Maalittaminen

Sisäministeriö sanoo sivuillaan maalittamisesta muun muassa näin: 

"Maalittaminen rapauttaa yhteiskunnan luottamusta. Maalittaminen on ilmiö, jossa yksi tai useampi toimija kehottaa ja yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun eri tavoin, esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa. 

Maalittaminen voi ilmetä esimerkiksi suorana tai epäsuorana uhkailuna, tai yksityiselämän tietojen esiin kaivamisena ja niiden vääristelemisenä. Vaikka maalittaminen kohdistuukin usein yksittäiseen ihmiseen, pyritään sillä vaikuttamaan koko organisaation toimintaan tai päätöksentekoon.

Viranomaisten tavoitteena on edistää avointa ja rakentavaa julkista keskustelua ja ehkäistä maalittamista, joka rajaa julkista keskustelua, toimintaa ja sananvapautta. Kaikkien työnantajien niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla sekä järjestötoiminnassa kannattaa ottaa maalittamisen uhka huomioon ja rakentaa työntekijöille konkreettiset ohjeet maalittamisen varalle."

Lehdistönvapaus vastaavasti tarkoittaa "tiedotusvälineiden oikeutta julkaista ja levittää tietoa ja mielipiteitä ilman valtion sensuuria tai valtion ja esivallan painostusta. Lehdistönvapaus koskee lehdistöä ja kustantamoja sekä televisio- ja Internet-julkaisijoita." 

Siinä onkin eväitä yllin kyllin ihmisten maalittamisille. Suurin sylttytehdas on tosiaan tietotusvälineet monine muotoineen, jotka järjestään perustelevat ja puolustelevat lähes kaiken lehdistönvapaudella. Pahimmillaan ne tuhoavat sen taakse kätkeytyen ihmisen koko elämän, usein vähintään tulevaisuuden, työn tai avioliiton.

Wille Rydman joutui myrskynsilmään noin vuosi sitten. Silloin Helsingin Sanomat uutisoi väitteistä, joiden mukaan Rydman olisi käyttäytynyt ahdistavasti naisia kohtaan. Lehti oli haastatellut useita naisia uutistaan varten. Naiset olivat kertoneet, että kansanedustaja olisi hyödyntänyt poliittista asemaansa ja hakeutunut erityisesti nuorten naisten ja tyttöjen seuraan. Myöhemmin häntä epäiltiin seksuaalirikoksesta. Loppuvuodesta syyttäjälaitos tiedotti, että syytettä ei nosteta. 

Rydman itse oli koko prosessin ajan kertonut olevansa syytön. Vuorostaan hän on tehnyt tapahtumien johdosta Helsingin Sanomista tutkintapyynnön.  Helsingin poliisilaitos onkin aloittanut tutkintapyynnön perusteella esitutkinnan, joka on edelleen kesken.

Mutta vastoin joidenkin odotuksia kolmannen kauden kansanedustaja ei uponnutkaan, vaan Kokoomuksen savustettua hänet ulos, Wille liittyi Perusuomalaisiin uusien kansanedustajan pestinsä. Monelle yllätykseksi Persut nostivat Rydmanin ministeriksi, sillä osin juuri maalittamisen vuoksi elinkeinoministeri Wilhelm Junnila joutui eroamaan. Aika näyttää uppoaako Junnila laivoineen vai kykeneekö hänkin uimaan kollegansa tavoin kuivalle maalle.

Vaikka heidän rinnallaan omat, maalittamisen kohteena olemiset ovat lillukanvarsia, olen saanut maistaa sitäkin herkkua jonkun kerran. Esimerkiksi kauan sitten kuollut ystäväni Olga kirjoitti etukäteen valtakirjoja eläkepäivilleen turvatakseen hoidon jatkumisen muualla kuin sädesairaalassa elämänsä loppuun saakka. Mutta valtakirjoja eikä rahoja tarvittu, sillä Olga kuoli varsin pian vaimoni työhuoneen vuoteeseen Liisan oloasu päällään. Sitä ennen Olga oli jättänyt sukulaisensa perinnöttömäksi pankkinsa juristin avustuksella koska koki, että mainittu henkilö välitti hänestä vasta kuoleman jo kolkuttaessa ovella.

Tästä syystä sukulainen antoi Hannu Karpolle juttuvinkin. Joka väitti jutussaan, että Olga oli noussut kirjoittamaan Jorma Soinille valtakirjoja kuolleista Jeesuksen tapaan. Karpo olikin ennen jutun tekoa yhteydessä ja sanoi tekevänsä juttunsa ilman mielipidettäni tai sen kanssa. Nauhoituksen jälkeen kysyin, että kai kerrot, ettei kukaan käyttänyt Olgan pankissa tekemiä valtakirjoja? Tähän Karpo, että "kerron, jos jää aikaa." Ei jäänyt ja se oli viedä työpaikkani, sillä joidenkin silmissä minusta oli tullut konna.

Tasapäistämistä vai erilaisuuden hyväksymistä?

Juha Mäenpään (ps) poistaminen yleisötapahtumasta on herättänyt keskustelua festivaalien arvoista ja kutsuvieraspolitiikasta. Provinssi perui tapahtuman aikana kutsuvieraana festivaaleille osallistuneen kansanedustajan kutsun sen jälkeen, kun Ilkka-Pohjalainen oli julkaissut hänen mielipidekirjoituksen. Siinä Juha kritisoi Opetushallituksen ohjeistusta, jonka mukaan lapsille voi ikätasoisesti kertoa sukupuolen moninaisuudesta, että ”joillakin pojilla on pimppi tai että on mahdollista kasvaa aikuiseksi naiseksi, vaikka olisikin syntymässä määritelty pojaksi”.

Täytyy kyllä sanoa (lue kirjoittaa), että olen tässä tapauksessa tainnut totaalisesti pudota vankkureista ja veneistä. En kertakaikkiaan voi ymmärtää avoimen yleisötapahtuman järjestäjää, joka ensin kutsuu tapahtumaansa, mutta peruu kutsun kesken kaiken miehen jo ollessa alueella. Outoa siksikin koska kansanedustajaa suojaa laki enemmän kuin tavallista kadun tallaajaa. 

Aivan yhtä kummallinen on opetushallituksen ohjeistus. Vaikka yritänkin hyväksyä sukupuolten kirjoksi enemmän kuin miehen ja naisen, ei mieleni taivu ajatteluun, että Pekka Haavisto itse tai joku muu sanoisi häntä naiseksi. Minulle hän on mies, joka rakastaa toista miestä. Aivan samoin lesbopareissa naiset rakastavat toisiaan. Muistelen sellaistakin tapahtuneen, että Jouko Turkan näytelmä Suomen kuningas Jorma Ollilasta siirrettiin Tallinnaan esitettäväksi homouden vuoksi. Minun maailmassani miehestä ei tule naista, eikä päin vastoin, vaikka kävisi Tiina Jylhän tai jonkun muun klinikalla tai jossain muualla elämänsä loppuun saakka joka viikko. 

Alexander Stubb sanoi lehden palstoilla voivansa rakastaa sekä miehiä että naisia. Hän lienee silloin tavoiltaan tai taipumuksiltaan biseksuaali. Olisiko tai voisiko Stubb olla Opetushallituksen linjauksen mukaan mies ja nainen tai päivittäisten fiilisten mukaan jompi kumpi?

Vaikka luonnoton tai luonnollinen lienee sekin nykyään mielipideasia, on minulle hyvin vierasta, että jo koulu haluaa tehdä lapsille selväksi, että mikä on lapsesta luonnollista, ei sitä olekaan. Vaan se on vanhanaikaista ja tiukkapipoista. Nykyaikaista ja luonnollista sen sijaan voi myös olla pojan pimpsa ja tytön pippeli.

Minusta sukupuolen vaihtaminen ei ole edes erilaisuuden hyväksymistä, vaan tasapäistämistä. Pitää hinnalla millä tahansa olla mies tai nainen. Minusta hyvä alku olisi hyväksyä, että ihmisissä on koiraita ja naaraita erilaisine mieltymyksineen. Jos joku tahtoo sen lisäksi olla vaikkapa muunsukupuolinen, olkoon niin, kuten thaimaalainen ladyboykin. Eläinmaailmassa tämäkään ei ole näin yksinkertaista, vaan siellä voi olla tavoiltaan ja rakenteeltaankin joskus yhtäaikaa uros ja naaras tai ei kumpaakaan.

4242:s blogi

Luulen lukeneeni jostain, että raamatussa olisi n. 750 000 sanaa. Sivumäärä tietysti riippuu sivun ja kirjainten koosta. Joka tapauksessa se on vähemmän kuin blogeissani. Niitä sen sijaan on luettu vain minimaalinen määrä verrattuna pyhän kirjan lukukertoihin. Mutta useammin silti kuin raamatussa on sanoja.

Silloin tällöin sukellan teksteineni 12 viimeisen vuoden sisään. Aikaan jolloin olen kirjoittanut blogejani samaan paikkaan, eli Bloggeriin. Työpäiväkirjoja sen sijaan työstin aikoinaan tuplamäärän ja ajan. Niistä yksikään ei liene tallessa. Jyväskylässä työtäni on jatkanut moni, mutta jälkeeni vain Erkki Arvaja arvosti laillani katulähetyshistoriaa, joten viimeistään Erkin mukana meni paljon muitakin katulähetyskokemuksia.

Morakot on Sininauhaväkeä tietämättään

Samoin on Sininauhasäätiön historian laita. Silloin tällöin tulee pohdittua miksi näin. Luulen yhden syyn olevan työntekijöiden pakollisissa pätevyysvaatimuksissa. Ne nitistävät paljon tekijöitä, jotka hakevat osaamisensa ytimen elämän ja katujen kouluista. Kun taipaleen suunta muuttui, jalostui päihteiden käyttö haluksi auttaa samoissa ongelmissa edelleen olevia. Mutta nykyään se ei riitä, vaan vaatimatonkin tekeminen edellyttää oppilaitoksesta hankittua, usein vähintään kahden vuoden muodollista pätevyyttä. Joten tärkeintä ei enää olekaan sydämen palo auttamistyöhön, vaan muodollinen pätevyys palkkatyöhön. Liian moni saa työstä vain rahapalkan, sillä "jotainhan sitä on leipänsä eteen tehtävä." Koska työ ei ole kutsumus, ei työnantajan historiakaan kiinnosta samalla tavalla. 

Itse olen siitä oiva esimerkki. Vaikka tasavaltamme presidentti katsoi tekemiseni sosiaalineuvoksen arvon arvoiseksi, se ei tänään riitä edes tuetun asumisen yhteisön yötyöntekijän työpariksi. Mutta jos tekemiseni ei kuulu kunnille myytävien palveluiden henkilökuntakiintiöön, johtajaksi pätevyyteni riittää usein edelleen. Ainakin, jos olen itse luonut työpaikkani ja yritykseni. Mutta "nyt on Mauri työnsä tehnyt, joten Mauri saa mennä", kuten sanonta kuuluu. 

Olin Jyväskylän Katulähetyksen ensimmäinen toiminnanjohtaja ja Sininauhasäätiön ensimmäinen toimitusjohtaja. Joten niin kauan kuin kyseisissä lafkoissa on samat pestit ja niissä tekijät, voin oikeutetusti sanoa heidän jatkavan aloittamaani työtä.

Nykyisin vain leppoistan ja kirjoitan mainitsemiani päiväkirjanomaisia blogeja, joiden suurin merkitys on itselleni. Mutta toki joku niitä lukekiin, joka on minulle merkityksellistä. On mukava ajatella, että voin yhä tehdä jotakin mikä on jollekin vähintäänkin lukemisen arvoista. Joskus saan palautteitakin, joista voin päätellä, että joku myös ajattelee lukemaansa. Sinällään hassua, että aika usein ajatuksia on herätellyt jokin aivan toinen asia kuin mitä itse olin pitänyt kirjoittaessani ajattelemisen arvoisena.

Pride

Sanna Marin oli Helsinki Pride -tapahtuman suojelija vuonna 2020: ”Hallitus on sitoutunut edistämään ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja oikeuksia vahvistetaan lainsäädännössä ja palveluissa. Uudistamme translain itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi, parannamme intersukupuolisten lasten asemaa sekä muutamme laajasti lainsäädäntöä ja rakenteita tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tukevaksi. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään ja ihmisarvoiseen elämään,”

Seuraavana vuonna saman tapahtuman suojelija oli Jenni Haukio: "Tasavertaisesti kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve on ihmisyyden ytimessä, ja yhdistää meitä kaikkia yksilöllisistä ominaisuuksistamme riippumatta. Helsinki Pride rakentaa osaltaan maailmaa, jossa ihmisoikeuksien puolesta työskennellään niin kauan kuin epätasa-arvoa esiintyy, ja jossa jokaisella on täysi vapaus ilmaista itseään ja toteuttaa omaa persoonaansa. Pride-tapahtuman ydin on suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. Hyväksyä ihminen sellaisena kuin hän on."

Tänä vuonna tapahtuman suojelija oli Tarja Halonen: "Suomessa on saavutettu suuria yhteiskunnallisia uudistuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisen eteen oman elämäni aikana. Ihmisoikeudet ja perusoikeudet kuuluvat jokaiselle. Yhteiskunnalliset muutokset ovat vaatineet sekä vähemmistöjen edustajilta että heidän tukijoiltaan rohkeutta nousta epätasa-arvoa ja syrjintää vastaan. Muutosten toteuttamiseksi tarvitaan myös kärsivällistä yhteistyötä ja enemmistön tukea.

Ihmisten välinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat jatkuvia prosesseja erilaisine haasteineen. Parantamisen varaa riittää edelleen niin lainsäädännössä kuin ihmisten arkipäiväisissä asenteissa. Ihmisen identiteetille ja elämälle nämä ovat aina isoja asioita. Pride on tapahtumana muodostunut täällä Helsingissä jo iloiseksi kansanjuhlaksi, mutta tämäkään perinne ei jatku itsestään."

Tapahtumassa läsnä oli myös osa hallituksemme ministereistä, jotka taisivat kantaa mukanaan banderollia, jossa luki VALTIONEUVOSTO. Siitä parahti rivikansanedustaja Päivi Räsänen, että kenen luvalla, vaikka hänenkin puolueensa istuu hallituksessa. Joskus olen pohtinut sitäkin miksi Luoja haluaa näyttää hänelle kovat, suvaitsemattomat ja rakkaudettomatkin kasvonsa. Vai kulkisiko Räsänen niin kaukana Luojansa edellä, ettei enää kuulisi mitä taivaallinen Isä sanoo ja puhuisikin sen sijaan omiaan? 

Yhtenä vuonna Räyskälän entisellä lentokentällä oli yhtä aikaa Suviseurat. Se on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuosittain järjestämä hengellinen, kaikille avoin tilaisuus, jossa käy myös seuravieraita eri maista, valtaosa kuitenkin Suomesta. Seurojen tunnuslause oli silloin Jeesuksen opetus: ”Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta" (Mark.10:14). Siinä kiteytyvät uskon yksinkertaisuus, luottamus Jumalan huolenpitoon ja lupa turvautua häneen. Suvaitsevaisuus, rakkaus tai ihmisen erilaisuuden hyväksyminen ei yhdistä näitä kahta, suurta tapahtumaa kuin sanoissa.

Homoutta ilmenee esimerkiksi joutsenilla, koirilla, delfiineillä, lepakoilla, kirahveilla ja sudenkorennoilla. Havaijilla esiintyvä albatrossilaji Laysan on tunnettu siitä, että 30 prosenttia linnuista muodostaa naarasparin. Nämä naaraslinnut parittelevat koiraan kanssa, minkä jälkeen ne palaavat pesimään toisen naaraan kanssa. Ei ole löydetty lajia, jossa homoseksuaalista käyttäytymistä ei olisi esiintynyt. Lukuunottamatta niitä, jotka eivät harrasta seksiä, kuten merisiilit ja kirvat, totesi Petter Bøckman jo vuonna 2004. Bøckman toimi tällöin eläinkunnan homoseksuaalisuuteen keskittyvän näyttelyn tieteellisenä neuvojana. 

Joutsenista löytyy monia esimerkkejä. Uudessa-Seelannissa Henry-joutsen ja Thomas-hanhi tulivat kuuluisiksi pitkästä 18 vuotta kestäneestä liitostaan, joka lopulta päättyi Thomasin kuolemaan vuonna 2017.

Suuren yleisön kiinnostuksen herätti myös Itävallassa asustellut koirasjoutsenpari, joka aggressiivisesti suojeli "munaansa". Kyseinen muna osoittautui lopulta muovikupiksi. Joutsenet kävivät sen lähelle tulleiden ihmisten päälle sellaisella raivolla, että ne piti siirtää toiseen lampeen ihmisten turvallisuuden vuoksi.

Joutsen on itselleni mielenkiintoinen esimerkiksi homopareineen siksikin, että Suomen kansallislintu on jo vuosia tuonut synnin pesänsä myös Jokilaaksoon. Tänä vuonna on joutsenlapsia 5. Rannalta olen vanhemmilta kysellyt, että ovatko heimosi seksuaaliset suuntautumiset omien, Aatamin ja Eevan vai minun syntien seurausta? Tai onko Luoja tehnyt virheen? Vai kuuluvatko kaikki parisuhteet luonnollisena osana elämän monimuotoisuuteen? Ovat vastanneet kyselyihini tasan yhtä paljon kuin Päivi Räsänen.

Terveisiä Taavetista

Taavetti on vajaan 5000 asukkaan Etelä-Karjalan Luumäen kunnan keskustaajama, jossa on palveluita ehkä vielä vähemmän kuin Hyrylässä. Sinne teimme yön yli reissun katsomaan kylän torille juoksukilpailua piikkikorkokengissä. Sade karsi osallistujat minimiin, joita oli vain yksi pari.

Kun kävimme paikallisen ravintolan toiletissa, sanoin poislähtiessäni baaritiskillä aikuisen ikäiselle miehelle, jolla oli nokan edessä 7 juomatonta bacardipaukkua, että terveisiä Tuusulasta. Tähän hän: "Kiitos vaan, asun siellä." Kävi ilmi, että kesäasunto on Luumäellä ja etsiessään edullista asumista senioritalossa, oli hän, oletettavasti vaimonsa kanssa päätynyt uuteen talvikotiin Riihikalliossa.

Oikeasti kuitenkin ajoimme Myllykylästä kutsuttuna Taavetin kupeeseen Timon ja hänen elämänkumppaninsa luokse. Yhtenä ajatuksena katsella löytyisikö mustikoita Morakotin poimittavaksi parin viikon kuluttua. Mutta ostaisiko niitä kukaan, jos tarvittaessa toimittaisin Tuusulan lähiseudulla kotiin? Oikein mukavaa olisikin, jos joku ilmoittaisi etukäteen taatusti puhtaan luonnon marjojen ostohalukkuudesta vaikka Facesivuillani, Messengerillä, WhatsAppilla, sähköpostilla (jorma.soini@in105.fi) tai vaikka soittamalla (0401511105).

Getin ja Timon hirsinen koti on kauniin ja puhdasvetisen järven rannalla. Sauna sekä puulämmitteinen kiuas Kerkeksen keraamisine kivineen maistui mainiolta auringon jo laskiessa. Iltapalaksi oli emäntä- ja isäntäväki taikonut ahvenista kalakukkoa teen ja ties minkä muun kanssa. Se kaikki yhdessä kruunasi loistavan päivän ja illan mukavassa seurassa. Oli mieluista painua yöpuulle aittaan ja herätä totuttuun tapaan kukonlaulun aikaan. Nukkumatin töppöset heitin silmistäni aamulla järveen, veden ollessa 22, eli monta asetta ilmaa lämpimämpää.

Oli rattoisaa kuunnella Timon metsämiehen tarinoita. Pienistä, mitään pelkäämättömistä sorsanpoikasistakin, jotka olivat tepastelleet keittiöön pullapalan toivossa Timon perässä. Sorsaäidin kaakattaessa pihalaatoilla henkensä hädässä lapsiensa perään.

Vaikka olen monessa paikassa pitkin maailmaa kesäiltoja viettänyt, en ole löytänyt Suomen suviyön voittanutta. Siinä on jotain ainutlaatuista ja taianomaista, jota en osaa tällä hetkellä pukea sanoiksi.

Harmaa, vanharouva Avensis on kulkenut kanssani upealla tavalla. Nyt mittasin ensi kerran polttoaineen kulutustakin. 450 kilometrin matkan ajoin pääosin satasta ja sataakahtakymppiä. Kulutus oli 6,6 litraa sataa kilometriä kohden, joka on mielestäni 17-vuotiaalle kulkijalle vähän.

Ylimääräistä hintaa reissulle tullee kuitenkin, sillä yhdessä risteyksessä ajoin vakionopeudensäätimen sumentamana ajatuksissani 20 kilometriä ylinopeutta tullen kuvatuksi. Joten eiköhän lähiviikkoina tipahda postilaatikkoon vähemmän mieluinen maksumääräys 🤬.

Hinnalla millä hyvänsä tai ei millään hinnalla kansanedustajaksi

Muistelen, että eduskuntaan olisi ensimmäiselle kaudelleen päässyt vain yksi kansanedustaja puolueiden ulkopuolelta. Olisiko ollut Liisa Kulhia tai Esko-Juhani Tennilä Lapin portilta? Kaikkiaan mies taisi kavuta Arkadianmäelle neljältä eri listalta.

Jostain syystä haluamme äänestää eduskuntavaaleissa puolueiden asettamia ehdokkaita. Toisin on kuntavaaleissa, joissa muut, erilaiset ryhmittymät voivat olla merkittäviä vallankäyttäjiä. Näin on ollut kauan kotikunnassani Tuusulassakin. "Sitoumattomat" on hyvä esimerkki puolueden ulkopuolisista vahtoehdoista. 

Presidentinvaaleissakin on omat merkillisyytensä, vaikka ovatkin suora kansanänestys. Sillä nyt nimetyistä neljästä ehdokkaasta kolme on perustanut valitsijayhdistykset, joiden ehdokkaiksi he asettuvat. Oletettavasti kalastellakseen ääniä myös puolueensa ulkopuolelta, sillä puolueiden miehiä ovat kaikki. Kuten oli viime kerralla presidentti Niinistökin valitisijayhdistyksineen. 

Toinen kummallisuus ja ehkä epäoikeudenmukaisuuskin ovat vaaliliitot, jota ilman kristillisten kanssa Timo Soinista tuskin olisi tullut koskaan kansanedustajaa. Myös pienet puolueet kokevat epäoikeudenmukaisuutta, jota omakin puolueeni Vihreät on saanut maistaa useammankin kerran.

Joku päivä sitten marmatin pienpuolue RKP:stä, joka ei antanut eduskunnan äänestyksessä luottamusta PS:n muutaman päivän vanhalle ministeri Junnilalle. Otan "tuomioni" takaisin, sillä Junnilan historiasta näyttää paljastuvan koko ajan asioita, jotka eivät ole sopivia asemassa, jossa pitäisi edustaa koko Suomen kansaa. Oma mielenkiintoinen muodollisuutensa on, että Junnilankin, ehkä historian lyhimpään ministerinpestiin nimesi presidenttimme. 

Junnilan selitellessä tekemisiään näyttää hän silmissäni kansanedustajan sijaan yhä enemmän kansansumuttajalta, joka on tehnyt sekä möläytellyt yhtä ja toista päästäkseen hinnalla millä tahansa Isolle Kukkulalle 200 joukkoon.

Kirjoitan ja sanon näin, sillä vielä pahemmalta näyttäisi, jos Junnila on ollut tosissaan Afrikan ilmastoabortteineen. Siitä Vihreiden Ville Niinistö sanoo twiitissään näin: "Esitys ilmastoabortista oli ilmeisen "ilkikurinen" yritys "vitsailla" kahta tärkeää asiaa, ilmastotoimia ja naisten oikeuksia vastaan. Samalla Junnila haastoi kokonaisen maanosan, jossa hänen vierailunsa ministerinä herättäisi taas varmasti kysymyksiä äärioikeistolaisuudestaan."

Ehkä puoluepolitiikan, joka on tapa hoitaa yhteisillä rahoilla yhteisiä asioita, suurimpia kummallisuuksia kuitenkin on, että monet päätökset ja ratkaisut olisivat toisenlaisia, jos poliitikot päättäisivät omista rahoistaan. 

Huumorin tekijät

Joillakin hyvä tai ainakin minuun pureva huumori tulee uniin saakka. Jo aikoja sitten Päivis näki kerran sellaisen vaalien alla oman kylän Antti Kaikkosesta, joka mitään sanomaton Finnairin hymy kasvoillaan jakoi sateenvarjoja vaalikarjalle. Siis Päiviksellekin. Hän tietty myös otti sellaisen, jonka avasi vasta kotonaan varmana, että varjossa on jotain Kaikkosta mainostavaa. Mutta arvaus menikin aivan väärin. Varjossa lukikin kissan kokoisin kirjaimin PAAVO VÄYRYNEN. Mukava uni mielestäni.

Makuuni on ja uppoaa myös Annika Lappalaisen pureva, joskus kuivakin huumori. Päivätolkulla olen nauranut hänen Facebook -postaustaan: "Tiedättekö sen vanhan tuusulalaisen sananlaskun, että ”olo on kun yksikorvaisella keinuhevosella.”? En tuusulalaisena ollut tätä koskaan kuullut ja luulen sen lanseeraamisen tuusulalaiseksi sananlaskuksi olevan osa Annikan huumoria.

Itsekin olen koko ikäni välillä yrittänyt olla hauska ja ehkä ajoittain onnistunutkin. Tai sitten ihmiset ovat vitsieni ja huumorini sijaan nauraneet minulle.

Monta kymmentä vuotta sitten tuli radioista joku nuorten ohjelma, jossa pyydettiin kuulijoita soittamaan ja kertomaan huonoin kuulemansa vitsi. Yksi jäi kerrasta mieleen: "Kaveri meni maitokauppaan ja pyysi voita. Myyjä sanoi ei ole, vaikka olikin. 🤣🤣🤣🤣 heko heko heko. 

Istun, mutta sydämessäni seison

Kerran kuulin tai luin tarinan isästä ja pojasta, jotka astuivat linja-autoon ja istuivat takapenkille. Eikä aikaakaan, kun poika alkoi kulkea eestaas pikin käytävää. Tähän isä, että yritä istua paikallasi. Mutta vain tovi pojan lähtiessä taas liikkeelle, nyt jo juoksujalkaa. Johon isä otsanahka kurtussa, että usko nyt. Taas hetki ja poika jälleen pitkin käytävää. Viimein isä otti vyötäröltä kiinni ja istutti penkille sanoen tuimasti, että nyt istut tai isä tosissaan suuttuu. Hetken tuumattuaan katsoi poika isää silmiin sanoen: "Istun, mutta sydämessäni seison kuitenkin!" 

Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Ei tarvita oppiarvoja eikä muutenkaan kummoista valtakirjaa muualta kuin kansalta. Eikä välttämättä sitäkään, sillä ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja. Vilhelm Junnilan eilinen luottamusäänestys oli tässä mielessä hyvin poikkeuksellinen. Yksikään hallituspuolue RKP:n edustaja ei nimittäin äänestänyt Junnilan luottamuksen puolesta. Tätä jäin pohtimaan. Sillä ketkä ovat miestä äänestäneet, eivät osanneet kuvitellakaan, että hän ei olisi kelvollinen ministeriksi. Vaan ajattelivat, että jos hänet valitaan kansanedustajaksi, voi hänestä tulla myös valtioneuvoston jäsen.

Ymmärrän kyllä erinomaisesti puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonia, sillä hän on hyvin taitava, pienen puolueen peluri ja häikäilemätön vallankäyttäjä. RKP:n eduskuntaryhmä jousti lopulta aiemmasta kannasta vain aavistuksen. Seitsemän edustajaa äänesti Junnilalle epäluottamusta ja kolme edustajaa äänesti tyhjää.

Jos kyseessä ei ollut poliittinen peli, vaan selkärankainen linjanveto, olisi mielipide pitänyt ilmaista jo ennen hallitukseen tyrkylle asettumista. Että jos Junnilasta tulee ministeri, Ruotsalainen kansanpuolue ei tule hallitukseen. Itselläni myöskään ei ole vastenmielisyyttä puoluetta kohtaan, sillä aikoinaan äänestin presidentiksikin Elisabeth Rehniä.

Olen huomannut, että kun tulee pelin paikka, on vähemmistödemokratia vielä häikäilemättömämpää kuin enemmistön vallankäyttö. Julkisuudessa mielestään aina asialinjalla oleva pääministeri Orpo sanoi käyneensä Junnilan kanssa vakavan keskustelun. Luulen Junnilan olevan aatteittensa takana ja mumisseen sen jälkeen mielessään: "Istun, mutta sydämessäni seison kuitenkin". Tietysti niinkin voi olla, että uusi elinkeinoministerimme oli pelureista paras tällä erää, joka pelasi upporikasta tai rutiköyhää.

Vaikken intohimoisesti politiikkaa seuraakaan, jos mitään muutakaan näillä vuosirenkailla, nyppii minua välillä ahnaasti toisten kupeille litkimään tulevat. Jona Henriksssonia nyt pidän. En taida löytää omasta ajattelustani mitään yhteistä Junnilan kanssa, mutta en pidä oikeana, että toisen puolueen jäsen yrittää vesittää tai mitätöidä kenenkään kansanedustajan kansalta saamaa valtakirjaa. Selkärankaista RKP:ltä olisi ollut kerätä lelunsa hallituksen hiekkalaatikosta ja mennä mieleisemmille sannoille pelaamaan samanmielisten kanssa vaikka risti nollaa.

Kaikki on tänään hyvin

Olemme erilaisia ja koemme asiat eri tavoin. Juomalasi voi olla puoliksi täynnä ja samaan aikaan jonkun toisen tismalleen samansisältöinen lasi on puoliksi tyhjä. Joillakin voi olla kaikkea yhtä paljon ja toisella on kaikkea tarpeeksi ja toisella saattaa olla kaikkea liian vähän.

Elämäni aikana olen luuhannut monessa paikassa pääni sisällä ja ympäri maapalloa. Nähnyt ja tavannut ihmisiä, joilla on kaikkea mitä voi rahalla saada. Silti saan lukea lehdistä onnettomien rikkaiden murheista, avioeroista ja oman käden kautta päivien päättämisistä. Vauraan kreikkalaisen lauvanvarustaja Onassiksen tytär sanoi naistenlehtien palstoilla, ettei kukaan ole itkenyt Cadillacin takapenkillä enempää kuin hän. Marilyn Monroe yritti paeta pillereiden avulla omaa elämäänsä jonnekin, kuten Elvis Presley ja Michael Jacksonkin jne. 

Raha ei tee onnelliseksi eikä taida rauhoittaakaan, vaikka moni köyhä niin luulee, ehkä joskus minäkin. Olen myös nähnyt ja asunut hyvin köyhien ihmisten keskuudessa. Aina ei ole rahaa eikä ruokaa huomiseksi. Kuitenkin koko perhe iloitsee, kun tänään on ruokaa. En silti epäile, etteivätkö he milloin tahansa olisi valmiita vaihtamaan paikkansa Cadillacin takapenkille. Sinnehän minäkin välillä hamuan, vaikken sitä tunnusta. 

Se onkin oiva itsestäänselvyys tai opittu taito olla onnellinen ja tyytyväinen kaikesta mitä itsellä on milläkin hetkellä. Eikä elä ainoastaan huomisen tai ensi kuun murheissa ja murheista.

Aito alkoholisti on tästä oiva esimerkki, vaikka saattaakin sanoa, että elämä on yhtä helvettiä. Kirjaimellisesti koko maailma saa räjähtää juomarin ympäriltä pirstaleiksi, mutta pölyn laskeuduttua hän vain kurkkaa jakkaransa jalan juureen säilyikö viinipullo ehyenä. Silloin häneltä ei hävinnyt mitään tärkeää. Minäkin olin samanlainen ja omalla laillani muunneltuna vieläkin, kun vähän mietin itseäni.

Ihminen on metka pakkaus, sillä vähän kaikkea pitää olla aina vaan enemmän tai isompaa. Ja mikä on hyvin, voisi olla vieläkin paremmin. Katsomme joukolla 100 metrin juoksua kuka voittaa ja juokseeko joku matkan 0,01 sekuntia nopeammin kuin kukaan koskaan. Sama on pituushypyssä, jos vaikka joku hyppäisi uudeksi Suomen ennätykseksi sentin enemmän. 

Hymyn oiva toimittaja Vekko Ennala pohti kerran Piinapenkissään mihin Lasse Viren käytti 10 000 metrin juoksussa voittamansa ajan. Tätä Lasselta kerran kysyin. Johon hän, että tulipa kysymys vähän yllättäen. Ja jatkoi, että yhden kymmenyksen olisi ainakin voinut antaa Juha Miedolle, joka hävisi hiihdossa kultamitalin sadasosasekunnilla. Tämän lupasin kertoa Miedolle. Niin myös tein, kun tapasin miehen Jokelan rautakaupassa. Juha totesi, että helppohan se on Lassen jälkeenpäin luvata 🤣🤣.

Elämää ilman katkeruutta

Carlos Santana, (Autlán de Navarro, Jalisco, Meksiko) on minua kolme vuotta vanhempi meksikolainen kitaristi. Hänen perustamansa Santana -yhtyeen levyjä on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta ja yhtye on palkittu yhdeksällä Grammyllä. Lisäksi kitaristi on saanut yhden henkilökohtaisen Grammyn. Hänellä on monta hyvää biisiä. Tässä yksi. 

Elämä on opettanut miehelle myös viisautta: "Sen sijaan, että haluaisin passittaa jonkun kadotukseen ikuisiksi ajoiksi, ajattelen hänet pienenä lapsena. Siten näen hänessä valoa. Jos toivon hänet mielessäni helvettiin, menen mukana sinne. Jos vuorostani lähetän hänet valoon, tiedän meneväni itse perässä."

Aurinko nousee aina. Joskus sitä vaan joutuu odottamaan kauemmin. Välillä vuositolkullakin. En silti koskaan ole kokenut olleeni itseltäni hukassa, vaikka olen ollut kuin lastu virran viemänä ja läträsin viinan kanssakin tolkuttomasti parempaa polun päätä etsien vuosikymmenen. Ilman päihdekokemusta olisin ehkä ollut pintaliitäjä koko elämäni. 

En silti ole koskaan oikeastaan tiennyt mitä elämältäni odotan tai haluan. Vuosikymmenten aikana on sen sijaan tullut selväksi mitä en halua. En esimerkiksi tahdo ennenaikaisesti hautaan, vaikka joskus olen ollut syyvällä risukasani alla mistä yksikään auringonsäde ei minua tavoittanut.

Aikani siellä omien valintojeni tai muiden lyömänä oltuani, taas kerran kurkistin peiton alta aamulla. Katsoin ikkunasta ja kysyin mitä elämällä on minulle tarjottavana? Huomasin, että samaa vanhaa harmaata paskaa ja vedin peiton takaisin korvilleni. Yhtenä aamuna oivalsin jotain muuta. Ymmärsin elämän kysyvän ruudun takaa mitä minulla on sille tarjottavana?

Oivallus tuotti lisäkysymyksen. Jos en halua ihmisten kävelevän kasvojeni yli, niin miksi makaan lattialla? Eikä kauaakaan, kun huomasin esimmäisten valonsäteiden pilkottavan risukasani alle. Viimein olin valmis kaivautumaan henkisesti takaisin elämänmakuiseen ja rosoiseen, joskus melankoliseen elämääni.

Mutta muutakin käsitin. Oli aloitettava siivous sieluni sopukoissa, jonne oli pesiytynyt useampikin katkeruuden siemen. Ne johtuivat toisista ihmisistä tai suhtautumisestani heihin tai heidän tekemisiin. Huomasin olevani samassa tilanteessa kuin rakkauksienkin suhteen. Jotka eivät ole lopullisesti kateissa, vaikken kokisi rakkautta. Kateissa ne ovat silloin, jos en haluakaan rakastaa. Sama oli katkeruuden siementen ja juurienkin kanssa. Oli kyettävä, mutta ennen kaikkea haluttava antaa anteeksi muille sekä itselle.

On sitten taivasten valtakuntaa tai ei, jonne ei pääse anteeksiantamattomin sydämin, armottumuus ja katkera mieli pilaavat elämän. Se ei ole sama asia kuin punttien tasaaminen, jota välillä harrastan. Sillä joskus toisen posken kääntäminen on sama kuin makaisin taas lattialla hyväksyen kaiken ylikävelyn. Siihen minusta ei enää ole, vaikka punttien tasaus tuottaa vain harvoin hyvän mielen.

Joku on sanonut, että maailman pisin matka on kävellä toista puoleen väliin vastaan. Mutta eihän se ole totta. Vaan vielä pitempi on kävellä loppumatkakin toisen luo varsinkin silloin, kun hän ei tiedä, ei ymmärrä eikä halua nähdä tuottamaansa tuskaa. Tai ehkä joskus näkeekin, muttei tahdo muuttua, sillä jotkut saavan elinvoiman pahoinvointiinsa katkeruudesta ja tuskan tuottamisesta.

Tätähän me monet teemme myös ymmärtämättä. Vaikka tulenkin juttuun kaikkien kanssa, on minullakin läheisiä, jotka kokevat pärjäävänsä itsensä kera paremmin, jos eivät ole missään tekemisissä kanssani. Syitä en tiedä ja vaikka tietäisin, en ehkä ymmärtäisi heidän haluamallaan tavalla. Mutta ei ole hyväksi antaa auringon laskea vihan tai katkeruuden yltä. Silloin risukasamme on alati piilossa valolta. Ehkä jollakin on hyvä olla siellä tai se on ainoa elämänmuoto, jossa kokee voivansa ylipäätään elää. Vaikka täysillä elämisen sijaan vain kituuttaa päivästä toiseen 😥. 

Etunimipäivä

Tänään on kutsumanimipäiväni. Jorma on vanha ortodoksinen ristimänimi, joka on ollut suomenkielisessä almanakassa 26. kesäkuuta syntymävuodestani lähtien. Aiemmin nimipäivä oli 13. syyskuuta vuodesta 1908 alkaen. Ortodoksisessa kalenterissa Jorma on kuukautta myöhemmin eli 26. heinäkuuta. 

Nimi on alkuaan heprean Jeremia, jonka karjalaiset omaksuivat venäjästä. Vaikka Jorma on suomalainen, ortodoksista alkuperää oleva Jeremia-nimen muoto, Suomen ortodoksinen kalenteri ei yhdistä Jormaa Jeremiaan, vaan pyhään pappismarttyyri Hermolaokseen. Suku- ja kylännimet Jormanen ja Jormas sekä kuvan järvikin ovat tiettävästi samaa Jorman perua.

Nimipäivän vietto juontaa juurensa keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Sekä katolinen että ortodoksinen kirkko nimesivät kalenteriin pyhimysten muistopäiviä, usein joko heidän syntymä- tai kuolinpäiviensä mukaan, ja nimipäivät vakiintuivat osaksi suomalaista arkielämää jo 1300-luvulla.

Nimipäivät olivat tärkeitä vuodenkulun merkkipäiviä; niiden mukaan ajoitettiin vuotuiset työt, kuten kylvö, sadonkorjuu, teurastus ja niin edelleen. Reformaatio karsi luterilaisesta kirkosta suuren osan katolisista perinteistä, mutta nimipäivien vietto oli niin vakiintunut käytäntö, että se jäi elämään.

Vaikken juuri hengellisyydellä enkä varsinkaan kristillisyydelläni kersku, kummeksun, kun nimipäivät juhlana ovat syntymäpäivään verrattuna varsin mitättömiä. Toinen aiheeseen liittyvät olemattomuus on kastepäivä, jota harva edes muistaa tai tietää. 

Kuitenkin juuri kastepäivänä olen saanut nimen, jolla Jumala minut tuntee ja kutsuukin: "Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta." Itselläni tämä päivä on tasan kuukausi syntymäni jälkeen. Nimipäiväni vuoksi tänään liehuu Jokilaakson juhlapaikalla sukuni viiri tai standaari. 

Myös sukunimeni esiintyy kalenterissa etunimenä. Vaikka Soini on siinä miehen nimenä, varsinkin aikoja sitten kansallistuntomme ollessa voimissaan, se oli naisilla tai tytöillä suosittu etunimi.

Suosiossa se on myös tarustossa, jossa ei ole etu- eikä sukunimiä. On vain nimet. Soini on yksi Kalevalan 12 Kalevanpojasta. Kristfried Ganander kertoo Mythologia Fennicassa Soinin olleen veijari syntymästään lähtien. Hänet myytiin Karjalaan Köyrötyinen -nimiselle sepälle, joka laittoi pojan töihin. Vanhoissa runoissa kerrotaan Soinin lapsenpiikana ollessaan tappaneen lapsen, paimenena ollessaan kutsuneensa karhut ja sudet syömään karjalauman ja lopulta yllyttäneen karhun repimään emäntänsä reiden kostoksi tämän leipomasta leivästä, jonka sisään hän oli pannut kiven.

Orjat, robotit ja tekoäly

Orjuus tarkoittaa henkilöön kohdistuvaa riistoa, jota tämä ei pysty torjumaan pakon käytön ja väkivallan takia. Ihmisiä voi olla myös orjuuden kaltaisissa olosuhteissa, jolloin palkka on lähes olematon, mutta vapaus valita on silti olemassa. Kansainvälisen työjärjestön mukaan maailmassa on nykyisin noin 40 miljoonaa orjaa, ja tapauksia on Suomessakin. Orjuuden käsite ei nykyään ole rajoiltaan tarkka. Toisin oli aikaisemmin, jolloin orjuus usein oli myös laissa määritelty henkilön yhteiskunnallinen asema. Tässä mielessä orjuutta ei nykyisin enää ole, sillä orjuus ei ole ollut laillista missään valtiossa vuoden 1981 jälkeen.

Esimerkiksi Rooman valtakuntaa ravisteli 73–71 eaa. entisen gladiaattorin ja orjan Spartacuksen tukijoineen aloittama kolmas orjasota. Huolimatta alkumenestyksestään orjat eivät onnistuneet yhdistymään tehokkaasti, eivätkä lopulta myöskään puolustautumaan Marcus Licinius Crassuksen legioonia vastaan. Spartacus itse sai surmansa taistelussa, ja orjia ristiinnaulittiin noin 6 000 valtatien varteen varoitukseksi mahdollisia tulevia kapinoita ehkäisemään. Orjatkin olivat uhka ainakin joillekin valtaapitäville. 

Entäpä sitten robotit? Suurin osa roboteista on nykyään teollisuuskäytössä, mutta palvelurobotiikka ja palvelurobotit ovat kehittyvä alue. Robotit ovat nykyään tulossa esimerkiksi viihteen ja terveydenhuollon käyttöön. Esimerkkinä sosiaalisia tarpeita palveleva Aibo, Sonyn valmistama robottikoira. Robotteja kehitellään yleisesti yksityisten kuluttajien käyttöön. Tänään kuulin radiosta, että Suomessa on kokeiltu esimerkiksi mansikanpoimintaa roboteilla.

Monien robotiikan ja keinoälytutkijoiden mukaan vanhustenhoitoon on tulossa isoja muutoksia tulevien vuosien aikana. Monilla vanhuksilla on erilaisia rajoitteita, liittyen esimerkiksi liikkumiseen ja jokapäiväisten arkitöiden tekemiseen. Nämä rajoitteet tarkoittavat monesti sitä, että vaikka vanhus muuten kykenisi asumaan kotona, tarvitsee hän jonkun auttamaan näissä asioissa. Sen takia juuri robotiikka ja keinoäly voi tulevaisuudessa toimia apuna vanhuksille erilaisena apuvälineenä.

Tekoälyn vaaroista ihmiskunnalle ovat puhuneet julkisesti esimerkiksi Microsoftin perustaja Bill Gates, Applen perustaja Steve Wozniak, PayPalin ja Teslan perustaja Elon Musk sekä fyysikko Stephen Hawking. Steve Wozniak pelkää, että kehitettyään itsenäisen tietoisuuden tietokoneet saattavat ottaa vallan ihmisiltä, jolloin ihmiskunta taantuu koneiden lemmikkieläimiksi. Elon Muskin mukaan kilpailu tekoälyn paremmuudesta voi johtaa kolmanteen maailmansotaan tai maailmantalouden kaaokseen. Stephen Hawkingin mukaan tekoäly voi alkaa kehittää ja monistaa itseään, kunnes se syrjäyttää ihmiset tulevaisuudessa täydellisesti. Tekoälykin on myös uhka orjien tapaan. 

Kun aikoinaan asioin jonkun kanssa, oli osapuolena aina elävä ihminen. Puhelinten yleistyessä keskustelukumppani oli kirjeiden ja tapaamisten sijaan usein langan päässä kunnes sinnekin ilmestyivät erilaiset robotit ja keinoälyt. Ensimmäisenä huomasin ne soittaessani jonnekin: "Jos haluat palvelua suomeksi, paina ykköstä. Jos tarvitset apua siinä tai tässä asiassa, paina sitä taikka tätä numeroa."

Nykyisin robottien avuksi ovat tulleet erilaiset chat-palvelut, joista ei aina heti edes huomaa keskutelevansa keinoälyn kanssa. Kunnes se ei osaa vastata kysymykseen ja sanoo, että jos haluat puhua ihmisen kanssa, paina määrättyä numeroa, niin hän saa soittopyyntösi ja soittaa mahdollisimman pian järjestelmäämme tallentuneeseen numeroon.

Sitä olen monesti pohtinut onko aikoinaan orjilla ja sittemmin roboteillä sekä tekoälyllä maustetun ja vauhditetun taipaleen päässä onnellinen elämä? En osaa uskoa siihen, sillä helppo elämä ei tuo minulle juurikaan onnen hetkiä, vaikka se monesti kivaa onkin. Tarvitsen eloni suolaksi vastamäkiä ja vaikeita asioita ja hyödyllisiä tehtäviä, joissa onnistuminen tai ratkaisu tuottaa suurtakin tyydytystä.

Luulen, että onni ei löydy rantatuolista varjon alla, slalomrinteestä eikä 200 kilometrin nopeudesta autolla. Eikä siitäkään, että voittaisin Eurojackpotista 100 miljoonaa, vaikka minulla kestorivi onkin koko ajan sitä pyyrämässä. Miljoonien sijaan voitan joskus 10 euroa ✌️. Ehkä onnen salaisuuksia ovat elämän mielekkyyden löytäminen sekä oivaltaminen, että elämä sinällään on etuoikeus, jota on hyvää elää ja tavoitella muutenkin kuin vain pintaliitäen.

Keskikesä

Paljon nimipäiväonnea Jorma Veino Juhani. Minulla ei ole mitään tietoa eikä muutakaan käsitystä miksi ensimmäinen etunimeni on Jorma ja kolmas Juhani. Keskimmäinen, Veino on isäni perintöjä, sillä hän oli Veino Ihanto, eikä kumpaakaan löydy nimipäiväkalenterista. Ja koska hän oli lisäksi syntynyt jouluna, kiusasi isä meitä kakaroita, ettei voi koskaan juhlia nimi- ei syntymäpäiviä. Luulen, ettei faijakaan tiennyt miksi hän oli sen etuniminen kuin oli.

Eilen toteutimme itselleni jo perinteisen Tuusulanjärven juhannuksen ympäriajelun ilman ainuttakaan kävely- tai juoksuaskelta. Kylän ja lähikaupungin raitit olivat hyvin hiljaisia, mutta sen sijaan monellä rantojen juhannusjuhlapaikalla oli tulevassa kesäyössä juhlijoita. Mutta me olimme liikkeellä alkuillasta, joten en osaa sanoa millaiseksi meno yltyi pitkin iltaa ja yötä.

Ensimmäisenä pysähdyimme Järvenpään Vanhankylänniemeen, jossa orkesteri jo tapaili säveliä. Alueella oli aiemmin seudun yksi harvoista karavaanari- ja campingalueista, jonka toiminnan päättymistä en lakkaa suremasta. Enkä sitä, ettei kotikuntani Tuusula saa ehkä koskaan aikaiseksi vastaavaa. Rusutjärvellä oli muuten aikoinaan leirintäalue, jonka juhannukset olivat maankuuluja. Muistan myös paheksujat yli puolenvuosisadan takaa heidän ihmetellessä lehtienkin palstoilla kuinka seurakunta on voinut tuollaisen menoon vuokrata maa-alueen.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli vastarannalla Järvenpään Rantapuisto uimarantoineen. Sen olemassa olosta Tuusula voisi olla aiheesta kateellinen, sillä rantaa olisi silläkin. Mutta saattaa olla, että money talk eli rahaa puhuu liikaa, eikä Tuusulaan sellaista ilmesty.

Matka jatkui pitkin, niin ikään maankuulua, Rantatietä, joka on täynnä taiteilija- ja muuta historiaa. Onpa se joskus ollut juhannuksena tai muulloin suljettukin melkein kokonaan autoliikenteeltä. Jalkamiestä ja -naista riitti silloin pitkin yötä tien täydeltä. Nyt olisi voinut laulaa "hiljainen on kylätie" Krapille saakka, jossa oli menoa ja meininkiä senkin edestä.

Sieltä jatkoimme Kirkkotielle, viimeiseen pysähtymispaikkamme. Olimme Gustavelundilla eli Gussen paikassa. Se on muistaakseni entinen Kunnallisopisto, joka nykyisin käy varmasti melkoistaa kisaa asiakkaista Krapihovin ja Krapin Pajan kanssa. Oikein mukavaa, että molemmat ovat olemassa. Joku saattoi sosiaalisessa mediassa kyselle, että kuinkahan lienee ravintolatoiminnan anniskelun yhteydessä K-18 vai voivatko lapset juhannusjuhlia mukana? Ei tainnut kukaan varmuudella tietää. 

Vielä Hyrylässä pysähdyimme ostamaan HK:n aitoja nakkeja S-marketista, joka oli yllättäen aattonakin auki 23:en. Ajatus oli paistaa nakit Jokilaakson minikokon hiilloksilla, mutta Nukkumatti yllätti koko jengin. Joten jäi kokko polttamatta ja nakit syömättä 🙃. Loistavilta ne maistuivat suoraan paistinpannulta aamupaloinakin. 

Kalaa syödessä ja jussia odotellessa

Vielä viikko sitten en ollut syönyt koskaan Jokilaaksossa Tuusulanjoen kalaa. Yli 10 vuotta olin myös ajatellut, etten koskaan syökään. Osaomistuskoira Niilon katiska on kylläkin ollut vedessä monena kesänä, mutta kalat olemme päästäneet takaisin veteen. Niilo ei ole koskaan lakannut ihmittelemästä minne ne katoivat veden pinnalta sinne molskahdettuaan. 

Morakot muutti tältäkin osin maailmani, sillä hän halusi valmistaa Jokilaakson kalaa. Niinpä heitimme katiskan veteen. Saalis oli aamulla 0 kalaa, joten heitin pyydyksen lähemmäs kaislikkoa. Ja kas, eilen aamulla ansasssa oli kaksi syömäkokoista suutaria, joita luulin ruutanoiksi. Kuva Facebook-sivuilleni toi vastaukseksi, että suutareita ovat. Netin mukaan myös kelpo ruokakaloja. Oli mukava katsoa Tatan pienemmän fisun valmistamista syömäkuntoon. Hän valmisti sen monelta osin aivan toisella lailla kuin Suomessa on totuttu tai ainakin miten itse olen nähnyt ja joskus jopa tehnyt. Oli oikein hyvää, josta siitäkin yllätyin, sillä ajattelin, josko vaikka mudan makua... Isompi odottaa pakkasessa aikaansa. 

Tänään on juhannusaatto ja Jokilaaksossakin minilippu liehuu koko päivän ja ensi yön kokkomme vieressä. Metsäpalovaaran vuoksi on avotuli kielletty ainakin maapohjaisilla tulipaikoilla. Jokilaaksossa näin ei ole, vaan iltasella juhannuskokko palaa betonilaatan päällä, jossa on pienet reunamuurit. 

Traditioihini kuuluu myös juhannussauna, jota en harrasta tänään yksin, vaan kesän juhlaa vietän Morakotin, Peuran Ritvan ja Hannun sekä heidän Wilma-kissan kanssa. Varmasti kierrämmr ennen valoisaa kesäyötä myös Tuusulanjärven. Siitä ja kaikesta jussin vietosta lisää ehkä huomenna, joskus tai ei koskaan. 

Juhannusta muuten vietettiin alun perin vuoden pisimpänä päivänä, mutta katolinen kirkko siirsi juhlapäivän 400-luvun alkupuolella kesäkuun 24. päivään. Ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Mekin näyttäisimme toisenlaisilta, jos voisimme nähdä itsemme muiden silmin

Karhunköynnökset ovat monivuotisia ruohoja, joilla voi olla pituutta useita metrejä. Niillä on herttamaiset, isot lehdet ja suppilomaiset valkoiset kukat ovat yksittäin lehtihangoissa. Karhunköynnöksiä kutsutaan usein myös nimillä elämänlanka ja isokierto. Niiden elämää olen seurannut monena vuonna. Kun ne ottavat syleilyynsä toisen kasvin, vaikkapa maitohorsman, lähtee kuristusotteessa lähes aina henki.

Suomessa valkokarhunköynnöksen on arveltu kasvavan alkuperäisenä saariston ja eteläisten merenrantojen pensaikoissa, ruohostoissa ja leväkasaumilla. Tämä käsitys on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu ja todennäköisemmin kasvi on meille tuotu, mahdollisesti jo 1700-luvun puolella. Ensimmäinen kirjallinen tieto lajista on vuodelta 1754. 

Jokilaakossa on muitakin virallisesti ei toivotuja mamukasveja, jotka ovat sinne päätyneet tavalla tai toisella. Kuten kuvan tuntematon. Nimikin minulla on tai ainakin oli jossain. Ehkä se on joku lilja. Monestakaan en tiedä nimeä, mutta lupiinin sekä Himalajan balsamin tunnistan, joka on virallisestikin lainsuojaton. Sen siemenet nukkuvat sen verran pitkään talviunia, että yksivuotisena se ei ole kyenneet syrjäyttämään aikaisin keväällä heräävää paikalliskasviväestöä nokkosineen ja horsmineen. Puolensa on pitänyt hyvin mesiangervokin.

Luonnonsuojelualueen keskellä asuvana luulen käsittäväni jotain luonnonsuojelusta. Ihmisen hävittämisen vimmaa sen sijaan en aina käsitä. Osan meistä on täysin mahdotonta tulla toimeen ympäröivän ja alati muuttuvan luonnon sekä välillä muualta tulleiden ihmistenkin kanssa.

Erilaisuuden sietämättömyyden vimmassa jotkut onnistuvat valjastamaan muutkin palvelemaan suvaitsemattomuuttaan. Sen johdosta esimerkiksi yhteiskunnan istuttamat liikenneympyröiden kurttiruusutkin ovat saaneet tappotuomion ja monia työntekijöitä onkin valjastettu hävitystyöhön.

Sama on eläinten kohdalla. Inhokkeja on monia, kuten supikoirat. Ensin ihminen toivotti ne tervetulleiksi häkkielämään kauniin turkkinsa vuoksi, mutta aina joku onnistui myös livahtamaan vapaaksi luontoon. Heimoveljiä tuli rajan takaa Venäjältäkin. Nyt rakennetaan satojen kilometrien aitaa, etteivät naapurimaan kansalaiset pääse Suomeen paremman elämän toivossa. Sama kolmen metrin este taitaa pitää niin supit, sudet kuin hirvieläimetkin rajan takana. Vaikka supi syö nälkäänsä maassa olevia linnunmunia ja poikasia, pääosin se on kasvissyöjä. Ilman sitä taitoa se ei köntyksenä selviäisi edes hengissä luonnossamme. Kasviksia kävyn siemenineen syö oravakin, jolle kelpaavat ateriaksi puissakin kotiaan pitävät linnut. 

Mutta joku eläin onnistuu saamaan lain suojan. Näin kävi tänä keväänä maamme ainoalle myrkkykäärmeellemme, joka kyllä on saanut elää vapaasti Jokilaaksossa muutenkin. Ehkä kyy on minulle myös hyötyeläin, sillä se aterioi vuodessa noin 200 punkkia syömällä niiden alkukotieläimiä.

Sama suvaitsemattomuus on kai ollut olemassa iät ja ajat. Isäni opetti minulle jo lapsena, että kavahda kolmea asiaa; ryssiä, jehovia ja mustalaisia. Inhokkeja on kansalaisuudesta tai heimosta johtuen tänäkin päivänä. Vielä lähtötelineissä oleva hallitus kiristi maahanmuuttopolitiikkaa ennenkokemattomalla tavalla, jonka osin ymmärrän. En itsekään tahdo Suomeen ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisia katujengejä Ruotsin tapaan.

Tuli tulorajoja, työvelvollisuutta, vähimmäispalkkasäännöksiä ja vaikka mitä muita vaatimuksia. Joka kyllä kolahtaa sinne minne pitääkin, mutta myös muualle. Jos joku on tuomassa vaikka Aasiasta vihittyä puolisoa, on edessä entistä takkuisempi tie. Paljon takkuisempi kuin itselläni, kun elän Thaimaassa osan vuodesta omillani. Mutta jos joku on tulossa sieltä tai muualta rahakirstun kanssa, elääkseen myös omillaan, taatusti ilman suomalaisen yhteiskunnan rahoja, ei se käy, sanoo nykyinen hallitus ja sen myötä eduskuntakin.

Toisenlainen kesä

Tänään on pohjoisella pallonpuoliskolla kesän pisin päivä, joka alkoi heti aamusta pikku puuhastelulla. Morakot istui nimittäin pitkän suostuttelun jälkeen ruohonleikkurin puikkoihin ensimmäisen kerran elämässään. Sillä siellä missä hän asuu ja minäkin toivottavasti monena tulevana talvena, ei talojen pihoissa nurmea koneella leikata. Vaan käsin, jota sitäkään ei Tata tee. Vaan kuokkii aamuisin tunnin ruohontupsuja kuokalla juurineen. Silti ne kasvavat aina uudelleen 🤣. 

Kun ensi pelko ja jännitys kaikkosivat, ei hän malttanut lopettaa Husqvarnalla leikkaamista. Sinne katosi kuokan tarve, mutta leikkuusakset hän haluaa. Ne taidamme tänään hommata. 

Pari, kolme kertaa Morakot on kävellyt mukanani Jokilampien uimalaiturille ja katsellut pyyhettäni pidellen, kun pulahdan veteen. Eilen hän kysyi missä ovat kalastusvälineeni huomattuaan siellä täällä kalan loiskahduksen veden pinnalla. Onkivapakin on, mutta sen käyttöönoton sijaan otin oksan haarasta "osaomistuskoira Niilon katiskan", jonka heitin iltasella veteen. Aamulla sen koimme ja se oli tyhjää täynnä. Siispä ainakaan tänään emme syö omien vesien kalaa.

Niin kauan tai sen verran olen Jokilaaksossa asunut yksin, että olin vallan unohtanut kuinka paljon toinen ihminen tuo elämää ja kompromisseja arkeeni luonnon keskelle, vaikka vain olisi läsnä. Tatan kylläkin huomaan olemisen sijaan haluavan touhuta yhtä ja toista pitkin päiviä, kuten Thaimaan Phatthalungissakin. Siitä vähäisin ei ole ruuan laitto ja puuhastelu hehtaarin pihapiirin vihreyden kimpussa, joka saa kyytiä. Saakoot, ajattelen, sillä kaikki sekin kasvaa uudelleen.

Laitan päivän blogini päätteksi Gizmon linkin, kuinka hän kirjoittaa päivän julkaisussaan tästä päivästä täällä ja kaukana Thaimaassa:  https://thaimaansuomalainen.com/kesan-pisin-paiva-tanaan/. 

Demokratian harhapolut

Demokratia on kansan valtaan perustuva valtiojärjestys. Perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa.

Suora demokratia on vastaavasti demokratian muoto, jossa kansalaiset päättävät asioista suoraan eikä valitsemiensa edustajien kautta. Tästä esimerkkejä ovat kansanäänestykset. EU:hun liittyminen taisi olla yksi sellainen. 

Edustuksellisessa eli välillisessä demokratiassa äänestäjät valitsevat joukostaan edustajia, joilla on valtuudet tehdä päätöksiä heidän puolestaan. Natoon meno oli puolestaan sellainen. Yleensä silloin demokratiassa edustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjiensä tahtoa vaan voi vapaasti harkita, minkä päätöksen tekee.

Tänään saamme virallisti uuden hallituksen, josta valtakuntamme merkittävä, ruotsalaisomisteinen media-alan toimija MTV uutisoi aamulla näin: "Orpon hallitus lausuu virkavalansa tänään – oppositio pääsee toden teolla iskemään hampaansa hallitusohjelmaan."

Se kuvastaa oivalla tavalla omaa ajatteluani sekä sitä kuinka koko kansan demokratia on vääristynyt harvainvallan häikäilemättömäksi poliittikseksi peliksi. Jossa tärkeintä ei ole kansan eikä valtakunnan paras, vaan oma ja puolueen valta, josta pidetään kynsin ja hampain kiinni. Tähän tirisevään vallanpihviin Arkadianmäen isossa salissa neljä vuotta räksyttävä uusi oppositio pääsee siis toden teolla taas iskemään hampaansa. 

Sinä aikana sen tärkein tehtävä, jos tehtävä lainkaan, ei ole puhaltaa vallan kammareissa valtioneuvoston kanssa yhteen eikä varsinkaan samaan hiileen. Vaan nakertaa hallituksen uskottavuutta kansan silmissä joka ikinen päivä, jotta se olisi itse seuraavissa vaaleissa vuorostaan vallan kahvassa.

En ymmärrä tätä. Tai ymmärrän, mutten hyväksy vaikkei minulla ole parempaakaan tarjota. Mielikuvittelen kuitenkin sillon tällöin, että on olemassa yritys, jonka omistaa Suomen kansa. Olkoon firman nimi Suomi Oy. Sitten omistajat eli me kaikki valitsemme yhdessä osakeyhtiöllemme 200 tekijää, joiden tehtävä on hoitaa kotimaan ja ulkomaille suuntautuvaa liike- ynnä muuta toimintaa.

Kaikki on tähän saakka melkoisen simppeliä, vaikkei olekaan. Kävi nimittäin niin, että yhteinen sävel loppui viimeistään silloin, kun työntekijät saivat eduskunnasta työhuoneen sekä 4 vuoden irtisanomissuojan.

Osan ovissa lukee nimen lisäksi hallitus. He joutuivat huomaamaan, että melkein puolet kollegoista eivät olekaan lojaaleja. Vaan kulkevat käytävillä kirveet ja sahat kaunaloissa, kavala katse silmissä kyttäämässä milloin olisi otollista jatkaa valtioneuvostossa istuvien puolueiden jäsenten tuolinjalkojen sahausta.

Jatkan itseltäni kyselyä, että olisiko samoin, jos kansan sijaan omistaisinkin yksin Suomi Oy:n osakekannan? Ehkä en kauaa katselisi, jos huomaisin, että lähes puolet työntekijöistäni käyttää melkoisesti työ- ja muutakin aikaa toisten tekemisten vesittämiseen ja milloin minkäkin firman edun kalvamiseen.

En tiedä olenko nyrjäyttänyt aivoni taas kerran, mutta jotenkin tuntuu, että jotain on väärällä polulla. Tärkein syy esimerkiksi, uuden pääministerin tekemisten vesittämiseen ei ole siinä tekeekö hän väärin tai oikein. Vaan siinä, että valtaa, joka pitäisi olla minulla, käyttääkin aivan väärä henkilö yhtä väärästä puolueesta. Olkoonkin vaikka kuinka kansan tahto.

Kohti tulevaisuutta

Eilinen toi tullessaan Thaimaan auringon alta saman auringon alle Suomeen ja Jokilaaksoon Morakotin noin kolmeksi kuukaudeksi. Mukavaa, vaikka yhteinen kielitaitomme sanavarastoineen on varsin rajallinen. Se mitä on, on englantia, jota olen koulussa opiskellut nolla tuntia. Niinpä opettajinani ovat toimineet Villin lännen ja muiden elokuvien sankarit John Waynestä Clint Eastwoodiin ja Brigitte Bardotista Marilyn Monroeen. Oma annoksensa on televisiosarjoista Dynastia ja Dallas. Sieltä tietty iki-ihana alkoholisti Sue Ellen ja monet muut.

Helsinki-Vantaan lentoaseman toiminnot uusine terminaaleineen ovat asettuneet tai asettumassa uomiinsa, vaikka valmiiksi tämä vuorokauden jokaisena tuntina elävä, valtakuntamme kansainvälisin paikka ei milloinkaan tulekaan.

Automatiikkaa lienee enemmän kuin yksikään ihminen yksin tietää. Minäkin sain maistaa siitä osani, kun ajoin autolla lyhytaikaiseen parkkiin noutamaan Morakotia. Puomit nousivat automaattisesti sitä mukaa, kun täynnä olevalta pysäköintialueelta vapautui paikkoja. Kun lähdin pois, maksoin pysäköinnin terminaalissa automaattiin, jonne syötin Vanhan rouvan rekisterinumeron. Sen laite oli saanut järjestelmän kuvattua aiemmin sisääntuloni kellonaikoineen. Niinpä maksulaite tiesi rekkarin näppäiltyäni milloin ja millä tulin sekä mitä oloni parkissa maksaa. Tapauksessani noin puolitoistatuntia oli 10 euroa. Lähtiessäni kamera kuvasi taas minut, mutta varsinkin autoni ja totesi pysäköinnin maksetuksi. Joten puomi aukesi jälleen ja hopeanharmaa Vanha rouva Avensis oli vapaa kuljettamaan Morakotin ja minut vaikka maailman ääriin.

Tunnin verran ennen sitä venttailin terminaalissa ja katselin Suomeen saapuvaa, jatkuvaa ihmisvirtaa. Ei näkynyt lamaa eikä taantumaa. Ehkä parhaiten tai ainakin aidoiten riemunsa saapuvista näyttivät koirat tunnistettuaan tutun tulijan. Sitä oli hauska seurata. Aivan kuin ne olisivat tienneet ketä odottaa.

