa käytännössä minne tahansa? Ehkä lähtökohtaisesti ei mitään, jos tulen toimeen omilla rahoillani. Mutta meneekö se kuitenkaan aivan niinkään? Kiitos EU:n, joka on antanut jokaiselle unionin kansalaiselle oikeuden lähteä mihin tahansa EU-valtioon työnhakuun esimerkiksi puoleksi vuodeksi ja nauttia sen ajan työnhakumaan sosiaaliturvaa. Ja näinhän se taitaa olla myös sairaudenhoidon laita.

Mutta kyllä minä haluan vielä vapaamman oikeuden liikkua. Siten, että jos minulla on jonnekin vain menolippu, niin tokihan minulla pitää olla oikeus mennä ja tulla mieleni mukaan. Millä sitten elän perille päästyäni, on oma asiansa, johon minulla ei ole etukäteen vastausta. Eikö minun silloin pitäisi hyväksyä sama tapa ja asia muillekin?

Muistan vuosista jolloin elin eikö millään ole mitään väliä ja olin menossa Ruotsiin. En töihin vaan koska siellä oli parempi sosiaaliturva ja halvempi viina. Olin sitä mieltä, että tottahan ruotsalaisten kuuluu minut elättää, vaikka ei silloin ollut EU:sta mitään tietoa. Mutta lähtemättä jäi. Jäi siksi, että kaveri kenen luokse olin menossa seuraavien työttömyyskorvausten tultua, siirtyi muille maille. Yksi narkomaaninainen pisti hänet ennen lähtöäni puukolla kuoliaaksi.

Minulle muisto maahanmuuttaja-asiaan liitettynä on kiusallinen, sillä haluan antaa muille samalla mitalla millä toivon saavani itse. Miksei siis Suomeen saisi tulla kuka tahansa paremman elämän toivossa? On ikä, lähdön syyt ja lähtömaa mikä tahansa. Sitähän minäkin olin Ruotsista lähdössä hakemaan, mutta jonka olen löytänyt Thaimaan Jomtien/Pattayalta. Sieltä jossa omillaan toimeen tuleva suomalainen kusee uimaveteensä mieluummin kuin maksaa thaimaalaisesta toiletissa käynnistä muutaman bahtin kolikon.

Ei kommentteja: