Maailman parasta paikkaa ei ole olemassa

päivis: Usein kuulee jonkun sanovan, että hänen kotiseutunsa on maailman paras paikka. Valehtelee. Maailman parasta paikkaa ei ole olemassakaan. Voihan joku paikka olla jollekin paras paikka olla ja elää, mutta ehkä vain hänelle ja muutamalle muulle. Jos sanojan paikka olisi maailman paras, sen luulisi olevan silloin täynnä väkeä.

Aika moni ihminen elää koko ikänsä samoilla nurkilla. Ehkä silloin vahvistuu ajatus maailman parhaasta paikasta. Siltikin, että jollakin toisella on kova hinku päästä siitä samasta paikasta jonnekin muualle: suurempaan kaupunkiin tai ulkomaille.

Minäkin olen joskus uskotellut itselleni, etten lähde kulumallakaan pois jostain paikasta, johon olen kiintynyt. Paikkaan on voinut liittyä sukuhistoriaa, tiettyjä ihmisiä, kaunis maisema, ehkä joskus pelkokin lähteä. Muistan jopa ajatelleeni, etten koskaan halua lähteä pois Jyväskylästä. Mutta niin mieli muuttuu. Reilu kymmenen vuotta sitten tein sopimuksen, jonka syystä tai ansiosta suuri osa elämääni siirtyi Helsinkiin.

Thaimaata voisi pitää yhtenä maailman parhaista paikoista. Sitä sekään ei
tietysti ole, mutta kieltämättä siellä moni asia on ainakin mukavampaa
kuin jossain muualla olisi.

Asuntomarkkinoilta tuttu vitsailu kuuluu, että suomalainen haluaa asua kaupungin keskustassa omakotitalossa järven rannalle (ehkä rannikkoseudulla meren rannalla). Sellaista asuinpaikkaa ei kovin helpolla mistään löydy, joten jostain pitää tinkiä. Raha asettaa kai suurimmat esteet toteuttaa omaa unelmaansa asuinpaikasta ja -tavasta. Todellisuudessahan ihan kaikki eivät edes halua asua omakotitalossa. Moni viihtyy kerrostalossa ja varsinkin Helsingissä on paljon niitäkin, jotka jopa hyväksyvät ahtaasti asumisen voidakseen asua juuri siinä kantakaupungin osassa, johon ovat kiintyneet.

Joillekin taas rauha ja ympärillä oleva tila ovat niin tärkeitä, että suostuvat valitsemaan kotipaikakseen maaseudun ja siellä ehkä vielä mahdollisimman kaukana muista ihmisistä olevan paikan. Itse olen viihtynyt melkein yhtä hyvin Helsingin Sörnäisissä kuin nyt jo muutaman vuoden täällä Tuusulan Jokilaaksossa. Joukkoliikenteen saavuttamattomissa.