Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 17. huhtikuuta 2014

Songkran 5. päivä

päivis: Kaikesta ennakkokäsityksestä huolimatta vesijuhlinta on joko päättynyt tai sitten vedetään henkeä tulitauon tai aselevon muodossa. Eilen näimme vain kaksi pikkupoikaa, jotka ammuskelivat toisiaan vesipyssyillä. Tänään ei senkään vertaa.

Vedentulosta on sen sijaan huolehtinut sade. Eilen ja tänään se alkoi suunnilleen samaan aikaan, joskus klo 13 ja 14 välillä. Satoi oikein kunnolla ja ukkonenkin räiski Jomtienin yllä. Sanotaan, että Songkran osuu vuoden kuumimpaan aikaan ja sen jälkeen alkaa sadekausi. En ole täällä sadekautta kokenut, joten en tiedä, onko eilinen ja tämän päiväinen jo sitä. Veikkaan ettei. Sade ja ukkonen eivät ainakaan kestäneet kovin kauaa.

Vaikka vesisotaa leikkiviä ei kaupungilla näkynytkään, tiedämme, ettei leikki ole vielä loppu. Kaikki alkaa uudelleen viimeistään lauantaina, jolloin moni paikka pitää luukkunsa kiinni. Näin tapahtuu meidän alakerrassamme Pattaya Suomi-Seurallakin. Silloin ei kukaan kuulemma onnistuisi pääsemään perille ja takaisin kotiin kastumatta ja joutumatta sotketuksi. Jos juttuihin on uskominen, silloin myös rannalla virtaa viina. Kauheasti ei tee mieli sitä olla todistamassa. Ajattelimmekin varautua täydelliseen, tai ainakin lähes täydelliseen kotipäivään. Poikkeuksellisesti emme edes käy ulkona syömässä, vaan hankimme jotain mikrossa tehtävää sapuskaa.

Aika tavalla samanlaiselta kuin kuvassa näyttivät
meidän tämän päiväiset Margeritamme. Pizzoissa
ei ollut edes oreganon verran vihreää.
Kun pääsin tuohon aiheeseen ruoka, pitää vielä kirjoittaa muutama rivi päivän lounaasta. Mehän olemme nyt aika ahkerasti käyneet Kissillä syömässä tonnikalasalaatin. Sitä voi syödä monta päivää peräkkäin kyllästymättä. Suosittelen. Tänään kuitenkin menimme syömään pizzat ja erityisesti Jorma halusi Margerita-pizzan. Oli lukenut jostain sen erinomaisuudesta ja toisaalta vaikeudesta valmistaa sellainen.

Margeritahan on pizzoista "yksinkertaisin". Tomaattia, mozzarellaa ja juustoraastetta. Niitä ainakin meidän tilaamissamme pizzoissa oli täytteenä. En muista milloin olisin syönyt Margeritan. Kenties en koskaan. Tänään se ainakin maistui niin hyvälle, että voisin syödä samanlaisen jo huomenna. Pohja oli mukavan rapea, eikä täytteessä tuntunut olevan lainkaan ylimääräistä rasvaa. Nam. Virallisen punnituspaikan puntarin lukemat kuitenkin viestivät, ettei ole syytä ihan heti haksahtaa uudelleen pizzaan. Tonnikalasalaatti on huomattavasti turvallisempi valinta.

Ei kommentteja: