Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Songkran 7. päivä

päivis: Jos olisi tämä päivä jäänyt näkemättä, olisi oikeastaan jäänyt näkemättä koko Songkran. Juhlinta huipentui Pattayan ja Jomtienin alueella tälle päivälle, vaikka muualla se kuuluu jo loppuneen. Aikaisemmat Songkran-päivät ovat tämän päiväiseen verrattuna olleet vasta alkulämmittelyä.

Kerran aikaisemmin vain tuon alkulämmittelyn kokeneena olen suhtautunut koko kansanjuhlaan kovin ynseästi. Mutta tänään, kun päätimme sen verran käydä rantakadun varrella katsomassa, että tietäisimme, mitä siellä todella tapahtuu, oli pakko muuttaa mielipidettä. Suon oikein mielelläni thaikuille ja heidän seassaan touhuaville vierasmaalaisillekin tuon ilon, joka ihmisten naamoilta paistoi.

Saimme kulkea melko rauhassa. Vähän mekon selkämys kastui, mutta kasvojakaan ei kukaan tullut tuhrimaan. Jälkeenpäin ajattelimme, että olimme ehkä niin vanhoja ja siksi meidät jätettiin rauhaan. Yksi thaikkumies tuli toivottamaan meille englanniksi Happy New Year ja lisäsi, että hänkin on kovin iloinen. Uskoin näin olevan. Mies kätteli vielä meitä valkoisella talkilla sotketulla kädellään ja tarjosi ystävällisesti paitansa hihaa, johon voisin putsata käteni.
Pieni vahinkokin sattui. Kadun varressa oli erilaisia ruokamyyntitelttoja. Yllä olevassa kuvassa näkyvän varjostimen alla myytiin paksuja pötkelöitä, joiden sisällöstä en pystynyt ottamaan selvää. Kun hypistelin niitä, thaikut kohteliaasti tarjosivat maistiaista ja minähän laitoin palan suuhuni. Muutamalla puraisulla - onneksi en sentään nielaissut - tajusin hailakan värisen palan olevan makkaraa. Katastrofi kasvissyöjälle, mutta silti oli noloa sylkeä palaset samantien suustani. Myyjä kehui makkaran olevan peräisin Siang Maista.

Songkranin huipennukseen kuuluu myös runsas alkoholin käyttö. Yhtäläisyyden suomalaiseen alkoholihuuruiseen juhlintaan koimme aivan naapuritalomme alakerrassa, jossa näyteltiin rajunpuoleinen perheriita tai ehkä kyseessä oli kolmiodraama. Meteli oli melkoinen ja posliinitavaraa meni rikki. Uteliaita kerääntyi kadulle, kunnes tilanne rauhoittui, kun riidan kovaäänisintä, ilmeistä talon emäntää, lähdettiin mopokyydillä kuljettamaan jonnekin paikattavaksi.

Laitan tähän vielä Jorman kuvaaman videon Jomtienin rantakadun varrelta kotikatumme tietämistä. Siinä ehkä minunkin naamaltani näkyy, että Songkran onkin ihan cool.

Ei kommentteja: