Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Elämän tarkoitus lienee muutakin kuin murheen karkotus

jormas: Vaikka tietenkin on mukavaa ja tarpeellista olla ja tulla biologiseksi äidiksi tai isäksi, ei sitä kuitenkaan vanhemmuuteen tarvita, sillä maailma on täynnä isättömyydestä, äidittömyydestä ja rakkaudettomuudesta kärsiviä lapsia. Eikä elämäntarkoituksen syvimmäksi olemukseksi minulle muutenkaan riitä, syöminen, naiminen eikä rakastaminenkaan. Samoin on laita hyödyksi olemisen ja tarpeellisena olemisen kanssa, vaikka se repaleisen itsetuntoni vuoksi tuntuukin usein ylevältä tai ainakin mukavalta. On siis etsittävä muita elämän tarkoituksia.

Jos ihminen uskoo olevansa maailman napa ja elämää suurempi eläjä, en heille osaa sanoa muuta kuin, että jatkakaa etsimistä. Jos sen sijaan omissa ajatuksissa ja mietteissä tuntuisi olevan tilaa jollekin ihmistä ja itseään suuremmalle, on hän ehkä löytänyt tai löytämässä jotakin oleellista. Tosin ihmisen itsekkyydessä senkin. Nimittäin polun pään, joka johtaa sinne jonnekin, jossa ei aikaa ole, vaan sen tilalla on ikuisuus, iankaikkisuus ja ikuinen elämä sen jossakin muodossa. Kristityistä iso osa on löytänyt tämän avulla tai vuoksi Isän ja Hänen Poikansa, mutta eivät kaikki kristityistä suurimman osan ajattelemalla tavalla, sillä osa esimerkiksi juutalaisista odottaa vasta Vapahtajaa maan päälle.

Maa päällään pitää myös lukemattoman määrän erilaisia muita uskontoja ja filosofioita, joihin uskovista oletettavasti ainakin osa on tullut ja tulee tai uskoo tulevansa uskostaan autuaaksi. Mutta uskossaan saattaa myös ajautua harhapoluille. Juice lauloi, että "elämän tarkoitus on murheen karkoitus". Ja mies itse karkotti murheitaan oletuksena, että ne voi hukuttaa viinaan. Huonosti sillä eivät hukkuneet murheet, vaan lähti oma henki ennenaikaisesti. Itselleni selvisi kohtalaisen periodin lätränneenä, että murheet eivät huku viinaan, vaan omaavat peräti loistavan uimataidon. Joten ollaan ja eletään rauhassa polunpäätä iankaikkisuuteen etsien tai vahvistaen, sillä jos sellainen on olemassa, niin tavataan ehkä portilla. Jos kirjoittamaansa ja laulamaansa on uskominen, niin siellä olen jossain vaiheessa Repe Helismaan, Tapsa Rautavaaran ja Ontuvan Erikssonin kanssa.

Ei kommentteja: