We call her Cry

päivis: Koira-aiheinen kirjoittelu tosiaan jatkuu, kuten Jorma eilen aavisteli. Arkiset aamurutiinimme saivat eilen uuden käänteen, kun Jorman kuvaamalla tavalla löysimme lähes naapurissa asustelevan koiraperheen nuorimmaisen itkemässä hädissään. Siitä siis myös tuo hänelle annettu nimi Cry.

Eläinlääkäri oli väärässä. Niinhän ei saisi tapahtua, mutta tosielämä on joskus sellaista. Kokemuksemme mukaan ainakin täällä Thaimaassa eläinlääkärit antavat toisinaan diagnooseja, joiden perusteella koiralla ei olisi minkäänlaisia elämisen mahdollisuuksia. Tällä kertaa oli toisin päin. Saimme mukaamme pussillisen lääkkeitä, joilla koiran suunnilleen viikon sisällä pitäisi tokentua vaivastaan. Hetken jo näimme itsemme päivittäin ruokkimassa ja lääkitsemässä liikuntakyvytöntä pentua sen kotona, autioksi jääneessä autopesulassa.

Onneksi on kuitenkin Meow, jonka luokse saatoimme pennun viedä. Enemmän tai vähemmän hoitoa ja hoivaa tarvitsevan 120 koiran jatkeeksi.

Cry on ainakin alussa osoittautunut helppohoitoiseksi potilaaksi. Nimensä
mukaisesti se kuitenkin osoittaa kovalla itkullaan, kun sillä on kipuja.

Meow näki heti, että Cry on saanut tällin. Ei se minkään tulehduksen kourissa ainakaan ensisijaisesti ollut. Kuumeinen kylläkin. Niinpä kävimme uudelleen eläinsairaalassa, jossa pennusta otettiin röntgenkuva. Se osoitti karusti, että jonkinlaisen loukkaantumisen seuraksena Cryn takaraajoista toinen on jotenkin mennyt sijoiltaan. Mahdollisesti muitakin vaurioita kuvasta saattoi nähdä.

Nyt hoito-ohjeeksi tarjottiin ensin lepoa ja myöhemmin kuntoutusta. En tiedä sitten, onko jonkinlaisen kävelytaidon mahdollisuus luokkaa fifty sixty. Meowin luona koiria on ennenkin onnistuttu hoitamaan käveleviksi kehnoista ennusteista huolimatta. Toivotaan, että näin kävisi nytkin.

Olin eilen muutenkin aikeissa mennä auttelemaan Meowin luokse. Oli hyvä nähdä, miten rauhallisesti Cry otti uudet tilanteet.  Saman päivän aikana se muun muassa oli ensi kertaa elämässään ensin moottoripyörän sitten auton kyydissä. Tosin se saattoi myös olla hieman sekaisin saamastaan lääkityksestä.

Kun tänään kävimme katsomassa pentua ja muita koiria, kuulimme, että Cry on päivällä itkenyt ja se on saanut kipupiikin. Nyt se vaikutti taas kivuttomalta, mutta arvatenkin hämmentyneeltä, kun ympärillä pyöri lauma vilkkaita ja liikkuvia pentuja ja isojakin uteliaita koiria. Laihana lohtuna ja vähän kuitenkin ilon aiheena oli se, että kumpanakin päivänä sille on maistunut ruoka ja vesi.

Tänään sain kunnian pestä yhden Meowin pennuista, joka oli sotkenut
itsensä ties missä kuravellissä pyöriessään. Koko operaation ajan
mukana oli uteliasta talon väkeä, joista tässä yksi linssilude.

Koiraelämää

Sudet norkoilivat jo kauan ennen koiran kesyyntymistä ihmisten leirien lähettyvillä ruoan tähteitä kärkkyen. Samaan tapaan sudet elävät nykyisin Italiassa, missä ne paikoin tonkivat jätteitä tunkioilta. "Spagettisudet" ovatkin ottamassa ensi askeleita kohti kesyyntymistä.

Muinoin sudenpentuja otettiin leireihin lemmikeiksi, mutta niukkoina aikoina susia myös syötiin ja niiden taljasta tehtiin turkisvaatteita. Kotisusista oli hyötyä lisäksi ihmisten omien jätteiden syöjinä. Ne myös varoittivat ihmisiä leiriä lähestyvistä vieraista.

Tästä kaikesta voi olla aikaa reippaat 100 000 vuotta, mutta siellä jossakin ovat nykyisten koirien juuret. Tänä päivänä Thaimaassa esimerkiksi rakentajat asuvat peltihökkeliyhteisöissä ja ottavat koiria osin samoista syistä. Kun rakentajat lähtevät, koirat jäävät. Näin syntyy yhteisökoiria, jotka ovat tavallaan kodittomia, mutta joiden koti voi olla mopotaksikopilla, ruokakärryjen mukana, Seven Elevenin edessä ja niin edelleen.

Osa koirista villiintyy lähes täysin autioille tonteille eivätkä ne anna ihmisten koskettaa. Luottamus ne hylänneisiin ihmisiin on mennyt. Mutta jostakin on niidenkin ruokansa saatava.

Osa itsekkäistä turisteista kulkee bambukeppi kädessä ja on sitä mieltä, että kaikki irtokoirat pitäisi tappaa. Me vastaavasti kuulumme niihin, jotka kulkevat koiranruoka- ja rahapussi mukana. Ruokimme koiria, viemme joskus eläinlääkärille ja maksamme hoitoja ja sterilointeja. Tähän jobiin ei ole bambukepeillä rauhansa turvaajia näkynyt, vaan he jatkavat itsekästä, loputonta huiskimistaan.

Perinteisellä aamulenkillämme on muun muun muassa kaksi äitikoiraa, joilla molemmilla on kaksi pentua ruokittavana. Toinen yksinhuoltajaperhe asuu Seven Seas -kotimme vieressä autiolla tontilla ja toinen alueen toisella puolen aution autopesulan uumenissa.

Molemmat ovat oppineet tulemaan luoksemme vihellyksestä. Tänä aamuna ei kuitenkaan pesulan toinen pentu juossut luoksemme. Sen sijaan kuului vain hirveä parku ja itku. Että "olen täällä, mutta jalat eivät toimi, auttakaa joku!!"

Aikamme tuumasimme ja livahdimme aidan raosta pennun luokse. Päivis koppasi pennun syliinsä ja veimme sen jo osin tutuksi tulleelle, naapurissa olevalle eläinklinikalle. Siellä se sai nesteytystä sekä pari piikkiä, muttei voinut jäädä sinne, sillä mahdollinen infektio olisi voinut tarttua muihin eläimiin.

Niinpä hain moottoripyöräni ja pienen pieni koiranpentu, joka oli jo saanut elämöintinsä ansiosta Päivikseltä nimen Cry, matkasi pyörän satulassa  välissämme Meowin luokse pyyhkeeseen käärittynä. Siellä ei koira-apuhoitajista ollut pulaa. Tästä tarinasta on taatusti toinenkin osa tulossa. 

Autuaan tietämättömänä maailman tapahtumista

päivis: En ole kuukauteen seurannut uutisia. Voisin melkein jopa sanoa, että EVVK eli ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen verran tiedän, että Trump kävi Aasiassa, mutta ei Thaimaassa. Joku oudon mallinen asteroidi tai vastaava on havaittu avaruudessa ja Cheek järkytti fanejaan ilmoittamalla, että lopettaa uransa. Anteeksi, jos tuon järisyttävän informaation jakanut julkimo on joku muu kuin Cheek.

Ehkä tuo taivaallinen tieto on ainut, jonka jotenkin voisin sanoa kiinnostavan. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisin lukenut uutisen otsikkoa pitemmälle. Täysikuun olen täällä tällä reissulla nyt nähnyt yhden kerran. Silloin vietettiin juhliakin.

Kun Anne Pohtamo läksi vuonna yksi ja kaksi maailmalle ja häneltä kysyttiin jossain lehtihaastattelussa mielenkiinnosta maailman tapahtumia kohtaan, Anne-tyttönen tokaisin siihen, että häntäpä ne eivät juuri kiinnosta. Taisi misseys kiinnostaa enemmän. Muistan, että tiedostavissa piireissä, joissa niihin aikoihin liikuin, asia särähti pahasti korvaan. Etteivätkö tosiaan maailman asiat kiinnosta! Järkyttävää. Nyt olen itse samassa tilanteessa.

Suomen tai maailman tapahtumien sijaan on ihan mukava vain seurata, mitä
omassa ympäristössä tapahtuu. Tässä tehtiin käsipelillä betonista tietä
Jomtienin rannalla muutama viikko sitten.

Aamulla ensimmäiset kiinnostavat asiat liittyvät lähinnä päivän säähän. Mahtaako tänään tulla sadekuuroja. Ja mitä sitten vaikka tulisikin. Näillä seuduilla Thaimaassa sateet yleensä tulevat ja menevät vaikuttamatta kummemmin lämpötilaan. Se pysyttelee enimmäkseen 30 asteen tietämissä satoi tai paistoi.

Kun Vietnamissa riehui taifuuni, sen vaikutuksia täkäläiseen säähän tuli seurattua jonkin verran, mutta lähinnä kotipihan palmujen välityksellä. Kun ne jaksoivat heilua vimmatusti, tiesimme, että taifuuni ei Vietnamissa ole vielä hellittänyt otettaan. Kun päiviä jatkuttuaan tuuli viimein tyyntyi, ymmärsimme, että Vietnamissakin se on hellittänyt.

Suomen säätietoja tulee tietysti pantua merkille silloin, kun netistä silmiin osuu jotain aiheeseen liittyvää. Nyt on kai povattu eteläänkin lunta.

Kuninkaan hautajaiset eli tuhkaamiseen liittyvät seremoniat tuli toki seurattua melko tarkastikin television välityksellä. Nyt kuninkaallinen mielenkiinto on kohdistunut lähinnä uusiin 20 bahtin seteleihin. Myös uuden kuninkaan suuret kuvat julkisilla paikoilla on pantu merkille. Samalla edesmenneen kuninkaan kuvat ovat olleet vähenemään päin.

Suomen päivänpolitiikasta en tiedä yhtikäs mitään. Tai sen verran kyllä, että Kirri-Tikkakoski-moottoritie on kai viimein saamassa rahoituksen. Olisiko siinä kuukauden ajalta sopiva annos poliittisesta päätöksenteosta? Matti Vanhasen sairaalareissun jostain välineestä bongasin ja sekin on nyt tiedossa, että Aira Samulin sai kutsun linnanjuhliin.

Thaimaan pääministerin viikoittaista (ehkä) puhetta olen muutaman kerran seurannut hetken televisiosta. Se tekstitetään englanniksi, mutta kun pääministeri puhuu niin nopeasti, en oikein pysy mukana tekstivirrassa. Puhumattakaan, että ennättäisin kunnolla ymmärtää, mitä hän mahtaa sanoa. Se on kuitenkin käynyt selväksi, että kansalta toivotaan malttia hankaliksi koetuissa tilanteissa.

Bangkokissa

jormas: Lähdimme pariksi päiväksi valtakunnan suurimpaan kaupunkiin. Asukkaita lienee varovaisenkin arvion mukaan tuplaten kuin koko Suomessa. Ja meno monesti sen mukainen.

Kulkuneuvoksi Jomtien-Pattayalta valitsimme tällä kertaa ilmastoidun lentokenttäbussin, joka maksaa noin kolme euroa Suvarnabhumin lentokentälle. Thaikodiltamme linja-autoasemalle on kolme-neljä kilometriä, joka taittui sujuvasti moottoripyörällämme.

Lentokentältä jatkoimme sitten junalla ensimmäiselle skytrain-asemalle vaihtamaan junaa, jolla matkasimme loput matkasta Bangkokin keskustaan.

Hotelliksi olimme valinneet Four Wingsin, joka osoittautui kelpo valinnaksi. Huone oli oikein hyvä, kuten allasosastokin poreammeineen. Mutta aivan ehdoton  yliveto oli huoneen hintaan kuulunut aamupala. Koskaan elämässäni ei ole eteen sattunut yhtä monipuolista.

Syy reissuun tuli yhdeltä kaverilta, joka oli jostain bongannut aikeistamme hankkia Harley Davidson moottoripyörä. Hän lähetti linkin, että bangkokilainen jälleenmyyjä järjestää pirskeet. Sinnehän meidän oli mentävä, joka olikin kaikkine tarjoiluineen ja esiintyjineen oikein hieno juttu.

Kun ilta pimeni, alkoi väkeä Harrikoilla tulla. Varmasti tunnin ajan koko ajan tuli pyöriä, jotka lähes poikkeuksetta olivat monen mielestä niitä ainoita, oikeita moottoripyöriä.

Otin kuvia ja pienen videonpätkänkin, jonka yritän laittaa tähän taskukokoisella laitteellani. Se ei kuitenkaan onnistunut, mutta jätän tekstin ja laitan kuvan tilalle, jos vaikka joku lukija osaisi neuvoa elävän kuvan laitossa. 

Thaimaan tuoksut

päivis: Meillä tuoksahteli päivä tai pari sitten viemäri Seven Seasin käytävällä. Muistin silloin, miten jokunen vuosi sitten olin lavataksilla menossa Pattayalle, kun vastapäätä tuli istumaan länsimaalaisen näköinen nainen pienen lapsen kanssa. Seurana heillä oli thaimaalaisnainen ja puhekielenä englanti. Farangi tai falangi eli tuo muun maalainen totesi thaikulle, että Thaimaan haju, kun samanlainen viemärin haju tulvahti sieraimiimme. Naiset nauroivat tuolle toteamukselle.

Hetki jäi jotenkin lähtemättömästi mieleeni. Ehkä siksi, että pidin sitä sopimattomana. Miksi Thaimaata pitää mollata tuolla tavalla? Totta on, että täällä on pahoja hajuja siellä täällä, mutta kyllä on hyviäkin tuoksuja. Ja niitä on varmasti enemmän kuin pahoja.

Silloin tällöin olen haistavinani kardemumman milloin missäkin. Jopa kotipihallamme. Yhtenä iltana tuo tuoksu tuntui selvästi moneen kertaan, kun ajelimme kotia kohti Pratamnakilta, jossa olimme kyläilemässä. Vai olenko sittenkin erehtynyt? Onko tuo lähes huumaava tuoksu kuitenkin jostain muusta kasvista lähtöisin?

Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä Google tietää kertoa, että kardemumma on luontaisesti kotoisin jostain ihan muualta kuin Aasiasta. Olen kuitenkin päättänyt pitää tuota hyvää tuoksua kardemumman tuoksuna kunnes joku kertoo, mikä muu se voisi olla.

Ihan oma juttunsa ovat ruoan tuoksut. Niitä on tarjolla vähän joka paikassa.
Tässä tuoksuvat herkulliset friteeratut banaanit, joita on joka päivä tarjolla
lähikauppamme, 7-Elevenin edustalla.

Aika usein nenään tulvahtaa myös suitsukkeiden tuoksu. Niitähän poltellaan milloin missäkin, ei vain henkien taloissa tai muissa vastaavissa rukouspaikoissa. Myös hierontavoiteiden tuoksut ovat voimakkaita. Mieluisin tuoksu, jonka voi tuntea varsinkin rannoilla, on ilman muuta kookosöljyn tai -voiteen tuoksu.

Täällä on paljon kukkivia luonnon kukkia, mutta ihme kyllä, ne eivät tuoksu juuri lainkaan. Muutenkaan luonnon tuoksuja tuon "kardemumman" lisäksi ei ole samalla tavalla kuin on Suomessa. Täältä puuttuu kokonaan esimerkiksi sellainen tuoksu, jonka voi tuntea vaikkapa joskus virkistävän kesäsateen jälkeen. Ja yksi hyvä syy olla Suomessa keväällä tai alkukesästä on ehdottomasti tuomen kukinta. Vastaavaa tuoksua ei Thaimaasta löydy hakemallakaan.

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 5

jormas: Seuran vastuunkantamisen lisäksi yksi merkittävä syy, että jatkoimme silloisessa Thaikodissamme vuodesta toiseen, oli vuokranantajamme, hotelli Welcomen kirjallinen lupa uima-altaan käyttöön.

Mutta yhtenä päivänä kyseinen apulaisjohtaja-rouva tuli parin vartijan kanssa ja kyseenalaisti itse allekirjoittamansa luvan. Siihen loppui aamu- ja kaikki muutkin uinnit ja aloitimme lähtölaskennan silloisesta kodistamme.

Seuran vanhat tilat ovat alakuloiset

Jossain vaiheessa huomasin myös, etten enää osannut tehdä oikein mitään Seuran hyväksi ja ilmoitin hallitukselle, etten ole enää seuraavana vuonna käytettävissä hallitus- enkä mihinkään muihinkaan tehtäviin.

Kun puheenjohtaja aikoinaan pyysi minua hallituksen jäseneksi ja sittemmin varapuheenjohtajaksi, sanoin sen olevan ok nimenomaan niin kauan kuin mahdun samalle kupille. Ja kun katson, etten mahdu, teen tilaa muille. Nyt oli sen aika ja varapuheenjohtajana jatkaa uusi mies.

Seuralla on loistava puheenjohtaja ja ilman häntä Seura ei olisi koskaan saanut hankittua uusia tiloja. Tosin oma osuutensa niiden hankkimiseen on myös hallituksilla, joissa olin varapuheenjohtaja. Sillä vaikka Seura meneekin vahvasti puheenjohtaja-vetoisena, yhden hengen show se ei ole, vaan kaikkia tarvitaan. Aika näyttää saako jäsenistö hankkeen uusine tiloineen velattomaan satamaan.

Meille tämä kaikki mahdollisti uuden Thaikodin hankinnan, josta ei riskejäkään puuttunut. Mutta siitä en kirjoita seuraavassa blogissa, vaan ehkä joskus myöhemmin.

Intialainen seremonia Thaimaassa

päivis: Eilen sähköpostiin ilmestyi kutsu osallistua Seven Seasissa avattavan Dr. Kamal Wellness Centren avajaisseremoniaan. Mehän osallistuimme. Juuri muita valtaisan yhtiömme asukkaista paikalla ei näkynyt. Mutta intialaisen tohtorin maamiehiä oli sitten senkin edestä.

Tapasimme pitkästä aikaa myös vuosien
varrella tutuksi tulleen ja aina yhtä
ystävällisen Sonia Punjabin, joka on
yksi Universal Groupin johtohenkilöistä.

Kutsussa luki, että seremonia alkaa klo 10. Ihan näin asia ei ollut. Siinä vaiheessa vasta viriteltiin mattoja ja tehtiin muita valmisteluja. Mutta mikäs meidän oli istuessa mukavasti varjossa katoksen alla ja suuren tuulettimen miellyttävän viiman ulottuvilla seuraamassa tapahtumia. Valtaosa vieraista oli näköjään tietoisia siitä, että oikeasti seremonia alkaa vasta noin tuntia myöhemmin kuin kutsussa kerrotaan.

Viereemme myöhemmin istumaan tullut mukava amerikkalainen herrahenkilö tiesi kertoa, että tohtorilla on suuri klinikka Bangkokissa. Kuvaan sopi hyvin, että nyt tänne avattu pienempi klinikka tuli nimenomaan intialaisen Universal Groupin rakentamaan kiinteistöön. Tuo amerikkalainen itse paljastui pitkän linjan Thaimaan-asujaksi ja muun muassa Yhdysvaltain ulkomailla palvelleiden sotaveteraanien järjestön virkailijaksi.

Varsinainen seremonia tapahtui klinikan sisätiloissa. Sinnekin kai olisimme voineet mennä, mutta kun kaikkien, miesten ja naisten piti laittaa päähänsä huivi ja istua lattialla, arvelimme olevan mukavampaa jäädä ulkosalle. Saatoimme kuitenkin hyvin seurata seremoniaan liittyvää intialaista musiikkia.

En oikein päässyt käsitykseen, minkälaisia intialaistohtorin hoitokeinot ovat, mutta aika monia vaivoja hän kuitenkin niiden avulla vakuuttaa voivansa hoitaa. Ehkä enemmän kyse onkin hyvinvoinnin lisäämisestä, siihenhän sana wellnesskin viitannee. Erilaisten energiatasojen käsittäminen pitäisi myös olla hallussa, jotta voisi ymmärtää, mistä kaikesta tässä on kyse. Klinikalla on myös käytössä infrapunasauna. Huomasin, että sellainen nökötti pienen klinikan perimmäisessä huoneessa, kun kävin tiloissa seremonian alkua odotellessa.

Tällaisia hyvän elämän ohjeita klinikan seinältä saattoi lukea. Harmi että
sodaa ei tohtorin mielestä pidä juoda. Se kun on täällä suosikkijuomamme.

Amerikkalainen kertoi meille, että uuden klinkan asiakkaat todennäköisesti löytyvät juuri intialaisten joukosta. Tavallisilla intialaisturisteilla ei hänen mukaansa ole varaa hoitoihin, mutta täkäläisen laajan intialaisyhteisön joukossa on paljon varakkaita henkilöitä, joita klinikka varmasti tulee hyvin palvelemaan. Jenkin mukaan Pattayalla elää paljon sikhejä, joille Thaimaa on maa, jonka he kokevat enemmän omakseen kuin synnyinmaansa Intian. Osa nuoremmista varmaan on syntynytkin täällä.

Parasta kaikessa oli, kuinkas muuten, ruoka. Kutsussa ei mainittu lounaan mahdollisuutta, mutta kun sitkeästi jaksoimme olla mukana loppuun saakka, meidätkin kutsuttiin ystävällisesti Seven Seasin klubitalon uuteen ravintolaan, jossa oli tarjolla maittava intialainen kasvisbuffet.

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 4

jormas: Ensimmäinen oma Thaikotimme Pattaya Suomi-Seuran yläkerrassa oli verraton meille, vaikka vuoden vuokra keskimäärin kolmen kuukauden oleilusta ei taloudellisesti ollutkaan järkevin mahdollinen.

Se oli kuitenkin yksi tapa kantaa vastuuta Seurasta. Sitä en tiedä osasiko itsemme lisäksi sitä kukaan muu edes arvostaa.

Omia erikoisuuksiakin asumisessa oli. Kuten kaksi kertaa viikossa alakerrassa kokoontuva toveriseura, jolloin vältimme kulkemasta kotiin tai sieltä pois.

Aivan oma tarinansa on korituolien välissä olleen jouluvalon johtoon pesänsä tehnyt kolibripariskunta. Tarkemmin erakkokolibri hankkimiemme tietojen mukaan. 

Meihin vähän totuttuaan kasvoivat myös vaatimukset. Kun poikaset olivat syntyneet tuli jompikumpi vanhemmista viereiselle langalle esittämään vaatimuksia pesään pääsystä ja jälkikasvun ruokkimisesta. Ja me siirryimme kiltisti korituoleista sisään aamupalalle. Tilanne ei helpottunut lintulasten lentokyvyn myötäkään, vaan nyt välillä neljä suuta elämöi, että kotiin pitää päästä.

Keltaisen kerrostalon ylin kerros ja katettu katto oli Thaikotimme

Jossakin vaiheessa, yön hiljaisina ja pimeinä hetkinä tarpeille mennessäni huomasin vilahduksen aulakeittiömme kaapin alla. Selvisi, että kadun rotat olivat löytäneet kotimme.  Sillä käytännössä niillä oli Seuran tilojen kautta vapaa pääsy neljänteen kerrokseen.

Meillä alkoi viikkoja kestänyt rottajahti, joka tietty oli myös Seuran etu. Hankimme häkkipyydyksen, jonne houtukseksi laitoimme Lotuksesta hankkimaamme eläinten kuivamuonaa.

Varsinkin alussa, joka yö kolahti häkin luukku, kun kutsumaton vieras jäi pyydykseen. Pyykkisaavi sai uutta käyttöä, sillä sinne hukutin jokaisen rotan. Hautapaikkana toimi vessan pytty, josta vainaja sai loppukyydin sinne jonnekin mistä en tiedä mitään.

Olimme puheenjohtajan ja Fonin jälkeen Seuran pitkäaikaisimmat asukkaat ja itse olin hallituksen pitkäaikainen jäsen ja varapuheenjohtajanakin vuosikaudet. 

Aivan erityinen vastuualueeni oli Seuran koti- ja Facebook sivujen luominen ja ylläpito sekä monien vuosien ajan kahdelle keskustelupalstalle ja kolmeen sähköpostiosoitteeseen tulleisiin kysymyksiin vastaaminen. Jos vastausta ei löytynyt omasta päästä, etsin sen jostain. Ainutkaan kysymys ei jäänyt vaille vastausta.

Vaan eipä saapunut jatkoblogi päätökseen vieläkään, vaan ainakin kerran vielä jatkan aiheesta. 

Apuna koiratarhalla Thaimaassa

päivis: Thaimaassa on varmasti paljonkin koiratarhoja, joihin eläinrakkaat ihmiset voivat hakeutua tekemään vapaaehtoistyötä. Itse olin tänään apuna vähän epävirallisemmalla tarhalla. Kun edellisen kerran viime talvena kävin tuolla Meowin koira- ja vähän kissatarhallakin, koiria oli kuutisenkymmentä. Nyt niiden määrä oli tuplaantunut. Avun ja auttajien tarve on loputon.

Lupasin viime viikolla Meowille, että tulen seuraavalla viikolla yhtenä päivänä avuksi. Puhuttiin siivoamisesta. Niissä ajatuksissa ajelin tänään aamupäivällä Meowin paikkaan. Hänellä oli juuri työn alla asia, jonka hän sujuvasti siirsi minulle. Muuta apuvoimaa paikalla ei ollutkaan.

Meow näytti, että koirien tassuista pitää nyppiä punkkeja. Ihmettelin ääneen, että noinkohan ne antavat minun tehdä sitä. Meowin laumaan kun kuuluu jos jonkinlaista hännänheiluttajaa. Osa niistä oli jo ennättänyt haukkua minut pataluhaksi, osa onneksi sentään lähestyi minua hyvinkin ystävällisin elkein. Suorastaan tunkivat jalkoihini.

No, ei hätää. Meow totesi, että saan huolehtia pentukoirista, joita tarhalla on kymmenkunta. Siinä samalla hän pyöräytti valmiiksi keltaisen seoksen, jolla koirien tassut ja vähän muutkin punkkiarat paikat pitää sivellä.

Pennut majailivat tarhan nurkkauksessa, josta niitä olisi helppo poimia käsiteltäväksi vuoron perään. Tosin yksi niistä oli kateissa. Meow oli selvästi huolissaan, kun pentua ei vain löytynyt mistään.

Meowin luona olevat koira saavat liikkua vapaana. Välillä ne makaavat aivan
raatoina betonilattialla ja nauttivat, kun tuuletin viilentää muuten niin lämmintä ilmaa.

Mietin mielessäni, että mitenkähän muistan, keneltä olen jo nyppinyt punkit, joita jokaisen koiran tassuissa oli kymmenittäin ja vähän lisää siellä sun täällä. Se ei lopulta ollut ongelma, sillä tuhrasin keltaista ainetta sen verran runsaalla kädellä, että taatusti huomasin, kuka oli jo ollut käsittelyssäni.

Onneksi thaimaalaiset punkit lähtevät koiran iholta helpommin kuin suomalaiset. Homma onnistui tavallisilla pinseteillä. Ainut hankaluus oli se, että pennut eivät olleet kovin yhteistyökykyisiä. Muutama niistä oli oikea voimapesä, joten oli täysi työ saada ne pysymään paikoillaan nyppimisen ajan.

Lopulta Meow löysi karkulaisenkin. Se oli painellut pitkälle tarhan ulkopuolelle ja joutui siitä syystä telkien taakse. Se oli uskoakseni ainut pennuista, joka sai pitää punkkinsa. Todennäköisesti toisillakin on jo muutaman päivän päästä samanlainen punkkilauma harminaan. Punkkien nyppiminen on homma, joka näissä oloissa on toistettava aina uudelleen ja uudelleen. Kunhan vain löytyy niitä, jotka sitä jaksavat tehdä. Jos ei ole muita, Meow tekee senkin.

Tässä Meowin käsittelyssä oli aikuinen koira, jolla varmasti
oli punkkeja niin paljon kuin kaikilla pennuilla yhteensä.

Oleellinen osa koirista huolehtimista on niiden sterilisaatio. Meow kysyi, löytäisinkö minä ihmisiä, jotka voisivat antaa taloudellista tukea niiden tekemiseen. Tällä hetkellä kymmenen koiraa olisi sterilisaation tarpeessa. Yhden toimenpiteen hinta on 700 bahtia, noin 18 euroa.

Sanoin Meowille, että minä voin antaa vähän rahaa, jolloin hän parahti, ettei halua minulta rahaa. Haluaa mieluummin, että käyn auttelemassa. Lupasin tehdä molemmat ja annoin hänelle rahat kahteen sterilisaatioon.

Kun ajelin iltapäivällä kotiin, ajattelin, että olipa palkitseva nelituntinen. Sen verran aikaa pentujen parissa puuhasteluun suunnilleen kului. Huomasin myös, että enpä ole aikoihin ollut yhtä likainen kuin tänään. Likainen mutta onnellinen.

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 3

jormas. Miten sitten syntyi yhteys aikoinaan Pattaya Suomi-Seuran yläpuolella olevaan, monen vuoden Thaikotiimme?

Asuin silloin viime blogissa mainitsemassani PK-Resortissa, kun sain tiedon puheenjohtajalta, että Seuralla olisi nyt mahdollisuus laajentaa kipeästi tarvitsemiaan, kahden alimman kerroksen tiloja, mutta viereinen Soi Welcome -hotelli ei vuokraa kuin kaikki neljä kerrosta tai ei mitään.

Joten niille tarvittaisiin käyttöä ja käyttäjiä esimerkiksi asunnoiksi. Ja että Seuralla on silloin ja silloin esittely, joten tervetuloa katsomaan ja visioimaan.

Paikan päällä oli sitten yhtä sun toista tuumaajaa: "Että kyllähän tämä ja mikä ettei, mutta kun sitä ja mutta kun tätä ja pitäisi ensin ainakin jne. Minä joukossa pällistelin aikani ja ajattelin, että Seuraa voitaisiin tukea päiviksen kanssa näinkin, kun kuitenkin meidänkin on jossain asuttava.

Pohjalla oli vielä minulla päiviksen Suomessa ovipielestä huutama matkaeväs: "Että vaikken paljoa meikkaakaan, mutta kun siellä näillä näkymin tullaan kuitenkin aikaamme käyttämään, niin voisithan sinä katsella meikkilaukulle jonkun paikan."

Entisen Thaikotimme jouluvalot ja parveke

Kun ei esittelyssä näyttänyt valmista tulevan, niin kysyin viimein puheenjohtaja Ristolta, että mikähän olisi Seuran kannalta tämän ylimmän 50 neliön ja sen päällä oleva tasaisen käyttökaton osalta paras ratkaisu? Tähän Risto, että joku sellainen suomalainen, joka maksaisi vuoden vuokran etukäteen, ei läträisi liikoja viinasten kanssa ja olisi yhtä maltillinen seuransa sekä yövieraittensa suhteen.

Tarjosin Ristolle rehtiä suomalaisen kättä ja toiseen käteen vuoden vuokraa: "Että tossa on, jos kelpaa, vaikkei kovin kummoisesti tunnetakaan. Päivikselle tuuppasin Suomeen viestin, että "nyt on meikkilaukulle paikka".

Pikku hiljaa paikalliset alan miehet ja naiset remontoivat ja tekivät paikasta meille kodin. Sydän syrjällään odottelin seuraavaa yhteistä reissua ja kuinka Päivis suhtautuu uuteen pesäämme. Hyvin suhtautui.

Vuosiin mahtuu meille monta maukasta tarinaa, jotka pitivät sisällään paljon muutakin vastuun kantamista Seuralla. Olimme molemmat monelle tarpeellisen ja mainion Seuran hallituksessakin erilaisissa tehtävissä. Mutta niistä seuraavassa blogissa.

Kasvissyöjän Thaimaa

päivis: Olen monet kerrat ennenkin kirjoittanut, miten tuskallista Thaimaassa on olla kasvissyöjä. Yleensähän thaimaalaista ruokaa pidetään herkullisena ja terveellisenä, kun hedelmiä ja kasviksia on moneen lähtöön. Kasvissyöjänä en kuitenkaan ole vieläkään onnistunut löytämään kuin muutaman annoksen, joissa ei ole lihaa eikä kalaa, muista meren elävistä puhumattakaan.

Kuinkahan ahtaalla olisinkaan, jos olisin vegaani?

Ensimmäisillä Thaimaan-reissuillani muistelen syöneeni usein intialaista ruokaa. Intiassahan kasvissyönti on tuiki tavallista. Thaimaassa sen sijaan tuntuu, että joka ikiseen annokseen laitetaan joko kanaa, sianlihaa tai kalaa. Englantia taitamattoman tarjoilijan kanssa varsinkaan ei ole maailman helpoin asia päästä yhteisymmärrykseen siitä, että keittiöön saakka menisi tieto asiakkaan toiveesta saada lihatonta ruokaa.

Kovin vaikeaa kasvisannosten loihdinta ei olisi, sillä käsittääkseni suurimmassa osassa annoksia pohjalla on kasviksista tehty ruoka.

Tästäkin annoksesta löytyi pieniä paloja kanaa.

Tänään kävimme syömässä naapurissa sijaitsevassa perheyrityksessä. Isä ja äiti eivät kumpikaan puhuneet englantia. Tarjoilusta huolehti onneksi kuitenkin tytär ja avokeittiön puolella hääri poika. Molemmat olivat vanhempien mukaan englannin kielen taitoisia. Niinpä hyvinkin. Ainakin sain eteeni annoksen vuosien saatossa tutuksi tulleita kasviksia kastikkeella ja kipon riisiä. Lauantaina olin juuri syönyt samankaltaisen kasvislautasannoksen Jomtienin saunalla.

Parissa edellisessä syömässäni annoksessa, jossa riisin sekaan paistetaan erilaisia kasviksia ja kananmunaa (thaiksi nimi on suunnilleen khau pat phak), on ollut kanan palasia. Arvailimme, että molemmissa tapauksissa kokki on ollut huolimaton paistaessaan samalla Jormalle samankaltaista annosta, johon onkin tarkoitus laittaa kanaa. Onhan se varmasti vähän vaikea ymmärtää, että joku ei todellakaan halua syödä lihaa!

Erikoisin kasvisruoka, jonka täältä olen löytänyt, on paistettu sekoitus, jossa on porkkanakakkua (todellakin), kasviksia ja bambunversoja. Sekaan pyydän vielä paistamaan pari kananmunaa, jotta ruoka pitäisi edes jonkun aikaa nälän loitolla. Ja proteiininkin tarve tyydyttyy. Kyseisessä annoksessa oli aikaisemmin myös katkarapuja, mutta nykyään tarjolla on myös ravuton versio. Tämän erikoisuuden olen löytänyt Tesco Lotuksen ravintolakerroksesta, Food courtista.

Vasta tällä reissulla olen käynyt ihka oikeassa kasvisravintolassa. Se on niin pieni, etten ole sitä koskaan ennen onnistunut edes huomaamaan, vaikka se on aivan meille tutun Honda-liikkeen vieressä. Sieltähän sekä Jorman Phantom että minun Zoomerini on ostettu. Kyseinen Pattayan eteläisen kadun ja kolmoskadun kulmauksessa on eräänkin kerran tullut luuhattua.

Kasvisravintolassa on todella riemukasta käydä syömässä, sillä tilaatpa mitä tahansa, ruoka on taatusti aina lihatonta ja kalatonta. Ravintolan paksusta menukirjasta myös vegaanit löytävät itselleen  sopivia annoksia. Ja olen jopa Jormalta saanut lupauksen, että hän lähtee ainakin kerran kanssani sinne syömään. Yhtenä houkuttimena olen käyttänyt listalta löytämääni alkoholitonta olutta. Pullollinen sitä muuten maksaa täällä vähintään yhden lounaan verran. Jos thaimaalaiset eivät oikein ymmärrä kasvissyönnin päälle, vähintään yhtä käsittämätöntä täkäläisille taitaa olla, että joku ei välitä käyttää alkoholia. Lätkäistään siis tuolle oudolle juomalle kunnon hinta.

Thaimaalainen erikoisuus? Kasviskananmunia. Siitä haluan pitää kiinni,
että täälläkin käytämme vain luomukananmunia. 

Thaimaan matkailua ja oleilua, osa 2

jormas: Toissapäivänä kirjoitin samasta aiheesta, mutten päässyt kuin ensimmäisen reissun loppuun.

Thaimaa, kuten monet muutkin lentomatkat jäivät vuosikausiksi Sininauhasäätiö vuosittaisia bonusmatkoja lukuunottamatta. Niistäkin kirjoitan ehkä joskus.

Matkakodillamme Peugeot skootteri mukana reissasimme vuosia senkin edestä aina Turkin Alanyaan saakka.

Mutta takaisin Thaimaahan, sillä se oli tulossa pysyväksi osaksi elämäämme.

Vuosien tauon jälkeen tein matkan Thaimaahan. Tällä kertaa yksin Pattayalle.
Tähän taisi innoituksen tuoda kaverini Hyvinkään seudulta, joka antoi vinkin View Taley 1:stä.
Kohtuu hinnalla, kohtuu asunto, kohtuullisella paikalla ja kylkiäisenä kolmeksi viikoksi skootteri kohtuullisella korvauksella. Kaikki oli, kuten puhuttu.

Mikä on näissä olosuhteissa kirjoittaa "puuta heinää".

Kun ensi kerran lähdin skootterilla kohti Pattayaa, pysähdyin muutaman sadan metrin päähän kadun reunaan ihmettelemään, että "voihan nenä, täällä ollaan, mutta koskaan en kyllä löydä takaisin mistä lähdin" . Mutta niin vaan osasin.

Ensimmäisellä reissulla käytin paljon aikaa yhteisen pesän etsimiseen, sillä seuraava reissu olisi yhteinen päiviksen kanssa.

Kiersin varmasti koko Jomtienin rannan läpi ja kävin monissa kohteissa pihalla, mutta myös sisällä aina asuinhuoneita myöten. Kyselin hintoja ja vaikka mitä loistavalla kielitaidollani sekä laskin ja punnitsin kokonaisuuksia.

Kohteeksi valikoitui PK-Resort, joka oli ja on vieläkin varsin ainutlaatuinen, vihreä keidas aivan kaupunkimaisen Jomtienin rannan tuntumassa. Siellä olimme yhdessä ainakin pari kertaa ja minä vähintäänkin saman verran yksin.

Sieltä myös vedin viimeisen kerran matkalaukut ehkä kilometrin päässä olevalle Pattaya Suomi-Seuralle, jonka yläpuolella tulisi olemaan Thaikotimme usean vuoden ajan. Mutta se on jo seuraavan tarinan aihe.

Mitähän ne meistä ajattelee?

päivis: Suomalaisille usein naureskellaan, kun meidän pitää aina saada tietää, mitä muunmaalaiset meistä ajattelevat. Vien tämän tietämisen halun vielä vähän pitemmälle. Olen silloin tällöin miettinyt, että mitä eläimet meistä mahtavatkaan ajatella.

Ajatus tuli mieleen, kun katsoin Thaimaan kotimme pihassa pörrääviä varpusia. Ne viihtyvät usein vastapäisen talon ulkoseinän ulokkeilla ja näyttää aivan siltä kuin ne tuijottaisivat meitä, kun makailemme lepotuoleilla.

Mitä mahtaa Jomtienin saunalla asusteleva
kilpikonna miettiä meistä ympärillään
hääräävistä ihmisistä?

Osaavatkohan linnut miettiä, että nuo ovat jotain kummia jättiläisiä, joiden ohi voi pikavauhtia lentää, mutta muuten pitää pysyä tarpeeksi kaukana? Jos niillä jotain sellaista ajatuksenjuoksua on, niin kai ne ainakin kummastelevat, että joku voi pysytellä niin kauan paikoillaan. Linnuthan eivät ole juuri hetkeäkään liikkumatta. Paitsi tietysti nukkuessaan.

Tämän tienoon koirien ajatuksista voi kyllä sanoa yhtä sun toista. Paremmin kuin linnuista. Meillä on suuri joukko koirakavereita, jotka tunnistavat meidät, kun tapaamme. Toiset osoittavat vaisummin tuntevansa meidät, osa taas juoksee vastaan, kun lähestymme niitä. Ne, jotka juoksevat luoksemme, ajattelevat varmasti meistä, että "noilta saa jotain hyvää syötävää".

Onpa kuitenkin niitäkin koiria, jotka tulevat heti luokse, kun näkevät ja lähtevät seuraamaan häntä heiluen, mutta kun niille tarjoaa koirien makupaloja, nepä eivät niille kelpaakaan. Siitä on kai lupa päätellä, että olemme niiden mielestä muuten vain kunnon tyyppejä. Rapsuttelemmekin. Kaikki koirat todistettavasti tykkäävät rapsuttamisesta.

Ehkä hauskimmat kohtaamiset olemme kokeneet, kun ennen vanhaan kävimme tapaamassa koiria, joista myöhemmin tuli Sweetheartin vanhempia. Isäkoiralla oli (ja on jossain määrin edelleen) aina hirveästi asiaa, kun ajoimme moottoripyörällä niiden asuttamalle tontille. Usein tarjottu ruoka oli toissijainen asia. Ensin piti kertoa kuulumiset, joista emme tietenkään ymmärtäneet sanaakaan.

Kotimme edustalla olevan suuren palmun rungon ympärillä pyörii lähes päivittäin pari jättikokoista ampiaista. Tai ampiaisia muistuttavaa lentävää eläväistä. Hyönteisasiantuntemuksemme ei ole kummoinen. Niidenkin mielenliikkeitä olen yrittänyt aavistella, kun ne välillä tunkevat huolestuttavan lähelle. Onko kuitenkin niin, että kokoerollamme ei olekaan mitään merkitystä? Ne eivät koe meitä uhkaksi, mutta me sen sijaan katselemme niitä mielellämme vain sopivan matkan päästä, koska mielessämme on, että ne saattavat pistää. Siitähän meillä todellisuudessa ei ole mitään tietoa. Jospa nekin vain tekisivät mielellään tuttavuutta kanssamme.

Thaimaan matkailua ja oleilua

jormas: Omastakin matkailusta koti- ja ulkomailla riittäisi kirjan ja useammankin blogin verran. Toki niistä olen kirjoittanutkin.

Tällä kertaa kirjoitan jotain vanhaa ja uuttakin meidän Thaimaastamme.

Ensi kosketuksen henkilökohtaisesti saimme maahan, kun vuonna 2004 pohdimme, että olisi mukava käydä jossain ulkomailla. Ja tuli joulu ja tuli Tapaninpäivä ja tuli tsunami, joka vei kymmeniltä tuhansilta paljon, joiltakin kaiken.

Meri-Teijossa meillä on valtakunnan toiseksi
pienin merenrantatontilla. 3 x 8 metriä.

Me asuimme silloin Myyrmäessä, Sininauhasäätiön asumisyhteisön parkkipaikalla matkailuautossa ja seurasimme tapahtumia turvallisesti televisioista. Jossa puhui, olisiko ollut peräti kuningas. Hän toivoi, että valtiot suuntaisivat apunsa joillekin naapurivaltioille, joilla on käynyt vielä huonommin. Sen sijaan hän toivotti kolmannen sektorin tervetulleeksi auttamaan.

Ohjelmassa haastateltiin myös paikallisia, joilla oli valittamisen sijaan vain yksi pyyntö: "Tulkaa takaisin." Huomasimme löytäneemme talvikohteemme ja päätimme, että tuonne mennään heti ensimmäisellä lennolla Suomesta. Kohde oli Phuket ja sen lähialueet Khao Lakeineen, jonne tuho oli iskenyt ehkä pahiten.

Vaatimattomien matkatavaroiden ja matkakassan lisäksi meillä oli yhtä vaatimaton avustuskukkaromme, jonne olimme raapineet omistamme murusen sieltä ja murusen täältä. Sydämissämme veimme mukanamme vaatimattoman Elämän tähden yhdistyksemme, jonka tarkoitus on kaiken elävän elämänlaadun parantaminen.

Vuokrasimme molemmat kolmeksi viikoksi skootterit, joilla kiertelimme seutua joka päivä. Autioilla rannoilla kuului siellä täällä vasaran pauke ja muita työn ääniä.

Ihmisille, jotka television välityksellä eivät mitään pyytäneet, jaoimme vähäiset euromme.

Syöminen ei ole helpompaa, jos alaleuasta puuttuu puolet

Ehkä joku sai risubaariinsa puuttuvan palan, ehkä joku toinen kalastusveneeseensä jotain ja ehkä joku leipäpalan suuhunsa. Saattoipa nokareen suuhunsa saada rannan nälkäinen koirakin.

Näin jälkeen päin ajatellen, he saivat sen meiltä, joilta se ei ollut mistään pois. Ei edes itsekkyydestä. Tätä ajattelen tänäänkin, kun huomaan jollekin farangille nousevan kynnyskysymykseksi kolikon noussut virvoitusjuomapullon hinta.

Joka tapauksessa ensimmäinen matkamme Thaimaahan tai oikeastaan sillä tapaamamme ihmiset veivät osan sydämistämme. Joskaan emme silloin osanneet edes aavistaa, että joskus asuisimme täällä puolet vuodesta.

Nyt nautimme ensimmäisestä, täysimittaisesta leppoistamisesta Thaimaan auringon alla lähes omalla keinonurmella. Mutta eihän meidän pitänyt olla täällä, vaan kiertää matkailuautollamme maailmaa siinä asuen.

Rohtoja

päivis: Thaimaassa on tarjolla rohtoja joka lähtöön. Valitettavasti vain kielimuuri estää hankkimasta parhaat dropit, joita apteekkien lisäksi on tarjolla aivan pienimmissä ruokakaupoissakin.

Uusin löytömme on käärmeöljy.

Jorma on valitellut selkäkipuaan ja tänään aamukävelyllä huomasin, että apteekinkaltaisen liikkeen edustalla oli mainos, josta lukutaidotonkin olisi ymmärtänyt, että sisällä myymälässä on jotain, joka auttaisi muun muassa selkäkipuun. Menimme kysymään tuota ihmelääkettä, mutta ensin myyjä tarjosi selkävaivaan vain perinteistä tiikeribalsamia ja muita tuttuja rohtoja. Meille kelpasi kuitenkin vain mainoksen esittelemä käärmeöljy.

Elekielen avulla yhteinen ymmärrys löytyi pian ja saimme demonstraation siitä, miten käärmeöljyä tulee ruiskuttaa kipeään paikkaan ja sen jälkeen pitää hieroa. Selkäkipu tuntui olevan hetkessä tiessään, kun vahvasti tuoksunutkin lääke poltteli Jorman selkää. Pitempiaikainen käyttökokemus puuttuu vielä, joten käärmeöljyn hoitotuloksesta ei kannata vielä sanoa mitään lopullista.

Aloen olemme aina tienneet olevan hyväksi muun muassa monenlaisiin ihovaivoihin. Täällä myydään aloegeeliä, joka tosin purkkien kyljessä annettavan informaation mukaan on tarkoitettu käytettäväksi vain auringonoton jälkeen.

Me päätimme vuosi sitten hankkia oman aloen condomme etupihan istutusten joukkoon. Kävimme puutarhamyymälässä, josta löysimme nimenomaan lääkekasvina käytettäviä aloen taimia. Ostimme niitä kaksi ja nyt ne ovat jo oikein hyvän kokoisia. Tänään tarvitsin niissä olevaa nestettä sormusten alle tulleeseen ihottumaan.

Aloe intoontui kasvamaan kotipihan palmun juurella.

Olin taas unohtanut, että sormukset kannattaa ottaa pois, kun tiskaa käsin. Kokemuksesta tiedän, että sormusten alla oleva iho menee helposti rikki ja tulehtuu, kun astianpesuainetta jää iholle. Tulehdusta hoitaakseni katkaisin pienen pätkän aloen oksaa ja puristin sen sisällä olevaa nestettä punottaviin kohtiin. Nyt jo näyttää, että tulehdus on rauhoittunut, mutta ehkä huomenna teen saman toimenpiteen uudelleen.

Onhan täältä tullut löydettyä kaikenlaista muutakin terveyttä ja hyvinvointia edistävää. Thaimaalaiset itse näyttävät harrastavan esimerkiksi nenäsuihkeen kaltaisia tuotteita, joita on myynnissä vähän joka puolella. Niiden ahkera käyttö pisti erityisesti silmään silloin, kun aloimme matkustella Thaimaassa. Kyllähän ne kieltämättä jotenkin raikastavat. Ihmiset tosin täälläkin kulkevat nykyään kännykät kourassa, joten mobiililaitteet ovat saattaneet syrjäyttää nenäraikasteet. Tämmöinen mutu-tuntuma minulla on.

Pikkuhaavoja olen viime vuodet laastaroinut monelaisin hassuin kuvin koristelluilla laastareilla, joita täällä on myytävänä. Niitä on ihan pakko ostella kotiin viemisiksikin. Meneillään olevasta trendistä riippuen laastareissa on milloin Pocemoneja, milloin Angry Birdsejä tai joitan paikallisempia animaatiohahmoja.

Koto & Gerry ja Päivi & Jorma

jormas: Olemme tunteneet Gerryn ja Koton ehkäpä yhtä kauan kuin olemme käyneet Jomtienilla. Siis monta vuotta. Juuri he etsimme käsiimme, kun olimme löytäneet pienen Sweetheartin pennun hylätyn kerrostalon uumenista. Pentuja oli alussa muitakin, mutta yksi toisensa jälkeen ne katosivat vanhempiensa luota. Haluamme ajatella, että ne löysivät kodit. Ehkä niin kävikin, mutta sitä emme saa koskaan tietää.

Mutta varmasti sairautensa tai vammansa vuoksi yksi ei kenellekään kelvannut tai osannut lähteä omille teilleen, vaan jäi sinne missä vanhemmatkin.

Kotosta, jos se ylipäätään on Gerryn elämänkumppanin nimi, en tiedä oikeastaan mitään. Voin vaan ajatella, että hänellä on yhtä suuri ja kultainen sydän kuin Gerryllä. Josta tiedän vähän enemmän. Jotain mitä en kerro ja jotain mitä kerron. Hän on Hawaiilla syntynyt, reipas kasikymppinen ikinuori. Heidän perheen  ugly-man, kuten minäkin meidän. Vastaavasti lovelyä edustavat Koto ja Päivi.

Välipäivä

päivis: Tänään teki mieli laittaa otsikoksi välipäivä - ja laitoinkin - sillä puhti blogin kirjoittamiseen on pois. Siitähän on tullut lähes pakkomielle, että jokaiselle päivälle pitää saada julkaistua blogi. Hetken jopa luulin, että teknisten ongelmien vuoksi en edes pääse kirjoittamaan blogia, mutta hetken naputeltuani blogisivun yläreunaan viimein ilmestyi sanat uusi teksti. Se vähän niin kuin velvoitti kirjoittamaan edes jotain.

Koska Thaimaassa olo ei ole sen kummemmin lomaa kuin olisi eläkeläisenä Suomessa, täällä pitää tehdä asioita, jotka ovat niin sanotusti pakollisia. Eilen hoidettiin suunnilleen vuoden vastikkeet, joten sen osalta asumisesta ei vähään aikaan tarvitse huolehtia. Kun vesi- ja sähkölaskujakin varten on muutamaksi kuukaudeksi maksettu ennakkoa, siitäkään ei tarvitse ottaa paineita.

Moottoripyörillä on tullut huolettomasti ajettua kohta kolme viikkoa ilman että verot ja vakuutukset ovat kunnossa. Nyt ovat, paitsi että pyörien veronmaksusta kertovat tarrat eivät olleetkaan tulleet vakuutusyhtiöön tänään, kuten eilen lupailivat. Ehkä ovat huomenna noudettavissa. Pienellä riskillä ajellaan siihen asti. Sakkoja saattaa tulla, jos poliisi pysäyttäisi ja haluaisi tutkia paperit. Puuttuneet verot on kuitenkin jo hoideltu.

Muita pakollisia asioita Thaimaassa ollessa on muun muassa Immigrationissa eli suomeksi kai ulkomaalaisvirastossa asiointi. Kun on ns. pitkä viisumi, se edellyttää kuitenkin ilmoittautumista, kun maassa oloa alkaa kertyä 90 vuorokautta. Siitä ei ole tietoa, onko sama ilmoittautumisvelvollisuus ensimmäisen maahantulon jälkeen silloinkin, jos ennen tuota määräaikaa sattuisi välillä matkustamaan jonnekin ulkomaille. Moni eläkeläinenkin täällä poikkeilee välillä johonkin naapurivaltioon. Tuntuu, että määräyksissä on aina joku asia, josta ei voi olla ihan varma. Se hyvä puoli täällä kuitenkin on, että asiat yleensä selviävät, vaikka hetken aikaa ne voivatkin näyttää ihan kaaosmaisilta.

Mielikuvia ja muistoja

jormas: On se metka juttu kuinka sama ilmaisu kolahtaa toisella eri tavalla korvien välissä kuin toisella. Tapasin nimittäin yhden Räsäsen, joka oli muutaman tyypin kanssa ajanut viime suvena moottoripyörällä Jenkkilän läpi rannikolta toiselle. Kuin kysyin mikä pyörä, sanoi mies, että Harrikka ja joku Glide tai sinne päin. Ja lisäsi, ettei kyllä koskaan osta moista pyörää. Tähän minä, että mikä ettei. Sanoi, että kun vaihtoi, oli ääni kuin olisi lyöty vankisellin ovi lukkoon. Itselle ilmaisu oli kuin musiikkia korville ja ajattelin, että voiko sitä enää sattuvammin sanoa. Ja mielessäni ajattelin, kun häkin ovi kolahtaa selän takana viimeisen kerran matkalla kohti vapautta.

Itse kukin voi joutua vastuuseen valinnoistaan. 

Tätä kirjoittaessa muistui mieleen lapsuudesta eräs juttu reippaasti alle kouluikäisenä, kun olin vetänyt herneen nenään jostain elämääni liittyvästä linjanvedosta vanhempieni kanssa ja sanoin muuttavani kotoa pois pieni pääni täynnä pyhää vihaa ja uhoa. Muistan kun isä antoi äidille tyhjän muovipussin ja sanoi, että pakkaatko tuon täyteen mummun kutomia villasukkia, niin ei ainakaan palele Jormalla varpaita maailmalla, kun on tuo talvikin edessä. Siinä minä sitten istuin pihaportailla sukkapussi kädessä ja tie oli auki ties minne ilman ensimmäistäkään suljettua veräjää. Vaan ennen kuin ilta-aurinko laski, oli palattava nöyrin mielin sisään takaisin. Ei ollut minusta silloin lähtijäksi vapaan linnun lailla suureen maailmaan.

Mutta vaikka elämä on valintoja täynnä, loppujen lopuksi vain harvoin tietää tai edes arvaa etukäteen mihin mikäkin valinta johtaa. Niitä totuuteen perustuvia mielikuvituspolkuja kun mielessään käy läpi, pääsee aidoille, oman mielen matkoille. Omalla laillaan onkin hienoa, jos pystyy avoimin mielin ja monipuolisesti ajattelemaan tai mielikuvittelemaan mihin mikäkin valinta on johtanut.

Itse en esimerkiksi ole koskaan katunut, että tuli aikoinaan kaksin käsin tartuttua väkijuomapulloon. Ja pidettyä sitä vähintäänkin yksi vuosikymmen elämäni tärkeimpänä asiana. Katumista sen suhteen saattaisi toki olla, jos en olisi siitä aikoinaan irrottanut otettani. Oma valinta sekin.

Entäpä sitten kahden kauppa eli päiviksen kanssa hynttyiden laittaminen yhteen. Siihen ei riittänyt oma valinta, vaan ratkaisevaa on myös toisen päätös samasta asiasta. Yksi seuraus pullosta irrottamista on ollut elämäni päiviksen kanssa. Tosin jonkun aikaa kestäneellä kosioretkelläni kerran kysyin, että jätätkö, jos alan juomaan. Ja sain vastaukseksi entiselle juopolle maailman kauneimman rakkaudentunnustuksen: "En jätä, jos et lyö."

Suomalaisia lehtiä Pattayan-kävijöille

päivis: Thaimaassa oleskelee sen verran paljon suomalaisia, että meitä on jo vuosikaudet hellitty myös omankielisten paperilehtien muodossa. Täällä Pattayan seudulla asustelevia ja vierailevia suomalaisia ilahduttaa, ja joskus vähän kai vihastuttaakin, kaksikin lehteä. Pattayan Suomalainen -nimellä nykyään julkaistavalla lehdellä on jo yli kymmenen vuoden perinteet takanaan. Uusin tulokas puolestaan on Thai-Finn Magazine, joka täkäläisestä kotipaikastaan huolimatta tarjoaa luettavaa myös muualla Thaimaassa liikkuville ja oleville suomalaisille.

Pattayan Suomalainen on aiemmin tunnettu nimellä Thaimaan-suomalainen. Muistelen, että nimi olisi jossain vaiheessa ollut myös Thaipaleella. Sitäkin varmemmin muistan, että usein kiristelin hampaitani kyseistä lehdykkää katsellessa ja lukiessa. Jo lehden kansilehti antoi vihjeen siitä, että lehden tekijöiden mielessä ovat vain Thaimaasta naisseuraa hakevat miehet. Ja pääosin tuota mielikuvaa vahvistivat myös lehden sisäsivut.

Kerran hiilestyin aivan tautisesti koko lehteen ja kirjoitin päätoimittaja Keroselle tulikiven katkuisen sähköpostin, jonka hän yllättäen julkaisi lehden seuraavassa numerossa. En usko, että mielipiteenilmaisuni olisi kauheasti painanut, syitä varmaan on ollut muitakin, mutta nykyään Pattayan Suomalainenkin näkyy ymmärtävän, että seudulla asuu ja matkailee paljon myös suomalaisia naisia. Ja lehteä lukevat miehetkin mielellään keskittyvät joihinkin muihinkin kuin humalahuuruisiin, navan alapuolisia aiheita käsitteleviin juttuihin.

Muistaakseni viime vuonna ensimmäisen numeronsa julkaissut Thai-Finn lupaa lukijoilleen kolme numeroa vuodessa. Pattayan Suomalaisen julkaisutiheydestä ei tietoa löydy, mutta viimeisimmän, syksy 2017, lehden jälkeen oletettavasti seuraavaksi ilmestyy talvilehti.

Lukijoita voi kosiskella tai vaihtoehtoisesti myös karkoittaa monella eri tavalla. Thai-Finn on painettu paksulle ja vähintään puolikiiltävälle paperille. Ehkä sen voisi Thaimaassa ajatella antavat jonkinlaista uskottavuutta, mutta kun Suomessa on alettu entistä enemmän kiinnittää huomiota paperilehtien ympäristöystävällisyyteen, miksi sen täällä pitää olla toisin. Voihan tietysti olla, että Thaimaassa painopaikkojen paperivalikoima ei ole samanlainen kuin Suomessa. Pattayan Suomalaiseen on kuitenkin löytynyt paperi, jonka ainakin kuvittelisi olevan puuta ja ympäristöä säästävämpi vaihtoehto.

Paikallislehden tai ylipäätään pientä lukijakuntaa palvelevan lehden teko on nihkeää puuhaa, jos lehden pitää myös kattaa siitä aiheutuvat kulut. Ja mielellään tuoda myös palkkaa tekijöilleen. Ymmärrän hyvin, jos pitempään Pattayan seudun suomalaisille lukuhetkiä tarjonnut kustantaja on ollut käärmeissään kilpailijan ilmestyttyä markkinoille. Lehdissä ilmoittavat paikalliset yrittäjät tuskin kovin pitkään viitsivät maksaa täyttä hintaa kahdessa eri julkaisussa olevista samoista mainoksistaan. Joko pitää tehdä valinta jomman kumman lehden hyväksi tai sitten kustantajien on tarkistettava ilmoitustensa hintoja.

Thai-Finnin teko on varmasti mukavampaa, kun juttujen aiheiden ei tarvitse olla niin paikallisia. Uusimmassa lehdessä oli perehdytty muun muassa chiliin, johon kaikki Thaimaan-kävijät väkisinkin törmäävät. Paikallisemmassa Pattayan Suomalaisessa taas ilmoittajat ovat vähintään hyvillään, elleivät jopa vaadi sitä, että heidän bisneksistään kirjoitetaan juttuja. Se on kaikkialla paikallislehtien sisältöön vaikuttava "ongelma", joka saattaa kovastikin harmittaa kriittistä lukijaa. Maksullisissa lehdissä asia on toinen, mutta ilmaisjakelulehden tekijän on melkein pakko tehdä näitä puffeja.

Tietysti meitä lukijoitakin on moneen junaan. Pitempään Thaimaassa asustelevaa eivät kauheasti jaksa innostaa selostukset kivoista turistikohteista. Heille pitäisi siksi ehkä olla tarjolla esimerkiksi arjen elämää helpottavaa faktaa. Kun lehden tekijä kumartaa yhtäälle, samalla joutuu pyllistämään toisaalle. Minkäs teet.

Vaikka tämä ei mikään lehtiarvostelu olekaan, haluan silti poimia molemmista lehdistä artikkelit, joista pidin eniten. Thai-Finn Magazinessa minua miellytti erityisesti juttu Thaimaassa asuvien suomalaisnaisten perustamasta FINWA-yhdistyksestä ja erityisesti heidän masinoimastaan kampanjasta, joka kokoaa Suomen mallin mukaisia äitiyspakkauksia vähävaraisille thaimaalaisäideille ja heidän vastasyntyneille vauvoilleen.

Hyvä havainto Pattayan Suomalaiselta oli tutkia Pattayan katuverkkoon merkittyä pyörätuolikaistaa, joka valvonnan puutteesta ja välinpitämättömyydestä johtuen palvelee kaikkia muita kuin pyörätuolin käyttäjiä. Lehti myös listasi toimenpiteet, joilla esimerkiksi pysäköijät ja jakeluliikenne saataisiin pois tukkimasta tätä kaistaa. Lupasipa jopa viedä asiaa aina kaupungintalon päättäjille saakka. Thaiksi käännettynä tietysti.

Liiviostoksilla

jormas: Minulla on ollut vuosikymmenten varrella useampikin kaksipyöräinen moottoriajoneuvo. Osa mopoja, osa moottoripyöriä ja osa siltä väliltä. Tiukalla henkilökohtiasella seulalla voisin tosin ajatella niinkin, että ei yhtään moottoripyörää, jos ajattelen, että ainut oikea sellainen on Harley Davidson ja sekin vasta 1000 kuutiosta ylöspäin.

Moottoripyörä- tai oikeastaan kerholiivejä minulla on ollut kahdet, jotka molemmat on varastettu. Toiset häippäsivät, kun Matkakotiimme murtauduttiin sen ollessa huollossa järvenpääläisen firman aidatulla pihalla. Toiset saattoivat kadota narikasta, kun olin jossain tilaisuudessa vantaalaisella koululla ja ajatellelin, että siellä ei ole hyvä olla kerholiivit päällä. Liivien mukana meni presidentin minulle myöntämä Mannerheimin Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitali kultaristein. Nämäkään liivit eivät olleet pakasta vetäistyt tai liivikaupan hyllystä.

Nyt hankin kolmannet liivit, jotka nekin tehdään käsin. Muutenkin prosessin teen tällä erää toisin, sillä teetän ensin liivit ja vasta sen jälkeen päätän minkä kerhon selkämerkki niihin tulee vai tuleeko minkään. Jos vaikka tulisikin Elämän tähden -logo.

Mittareillani mitattuna työn alla olevien liivien hankintapaikka on vailla vertaa Pattayan sydämessä. Katua kävelimme ees taas löytämättä sitä, vaikka gps-kävelynavigaattori ilmoitti, että olet perillä. Mutta siinä oli ehkä viisikymppinen nainen, joka friteerasi banaaneja pannussaan vieressä koira, ruskea kana ja pari kissaa. Ja takana yhtä jos toistakin epämääräistä, mutta myös nahkavuodan paloja. Paikka oli siis oikea.

Siinä suunnittelimme liivit ja ruokimme kulkukoirien lahjontapussin antimilla "tehtaan" koiraa. Takatilassa nukkui sikiunessa sohvalla kissan kanssa toinen nainen valkoinen, olisiko ollut kauneusmaski tai -naamari kasvoillaan.

Oli arvomaailmaani kertakaikkiaan mesta vailla vertaa, jossa oli banaaninpaistajan/ompelijan/omistajan ja koiran ystävällyys kohdallaan. Vajaan viikon päästä tiedämme osasiko hän tehdä yhtä hyvät liivit kuin meille makupaloina tarjoamansa paistetut banaanitkin.

Kun lähtiessä vilkaisin seinältä asiakkaiden jättämiä tarroja, arvelin olleeni remuvuosinanikin pyhäkoulupoika.   

Loi Krathong

päivis: Thaimaassa runsaan vuoden kestänyt suruaika sai aikaan sen, että moni vuotuisjuhla on pitänyt jättää väliin tai juhlapäiviä on vietetty vähintään sammutetuin lyhdyin. Siksi kansalaiset ovatkin varmaan hyvillään, kun marraskuun alusta palattiin lähes normaaliin elämänrytmiin. Se mahdollisti muun muassa tämänpäiväisen Loi Krathong -juhlan vieton. Tosin sitäkään ei vielä juhlittu kaikilta osin perinteisin menoin.

Loi Krathongia vietetään marraskuussa, kun on täysikuu. Tänään on. Ajankohdan ajatellaan merkitsevän sadekauden ja tulvien päättymistä. On siis syytä juhlaan. Päivän nimi tarkoittaa kuulemma lehdistä tehdyn kupin kelluttamista. Loi Krathongin aikana pimeän tultua ihmiset kokoontuvatkin vesistöjen äärelle ja laittavat kukin, kynttilöin ja suitsukkein koristeltuja lehtiveneitä kellumaan.

Ehkä alunperin kelluvat kupit ovat olleet vaatimattomia, mutta nyt pitkin Pattayan ja Jomtien merenrantaa myytiin toinen toistaan mielikuvituksellisimpia ja upeimpia virityksiä. Aika moni vene näytti täytekakulta. Veneiden teko vaikuttaa olevan taito, jonka luultavasti jokainen thaimaalaisnainen hallitsee. Moni kauppias kun näytti jatkavan veneiden tekoa vielä rannalle tultuaankin.

Loi Krathongin iltana taivaalle on myös ollut tapana lähettää paperilyhtyjä, joiden sisällä palaa tuli. Samanlaisia lyhtyjä näkee myös uutena vuotena. Nyt lyhdyt olivat vielä kiellettyjä. Muutamia kiellosta piittaamattomien lyhtyjä nousi kuitenkin illan mittaan pimeälle taivaalle.

Mekin ostimme yhden taidokkaasti väkerretyn lehtiveneen, johon aseteltu kynttilä sammui tuulessa aina uudelleen ja uudelleen. Kolme suitsuketta kuitenkin syttyi ja niin veneemme sai lähteä ajelehtimaan ties minne Siamin lahdelle.

Kuten yleensäkin, thaimaalaiset kokoontuivat pitkin rantoja koko perheen ja suvun voimin. Mukana oli kaiken ikäisiä juhlijoita vauvasta vaariin. Piknik-meininkiin näkyi myös kuuluvan alkoholi, jota käytetään ehkä kohtuullisesti tai sitten kohtuuttomasti. Sitähän me emme tapamme mukaan enää jääneet todistamaan vaan palailimme kotiin käydäksemme vain Seven Seasin katolla toteamassa, että lyhtyjä ei taivaalla tosiaan näy. Iltauintimme jälkeen joimme kahvit sadekauden päättymisen kunniaksi.

Yritän huomenna laittaa tänne joitakin kuvia. Nyt internetyhteys on niin hidas, ettei kuvien lisääminen näytä millään onnistuvan.

Harley Davidson

jormas: Toissapäivänä pistäydyimme paikallisessa Harley Davidson -liikkeessä. Joka on Thaikodiltamme kävelymatkan päässä ja jonka omistaa australialainen Ricki, näin oletan. Palvelu oli ensiluokkaista, jota se toki on ollut aina. Yhtä hyvää entisille, nykyisille ja tuleville asiakkaille. Ei oltu saatu kaupan pyöriin nähden säälittävän näköistä Phantomia kunnolla parkkiin, kun henkilökunta kiikutti pihalle huurteiset vesipullot. Joissa oli tietysti tyyliin sopiva HD-logo.

Oli mukava hehkutella omaa pyörää odotellessa ja haistella ynnä maistella henkeä liikkeessä sekä katsella pyöriä ja varusteita. Lasiseinän läpi voi katsella kuinka henkilökunta huolsi ja laittoi uusia kaksipyöräisiä myyntikuntoon. Huoltohallissa oli yhtä siistiä kuin Meilahden sairaalan leikkaussalissa, josta siitäkin on kokemusta. Tuntui myös siltä, että molempien paikkojen väki osasi tehtävänsä.

Mutta HD-henki on paljon muutakin kuin moottoripyörä. Siihen kuuluu tietää jotain myös historiasta. Kuten, että firmaa ei ole perustanut kaksi miestä, joista toinen oli Harley ja toinen Davidson. Vaan Harley ja kolme veljestä, sukunimiltään Davidson. Ja että ensimmäisenä vuonna pajassa valmistui kaksi pyörää.

Meidän pyörä, HD Sporster 1200 Custom, black tempest on tilattu, mutta onko se vielä edes kokoonpanopöydällä, on meiltä hämärän peitossa. Jos loistavalla kielitaidollani olen tolkun saanut, pyörä tulee suoraan Jenkkilästä ja sitä voisi odotella vuoden vaihteen jälkeen.

Niin tai näin, päiviksen eilen blogissa mainitsemaa virtuaalielämää olen pyörän kanssa viettänyt jo tuhansia kilometrejä. Välillä on vaimo ollut mukana ja välillä olen ajanut mutkaisia vuoristoteitä yksin.

Kun on monta vuosikymmentä myynyt itseään rahasta, voi mielestäni elämän leppostamisvaiheessa hankkia itselleen jotain, missä ei ole mitään järkeä.

Virtuaalielämää

päivis: Joskus mietin, minkä verran tulee elettyä omaa elämää ja milloin kyse on vain joidenkin muiden ihmisten elämässä tavalla tai toisella sivusta katsojana olemisesta. Näihin ajatuksiin havahduin, kun aamulla päädyin jonkun Facebook-päivityksen kautta reppureissaajien kirjoittamalle blogisivustolle. Maailmaa on nykyään entistä helpompi kiertää ilman että liikahtaa turvallisesta kotipesästä minnekään.

Ehkä vähän samaa on siinä, kun lukee joidenkin elämäkertoja tai päiväkirjoista työstettyjä kirjoja. Missäpä muualla olen kohta kahden viikon ajan ollut kuin Linkolan maisemissa? Pitäisiköhän sanoa, että luojan kiitos, kohta koko tiiliskivi on tullut kahlattua läpi. Muutama päivä sitten tosin taisin vähän surra, mitä yhtä mielenkiintoista luettavaa löytäisin seuraavaksi.

Oli miten oli, toisten ihmisten elämässä virtuaalisesti olemisesta kai molemmissa on kyse. Joskus ehkä sietäisikin kysyä, elänkö omaa elämääni vai muiden. Ja ilman, että nuo muut sitä tietävät. Vaikka, kirjojen ja blogien julkaisun tarkoitus kai pääsääntöisesti on, että mahdollisimman moni niitä lukisi ja parhaimmillaan voisi vielä ammentaa niistä jotain omaan elämäänsä. Täytyy kyllä myöntää, että ihan kirkkaana tuo tavoite ei itselläni ole useinkaan mielessä, kun näitä jorinoita tänne rustaan. Mutta mukavaahan se olisi, jos omilla sanoilla olisi joillekin jotain annettavaa.

Tämä lähimetsän henkien talon pariskunta voisi
hyvinkin kuvata sohvaperunapariskuntaa.
Ainakin he vaikuttavat yhtä sympaattisilta kuin
saman nimisen ohjelman tähdet.

Sohvaperuna-nimitys kuvaa kai aika hyvin ihmistä tai ilmiötä, jossa oma elämä on kutistunut jonnekin olohuoneen nurkkaan ja suurin osa elämästä tapahtuu jossain ruudun takana. Sohvaperunat-niminen TV-ohjelma kylläkin antoi asiasta paljon myönteisemmän kuvan, mutta kun asiaa oikein miettii, aika surullista on, kun samaa aihetta on alettu jo kuvata ja esittää toisen tuotantokauden ajan.

Itse havahduin ohjelmaan vasta siinä vaiheessa, kun sohvaperunoita esitettiin viimeistä kertaa muistaakseni joskus keväällä. Huomasin, että olisin jäänyt koukkuun, jos sarja olisi vielä jatkunut. Sarjan tyypit, "sohvaperunat", ovat kokolailla hauskoja tapauksia. Nyt syksyllä sarja sai jatkoa, mutta onneksi ennätin nähdä vain ensimmäisen osan. Olisinko ollut itsekin sohvaperuna, joka katsoo televisiosta toisia sohvaperunoita. Nopeammalla nettiyhteydellä sarjan seuraaminen olisi kenties jopa mahdollista täällä Thaimaassa.

Facebook on monille ihmisille ajantappoväline, mutta pahimmillaan sekin kai voi olla riippuvuutta aiheuttava asia, jonka johdosta jokin enemmän arjessa tarjolla oleva elämä jää elämättä. Kaikki, kuten esimerkiksi minä, eivät edes ole siellä aktiivisia. Kurkitaan vain silloin tällöin tai tuon tuosta, mitä muiden elämään kuuluu ja mitä sanottavaa toisilla on johonkin meneillään olevaan keskusteluun. Hanki elämä, on sanonta, jonka kai joskus voisi tokaista itselleenkin.

Kuvablogi aamukävelyltä Jomtienilta

Aina joskus on mukava jakaa kuvia, jotka pysäyttävät kävelyni.

Traktorikäyttöinen vinssi vetää kuivalle maalle yön kalassa olleiden kalastajien veneet. 

Mielikuvituksella Jomtien Beachin uuden poliisiaseman rautahäkkiä voisi sanoa rantavankilaksi. 

Rantakatukaloilla on ahtaat oltavat. Lienevätkö ruokaa vai silmäniloa joillekin. 

Tapsa Rautavaara lauloi Isoisän olkihatusta. Me olemme seuranneet jättiläislippalakin elämää jo vuosia. Nyt se on löytänyt tehtävänsä jonkun vaatamattoman kodin kattona. 

Voisiko tämä olla paikallista jätteiden tai roskien lajittelua? Punertavat lehdet punaiseen ja kellertävät keltaiseen astiaan. 

Joutenoloa

päivis: Olen suurimmaksi osaksi ollut jouten viimeisen vajaan kahden viikon ajan, jonka olemme olleet Thaimaassa. Jonkun verran on ollut pakollista tekemistä, mutta sekin on tuntunut lähinnä huvilta. Kuten esimerkiksi imurointi täällä minua odottaneella syntymäpäivälahjaimurilla ja pyykin pesu 10 bahtin kolikoilla toimivalla pesukoneella. Isommat ja silittämistä kaipaavat pyykit olen edelleen vienyt pesulaan.

Suurin hupini on kuitenkin ollut lukeminen, jota en Tuusulassa mukamas jouda riittävästi harrastamaan. Ilokseni täällä on toisin.

Olen loppusuoralla lukemassa äskettäin ilmestynyttä Pentti Linkolan yli 400-sivuista elämänkertaa. Linkola on mielenkiintoinen persoona, jonka ajoittain kovinkin draaginen elämä välittyy kirjasta hyvin. Luulin tietäneeni Linkolasta paljonkin asioita, mutta ehkä vasta elämänkerran luettua on lupa sanoa niin.

Olen antanut itselleni luvan olla jouten, jota tosin jo osa-aikaeläkejaksoilla pääsin täällä kokeilemaan. Joutenolo tarkoittaa muun muassa täydellistä laiskottelua, uimista silloin kun huvittaa, asioiden ja tapahtumien tarkkailua, kulmakunnan koirien rapsuttelua tai ainakin niiden kanssa keskustelua. Ja tähän mennessä myös hieronnassa käyntiä ja manikyyriä rannalla.

Shoppailua olen tietoisesti välttänyt. Se on ollut poikkeuksellisen helppoa. Jos olen jotain ostanutkin, niin tuskin juuri enempää kuin olisin ostellut Suomessakaan.

Ehkä seuraava "pitää tehdä" -asia on Zoomerin 1000 kilometrin huolto. Mutta sekin taitaa olla vasta jossain reilun sadan kilometrin päässä. Sitä ennen suurin huolenaiheeni on luultavasti se, mitä yhtä mielenkiintoista luettavaa löydän Linkola-kirjan jälkeen.

Alla oleva otuskin taitaa olla jonkinlainen joutenolija. Tai jos ei, ehkä sen tehtävänä on valvoa takanaan olevia istutuksia.

Thaielämää

jormas: Elämä Thaikodissa on oikein mallillaan. Liekö kulmikkaasta luonteesta ja menneisyyden taakasta johtuvaa, kun eilen yömarkkinoilla tai iltatorilla Päivis totesikin, kun tutut ja tuntemattomat morjestelivat, että meillä on täällä enemmän tuttuja kuin Suomessa.

Testattua tuli myös Pattaya Suomi-Seuran privaattisaunavuoro ja sauna uusien tilojen katolla Pratamnak Hillin kupeessa. Loistava seura, loistava sauna ja loistava uima-allas loistavalla näköalalla yli Siaminlahden.

Jomtien Beachin rantaa on laitettu ja laitetaan kuntoon oikein tosissaan. Aikaa ja rahaa siihen on palanut ja palaa melko tavalla. Muutos on havaittavissa, vaikka varmasti ja pari vuotta kestäneen työmaan loppua ei ole näköpiirissä.

Työmaan lisäksi on rannalla tapahtunut paljon muitakin muutoksia. Viime kautena tuli päätös, että rantatuoliyrittäjät eivät saa keskiviikkoisin laittaa sen enempää varjoja kuin rantatuolejakaan. Yritin selvittää syitä tähän vaihtelevalla menestyksellä. Parhaat selitykset olivat, että tuoleista vapaa päivä käytetään rannan siivoamiseen ja toimenpiteellä "pakotetaan" yrittäjille yksi vapaapäivä viikossa.

Mutta muitakin muutoksia on. Yksi on alkoholin käyttö rannalla. Mitä tämä on käytännössä, selvinnee tämän reissun aikana. Toisen ison muutoksen pitäisi astua voimaan ensi kuun alusta. Se on tupakointikielto rantatuoleissa. Senkin käytännöt selviävät lähiaikoina.

Blogin kirjoittaminen on kankeahkoa, sillä opettelen sitä pienellä mobiililaitteella 33:n "rikkaiden" rantatuolissa. Sen vuokra on melkein kaksi euroa päivässä.