Pitkäperjantai (ortodokseilla suuri perjantai) on kristillinen pyhäpäivä, pääsiäistä edeltävä perjantai, jota vietetään Kristuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistoksi. Se on kirkkovuoden ainoa surujuhla, jonka iso osa sivuuttaa Vapahtajan vielä nauttiessa viimeistä ateriaa pääsiäistä edeltävänä torstaina. He tai me jo toivottelemme hyvää ja iloista pääsiästä, vaikka edessä on miehen mestaaminen Golgatan kukkulan keskimmäiselle ristille.
Mielestään syyttömiä marttyyrejä on ja syntyy yhä, vaikka heitä ei löytyisikään imurin varresta. Myöskään määrä ei taida koskaan tulla täyteen. Tylyssä ja pahassa maailmassa on aina niitä, jotka joutuvat kärsimään joko omasta päätöksestään tai toisten takia ja kuolevat aatteen tai uskonnon edestä sekä esimerkiksi sodissa.
Nykyään marttyyreitä ovat myös raiskauksien uhrieiksi joutuneet nuoret tytöt Intiassa. Jotka saavat aikaan kansanliikkeen ja ehkä muutoksen – mutta maksavat siitä hengellään. Marttyyrius ei olekaan vain kristinuskon asia, vaan laajempi kulttuurinenkin kysymys.
Mutta uskoo ristillä puolestamme kuolleeseen tai ei, on se pelkkänä tarinanakin puhutteleva. Siinä on syytönkin mies kahden meikäläisen keskellä odottamassa noutajaa tuonpuoleiseen, kun toinen kaltaiseni ryöväri ilkkuu: "Hoitele nyt meidät alas täältä, jos olet se mitä olet pitkin kyliä suureen ääneen mainostanut". Tähän toinen toiselta puolen: "Pidä nyt vähän pienempää suuta, sillä me ollaan sentään aivan syystä täällä." Jeesukselle hän sanoo: "Muista minua tai meitä, kun olet uudessa kodissasi." Taisi olla ensimmäinen, joka sai taivaan portin avaimen.
Mutta opetuslapsista suurin rooli on kristityjen parjaamalla kavaltajalla Juudas Iskariotilla. Sillä hänellä oli ihmisistä oleellisin osa sielujemme lunastustyössä. Mikä olisikaan paratiisiin pyrkijöiden taivastie ilman Juudakselle maksettuja 30 hopeakolikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti