Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Onko jälkikulkuneuvoja ja muunsukupuolisia olemassa?

Facebook-kaverini ihmetteli kuvankaappauksen lailla eilen tai ainakin huomasin sen silloin, kun muille maille lähtijät ovat häntä nuorempia. Vastasinkin tähän tapaan: "Johnny-Kai. Jälkijunassa on oikein mukava matkustaa, sillä perillä on aikaa ajattomuudessa yllin kyllin, eikö niin?"

Samaa olen itsekin ihmetellyt ehkä kuukausi kuukaudelta tai ainakin vuosi vuodelta enemmän. Sillä joskus ja yhä useammin huomaan olevani vanhin joukossa, jossa aikoinaan olin kaikkein nuorin. Välillä viimeisen kerran lähtenyt on niin läheinen, että huiskutan henkisesti ja toivottelen hyvää matkaa jälleennäkemisen toivossa.

Mutta näinhän se on. Mitä kauemmin elän, sitä vanhemmaksi tulen. Ja että äitini oli naisihminen, mutta isä ei. Josta siitäkään ei varsinkaan nykynuori voi olla enää varma, sillä joukkoon ovat joidenkin mielestä tulleet muunsukupuoliset ja sukupuolettomat.

Muunsukupuolisuus on sukupuoli-identiteetti, jonka omaava ei koe olevansa yksiselitteisesti nainen eikä mies. He saattavat kokea olevansa esimerkiksi sukupuolettomia, sukupuolirajat ylittäviä tai "monisukupuolisia". He kutsuvat itseään myös kaksisukupuolisiksi.

Edellä mainittuja ei pidä sotkea intersukupuolisuuteen, jota jotkut lääkärit kutsuvat sukupuolen epäselvyydeksi. Mikä tarkoittaa laajaa joukkoa synnynnäisiä ehkä olotilojakin, joihin liittyy sekä naisille että miehille tyypillisiä sukupuolen tunnusmerkkejä. Jospa kaikille tarkoitetut Unisex toilettitilat ovatkin heille, kun ei tarvitse pohtia olenko mies vai nainen tai jotain muuta.

Ehkä jonnekin voi mennä ajatuksineen myös jälkijunassa. Mutta jälkiautoja, jälkilentokoneita, jälkilaivoja tai muitakaan jälkikulkuneuvoja varsinkaan viimeiselle matkalle ei taida olla kovin usein tarjolla. Joten kun Thaimaassa, jossa on paljon ladyboyta, etupäässä Pattayan seudulla viihtyvä suomalainen väki yksin tai seurassa matkaa yön yli Helsingistä Tallinnaan ja takaisin kesäkuussa Victoria-laivalla, en aio odottaa jälkikuljetusta. Vaan olla mukana, vaikka nykyisin vietänkin talviaikoja maanteitse yli 1000 kilometrin päässä Pattayalta, Siaminlahden toisella puolen Phatthalungissa.

Ei kommentteja: