Epäasiallista kohtelua

Eilen päätin kirjoitukseni siihen, että jos onnistun säilyttämään julkisten ja ylipäätään yhteiskunnan viime aikojen monopolipalveluiden tuottamat nurjat ajatukseni yön yli huomiseen, jatkan marmatusta mieleni purkutyöstä tänään.

Hopeanharmaan, vanha rouva Avensiksen vuosittainen tieliikennekelpoisuuden tarkastaminen oli tänä vuonna kolmen, neljän kerran reissu. Kun valtio luopui tältä osin monopolistaan, tuli yksityisten katsastusasemien myötä huippupalvelua, mutta myös pikkusieluja.

Sellainen sattui kohdalleni, joka vikoja tai puutteita etsiessään ei kyennyt poistamaan peilin varresta kuvan vaskikelloa eikä etupenkiltä paitaani. Puhumattakaan, että olisi nostanut takapenkin selkönojan ylös voidakseen todeta turvavöiden toimivuuden. Ei toiminut takapenkin keskimmäinen vyö, jota oli kuulemma hiiri nakertanut. Pieni tiuku esti näkyvyyden ja penkin kauluspaita turvavöiden toimivuuden. Mrrr... 🤬.

Eilen totesin, että joudun välillä keksimään valevaivoja, jotta pääsisin oikean lääkärin vastaanotolle. Sekin on kummallista. Viikon ylivertainen oli kuitenkin Digi- ja viestintävirasto, josta yritin selvittää, että jos nimilläni olevaa filippiiniläisen lapsen syntymätodistusta ei ole sairaalan lisäksi muualla vahvistettu, niin miten sitä kohdellaan Suomessa peruskirjoituksessa, vaikkei jaettavaa olekaan? Sillä arvaten, että myös minä joskus kuolen? Huippuvastaus oli kehotus kääntyä Filippiineillä maan suurlähetystön puoleen. 

Monien langattomilla langoilla roikkumisten ja eri osastojen henkilöiden jälkeenkin jäin vastausta vaille. Kummallista on sekin, että joskus viranomaiskeskusteluissa pitää eniten vastausta odottaessaan pelätä luurin korvaan lyömistä: "Tämä keskustelu ei nyt johda mihinkään ja minulla on asiakkaitakin jonossa, joten suljen puhelun nyt!" Itse jään kuuntelemaan "piip piip piip" ja miettimään, että enkö minä ollutkaan asiakas vai enkö vaan mieleinen? Aivan oma lukunsa on KELA, joka ei häiriösoittajien aikakautenakaan ilmoita mitään soittajatietoja. Suuttuivat, kun sitä ehdotin.

Kuinka usein olenkaan toivonut valtion asiakaspalveluihin Hyrylän Puuilon, S-Marketin ja monien muiden yksityisyritysten asiakaspalveluhenkeä. En tiedä mistä se tulee ja mikä saa aikaan joidenkin "asiakaspalvelijoiden" näennäisystävällisyyden läpi paistavan ylimielisyyden ja ynseyden. Välillä koenkin joutuvani kotien perheriitojen tai huonon työilmapiirin maksumieheksi. Minua se tympii, jos sen vuoksi en voi hoitaa asiaani. Kun minunkin maksamilla verorahoilla ansioitaan hankkiva purkaa asiakkaaseen pahaa oloaan tai ei muuten ole tehtäviensä tasolla.