Virtuaalielämää

päivis: Joskus mietin, minkä verran tulee elettyä omaa elämää ja milloin kyse on vain joidenkin muiden ihmisten elämässä tavalla tai toisella sivusta katsojana olemisesta. Näihin ajatuksiin havahduin, kun aamulla päädyin jonkun Facebook-päivityksen kautta reppureissaajien kirjoittamalle blogisivustolle. Maailmaa on nykyään entistä helpompi kiertää ilman että liikahtaa turvallisesta kotipesästä minnekään.

Ehkä vähän samaa on siinä, kun lukee joidenkin elämäkertoja tai päiväkirjoista työstettyjä kirjoja. Missäpä muualla olen kohta kahden viikon ajan ollut kuin Linkolan maisemissa? Pitäisiköhän sanoa, että luojan kiitos, kohta koko tiiliskivi on tullut kahlattua läpi. Muutama päivä sitten tosin taisin vähän surra, mitä yhtä mielenkiintoista luettavaa löytäisin seuraavaksi.

Oli miten oli, toisten ihmisten elämässä virtuaalisesti olemisesta kai molemmissa on kyse. Joskus ehkä sietäisikin kysyä, elänkö omaa elämääni vai muiden. Ja ilman, että nuo muut sitä tietävät. Vaikka, kirjojen ja blogien julkaisun tarkoitus kai pääsääntöisesti on, että mahdollisimman moni niitä lukisi ja parhaimmillaan voisi vielä ammentaa niistä jotain omaan elämäänsä. Täytyy kyllä myöntää, että ihan kirkkaana tuo tavoite ei itselläni ole useinkaan mielessä, kun näitä jorinoita tänne rustaan. Mutta mukavaahan se olisi, jos omilla sanoilla olisi joillekin jotain annettavaa.

Tämä lähimetsän henkien talon pariskunta voisi
hyvinkin kuvata sohvaperunapariskuntaa.
Ainakin he vaikuttavat yhtä sympaattisilta kuin
saman nimisen ohjelman tähdet.

Sohvaperuna-nimitys kuvaa kai aika hyvin ihmistä tai ilmiötä, jossa oma elämä on kutistunut jonnekin olohuoneen nurkkaan ja suurin osa elämästä tapahtuu jossain ruudun takana. Sohvaperunat-niminen TV-ohjelma kylläkin antoi asiasta paljon myönteisemmän kuvan, mutta kun asiaa oikein miettii, aika surullista on, kun samaa aihetta on alettu jo kuvata ja esittää toisen tuotantokauden ajan.

Itse havahduin ohjelmaan vasta siinä vaiheessa, kun sohvaperunoita esitettiin viimeistä kertaa muistaakseni joskus keväällä. Huomasin, että olisin jäänyt koukkuun, jos sarja olisi vielä jatkunut. Sarjan tyypit, "sohvaperunat", ovat kokolailla hauskoja tapauksia. Nyt syksyllä sarja sai jatkoa, mutta onneksi ennätin nähdä vain ensimmäisen osan. Olisinko ollut itsekin sohvaperuna, joka katsoo televisiosta toisia sohvaperunoita. Nopeammalla nettiyhteydellä sarjan seuraaminen olisi kenties jopa mahdollista täällä Thaimaassa.

Facebook on monille ihmisille ajantappoväline, mutta pahimmillaan sekin kai voi olla riippuvuutta aiheuttava asia, jonka johdosta jokin enemmän arjessa tarjolla oleva elämä jää elämättä. Kaikki, kuten esimerkiksi minä, eivät edes ole siellä aktiivisia. Kurkitaan vain silloin tällöin tai tuon tuosta, mitä muiden elämään kuuluu ja mitä sanottavaa toisilla on johonkin meneillään olevaan keskusteluun. Hanki elämä, on sanonta, jonka kai joskus voisi tokaista itselleenkin.