Pattayan kelluvat markkinat

päivis: Selailin aamulla Twitteriä ja keksin mielestäni hyvän blogin aiheen. Tarkemmin asiaa harkittuani tajusin, että taitaisin haukata turhan vaikean palan käsiteltäväksi yhdessä blogissa. Siksi kirjoitankin Sukhumvitin varrella olevista kelluvista markkinoista, joilla kävimme tänään pitkästä aikaa. Tämä varsinkin aasialaisturistien suosima kohde on Seven Seasista katsottuna vain parin kilometrin päässä. Siis ihan helposti meiltä kävellen tavoitettavissa.

Olemme edellisen kerran käyneet Pattayan kelluvilla markkinoilla (Floating Market) muutama vuosi sitten, kun alueella vasta aloiteltiin maksullista sisäänkäyntiä. Me esimerkiksi pääsimme vielä silloin ilmaiseksi sisälle alueen laidalla olevan myymälän kautta. Nyt oli toisin. Ensin oli pientä pakkosyötön makua, kun sisäänpääsylippuja kysellessämme meille yritettiin kaupata joitakin oheispalveluja. Saimme kuitenkin hankittua pelkät pääsyliput. Nekin tosin sisälsivät lupauksen päästä seuraamaan apina-showta. Lippujen osto rekisteröitiin ehkä jotain tilastointia varten ja huvittuneina huomasimme, että meitä pidettiin amerikkalaisina.

Kelluvat markkinat olivat osin entisellään, mutta ensin hieman tyyriinä pitämämme sisäänpääsymaksu (200 TBH per henkilö) oli helpommin hyväksyttävissä, kun huomasimme, miten paljon paikkaa oli kehitetty ja laajennettu. Apina-showta emme käyneet katsomassa, mutta maksutta näimme muun muassa kummallisen nyrkkeilyottelun ja kuuntelimme thaimaalaisbändiä, joka soitteli oikein mukavalta kuulostavaa musiikkia. Ehkä meneillään olevasta suruajasta johtuen musiikkia soitettiin vaiennetuin desibelein.

Kelluvien markkinoiden varmasti tärkein tarkoitus on saada ihmiset ostamaan yhtä sun toista tarpeellista tai tarpeetonta tavaraa. Jos muilla turistimarkkinoilla tarjonta on paljolti keskenään samanlaista, kelluvien markkinoiden plussaksi voi laskea sen, että siellä näyttäisi olevan tarjolla tavaroita, joita ei välttämättä muualla ole. Ja onhan miljöökin aika tavalla erilainen kuin maissa.

Joskus tuntuu, että parasta Thaimaassa ovat koirat. Ne näyttävät
nykyään kuuluvan myös kelluvien markkinoiden vakiokalustoon.

Markkinoiden uuteen osaan oli rakennettu muun muassa useampikin buffet-ravintola, joissa olisi saanut nauttia hieman tavanomaista tyylikkäämmissä puitteissa thaimaalaista ruokaa. Tallella olivat myös tutut ruokapaikat, joista tosin emme onnistuneet löytämään minulle sopivaa syötävää. Jorma kyllä ehdotteli kovasti, että olisin maistanut paikan hyönteistarjontaa. Itse asiassa en ole täysin torjunut mielestäni ajatusta syödä ruoaksi valmistettuja hyönteisiä, mutta selvästikään niiden aika ei ole vielä.

Tällaisen pienen kananmunanpaistajankin ohitimme kojuja kierrellessämme.

Jätimme kuitenkin ruokailun myöhemmäksi ja iltapäivällä kotinurkille palattuamme löysimme todennäköisesti tulevan kantakuppilamme, jossa maukas ruoka ja juoma maksoivat noin 1,50 € per asiakas.

Sydäninfarktin 10. vuosipäivä

jormas: Tänään tulee 10 vuotta täyteen, kun sain sydäninfarktin. Siis sellaisen, että tuntuu ja josta selviäminen on hiuskarvan ja ohuen elämänlangan varassa. Sydäninfarktin vuosipäivää olen viettänyt siitä lähtien. Taisin kerätä kerran infarktin saanutta porukkaa mukaan päivän viettoon muitakin. Hengailujäseniksi kelpuutin niitä, jotka ovat selvinneet oireistaan hengissä ilman ohitusleikkausta tai pallolaajennusta. Rajan taakse menneet olivat menneet menojaan.

