4242:s blogi

Luulen lukeneeni jostain, että raamatussa olisi n. 750 000 sanaa. Sivumäärä tietysti riippuu sivun ja kirjainten koosta. Joka tapauksessa se on vähemmän kuin blogeissani. Niitä sen sijaan on luettu vain minimaalinen määrä verrattuna pyhän kirjan lukukertoihin. Mutta useammin silti kuin raamatussa on sanoja.

Silloin tällöin sukellan teksteineni 12 viimeisen vuoden sisään. Aikaan jolloin olen kirjoittanut blogejani samaan paikkaan, eli Bloggeriin. Työpäiväkirjoja sen sijaan työstin aikoinaan tuplamäärän ja ajan. Niistä yksikään ei liene tallessa. Jyväskylässä työtäni on jatkanut moni, mutta jälkeeni vain Erkki Arvaja arvosti laillani katulähetyshistoriaa, joten viimeistään Erkin mukana meni paljon muitakin katulähetyskokemuksia.

Morakot on Sininauhaväkeä tietämättään

Samoin on Sininauhasäätiön historian laita. Silloin tällöin tulee pohdittua miksi näin. Luulen yhden syyn olevan työntekijöiden pakollisissa pätevyysvaatimuksissa. Ne nitistävät paljon tekijöitä, jotka hakevat osaamisensa ytimen elämän ja katujen kouluista. Kun taipaleen suunta muuttui, jalostui päihteiden käyttö haluksi auttaa samoissa ongelmissa edelleen olevia. Mutta nykyään se ei riitä, vaan vaatimatonkin tekeminen edellyttää oppilaitoksesta hankittua, usein vähintään kahden vuoden muodollista pätevyyttä. Joten tärkeintä ei enää olekaan sydämen palo auttamistyöhön, vaan muodollinen pätevyys palkkatyöhön. Liian moni saa työstä vain rahapalkan, sillä "jotainhan sitä on leipänsä eteen tehtävä." Koska työ ei ole kutsumus, ei työnantajan historiakaan kiinnosta samalla tavalla. 

Itse olen siitä oiva esimerkki. Vaikka tasavaltamme presidentti katsoi tekemiseni sosiaalineuvoksen arvon arvoiseksi, se ei tänään riitä edes tuetun asumisen yhteisön yötyöntekijän työpariksi. Mutta jos tekemiseni ei kuulu kunnille myytävien palveluiden henkilökuntakiintiöön, johtajaksi pätevyyteni riittää usein edelleen. Ainakin, jos olen itse luonut työpaikkani ja yritykseni. Mutta "nyt on Mauri työnsä tehnyt, joten Mauri saa mennä", kuten sanonta kuuluu. 

Olin Jyväskylän Katulähetyksen ensimmäinen toiminnanjohtaja ja Sininauhasäätiön ensimmäinen toimitusjohtaja. Joten niin kauan kuin kyseisissä lafkoissa on samat pestit ja niissä tekijät, voin oikeutetusti sanoa heidän jatkavan aloittamaani työtä.

Nykyisin vain leppoistan ja kirjoitan mainitsemiani päiväkirjanomaisia blogeja, joiden suurin merkitys on itselleni. Mutta toki joku niitä lukekiin, joka on minulle merkityksellistä. On mukava ajatella, että voin yhä tehdä jotakin mikä on jollekin vähintäänkin lukemisen arvoista. Joskus saan palautteitakin, joista voin päätellä, että joku myös ajattelee lukemaansa. Sinällään hassua, että aika usein ajatuksia on herätellyt jokin aivan toinen asia kuin mitä itse olin pitänyt kirjoittaessani ajattelemisen arvoisena.