Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 11. elokuuta 2012

Katulähetyspäivillä

jormas: Viikonloppu on mennyt Suomen Katulähetysliitto ry:n kesäpäivillä ja vuosikokouksessa. Minua myös kysyttiin kyseisen liiton puheenjohtajaksi, mutta kieltäydyin. Tosin en olisi tullut valituksi, vaikka olisin suostumukseni antanutkin. Sen sijaan lupauduin yhden helsinkiläisen, Sininauhaliitonkin jäsenjärjestön hallitukseen, jos jäsenistö sellaisen valinnan tekee.
On ollut kaikin tavoin mukava viikonloppu, sillä onhan Jyväskylän Katulähetys Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kanssa ollut hengellinen kotini. Myös katulähetystyö sinällään on ollut viime aikoina sydäntäni melkoisen lähellä, sillä koen, että moni päihdetyön toimija on tullut niin täyteen kirjanoppineita ja muodollista pätevyyttä, jotta meikäläisellä olisi siellä tilaa tai käyttöä millekään sellaiselle, jota olen itse pitänyt tärkeänä ja joka on kantanut minua ja tekemisiäni vuosikymmenet.
Väki on katulähetyspäivillä ollut mukavaa ja tuttua yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Konsultaation tarvetta on Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen tapaan myös Katulähetysliiton jäsenjärjestöillä ja siihen on mennytkin tovi jos toinenkin. Onkin mielenkiintoista havaita, että moni toimija on apua vailla, vaikka ne ovat sitoutuneet molempiin keskusliittoihin, joista pitäisi avun löytyä  työmieltä ja ylipäätään työtä askarruttaviin kysymyksiin.

Ei kommentteja: