Kalaa syödessä ja jussia odotellessa

Vielä viikko sitten en ollut syönyt koskaan Jokilaaksossa Tuusulanjoen kalaa. Yli 10 vuotta olin myös ajatellut, etten koskaan syökään. Osaomistuskoira Niilon katiska on kylläkin ollut vedessä monena kesänä, mutta kalat olemme päästäneet takaisin veteen. Niilo ei ole koskaan lakannut ihmittelemästä minne ne katoivat veden pinnalta sinne molskahdettuaan. 

Morakot muutti tältäkin osin maailmani, sillä hän halusi valmistaa Jokilaakson kalaa. Niinpä heitimme katiskan veteen. Saalis oli aamulla 0 kalaa, joten heitin pyydyksen lähemmäs kaislikkoa. Ja kas, eilen aamulla ansasssa oli kaksi syömäkokoista suutaria, joita luulin ruutanoiksi. Kuva Facebook-sivuilleni toi vastaukseksi, että suutareita ovat. Netin mukaan myös kelpo ruokakaloja. Oli mukava katsoa Tatan pienemmän fisun valmistamista syömäkuntoon. Hän valmisti sen monelta osin aivan toisella lailla kuin Suomessa on totuttu tai ainakin miten itse olen nähnyt ja joskus jopa tehnyt. Oli oikein hyvää, josta siitäkin yllätyin, sillä ajattelin, josko vaikka mudan makua... Isompi odottaa pakkasessa aikaansa. 

Tänään on juhannusaatto ja Jokilaaksossakin minilippu liehuu koko päivän ja ensi yön kokkomme vieressä. Metsäpalovaaran vuoksi on avotuli kielletty ainakin maapohjaisilla tulipaikoilla. Jokilaaksossa näin ei ole, vaan iltasella juhannuskokko palaa betonilaatan päällä, jossa on pienet reunamuurit. 

Traditioihini kuuluu myös juhannussauna, jota en harrasta tänään yksin, vaan kesän juhlaa vietän Morakotin, Peuran Ritvan ja Hannun sekä heidän Wilma-kissan kanssa. Varmasti kierrämmr ennen valoisaa kesäyötä myös Tuusulanjärven. Siitä ja kaikesta jussin vietosta lisää ehkä huomenna, joskus tai ei koskaan. 

Juhannusta muuten vietettiin alun perin vuoden pisimpänä päivänä, mutta katolinen kirkko siirsi juhlapäivän 400-luvun alkupuolella kesäkuun 24. päivään. Ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta.