Musta väri pitää pintansa

päivis: Meillä on pihapiirissä kaneja, countrykaneja sanoo Jorma. Ovat vapaita, ikänsä ulkona asuneita. Kanit ovat ruskeita, kuten vihatut citykanitkin. Mutta joukossa on aina ollut yksi musta kani. Oli Ykkönen, joka katosi. Sitten pihaan ilmestyi Mustis, jonka poissaoloa olemme pari päivää ihmetelleet. Tänään se näytti palanneen.

Mutta kun tarkastelimme pihassa telmivää kania tarkemmin, huomasimme, ettei se olekaan Mustis. Se oli pienempi (siis nuorempi tai kenties tyttökani), eikä sillä ollut valkoista kirsua, kuten Mustiksella on. Valkoisen otsatäplän Jorma oli sillä näkevinään. Sellainen on myös Mustiksella.

Tämä kuva on ollut blogissa joskus ennenkin. Tämä on ensimmäinen musta
kanimme, Ykkönen. Se oli siitä kummallinen, että se vaihtoi väriä, kuten
kuvastakin voi nähdä. Siitä tuli suklaan ruskea, vain pää jäi mustaksi.

Mitä tästä opimme? Musta väri pitää Kanilandiassa pintansa. Ihan varmasti Mustis ja nyt tämä uusi ovat Ykkösen geenejä kantavia kaneja. Aivan samalla tavalla meillä oli Harmis ja Pikku-Harmis, nyt jo molemmat jonnekin kadonneita harmaita kaneja. Veikkaan, että nekin ovat sukua mustalle Ykköselle.

Jos mennään ihmisiin, sitäkin on kai laskettu, miten kauan vie aikaa, etteivät suomalaisetkaan ole enää puhtaasti valkoista rotua. Olemme siis katoavaa kansaa kaikki tyynni. Tiedä sitten, onko sillä kauheasti väliä. Värillä nimittäin. Mutta kanimaailmassa musta on kyllä mukava poikkeus.

Jos musta väri periytyisi aivan täydellisesti, mustia kaneja pitäisi ymmärtääkseni olla enemmänkin. Mutta eipä vain ole. Luultavasti yhdellä kertaa kanipoikueeseen syntyy enintään yksi musta kani. Siksi niitä on niin harvassa. Yhtään ihan pientä mustaa kania emme ole onnistuneet näkemään, ruskeita sitten senkin edestä. Mukava olisi joskus törmätä sellaiseenkin ihmeeseen.