Painon- je elämänhallintaa

jormas: Painonhallintaprojektini tältä osin lähenee loppuaan, kuten reissummekin, sillä ensi sunnuntaiaamuna lähdemme kohti Suomea. Kun kahdeksan viikkoa sitten tulin Pattayalle, oli painoni 98,7 kg ja tavoite oli saada se alle 90. Kolme päivää sitten olin virallisella ponnituspaikallamme ja paino oli 89,6 tai 5, eilen se oli 90 ja tänään 89,5.Voin siis sanoa painoni ja itseni olevan tällä hetkellä asetuissa tavoitteissa. Hienoa sanon minä. Ruuassa säästämäni rahan olen jakanut köyhille, sairaille, kerjäläisille ja koirille, joten siltäkin osin on hyvä mieli.

Jotkut sanovat, että se ei ole mistään kotoisin, kun vaakalla käy joka päivä. Mutta minusta on mielenkiintoista yrittää päästä kiinni siihen, miksi paino heittelee puolentoista kilon paikkeilla lähes päivittäinkin. En ole saanut tolkkua, vaikka hajulla olenkin mikä tai mitkä tekijät painoani nostavat.

Täällä muuten on kuulemani mukaan tyyppejä, jotka 1,5-2 tunnin lenkin aikana punnitsevat itsensä kolmekin kertaa. Vaan kukin tekee tavallaan ja tulkoon sillä autuaaksi, onnelliseksi tai onnettomaksi.
Painonhallinta on minulle osa elämänhallintaa, joka taas mielestäni on yksi onnellisen elämän peruspilareita. Silloin tällöin ja aika useinkin on tullut elämänkin osalta pohdittua, että onko lopputulos, siis hetki ja tuokio tässä ja nyt, kaiken koetun vasta- ja myötämäen arvoinen. Minusta on, sillä koen vahvasti, että elämä on elämisen arvoista.

Painonhallinnasta kuitenkin arvaan, että koto-Suomessa juuston ja HK:n Sinisen kanssa ei painoni pysy kuosissa. Saldona jää joka tapauksessa eletystä kahdeksasta viikosta kunnon kohentuminen ja muutama muutaman kerran ruokittu ihminen sekä koira.

Elämänhallintaakin olisi hyvä käyttää silloin tällöin vaakalla. Melkosen ajan olen nimittäin käyttänyt rahan tai omaisuuden hankintaan. Mutta jos joku ehti luulemaan, että itselle, niin erehtyi. Itselleni en ole maallista mammonaa osannut koskaan hankkia, mutta työnantajalleni kylläkin.
Vaikka olinkin muun muassa Jyväskylän Katulähetyksen ja sen jälkeen Sininauhasäätiön operatiivinen johtaja, ja vaikka ne eivät olekaan yhden ihmisen show, niin melkoisen määrän omaisuutta olen ollut molemmille hankkimassa työvuosien aikana. Vaikka velkaakin on paljon, on omaisuuden käypä arvo lienee Sininauhasäätiöllä jossakin 40 miljoonan euron paikkella.

Kun siihen päälle sähköposti tuo viestin tänne Pattayalle työnantajalta, että ei voida maksaa työajoista kulukorvauksia, kun varsinaiset työpäivät on tehty, en tiedä itkisikö vai nauraisiko. Mutta tähän ja moneen muuhunkin asiaan saatan palata sen jälkeen, kun työsuhteeni toukokuussa päättyy virallisesti.

Merikonttikotimmekin on edennyt koko ajan, joten siitäkin on hyvä mieli. Tosin vaikeuksia on ollut vaikka muille jaettavaksi ja muutoksiakin on tehty paljon.
Aikataulu on tietojeni mukaan kuitenkin sillä tavalla kohdallaan, että edelleen on tähtäimessa ensi kesän valtakunnalliset Asuntomessut sekä Duokodin saaminen Jokilaaksoon pysyväisenluonteiseksi kodiksemme sen jälkeen.
Itse olen tehnyt virheitä häpeämiseen saakka Merikonttikoti-hankkeen osalta ja kanssa, jotka eivät ole ainakaan helpottaneet tilannetta. Vaan virheitä ovat tehneet muutkin ja suurin apu ja hyöty olisi, jos kaikki voisivat ne omalta osaltaan myöntää. Silloin kaikesta tehdystä virheistä olisi eniten hyväksi rakennusaineeksi jatkoa ajatellen.