jormas: Minulla on ollut vuosikymmenten varrella useampikin kaksipyöräinen moottoriajoneuvo. Osa mopoja, osa moottoripyöriä ja osa siltä väliltä. Tiukalla henkilökohtiasella seulalla voisin tosin ajatella niinkin, että ei yhtään moottoripyörää, jos ajattelen, että ainut oikea sellainen on Harley Davidson ja sekin vasta 1000 kuutiosta ylöspäin.
Moottoripyörä- tai oikeastaan kerholiivejä minulla on ollut kahdet, jotka molemmat on varastettu. Toiset häippäsivät, kun Matkakotiimme murtauduttiin sen ollessa huollossa järvenpääläisen firman aidatulla pihalla. Toiset saattoivat kadota narikasta, kun olin jossain tilaisuudessa vantaalaisella koululla ja ajatellelin, että siellä ei ole hyvä olla kerholiivit päällä. Liivien mukana meni presidentin minulle myöntämä Mannerheimin Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitali kultaristein. Nämäkään liivit eivät olleet pakasta vetäistyt tai liivikaupan hyllystä.
Nyt hankin kolmannet liivit, jotka nekin tehdään käsin. Muutenkin prosessin teen tällä erää toisin, sillä teetän ensin liivit ja vasta sen jälkeen päätän minkä kerhon selkämerkki niihin tulee vai tuleeko minkään. Jos vaikka tulisikin Elämän tähden -logo.
Mittareillani mitattuna työn alla olevien liivien hankintapaikka on vailla vertaa Pattayan sydämessä. Katua kävelimme ees taas löytämättä sitä, vaikka gps-kävelynavigaattori ilmoitti, että olet perillä. Mutta siinä oli ehkä viisikymppinen nainen, joka friteerasi banaaneja pannussaan vieressä koira, ruskea kana ja pari kissaa. Ja takana yhtä jos toistakin epämääräistä, mutta myös nahkavuodan paloja. Paikka oli siis oikea.
Oli arvomaailmaani kertakaikkiaan mesta vailla vertaa, jossa oli banaaninpaistajan/ompelijan/omistajan ja koiran ystävällyys kohdallaan. Vajaan viikon päästä tiedämme osasiko hän tehdä yhtä hyvät liivit kuin meille makupaloina tarjoamansa paistetut banaanitkin.
Kun lähtiessä vilkaisin seinältä asiakkaiden jättämiä tarroja, arvelin olleeni remuvuosinanikin pyhäkoulupoika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti