Pidä kotikulmat siistinä

Kauan aikaa sitten ja vielä tänäkin päivänä on ajankohtainen slogan: "Pidä Suomi siistinä". Spede lanseerasi visiossaan siitä muunnelman: "Pidä Helsinki siistinä, syö pulu päivässä". En syö kesy- enkä villikyyhkysiä, mutta yritän ylläpitää siisteyttä muulla tavoin. Esimerkiksi keräämällä roskia silloin tällöin kylän luonto-/kuntopolulta, laavulta, Ison tien varresta sekä tietty kotiini menevältä Soiniityntieltä ja joen sillanpielen uimapaikalta. 

Niitä ja muitakin teiden varsia ja levähdyspaikkoja pitävät rusinankokoisilla aivoilla varustetut kaksijalkaiset kaatopaikkoina vuodesta toiseen. Kai ajatellen, että kun kotijätteet ovat pois silmistä, on asia hoidettu. Näinhän se ei ole. Todella sotkuisiakin maita kiertäneenä olen ajatellut, että ilman kunnollista kunnallista jätehuoltoa kuuluisimme samaan kastiin.

Huolta tunnumme osaavan kantaa vain koiranpaskasta, joka onkin kevään kestoaiheita sosiaalisen median keskustelupalstoilla. Myllykylän koirien jätöksistä en ole koskaan nähnyt enkä kuullut ainuttakaan valitusvirttä. Vaikka uskon kylänkin koirien tekevän tarpeitaan. Ja että talutushihnan toisessa päässä käyttäydytään satunnaisine koirankakkapusseineen samalla tavalla kuin muuallakin.

Soiniityntien roskakasoja olen siivonnut kolme kertaa omalla ajalla ja omalla kustannuksella, sillä sekajätteen hinta on 187,20 €/tonni, mistä saadaan 100 kilon jäte-erän hinnaksi 18,72 euroa. Viime lokakuussa kylältä otettiin yhteyttä valokuvineen kysyen ovatko jätteet minut? Eivät olleet ja olin tullut tieni päähän niiden siivoajana, joten lähetin viestin maan haltijalle Thaimaasta.

Kun nyt tulin Jokilaaksoon, olivat jätteet edelleen rajaojan molemmin puolin ja päätin katsoa millainen savotta on vastuullisen ulkopuolisen pitää huolta kotikulmiensa siisteydestä ja muiden sotkuista virallista tietä. Niinpä olin yhteydessä viranomaisiin, jonka maan omistajakin sanoi aiemmin tehneensä.

Kun sitä yritin jäljittää sain vastauksen: "Hei ja kiitos lisätiedosta. Tarkistin haittailmoitukset tältä ja edelliseltä vuodelta, eikä asiassa tosiaan ole meille ympäristövalvontaan asti tullut ilmoitusta. Asia nyt korjattu listalle ja otamme käsittelyyn. Kuva ja haittakarttailmoitus nopeuttaisivat sitä. Yt. Leena Mehtätalo, ympäristötarkastaja. Keski-uudenmaan ympäristökeskus."

Siispä tein haittailmoituksen osoitteineen sekä kartta- ja valokuvineen. Nyt aion seurata puolijulkisesti kuinka kauan kestää ja miten vaikea on saada jätteet pois niin sanotusti virallista tietä. Sen verran tuli monimutkaisuudesta esimakua, että on helppo ymmärtää miksi ulkopuolisen on niin vaikea hoitaa muiden sotkuja. Kun pari vuotta sitten yritin selvittää onko kotikunnassamme ainoatakaan paikkaa jonne voisi edes viedä muiden mailta kerättyjä sekäjätteitä korvauksetta. Ei ollut.

Metsä ei nuku koskaan

Aamulla kuuntelin puolen vuoden tauon jälkeen radioita ja sieltä tulevaa Novaa. Sain kuulla, että Yle on tilannut musiikin tekijältä taustamusiikiksi kappaleen, joka olisi mahdollisimman unettava. Samalla kuulin Minnan ohella aamujuontaja Kimmolta, kuinka hän tai hänen kaverinsa kertoo lapsilleen illan unitarinana hieman eri versioita kuinka metsä menee iltaisin nukkumaan.

Sitä jäin Novan aamua kuunnellessani kotimaisen aamukaffen nauttimisen lomassa pohtimaan, että onkohan näin? Metsä on täynnä ympäri vuoden ja vuorokauden elämää, sillä siellä asuu kasvien lisäksi myös yöeläimiä. Jotka ovat sitä enemmän kuin ihminen kolmivuorotyössä, mutta ehkä saman verran kuin yövartija ja muut yötyöntekijät. Tiedän myös entisajan kavereitani, jotka nukkuivat päivät valvoen yöt, oli töitä tai hämärähommia tai ei. Heistä iso osa nukkuu ikiuntaan tai valvoo jossain muussa maailmassa.

Osa ihmisistä kärsii unettomuudesta, osa ei. Ison kirjan sananlaskut sanovat: "Älä unta rakasta, ettet köyhtyisi." Se on napakasti sanottu, vaikkei tavoittelisi maallista mammonaakaan. Valvon itsekin paljon öisin, mutten kärsi siitä. Sillä öissä on oma taikansa ja hohtonsa vuoteessakin pelkkien ajatustenkin kanssa. 

Jokilaakson luonnonsuojelualueen yöelämästä tiedän vain vähän, mutta kuitenkin sen verran, että öisinkään metsä ei nuku. Näen lepakot taivasta vasten ja valtavasti lentäviä pieniä siivekkäitä Merikonttikodin pihan pylvään sähkövalossa. Kun kesäyössä hipsin lyhdyn kanssa naturistiuinnille lammillemme tai joelle, kuulen monet kerrat, joskus pelästymiseen saakka isojen lintujen siipien kahahdukset. Muitakin ääniä kauriista lähtien korviini tarttuu pimeyden tai yön hämärän keskeltä. Joskus peura, hirvi, jänöjussi, jänötär, supikoira tai kettukin kävelee poluilla vastaan. Mutta varsinkin jos näen ilveksen tai maassa sen tuoreet tassun painaumat, ovat isoille lihansyöjäeläimille ruuaksi kelpaavat eläimet poissa tai vaiti. 

Mielenkiintoinen ilmiö ovat vesien, pihan, metsien ja peltoniittyjen kukat, jonka oivalsin vasta muutama vuosi sitten. Jotkut kääntävät kukkansa seuraten auringon valoa, mutta vielä useammat menevät nukkumaan lumpeiden lailla auringon laskettua. Ja sulkevat ainutlaatuiset kukkansa yöksi nuppuun. Heräten taas aamulla, on aurinko pilvien takana tai ei. Kunnes monelle tulee aika synnyttää siemenistä uutta elämää.

Vaikka luonnolla on omat merkkinsä jokaiselle vuodenajalle, pidän erityisesti keväästä ja sen kesän herättelystä sekä valmistelusta. Leskenlehdistä voikukkaan ja valkovuokoista sinivuokkoihin. Tarkkailen ja odottelen vuoden ensimmäistä perhosta, kimalaista sekä lähiniityn mehiläistä pihaani. Vaikka en lintukotoja siivoilekaan, aina joku kirjosieppo, tiainen, västäräkki, pajulintu tai siivekäs etelän tulija löytää Jokilaaksosta kodin itselleen, puolisolleen ja tuleville lapsilleen. Puhumattakaan hyönteistä, viitasammakoista ja lampiemme kaloista vesilintuineen. Kohta tulee kesä, vesimyyrätkin näyttäytyvät ja olen yhtä innossani kuin lapsenakin.

Paljon onnea sinne jonnekin siskoni

Irmeli on suomalainen naisen etunimi. Suomalaisessa kalenterissa Irmelin ja Irman nimipäivä on 31. maaliskuuta. Muun muassa Saksassa ja Ruotsissa nimi esiintyy muodossa Irmelin, joka esiintyy myös suomen­ruotsalaisessa kalenterissa. Nimi on germaanista alku­perää ja johtuu mahtavaa tai suurta tarkoittavasta sanasta irmin.

Mutta eilen tulin sujuvasti ilmojen teitä Aasiasta Tuusulan Jokilaaksoon. Matkatavaroiden tarkastus tosin oli ennennäkemättömän tarkkaa puuhaa. Ainakin kerran aiemmin olen kirjoittanut, kun ylähammassilta putosi aamupalalla kielen päällä. Sen jälkeen pohdiskelin, että yritänkö laitattaa niitä paikalleen Thaimaassa vai Suomessa. Kävinkin yhden hammaslääkärin luona Phathhalungissa. Mutta kun hän Googlen kääntäjän avulla selitti, että ientulehduksen vuoksi loputkin hampaat on otettava pois, päätin jättää puuhan Suomen kamaralle. 

Mutta käsipaperipyyhkeeseen käärimäni hammassilta herätti maasta lähdössä tullinaisen ennenkokemattoman mielenkiinnon. Hän heilutteli purentakalustoani käsi suorana ylöspäin kysellen joka puolelta "What is this?" Luulen, että koko tullin väki nauroi kippurassa joko tullivirkailijaa tai hammassiltaani.

Mutta kaikki hyvin, vaikka lähdetttiin liki puoli tuntia myöhässä. Vastaavasti kesäkotimaani kamaralle laskeuduttiin saman verran etuajassa. Samaa myötätuulta ei ollut toisella Finnairin koneella Euroopassa, joka joutui jättämään 80 matkustajan matkatavarat lentokentälle. Olivat tarvinneet enemmän polttainetta voimakkaiden vastatuulten vuoksi eikä ylikuormalla voinut lähteä lainkaan lentoon.

Jokilaakso oli talvehtinut mallikkaasti.Joutsenetkin olivat tulleet ja yöllä kuuntelin niiden elämöintiä. Saunan vesipumpun oikuttelu entiseen tapaan puolen vuoden seisokin jälkeen. Oli kutsuttava Sergei purkamaan ja kokoamaan pumppu kuten monesti aiemminkin.

Matkalla Suomeen, osa 2

Joskus tuntuu, että Thaimaan mitkä tahansa tiesillat ovat ikuisuusprojekteja. 

Uima-allas hotellissani oli matkan helmiä, sillä puolen vuoden aikana uin Phatthalungissa vain kerran. Silloinkin joessa. 

Hotellini vieressäkin oli joki, jossa uivat veneet, kalat ja linnut. Ihmisuimavettä se ei tainnut olla laadultaankaan.

VIP-taksi kentältä kravattipaitaisine kuljettajineen hotellille maksoi alle 10 kilometrin matkalta 500 bahtia. Sama matka aamulla toiseen suuntaan puoli viiden aikaan pikkubussilla oli yli puolet vähemmän. 

Aivan kortteerin vieressä oli mukava iltatori, jossa vietiin tunnin tai pari. Helppoa olisi ollut täyttää kohtuuhinnalla koko matkalaukku. 

Englantilaistyylinen, mutta aito thaimaalainen taksiauto inva- ja lastenvaunuluiskineen kolisi kuin 30-vuotias Anglia.