Hääpäivä ja muita merkkivuosia

päivis: Tänään olemme viettäneet seitsemättä hääpäiväämme. Työn merkeissä, koska päivä sattui arkipäivään. Tyylilleen uskollisena Jorma oli kuitenkin hankkinut hääpäivälahjan, minulle ja itselleen. Lahja olisi ollut Nomination-rannekoruun Muumi-mamma-pala, mutta koska mammoja ei liikkeessä ollut, sain riippuvan sydämen. Itselleen Jorma osti Muumi-papan.

Ajatus Muumi-mammasta tuli varmaan siitä, että muutama päivä sitten kauhistelin kuvaa, jossa mielestäni näytin aivan tuolta Tove Janssonin luomalta satuhahmolta. Eikä yhdennäköisyys suinkaan tullut mistään suuresta käsilaukusta, vaan yksinkertaisesti ulkonäöstä. Mutta minkäs ihminen ikääntymiselleen voi. Ehkä kaikki naiset muuttuvat myöhemmällä iällään Muumi-mammoiksi ja miehet saman heimon papoiksi.

Seitsemästä yhteisestä vuodesta elää käsitys, että sen myötä avioliitto menee kuralle. Minusta meille olisi pitänyt käydä niin jo aikaisemmin, jos olisi ollut käydäkseen, koska olemme sentään asuneet jo joitakin vuosia yhdessä ennen vihille menoa. En tiedä, perustuuko ajatus seitsemännen vuoden kriisistä joihinkin tilastoihin. Ehkä niin, vaikka lukua seitsemän pidetään ainakin joissain yhteyksissä onnea tuovana lukuna. Vastaavasti lukuun 13 liittyy monenlaisia pelkoja ja taikauskoa.

Vaikka aika monella häävieraallamme oli kamera mukanaan,
tämä taitaa olla ainut minulla tallessa oleva kuva juhlastamme.

Jonkinlaisen aasinsillan kautta voi siirtyä avioliiton keston vuosista tietokoneiden vastaaviin ikiin. Minulla on työhuoneessa vanha kannettava, jota nykykoneisiin verrattuna voisi kutsua melkein raahattavaksi. Niin suuri se on, että toimii paremminkin pöytäkoneena. Tuolla laitteella on ikää jo yli kuusi vuotta. Tietokoneelle se on varmaan aika pitkä ikä.

Tätä blogia puolestaan kirjoitan koneella, joka on minulla ensimmäistä päivää käytössäni. Se on siis lähes vastasyntynyt. Edellinen kannettavani kesti pari vuotta, kunnes siitä viime viikolla hajosi näyttö. Sitä edellisen taas vei varas Thaimaan kodistamme. Kiipesi neljännen kerroksen parvekkeelle ja tuli yöllä sisään, kun ei silloin vielä tullut mieleen pitää parvekkeen ovea lukossa.

Puhelimet minulla ovat kestäneet suhteellisen pitkään. Muistan edelleen kaiholla vanhaa Nokian communikatoria, josta en millään olisi halunnut luopua. Mutta jotain köhää kai sillä alkoi olla, kun laite piti vaihtaa uuteen. Yksi puhelin hörppäsi merivettä niin, että meni kertalaakista pimeäksi. Sen jälkeen käytin pitkään Jorman puhelinta, joka sekin rupesi viime aikoina yskimään. Puhelimen etuna olivat selkeät näppäimet, joita nyt en enää edes osaa kaivata, vaikka uusin puhelimeni on vasta muutaman viikon ikäinen. Jos olenkin Muumi-mamma, niin aika joustavasti sentään taidan pysyä tietotekniikan vauhdissa mukana. Vielä.