Mitähän ne meistä ajattelee?

päivis: Suomalaisille usein naureskellaan, kun meidän pitää aina saada tietää, mitä muunmaalaiset meistä ajattelevat. Vien tämän tietämisen halun vielä vähän pitemmälle. Olen silloin tällöin miettinyt, että mitä eläimet meistä mahtavatkaan ajatella.

Ajatus tuli mieleen, kun katsoin Thaimaan kotimme pihassa pörrääviä varpusia. Ne viihtyvät usein vastapäisen talon ulkoseinän ulokkeilla ja näyttää aivan siltä kuin ne tuijottaisivat meitä, kun makailemme lepotuoleilla.

Mitä mahtaa Jomtienin saunalla asusteleva
kilpikonna miettiä meistä ympärillään
hääräävistä ihmisistä?

Osaavatkohan linnut miettiä, että nuo ovat jotain kummia jättiläisiä, joiden ohi voi pikavauhtia lentää, mutta muuten pitää pysyä tarpeeksi kaukana? Jos niillä jotain sellaista ajatuksenjuoksua on, niin kai ne ainakin kummastelevat, että joku voi pysytellä niin kauan paikoillaan. Linnuthan eivät ole juuri hetkeäkään liikkumatta. Paitsi tietysti nukkuessaan.

Tämän tienoon koirien ajatuksista voi kyllä sanoa yhtä sun toista. Paremmin kuin linnuista. Meillä on suuri joukko koirakavereita, jotka tunnistavat meidät, kun tapaamme. Toiset osoittavat vaisummin tuntevansa meidät, osa taas juoksee vastaan, kun lähestymme niitä. Ne, jotka juoksevat luoksemme, ajattelevat varmasti meistä, että "noilta saa jotain hyvää syötävää".

Onpa kuitenkin niitäkin koiria, jotka tulevat heti luokse, kun näkevät ja lähtevät seuraamaan häntä heiluen, mutta kun niille tarjoaa koirien makupaloja, nepä eivät niille kelpaakaan. Siitä on kai lupa päätellä, että olemme niiden mielestä muuten vain kunnon tyyppejä. Rapsuttelemmekin. Kaikki koirat todistettavasti tykkäävät rapsuttamisesta.

Ehkä hauskimmat kohtaamiset olemme kokeneet, kun ennen vanhaan kävimme tapaamassa koiria, joista myöhemmin tuli Sweetheartin vanhempia. Isäkoiralla oli (ja on jossain määrin edelleen) aina hirveästi asiaa, kun ajoimme moottoripyörällä niiden asuttamalle tontille. Usein tarjottu ruoka oli toissijainen asia. Ensin piti kertoa kuulumiset, joista emme tietenkään ymmärtäneet sanaakaan.

Kotimme edustalla olevan suuren palmun rungon ympärillä pyörii lähes päivittäin pari jättikokoista ampiaista. Tai ampiaisia muistuttavaa lentävää eläväistä. Hyönteisasiantuntemuksemme ei ole kummoinen. Niidenkin mielenliikkeitä olen yrittänyt aavistella, kun ne välillä tunkevat huolestuttavan lähelle. Onko kuitenkin niin, että kokoerollamme ei olekaan mitään merkitystä? Ne eivät koe meitä uhkaksi, mutta me sen sijaan katselemme niitä mielellämme vain sopivan matkan päästä, koska mielessämme on, että ne saattavat pistää. Siitähän meillä todellisuudessa ei ole mitään tietoa. Jospa nekin vain tekisivät mielellään tuttavuutta kanssamme.