Suru on aitoudessaan myös itsekästä

Kun eilen kuuntelin You Tuben minulle räätälöimää soittolistaa, käsitin jälleen kerran, kuinka paljon musiikki merkitsee itselleni, vaikken vierailla kielillä laulettuja sanoja ymmärtäisikään. Ehkä tekstin merkitys kuitenkin on iän myötä kasvanut, sillä mikään muu ei ole liikuttanut mieltäni vuosikymmenten aikana niin usein kyyneliin ja monesti itkuun asti.

Ikävä ja ikuisesti tavoittamattoman kaipuu ovat tielläni isossa osassa. Vaikka rakkauttakin on mukaan mahtunut monin eri tavoin. Jos olisi luovuttava ilosta tai surusta, jäljelle saisi jäädä suru, sillä se on syvintä itseäni. Lisärikkauden välillä alakuloiseen elämääni tuo eläinrakkaus.  

Yksi sellainen on Sylvian joululaulu. Se ei kerro vain Sisiliasta ja kotimaan ikävästä, vaan ottaa myös kantaa lintujen verkkopyydystämiseen, minkä julmuutta Topelius vastusti. Laulun kohta ”häkki mi sulkee mun sirkuttajain” kuvaa, miten lintu on suljettu silmät puhkaistuna häkkiin houkutellakseen lajitovereitaan pyydystysverkkoon, jotta niiltä voitaisiin syödä vain kielet 😥.

Saman miehen kynästä on Varpunen jouluaamuna, jonka veljen muutan jo kauan sitten taivaaseen matkanneeksi siskokseni. "En mä ole lapseni lintu tästä maasta. Olen pieni siskosi, tulin taivahasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhälle, pieni sai sun siskosi enkeleitten maasta." Joskus, kun katson pikkuvarpusta Thaikotini sähkölangalla, ajattelen sen olevan Irmeli-siskoni. Samaa ajattelin pitkäperjantaina viedessäni hänen ja vanhempieni haudalle helmililjan. 

Yksi puhuttelevimpia kaipauslauluja listan Chisun Sabotagen lisäksi on  Mun kulta, jota kuuntelen ja hyräillen sen sattuessa hollille kostein silmin. Ja muistelen kaikkia kauniita ja hylkäämiäni rakkauksia. Kuinka totta se onkaan, että rakkauden jotain ihmistä ja eläintäkin kohtaan löytää syvimmillään vasta sen menetettyään.

Vaikka elämäni onkin joskus alakuloista ja mollivoittoistakin, olen onnellinen. Surullinen olen haikeuksissani myös siksi, että tiedän loukanneeni muita, ovat he sen ansainneet tai eivät. Koska itsekäs, oma oloni ei parane, jos joku on vuokseni pahoittanut mielensä tai peräti näreissään.

Olkoon tämä kaiken kattava anteeksipyyntöni kaikille loukkaamilleni, sillä ilkeydellä tai pahansuopaisuudella ei ole tilaa osin paatuneessa sydämessäni. Olen vain yrittänyt parhaani. 

Ehkä pyytelen anteeksi myös itseni vuoksi, sillä oloni ei hetkellisen vahingonilon jälkeen ole kertaakaan tullut paremmaksi tai elämäni kauniimmaksi loukkauksien jälkeen. On siten toinen elämä olemassa tai ei, luulen, että sille matkalle huono matkaeväs on anteeksiantamaton sydän.