jormas: Meille on kehittynyt yhteinen adhd-hetki aamuksi sen jälkeen, kun olen Niilon kanssa hakenut aamun sanomalehdet. Tai lehden, sillä Hesarin luemme nykyisin digimuodossa vuoteessa aamukahvin kera. Kommentoimme innoissamme yhtä sun toista maailmalla tapahtunutta.Tänään yritin saada huonolla menestyksellä keskustelua Talvivaaran ympäristön saastuttamisesta. Että ei se voi niin mennä, että sama taho, joka määrää alueen putsattavaksi, antaa kaivosyhtiölle velkasaneerauksessa kaiken anteeksi. Ja uusi firma, josta siitäkin valtio omistaa merkittävän osan, aloittaa puhtaalta pöydältä.
Olisi luullut, että aihe kiinnostaa vihreiden mandaatilla valtuutettunakin istunutta vaimoani, mutta ei. Sen sijaan samassa lehdessä ollut uutinen, että seitsemän numero on saamassa väliviivan takaisin kiinnosti senkin edestä. Liekö sitä naisen logiikkaa tai jotakin muuta mistä en ymmärrä mitään. Seiskan viivasta voisi kuulemma kuitenkin kirjoittaa vaikka kolumnin.
Mutta muutakin tapahtui. Tänään keräsin Kuuautollamme roskat ensin Jokilaaksosta ja sitten Omia polkuja kulkevien kaupalta. Roskakuorma peräkärryssä ja Niilo omassa karsinassaan lavalla huristin sitten kohti Senkkerinmäen kiviainestehtaalla sijaitsevaa roskalavaa, kun yht'äkkiä kuului aivan outo ääni. Ajattelin, että no niin, nyt losahti uudesta pelistä vaihdelaatikko. Samalla vilkaisin sivulle ja huomasin, että lähes tonnin peräkärry on menossa vasemmalta ohi. Samaa vilkuili lavalta Niilokin, että tuohan on meidän kärry. Ja mukkelis makkelis kärry oli syvän ojan pohjalla pyörät taivasta kohden ja roskat pitkin tietä ja pientareita. Onneksi se ei mennyt taajamassa väkijoukkoon tai näyteikkunan läpi. Ei ollut mennyt vaihdelaatikko, vaan oli irronnut vetokoukku. Siinä se iltapäivä sitten vierähtikin. Aiheesta lisää, kun pöly laskeutuu ja mieli tasoittuu.
Illalla oli vielä ohjelmassa pikkuveljen pirskeet, joka täytti 60 vuotta. Oli mukavat ja hyvähenkiset karkelot. Ajattelin, että entiselle poliisimiehelle sopii hyvin lahjaksi 60 kilometrin nopeusrajoitusmerkki. Edellä mainitun lisäksi siksikin, että miehellä tuntuu vauhti vain eläkkeelle jäämisen jälkeen kiihtyvän.
Ja vaikka me liikennemerkkikaupasta lahjan ostimmekin, niin niitähän ei ehkä tarvitsisi edes ostaa, sillä tienposket ovat niitä väärällään. Silloin lahja olisi vähän saman henkinen kuin jouluni aikoinaan. Ettei tunnu joululta, jos ei ole varastettua kuusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti