Joillakin hyvä tai ainakin minuun pureva huumori tulee uniin saakka. Jo aikoja sitten Päivis näki kerran sellaisen vaalien alla oman kylän Antti Kaikkosesta, joka mitään sanomaton Finnairin hymy kasvoillaan jakoi sateenvarjoja vaalikarjalle. Siis Päiviksellekin. Hän tietty myös otti sellaisen, jonka avasi vasta kotonaan varmana, että varjossa on jotain Kaikkosta mainostavaa. Mutta arvaus menikin aivan väärin. Varjossa lukikin kissan kokoisin kirjaimin PAAVO VÄYRYNEN. Mukava uni mielestäni.
Makuuni on ja uppoaa myös Annika Lappalaisen pureva, joskus kuivakin huumori. Päivätolkulla olen nauranut hänen Facebook -postaustaan: "Tiedättekö sen vanhan tuusulalaisen sananlaskun, että ”olo on kun yksikorvaisella keinuhevosella.”? En tuusulalaisena ollut tätä koskaan kuullut ja luulen sen lanseeraamisen tuusulalaiseksi sananlaskuksi olevan osa Annikan huumoria.
Itsekin olen koko ikäni välillä yrittänyt olla hauska ja ehkä ajoittain onnistunutkin. Tai sitten ihmiset ovat vitsieni ja huumorini sijaan nauraneet minulle.
Monta kymmentä vuotta sitten tuli radioista joku nuorten ohjelma, jossa pyydettiin kuulijoita soittamaan ja kertomaan huonoin kuulemansa vitsi. Yksi jäi kerrasta mieleen: "Kaveri meni maitokauppaan ja pyysi voita. Myyjä sanoi ei ole, vaikka olikin. 🤣🤣🤣🤣 heko heko heko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti