jormas. Miten sitten syntyi yhteys aikoinaan Pattaya Suomi-Seuran yläpuolella olevaan, monen vuoden Thaikotiimme?
Asuin silloin viime blogissa mainitsemassani PK-Resortissa, kun sain tiedon puheenjohtajalta, että Seuralla olisi nyt mahdollisuus laajentaa kipeästi tarvitsemiaan, kahden alimman kerroksen tiloja, mutta viereinen Soi Welcome -hotelli ei vuokraa kuin kaikki neljä kerrosta tai ei mitään.
Joten niille tarvittaisiin käyttöä ja käyttäjiä esimerkiksi asunnoiksi. Ja että Seuralla on silloin ja silloin esittely, joten tervetuloa katsomaan ja visioimaan.
Paikan päällä oli sitten yhtä sun toista tuumaajaa: "Että kyllähän tämä ja mikä ettei, mutta kun sitä ja mutta kun tätä ja pitäisi ensin ainakin jne. Minä joukossa pällistelin aikani ja ajattelin, että Seuraa voitaisiin tukea päiviksen kanssa näinkin, kun kuitenkin meidänkin on jossain asuttava.
Pohjalla oli vielä minulla päiviksen Suomessa ovipielestä huutama matkaeväs: "Että vaikken paljoa meikkaakaan, mutta kun siellä näillä näkymin tullaan kuitenkin aikaamme käyttämään, niin voisithan sinä katsella meikkilaukulle jonkun paikan."
Entisen Thaikotimme jouluvalot ja parveke |
Tarjosin Ristolle rehtiä suomalaisen kättä ja toiseen käteen vuoden vuokraa: "Että tossa on, jos kelpaa, vaikkei kovin kummoisesti tunnetakaan. Päivikselle tuuppasin Suomeen viestin, että "nyt on meikkilaukulle paikka".
Pikku hiljaa paikalliset alan miehet ja naiset remontoivat ja tekivät paikasta meille kodin. Sydän syrjällään odottelin seuraavaa yhteistä reissua ja kuinka Päivis suhtautuu uuteen pesäämme. Hyvin suhtautui.
Vuosiin mahtuu meille monta maukasta tarinaa, jotka pitivät sisällään paljon muutakin vastuun kantamista Seuralla. Olimme molemmat monelle tarpeellisen ja mainion Seuran hallituksessakin erilaisissa tehtävissä. Mutta niistä seuraavassa blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti