Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 7. syyskuuta 2015

Lainvalvoja ja lainsuojaton

jormas: Me (päivis & jormas) olemme antaneet toisillemme merkkipäivän lahjaksi liikennemerkkejä, jotka olemme ripustaneet kotiin menevän yksityistien ja omistamamme sillan pieleen. Niitä laittaessamme pohdimme kuinkahan on lain laita suhteessa moiseen menettelyyn. Viime päivien innostusta aiheeseen olen pitänyt tuoreena, sillä otin kantaa yhteen Facebook-kirjoitukseen, jossa yksi oman totuutensa vanki, ehkä pikku kyläpoliisinakin itseään pitävä kirjoitti tähän tapaan:

"Kun täällä on muutenkin autoilusta puhuttu, niin pitää ottaa esille tämäkin asia, jos tähän tulisi parannusta. Eli vasemmalle kääntyvän autoilijan, tulee ryhmittyä tien vasempaan reunaan. Jos kyseessä on yksisuuntainen tie (miltä käännytään, koskee myös pysäköintialuetta esim.) niin aivan totaalisen vasempaan reunaan ryhmittyy vasemmalle kääntyvä auto, koska oikealle kääntyvät pääsevät siten kääntymään oikealta oikealle, ilman, että vasemmalle kääntyjät tukkivat risteyksen. Tämä on ihmeellisen paljon hakusessa ihmisillä mm. Alepan alueella, Riihikalliossa. Alepan pysäköintialuelle on yksi sisäänmeno ja yksi ulostulo! Molemmat ovat yksisuuntaisia, eli samasta "aukosta" ei saa tulla alueelle sekä mennä pois alueelta. Mm. eilen esimerkiksi; kaksi autoa oli lähdössä Alepan pihalta vasemmalle ja molemmat hienosti ryhmittyivät aivan totaalisen oikeaan(!) reunaan, joka aiheutti sen, että muut, useampi auto takana, ei päässyt kääntymään oikealle, kun nämä kaksi sankaria tukkivat risteyksen ryhmittyessään täysin VÄÄRIN! Toivon todellakin, että tämä viestini tavoittaa nämä väärin ryhmittyvät ja he ottaisivat tästä vaarin. Tulee vaan mieleen, että missäköhän niitä ajokortteja jaellaan, kun on näin hakusessa liikennesäännöt."

Väliin mahtuu paljon, mutta koska merkit ovat olleet paikalla vuosikausia, viimeinen aiheeseen liittyvä kirjoitukseni oli:
"Jos esille nostamallasi yksityisalueella olevat liikennemerkit on tarkoitettu ja niillä on laillinen lupa pysyväksi ratkaisuksi, niin selitä sinä minulle miksi ne on kiinnitetty siirrettäviin betoniporsaisiin. Voit aivan hyvin olla oikeassa, mutta ennen kuin näytät sen toteen, olen yhtä oikeassa kuin sinäkin. Minun tarkoitukseni ei ole olla kanssasi eri mieltä, vaan minua kiinnostaa onko alueelle syntynyt tilapäiseksi tarkoitetusta, rakennusaikaisesta ratkaisusta ikään kuin varkain pysyvä, laiton liikenteenohjaus."

Mutta  kuinkahan nämä asiat oikeasti menevät? Kaksi ääripäätä ymmärrän. Että yleiseen käyttöön tarkoitetulle tiealueelle ei liikennemerkkejä saa pystytellä kuka tahansa ja niiden noudattamista valvovat viranomaiset. Sitten toisessa päässä on oma pihani, joka nauttii kotirauhan suojaa. Sinne saanen laittaa mitä merkkejä tahansa, jos ne eivät herätä yleistä pahennusta eivätkä loukkaa ketään henkilökohtaisesti.

Aivan oma lukunsa on minulle hyvinkin laaja harmaa alue. Esimerkiksi omalla maalla, mutta pihapiirin ulkopuolella oleva, itse laitettu ajoneuvolla ajo kielletty merkki on yritys ottaa laki omiin käsiin. Sillä polkupyöräkin on ajoneuvo, joka nauttii jokamiehen oikeuksia, joten sillä voi ajaa lähes kenen maalla tahansa, kunhan ei loukkaa kenenkään kotirauhan suojaa. Sen sijaan viranomaisen laittama ajoneuvolla ajo kielletty merkki taitaa koskea myös polkupyöräilijöitä.

Jos minulla on yksityistie, vaikkapa metsäautotie ja saan sen kunnostukseen yhteiskunnan rahaa, minulla ei ole laillista oikeutta sulkea sitä puomilla. Mutta jos ylläpidän tietä ilman yhteiskunnan tukea, saan sulkea sen puomilla, koska toisen maalla tapahtuvaan maastoliikenneajoon tarvitaan maanomistajan lupa. Silloinkaan ei minulla ole oikeutta estää polkupyöräliikennettä.

Mutta  entäpä sitten monienkin kerrostalopihojen, markettien ynnä muiden vastaavat kielletyt ajosuunta ja pysäköintikieltomerkit? Tarvitseeko niiden asettaminen viranomaisluvan, vai voiko niitä ripustella kuka tahansa tai aluetta hallinnoiva talo- tai kiinteistöyhtiö mielensä mukaan? Ja jos voi, niin kuinka laillisia ne silloin ovat? Palo- ja pelastustien ymmärrän, mutta entäpä parkkipaikat tai kyseisen yhtiön rakentamat liikenneväylät, jotka eivät oli virallisia teitä? Kuka valvoo niitä vai valvooko kukaan tai kuuluuko valvoakaan?

Ymmärrän, että esimerkiksi kiinteistö- ja taloyhtiöt voivat tehdä yksityisen firman kanssa sopimuksia, jotka kirjoittavat merkkien vastaisesta pysäköinnistä virhemaksun, joka taitaa olla ulosottokelpoinenkin. Mutta miten lienee laita esimerkiksi yksityisalueella olevilla kielletty ajosuunta tai yksisuuntainen katu merkeillä? Ovatko nekin kenen tahansa pystyttäminä laillisia ja jos ovat, niin miten niistä on tullut laillisia ja kuka silloin valvoo lain noudattamista? Entä voiko niitäkin valvomaan palkata yksityisen yrityksen, joka asettaa tarvittaessa kiellon rikkojalle laillisen, ulosottokelpoisen virhemaksun?


Ei kommentteja: