Vaan enpä ehtinyt kauaa olla Matkakodissa, kun puhelin hälytti. Se oli siinä mielessä ihmeellistä, sillä Suomesta tulevien puheluiden osalta oli ollut pari kuukautta koko lailla hiljaista.
Puhelimessa on mies menneisyydestä tai ainakin kuuden vuoden takaa, jolloin olin soittajasta kuullut viimeksi. Enkä silloinkaan kovinkaan mairittelevia mainintoja.
Ensin tuli melkoinen tovi pelkästään minun kehumista ja sitten pyyntö, että voisinko soittaa hänelle, kun minulla kaiketi on enemmän rahaa.
En suostunut, joten jatkettiin keskustelua, jonka suunnan kyllä olin arvannut jo ensi metreiltä. Että voisinko lähettää hänelle pari-kolme kymppiä rahaa toiselle puolelle Suomea, kun pitäisi hankkia parikymppiselle pojalle sitä tai tätä.
Väliin totesin ja kysäisin, että hiljaista on ollut hänet taholtaan, sillä kertaakaan emme ole soitelleet kuuden vuoden aikana. Ja nyt kun soitat, pyydät rahaa. Ja jos et sitä tarvitsisi tai pyytäisi, et olisi soittanut nytkään.
Tuli koko lailla paha ja nurja mieli, sillä toki minua saa pitää yksinkertaisena, jota kieltamättä ainakin asiakohtaisesti olenkin. Mutta jos joku erehtyy pitämään minua yksinkertaisempana kuin on oma käsitykseni, niin siitä ei hyvää seuraa tai ainakin keskustelun sävy muuttuu.
Niin nytkin, kun kysyín, että olen kuullut olevan kyyneleitä ja kyyn eleitä. Joten kumpaan kastiin hän soittonsa laittaisi?
Siihen se puhelu sitten koko lailla asiallisesti loppuikin. Mutta katsotaan jatkoa, sillä pyysin miehen Jokilaaksoon uimaan nyt tai kesällä.
Jo illalla eilen huomasin, että reissumme aikana oli Martti osa-autolle tapahtunut jotain, sillä abs-jarrujen merkkivalo paloi ja paloi, vaikka mitä tein.
Joten päivist vei Martin Veholle autolääkäriin, josta saimme sen poiskin tänään. Diagnoosi oli kuitenkin muuttunut autotohtorin päivällisestä ennakkoarviosta, sillä koko johtosarjan kuoret olivat puolen metrin matkalta tipotiessään.
Vaan enpä olisi heti arvannut, jos kerta olisi ollut ensimmäinen. Nimittäin hiiret tai hiiri oli herkutellut johdoilla, kun Martti oli vailla käyttöä ja muuta huolenpitoa pari kuukautta.
Mutta se aiempi tapaus, jonka vuoksi en tästä hämmästynyt, oli niin ikään hiirten aikaan saama. Silloin ne olivat jyrsineet Matkakotimme pissapojan letkun poikki ja lipittäneet talven mittaan koko tenttulitkun pissapojan säiliöstä typötyhjäksi.
Joten on siinä kohmelo hiirillä ollut, kun aineet ovat viimein loppuneet. Jos selvisivät edes hengissä ryyppäjäisistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti