Olemme erilaisia ja koemme asiat eri tavoin. Juomalasi voi olla puoliksi täynnä ja samaan aikaan jonkun toisen tismalleen samansisältöinen lasi on puoliksi tyhjä. Joillakin voi olla kaikkea yhtä paljon ja toisella on kaikkea tarpeeksi ja toisella saattaa olla kaikkea liian vähän.
Elämäni aikana olen luuhannut monessa paikassa pääni sisällä ja ympäri maapalloa. Nähnyt ja tavannut ihmisiä, joilla on kaikkea mitä voi rahalla saada. Silti saan lukea lehdistä onnettomien rikkaiden murheista, avioeroista ja oman käden kautta päivien päättämisistä. Vauraan kreikkalaisen lauvanvarustaja Onassiksen tytär sanoi naistenlehtien palstoilla, ettei kukaan ole itkenyt Cadillacin takapenkillä enempää kuin hän. Marilyn Monroe yritti paeta pillereiden avulla omaa elämäänsä jonnekin, kuten Elvis Presley ja Michael Jacksonkin jne.Raha ei tee onnelliseksi eikä taida rauhoittaakaan, vaikka moni köyhä niin luulee, ehkä joskus minäkin. Olen myös nähnyt ja asunut hyvin köyhien ihmisten keskuudessa. Aina ei ole rahaa eikä ruokaa huomiseksi. Kuitenkin koko perhe iloitsee, kun tänään on ruokaa. En silti epäile, etteivätkö he milloin tahansa olisi valmiita vaihtamaan paikkansa Cadillacin takapenkille. Sinnehän minäkin välillä hamuan, vaikken sitä tunnusta.
Se onkin oiva itsestäänselvyys tai opittu taito olla onnellinen ja tyytyväinen kaikesta mitä itsellä on milläkin hetkellä. Eikä elä ainoastaan huomisen tai ensi kuun murheissa ja murheista.
Aito alkoholisti on tästä oiva esimerkki, vaikka saattaakin sanoa, että elämä on yhtä helvettiä. Kirjaimellisesti koko maailma saa räjähtää juomarin ympäriltä pirstaleiksi, mutta pölyn laskeuduttua hän vain kurkkaa jakkaransa jalan juureen säilyikö viinipullo ehyenä. Silloin häneltä ei hävinnyt mitään tärkeää. Minäkin olin samanlainen ja omalla laillani muunneltuna vieläkin, kun vähän mietin itseäni.Ihminen on metka pakkaus, sillä vähän kaikkea pitää olla aina vaan enemmän tai isompaa. Ja mikä on hyvin, voisi olla vieläkin paremmin. Katsomme joukolla 100 metrin juoksua kuka voittaa ja juokseeko joku matkan 0,01 sekuntia nopeammin kuin kukaan koskaan. Sama on pituushypyssä, jos vaikka joku hyppäisi uudeksi Suomen ennätykseksi sentin enemmän.
Hymyn oiva toimittaja Vekko Ennala pohti kerran Piinapenkissään mihin Lasse Viren käytti 10 000 metrin juoksussa voittamansa ajan. Tätä Lasselta kerran kysyin. Johon hän, että tulipa kysymys vähän yllättäen. Ja jatkoi, että yhden kymmenyksen olisi ainakin voinut antaa Juha Miedolle, joka hävisi hiihdossa kultamitalin sadasosasekunnilla. Tämän lupasin kertoa Miedolle. Niin myös tein, kun tapasin miehen Jokelan rautakaupassa. Juha totesi, että helppohan se on Lassen jälkeenpäin luvata 🤣🤣.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti