Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 6. elokuuta 2012

Virolaista liikennekulttuuria

päivis: Jorma aiemmin kirjoitti reissustamme Tallinnaan. Siellä oli taas tilaisuus kokea ihme. Ihme on se, miten maassa (tai ainakin pääkaupunki Tallinnassa) on onnistuttu muuttamaan autoilijoiden asenne suhteessa jalankulkijoihin. Muistan hyvin vielä Neuvosto-Viron ajan, jolloin jalankulkijat olivat lähes tulkoon lainsuojattomia ja yrittivät parhaan kykynsä mukaan selvitä kadunylityksistä hengissä.

Nykyään autoilijat pysähtyvät suojatien eteen, jos vähääkään näyttää siltä, että jalankulkija aikoo ylittää kadun. Myöskään päin punaisia, ei edes keltaisia, valoja ei ajeta. Kuuliaisuus liikennevaloja kohtaan on lähes sataprosenttinen.

Täällä kotimaassa olisi mielenkiintoista tehdä selvitys, miten moni suojatien eteen pysähtyvä ja jalankulkijalle tietä antava on virolainen. Virolaisten määrä meillä on lisääntynyt ja joskus tuntuu, että myös pysähtelyä suojatien eteen näkee useammin kuin joskus ennen. Kaikki virolaisethan eivät aja Viron rekisterissä olevilla autoilla, joten myös suomalaisessa rekisterissä olevan auton ratin takaa voi monessa tapauksessa löytyä eteläisen naapurimaan kansalainen.

Sen haluaisin tietää ja varmasti tahtoisi Liikenneturvakin, jos sellaista virastoa enää on olemassakaan, miten Virossa tuo ilmiselvä asennemuutos on saatu aikaan. Sille olisi käyttöä täällä meilläkin.

Ei kommentteja: