Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Elämän tähden ry

Jormas: Koska tämä on ensisijaisesti Elämän tähden ry:n blogipalsta ja avoimuus on toimintamme avainsana, on näilläkin sivuilla oma paikkansa jäsenkirjeellemme. Kirjeessä mainitut liitteet löytyvät kotisivultamme. Vuosikertomuksen ja tavoitesuunnitelman linkin laitan kuitenkin tähän: http://elamantahden.fi/Toimintakertomus-2012-ja--suunnitelma-2013.php.


Tervehdys jäsenistö

Käytännössä kaikki yhdistyksemme jäsenet ovat olleet mukana, kun olemme vieneet pientä ja piskuista, parikymmenvuotiasta yhdistystämme eteenpäin. Kuka on antanut sääntöuudistuksessa juridisia neuvoja, kuka konsultoinut muissa asioissa, kuka jeesannut taloudessa tai sen tarkastamisessa, kuka ollut kuntaneuvotteluissa mukana, jonkun jäsenen toimesta on saatu maksullinen ilmoitus kotisivuillemme, joku on lahjoittanut Kaupallemme tavaraa jne. Tästä iso kiitos kaikille.
Teimme myös viime vuonna yhdistyksemme mittakaavassa valtavan ponnistuksen, kun rakensimme Merikonteista kodin ja esittelimme sen Hyvinkään Asuntomessuilla. Olimme siellä kuukauden joka päivä aamusta iltaan ilman sen kummempia kaupallisia tarkoituksia. Toki joitakin kumppanuuksia solmimme, jotka saattavat poikia jatkossa yhtä tai toista.
Pääasiallinen tarkoituksemme oli kuitenkin osaltaan olla tuomassa ja juurruttamassa uutta asumismuotoa Suomeen. Joka olisi enemmän kuin parakki tai kesäkäyttöön tarkoitettu siirtolapuutarhamökki, mutta vähemmän kuin kivijalan päälle rakennettu omakotitalo. Mielenkiinto oli valtava.
Messut päättyivät elokuussa, jonka jälkeen Merikonttikoti siirrettiin Tuusulan Jokilaaksoon ja rakennettiin käytännössä lähes valmiiksi. Viranomaistarkastukset ovat kuitenkin vielä edessä, joten katsotaan mitä ne tuovat tullessaan.
Toinen iso ponnistus oli Omia polkuja kulkevien kaupan/kohtauspaikan rakentaminen Hyrylän keskustaan ja siellä toteuttavan Kuntouttavan työn sopimus Tuusulan kunnan kanssa.
Myös sääntömuutos saatiin päätöksen. Me emme tee enää mitenkään erityisesti päihdetyötä, vaan kaiken tekemisen ydin on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin lisääminen. Uudet, Patentti- ja rekisterihallituksessa hyväksytyt säännöt liitteenä.

Liitteinä on lisäksi Vuosikertomus 2013 ja tavoitesuunnitelma 2014 sekä yksi kulttuuritekomalli. Niitä teemme pitkin vuotta ja ripustelemme Kaupan seinille.

Uudet säännöt mahdollistavat vuosikokoukseen osallistumisen myös sähköisesti, jota hyödynnämme. Kokouksen pidämme, kun saamme tilinpäätöksen hallitukseen hyväksyttäväksi ja sen jälkeen toiminnantarkastajille. Heidän lausuntonsa jälkeen on vuosikokouksen aika.

Hallitus toivoo, että jäsenillä aika riittäisi lukea liitteet läpi, sillä teiltä mahdollisesti saatavat kommentit, kysymykset ja ehdotukset olisivat ensi arvoisen tärkeitä.


Hallituksen puolesta
Elämän tähden ry
Soini Strandén, virtuaalihenkilö

Ei kommentteja: