Sininauhasäätiöllä on yksikkö Helsingissä Mäkelänkadulla, jonka kohdalla ei ole jalkakäytävällä niin sanottua pyöräkaistaa. Sen sijaan siinä on vaalea uratus kivissä, joka on tarkoitettu sokeiden opastamiseksi Mäkelänkadulla aikoinaan sijainneeseen näkövammaisten yksikköön. Mutta kun vaalea laatta antaa pikaisesti ajateltuna kuvan, että siinä olisi polkupyörille kaista, ovat pyöräilijät, varsinkin konfliktin sattuessa kuin Euroopan omistajat, jotka omistaisivat koko jalkakäytävän.
Heidän yleisin kommunikaatiovälineensä liikenteessa näyttää muutenkin olevan pystypäinen keskisormi.
Kilpapyöräilijät tai kilpapyörillä ajavat ovat oma rotunsa, joille taas vastaavasti ei näytä kelpaavan minkäänlainen pyörätie, vaan he ajavat henkensä ja välillä muidenkin kaupalla autojen joukossa. Jos heille mitään asiasta mainitsee, on vastaus keskisormi. Siellä täällä autojen välissä vilahtelee joskus niin sanottuja nojapyöriä, joista ei näy kuin lippu tangon nokassa. Heidänkin joukossa on niitä, joille ie kelpaa pyörätie, vaikka sellainen olisikin olemassa.
 |
| Polkupyöräijlijä vai vuorikiipeilijä? |
Polkupyöräilijät näyttävät olevan sitä mieltä, että heidän kuuluu saada ajaa oman mielensä mukaan missä tahansa, sillä maastopyöräilijät ja kaiken maailman rinneajajat ovat hekin rikastuttamassa polkupyöräkulttuuria.
Olen itsekin polkupyöräilyä harrastanut ja harrastava, joten ehkä itselläni ei ole kysymys asenteesta, vaan aivan oikeasta ilmiöstä. Lähes jokainen toivoo hyvää ja sujuvaa liikennettä ja sen mahdollistavaa liikennekulttuuria kaikilta teiden käyttäjiltä. Mutta muutos parempaan tässäkin asiassa lähtee henkilkohtaisista valinnoista. Joten minuun ei oikein pure pyöräiljöiden valitukset autoilijoiden käyttäytymisestä ennen kuin oma käytös liikenteessä on muuttunut liikenneterrorismista hieman muita ymmärtävämpään suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti