Niitä seuraan, joskaan en pelkästään tulosten vuoksi, vaan urheilijat ovat persoonallisuuksia siinä kuin muutkin. Heillä on myös kyky satsata kaikki ja koko elämä yhteen asiaan, jossa palkintona on menestyminen, maine ja kunnia sekä tietenkin julkisuus.
Siinä on paljon samaa kuin itsessäni, sillä minäkin laitoin reippaasti kymmenen vuotta yhteen asiaan tai oikeastaan kahteen. Juomiseen ja konnuuteen. Rosvoamisella rahoitin juomistä.
Kunniaa ja mainetta en ehkä tavoitellut. Enkä julkisuuttakaaan. Kunhan etsin itseäni. Ehkä sitä tekee urheilijakin, sillä moni huippu on hukassa, kun aktiiviura on ohi. Moni urheilija on tosin mielestäni hukassa hupullakin tai sinne pyrkiessään.
Joskus urheilija saavuttaakseen tavoitteensa nimittäin leikkii terveydellään muun muassa dopingin käyttöineen. Siinä on jotain surullista, joka kertoo ihmisen pienuudesta. Tosin en jaksa ymmärtää niin sanottua tahallaan häviämistäkään, josta moni narahti Lontoossa. Laji oli tällä kertaa sulkapallo, mutta tuttuahan se on meillekin jopa kansallisurheilulajistamme pesäpallosta.
En jaksa mitenkään ymmärtää sitäkään miksi yhteisiä verorahojamme käytetään melkoisia määriä huippu-urheilun tukemiseen.
Me olemme pieni kansa ja halukkaille urheilussa menestymiseen löytyisi maailmalta tämän kansan tarpeeseen urheilulajeja, vaikka koko huippu-urheiluun ei laitettaisi lanttiakaan. Jos minulla olisi valta, laittaisin koko summan koko kansan liikuntaan ja jättäisin markkinavoimille menestysurheilun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti