Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 16. marraskuuta 2012

Thaimaan mittoja ja muita yksiköitä

päivis: Thaimaan-viikot alkavat tällä erää olla taas ohi. Suomeen lähdön päivien mittaamisen myötä huomion voisi sanoa kiinnittyneen muun muassa thaimaalaisiin mittaustapoihin ja eroavaisuuksiin meidän ja heidän välillään.

Täällä tiedetään oikein hyvin, että nyt eletään vuotta 2012, mutta sen rinnalla on myös paikallinen ajanlaskujärjestelmä, jonka mukaan kuluva vuosi on 2555. Ajanlasku on aloitettu Buddhan kuolemasta. Perinteisen ajanlaskun mukainen uusi vuosi on huhtikuussa, jolloin täällä vietetään karmeaa Songkrania, vesijuhlaa, jota en enää ikinä halua olla todistamassa. Yksi kerta riitti. Olen käsittänyt, että alkujaan vesijuhla oli ihan viaton juhla, mutta ainakin turistipaikkakunnilla falangit ovat tehneet siitä täydellisen sotatilan, jossa aseina käytetään valtavan kokoisia, jääkylmällä vedellä ladattuja vesipyssyjä. Muinaisen säännön mukaan vettä ei ripsutella (näin tosiaan alkujaan tehtiin) toisten päälle enää auringon laskettua, mutta sitäkään aiheesta villiintyneet turistit eivät ymmärrä.


Kun meillä viikko päättyy raamatullisesti sunnuntaihin, täällä se alkaa sunnuntaista. Seinällämme olevaa kalenteriamme vilkaistessa on monesti tullut erehdyttyä viikonpäivästä, kun tuota sunnuntain paikkaa ei aina muista. Kalenterissa on myös joka kuukausi joku tai jokunen punainen päivä muulloinkin kuin sunnuntaina. Ne tarkoittavat jotain buddhapäivää tai vastaavaa. Myös kuninkaallisille henkilöille, eläville tai edesmenneille, on nimetyt päivät kalenterissa. Hallitsevalla kuninkaalla on syntymäpäivä meidän itsenäisyyspäivämme aattona eli 5.12.

Mittoja täällä ei aina ilmoiteta metreissä ja senteissä. Litra on kyllä litra ainakin polttoaineasemilla. Meillä on sänky, jossa on tukeva patja, jollaisia täällä on tapana käyttää. Patjaan ei tunnu löytyvän millään sopivan kokoista lakanaa, joka mielellään saisi olla muotoon ommeltu. Tavallisen lakanan virittäminen tosi painavan patjan päälle on mission impossible, joten muotoon ommellun kanssa on helpompi touhuta. Lakanapaketeissa kerrotaan joku mitta ja myös sanallinen koko. King size on meidän patjamme koko, oletan, mutta silti tuntuu, että lakanan osto on arpapeliä. Senteissä patjan leveys on 160 ja päätinkin että tuon seuraavalla kerralla Suomesta muotoon ommellun, 160-senttisen lakanan. Kun sanoin Jormalle, että hankin sen todennäköisesti Lidlistä, jossa välillä myydään hyviä ja edullisia lakanoita, en saanut ollenkaan myötätuntoa.

Kellonaikoja täällä on 12, ei siis 24. Jotta turistikin ymmärtää, mistä ajasta on kyse, kellonajan perään laitetaan a.m. tai p.m.

Oma erikoisuutensa ovat katujen nimet. Suuri osa taajamien katuosoitteista on Soi, jonka perässä on joku numero. Jotta tietäisi, mistä etsitty Soi löytyy, pitää tietää, miltä pääkadulta se alkaa. Meidän kotikadullamme sen sijaan on numeron sijaan nimi, Soi Welcome. Kun numeroidut soit on merkitty kadun alkupäässä olevalla pyöreällä merkillä, meidän kadullamme ei nimikylttiä olekaan. Katu on oletettavasti saanut nimensä suuresta Welcome-hotellista.

Ei kommentteja: