Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ikääntyvä-termiä käytetään huolimattomasti

päivis: Päivän Hesari kirjoitti Stadin ikäohjelmasta käyttäen ainakin termejä seniori ja ikääntyvä? En ymmärrä ollenkaan, miksi ikääntyvä olisi vain ihminen, joka on esimerkiksi ylittänyt eläkeiän. Suunnilleen siitä sakistahan tuota ikääntyvä-termiä käytetään. Mutta eikö jokainen syntyvä lapsikin ole ikääntyvä? Ikääntyminen alkaa syntymähetkellä.

Tulee mieleen, että sanaa ikääntyvä käytetään vanhemmasta väestä siksi, että ikääntymisellä alkaisi muka vasta joskus myöhemmällä iällä olla merkitystä. Mutta oikeasti sillä on pitkin elämänkaarta erilaisia merkityksiä. Ensin odotellaan ikää, kun lapsi voidaan laittaa päiväkotiin, sitten odotellaan kouluikää, mopokortin suorittamiseen riittävää ikää, sitä ikää kun voi ajaa ajokortin ja pääsee kapakkaan. Lapseton voi alkaa tarkkailla ikääntymistään erityisesti silloin, kun biologinen kello alkaa tikittää.
Keitä lie ovatkaan kuvan ihmiset, mutta minusta molemmat heistä ovat
ikääntyviä ihmisiä, vaikka ikääntyvä-termiä huolimattomasti käytetään
yleensä vain vanhemmasta ikäryhmästä eli seniorikansalaisista.
Joskus viidenkympin jälkeen naiset saattavat alkaa odottaa sitä ikää, kun vaihdevuodet antavat ensioireitaan. Kaikille ei tosin niitäkään kummemmin tule. Ja tietysti odotellaan eläkeikää ja sitä, karkaako oma eläkeikä jonnekin vuosien päähän, kun edelliset vanhuuseläkkeelle lähtijät ovat vielä voineet tehdä sen 63-vuotiaina. Iällä on merkitystä, vaikka monessa asiassa sillä ei lopulta ole mitään väliä. Niin kuin Jorma usein sanoo: ikä ei ole aika, vaan sielun tila.

Kun on nuori, on vaikea kuvitella itseään vaikka 50-vuotiaana. Siihen tuntuu olevan ikuisuus. Kunnes sitten huomaa, että on aika valmistella omia 50-vuotisjuhliaan tai vaihtoehtoisesti häipyä juhlapäiväksi pois maisemista.

Olen akavalaisen Specian jäsen ja jäsenlehdestä huomasin joskus, että nykyään on tapana ilmoittaa julkisesti jopa 30-vuotissyntymäpäiviensa ajankohta. Pitkään luulin, että 40-vuotissyntymäpäivät ovat ensimmäiset "isot synttärit", joita nykyään vietetään. Sitäkin jaksan hieman ihmetellä. Ennenhän ensimmäinen merkittävä ikä oli 50. Ja niin taitaa edelleen ajattelevan työnantajapuolikin, koska ensimmäinen syntymäpäivien vuoksi annettava palkallinen vapaapäivä koskee viisikymppisiään viettäviä.

Ei kommentteja: