Tarvitsemme muutakin lämmikettä kuin sydämenlämpöä

Puheloisessani eli kämmenenkokoisessa älylaitteessa on monia ohjelmia, jotka ennustavat säätä. Nettiyhteyden päässä niitä on vielä enemmän. Itselläni on nykyisin aktiivikäytössä vain yksi, jonka ikkunasta poimin pari kuvankaappausta aaumukuuden molemmin puolin. Sillä silloin ohjelma muuttaa yön päiväksi tai aamuksi eli kuun auringoksi.

Nykyään en ennustuksista seuraa kuin onko tulossa aurinkoa, pilvipoutaa vaiko sadetta ja minkälainen on päivän lämpötila kesäkoti-Suomessa ja talvikoti-Thaimaassa. Kun harrastin veneilyä vanhalla armeijan Jemina K-veneellä Keitele-Päijänteellä ja huvialus Vrijheidillä meriä myöten, tuli seurattua muutakin sääennusteista aina tuulia ja sumuja myöten.

Mutta kelit vaihtelevat vuodenaikojen lisäksi sen mukaan missä milloinkin olen. Kun Suomessa on kesä, lämpötilaerot hieman tasottuvat, miksei talvellakin. Pääsiäisenä ero voi kuitenkin olla esimerkiksi 30 °. Kun vastaavasti vietän talvipäivää Aasiassa, saattaa Merikonttikotini pihassa Suomessa lämpötila olla 50 astetta vähemmän°.

Ehkä ihmisen ensimmäinen merkittävä keksintö kylmyyden torjuntaan oli tulentekotaito. Tarinoissa kerrotaankin, että sen kadottaminen tai tulen sammuminen saattoi olla suuri, peräti kuolemaan johtava katastrofi koko heimolle.

Mutta toista on eläinten elämä, joilla ei ole talvivaatteita, ei lämmitettäviä huoneita eikä juuri mitään muitakaan taitoja saada lisälämpöä aikaan. Mutta ihmisten taidot tehdä keinolämpöä, mahdollistavat monenlaisten eläinten elämän kylmässä Suomessakin. Luulen, että ilman sitä eivät pärjäisi monetkaan ihmisten hyötyeläimet kanoista karjaan. Huonosti taitaisi käydä kissoille ja koirillekin. 

Muistan, kun saksanpaimenkoiramme Jeri, joka oli niin sanottu ulkokoira eristämättömine koppeineen,  juoksulankoineen ja kettinkineen, pääsi kylmimmiksi talviöiksi saunan lämpöön, vaikkei kiuasta olisi lämmitettykään.