Jokilaakso ja sen mukana minä saamme täksi kesäksi elämää jollaista Duokodissa ei ole aiemmin ollut. Ruokapöydän antimiinkin tuli heti tuulahdus Aasiaa tai oikeastaan enemmänkin, sillä ajoimme kaupan kautta kotiin. Sen lisäksi Tatan matkalaukussa oli toistakymmentä kiloa syötävää. Voi olla, että joistakin tuotavista olisi tullihenkilöilläkin ollut sanottavansa, sillä Morakotin ystävät olivat matkaeväiksi kertoneet, että vie sitä ja sitä, niitä ei Suomesta hevin löydy.

Löytyy tai ei, nyt pursuaa Merikonttikoti syötävää ja vähän muutakin enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja aivan kuten ajattelin sekä ennakoin, koko syömähomman sydän on hankkimani riisikeitin ja kotini varusteisiin jo aiemmin kuulunut laadukas, jotenkin timanteilla terästetty paistinpannu. En enää muista tarkemmin miten sitä ostaessamme markkinoitiin. 

Tuntuu oikein hyvältä jakaa merikonttikotielämää pitkästä aikaa ihmisen eikä ainoastaan vapaan luonnon kanssa. Jos johonkin apuja kaipaisin, olisi se jotain, joka auttaisi Morakotia kokeilemaan mustikanpoimintaa. Tästä tai mistä tahansa siihen liittyvästä vinkistä ja neuvostakin olisin kovin kiitollinen. Joten please 🙏. 

Tyhjänlänkyttäjä Soinit

Eilen kerroin mielipiteeni Timo ei sukua Soinista, joka saa äänensä julkisuuteen, sanoo hän mitä tahansa. Minä en saa, eikä ole niin väliksikään. Kunhan länkytän omilla kanavillani, joita milloin mitkäkin ja minkäkin firman oikolukijat ja sensuuri eivät lyhentele eivätkä muuta. Paitsi Facebook, joka laittaa koko kanavan joskus jäähylle, kun joku survaisee liian henkilökohtaisesti vyön alle tai laittaa oman lapsensa kylpytynnyristä kuvan, jossa vanhempien silmäterä temmeltää Luojan luomassa asussa. Ymmärrän sen ja en ymmärrä, sillä pervoja on moneen lähtöön. Aina uimahallien pukuhuoneiden ja toilettitilojen salakameroista lähtien. 

Se siitä. Mutta minä puhun (lue kirjoitan) Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaluonnoksesta, jossa sanotaan, että ensimmäinen sairauspoissaolopäivä on tulevaisuudessa omavastuupäivä, jolta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa, jos työehto- tai työsopimuksessa ei ole sovittu toisin. Jos sairausloma kestää yli viisi vuorokautta, omavastuuta ei ole, eikä silloin kun työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai ammattitaudista.

Tästä parahti jo ennen ohjelman julkaisua vasemmisto, kuinkas muuten. Aivan kuin palkkatyössä olevien asia ei muita koskisi tai muut eivät välittäisi. Mutta se koskee kaikkia riippumatta siitä missä poliittisella värikartalla istuvana kahvi- tai tupakkataukoani työpaikallani vietän, olen palkansaaja tai -maksaja.

Suomalainen puoluepolitiikka on kuin seinälläni oleva käkikello punnuksineen, viisareineen, heilureineen ja kukkumisineen. Poliittinen vaalikello käy oikealle tai vasemmalle kallellaan, näyttää aikaa kulloisenkin hallituksen värin tahdissa ja kukkuu sen mukaan. Yhtä mieltä ollaan vain harvoista asioista. Yhdessä asioiden hoitamisen sijaan aikaa ja voimavaroja menee erimielisinä olemiseen, usein pelkästään siksi kuka sanoo. 

Yli 200-sivuisessa hallitusohjelmassa riittää lukemista ja ruotimista kaltaiselleni, hieman yksinkertaiselle ja omituiselle kansanedustajien palkan tai palkkion maksajalle. Nyt väistyneestä Ison Kukkulan laumasta löysin vain yhden hyvän puolen ja ihmetyksen aiheen. Tarvittiin korona ja Ukrainan sota, että 200 hengen väki puhalsi yhteen hiileen. Kansalle kerrotun mukaan Suomi sukelsi taloudelliseti syvälle samoista syistä. En tiedä ollaanko selvitty hukkumatta väistyvän hallituksen ansiosta vai siitä huolimatta.

Mutta pieni ihminen kun olen, yritän ajatella sen kokoisia asioita, joista oikeasti ymmärrän jotain. Kuten yhden päivän sairauksista, joita itsekin podin 15 vuotta. Olin liian kyvytön tai haluton sovittamaan yhteen illan tai viikonlopun bailaamista ja työelämää. Yritin kyllä kahdellakin tavalla. Kun istuin keskiviikkoyönä kantakuppilani baaritiskillä aamukolmeen ja könysin seitsemäksi tai kahdeksaksi töihin, passitti pomo kotiin. Ja antoi viimein lopputilin, jos en onnistunut pysymään piilossa tai näyttelemään selvempää kuin olin.

Toinen harrastamani tapa olivat yhden päivän sairaudet, joita oli krapulan lisäksi varsinkin, kun aamulla löytyi sängynjalan juuresta yön vanhaa, juomatonta viinaa. Pomo joskus ihmetteli ääneen, että kumman usein sattuvat sairastumiseni maanantaille.

Kun siirryin eri leiriin kuin prosenttijuomat, loppuivat maanantain sairaus- (lue rokuli) päivät, joista työnantaja maksoi palkan. Yritin oikein penkoa muistini sokkeloita löytyisikö 30 vuoden raittiista Sininauhan ja Katulähetyksen työhistoriastani ainuttakaan yhden päivän sairautta, jolloin en ollut työkykyinen. Ehkä olen outo tai niitä harvoja, jotka ajattelevat ja sanovat ääneen, että kohmelopäivistä tai muusta venkuloinnista ei kenenkään kuulu saada eikä maksaa liksaa.

Kitisevä vankkurin pyörä

Aikoinaan sukunimikaimani, Timo Soini ei sukuani, pääsi eduskuntaan kuudennella yrittämällä. Eikä olisi päässyt silloinkaan eikä koskaan ilman vaaliliittoa Kristillisdemokraattien kanssa, joille tulos oli valtava pettymys. Puolue sai lähes 16 000 ääntä, mutta ei yhtään paikkaa. Perussuomalaisten potti oli vain 5 000, mutta Soini vei ainoan paikan, sillä vaaliliiton sisällä paikat jaetaan henkilökohtaisten äänimäärien mukaan.

Tätäkään määrää Persut ei olisi saanut ilman naapurivaalipiirin karismaattista ehdokasta, Tony Halmetta, joka keräsi yksin 16 000 ääntä. Se veti koko puolueen kannatuksen nousuun, jonka siivellä Timokin pääsi kauan himoamalleen paikalle kansanedustajaksi.

Moni sokaistui ja ihastui Timoon, eivätkä vähiten tiedotusvälineet ja muu julkisuus. Mutta heitäkin oli, jotka tiesivät tyhjien tynnyreiden kolisevan eniten. Päivänä yhtenä, tyhjänpäiväisen valtansa huipulla hän päätti luopua asemastaan. Olin hyvilläni, sillä Persuissa on paljon hyvää ravistelemaan luutunutta, varovaista Suomen kansaa. Enemmän ilman Timo Soinia.

Entinen vaikka mitä ajatteli voivansa luopua vallasta ja testamentata asemansa puolueen puheenjohtajana Sampo Terholle. Vaan toisin kävi ja väki valitsi peräsimeen tai oikeastaan veturiksi Jussi Halla-ahon. Tästä seurasi, että Timo veti herneen sijaan kokonaisen hernepensaan sieraimeensa, josta hän ei näytä saavan sitä tässä elämässä pois. Niinpä pettynyt ja sittemmin katkeraksi muuttunut mies vei ovet paukkuen mennessään kaikki puolueen ministerit ja vähän muitakin. 

Mutta politiikka on armotonta, joskus oikeudenmukaistakin. Sen saivat kokea entiset perussuomalaiset, Siniset-ryhmän perustaneet kansanedustajat, joista yksikään ei uusinut seuraavissa vaaleissa valtakirjaansa Arkadianmäelle. Nyt kysyn Timo sinulta omilla sanoillasi: "Miten teit ja meni niin kuin omasta mielestä?" 

Sanonta kuuluu, että rotat jättävät uppoavan laivan. Niitä tyhmempiä ovat sokeasti seuraa johtajaa ihmiset, jotka hyppäsivät hyvin puksuttavasta persujunasta Timon perässä uppoavaan laivaan. Yhtenä laivarottaa viisaampana pidän joukossa ollutta kansaedustaja Kike Elomaata, joka käsitti veneen uppoavan ja hyppäsi takaisin. Hänen poliitinen uransa jatkuu eikä loppua näy.

Poliitikkojen joukossa on myös niitä, jotka ymmärtävät olla hiljaa, kun ja jos ei ole mitään sanottavaa. Sukunimikaimani ei kuulu heihin. Vaan tämä tiedotusvälineiden lellikki jatkaa tyhjän louskutustaan kai niin kauan kuin jutut myyvät ja yksikin kuuntelee tai lukee. Persujunassa hän ei ole enää edes Jere Jarruvaunussa, mutta silti hän juoksee kiskoilla sen perässä kuin Vesku Loiri äitiä huutaen Mikko Niskasen elokuvassa Pojat. 

Mutta on Timo Soinissa jotain mitä arvostan suuresti. Hän ei koskaan julkisesti parjannyt Tony Halmetta, joka itse ei lopulta enää jaksanut elää: "En ole Tony Halmeen kohdalla ollut puolueeton. Olin ja olen hänen puolellaan. Aina ei ollut helppoa. Kavereita oltiin, vaikka sydän märkäni. En hyväksy kaikkia Tonyn tekemisiä, mutta miehen hyväksyn."