Kymmenen vuotta sitten minut kuitenkin roudattiin Vantaan Ikeasta piipaa-autolla Meilahden sydänvalvomoon. Hengen lähtö oli silloin lähellä ja merkittävin syy, miksen heivannut henkisesti, oli päivis, sillä kuolemanpelko oli kadonnut tyystin ja olin valmis lähtemään. Mutta mutta.... Näin kuinka päivis huolehti ja hyysäsi sekä varmasti vei Taivaan Isällekin suurimpana rukouksenaan, että selviäisin. Siitä touhuamisesta paistoi aito ja ainutlaatuinen rakkaus.
Joten en voinut tehdä päivikselle sitä, että lähtisin noin vaan kesken tuonpuoleiseen. Päivis tietämättään piti minut täällä toisten ilona ja toisten riesana. Sitä paitsi Meilahden teholla ja varsinkin sydänvalvomossa hoitsut reagoivat jokaiseen rasahdukseen, ja ajattelin eihän tänne voi kai kukaan yksinkertaisesti edes kuolla.

Ikeaan oli mukava mennä sen jälkeen, sillä olo oli vähän kuin kakarana oli kaatunut suksilla mäessä. Ja oli niin sanotusti akka korjaamatta. Jotenkin niin nimitettiin nurin menoa. Leikkimielinen näräkin jäi Ikeasta muistoksi, sillä laittoivat venttaamaan piipaa-autoa kovalle penkille, vaikka firmassa oli hehtaarikaupalla toinen toistaan hienompia petejä. Ehkä henkilökunta ajatteli, että jos heitän henkeni, niin suoli tyhjenee kalliille patjalle. Akka on kuitenkin käyty korjaamassa sekä köttbullarit syömässä monet kerrat sen jälkeen.

Hyvinkin henkilökohtaista merkkipäivääni olen juhlinut siitä lähtien syömällä sitä mitä mieli halajaa kerran vuodessa. Tosin on sitä tullut herkuteltua muulloinkin silloin tällöin. HK:n Sininen on joka tapauksessa vuosipäivän ykkösjuttu. Eikä mikään kevytsellainen.

Yhdessä vaiheessa meinasin hurahtaa kaiken maailman Kabanosseihin, joista mainostettiin, että lihaa niin ja niin paljon. Mutta sitten joku laittoi tajuamaan, jotta makkaran pitää maistua makkaralle eikä lihalle. Ja reissu- sekä työmiehen makkaran maku ei tule eikä ole ilman jauhoja. Siitä lähtien olen ollut kerran vuodessa merkkiuskollinen. Tällä erää merkkipäiväkekkerit jäivät Suomessa väliin, mutta asiaan palataan jälkijunassa, kun saavun ensi kuussa Suomen Jokilaaksoon.

Tulipa käveltyä

päivis: Jorman puhelimessa oleva laskuri ilmoitti päivän kävelymatkaksemme jotain päälle 14 kilometriä. Tosin läksimme aamulla liikkeelle jo kahdeksan aikaan ja kotiin palasimme auringon laskun aikoihin eli noin kuuden pintaan illalla.

Jätimme aamupalan kotona väliin ja kävelimme Kissille syömään kananmunasalaatit. Se on ruoka-annos, joka sopii niin aamupalaksi kuin lounaaksikin. Seven Seasistä meillä on Kissille reilun kilometrin verran enemmän matkaa kuin entisestä kodistamme Soi Welcomelta. Se hieman hillitsee haluja lähteä kävellen siihen suuntaan.

Koh Larnin edustalla näkyi tänään paljon pieniä jollia.

Viime blogissani oli kuva maalareiden
kelkasta. Tuon tornitalon seinustalla roikkui
tänään monta miestä ja ehkä naistakin.
Meneillään oli julkisivun puhdistus samalla
huimapäisellä kelkkamenetelmällä.

Kissiltä jatkoimme kävellen rannalle nro 33, josta pari vakituista rannalla viihtyvää suomalaista oli siirtynyt nro 32:lle. Näyttää siltä, että 33:lla on käynnissä jonkinlainen henkien taistelu siitä, mikä olisi oikean mallinen tuoli: perinteinen ja halvempi kansituoli vai muovipatjalla varustettu lepotuoli. Palvelun puutteestakin oli jotain napinaa. Meillä kuitenkin palvelu pelasi muutaman tunnin ajan, jonka viihdyimme rannalla. Samalla sovimme huomisesta retkestä rantakohteeseen, jossa muistimme mukaan olemme joskus ennenkin käyneet. Lavataksiin on lähdössä ehkä ainakin kuusi ihmistä. Viime viikon retkeilimme armeijan rantaan. Silloin kyydissä taisi olla 12 suomalaista.

En ole näinä Thaimaassa käytyinä vuosina vielä kertaakaan uskaltanut tilata papaijasalaattia, mutta tänään sen tein. Tuskin nytkään olisi tullut näin tehtyä, mutta kun hääpäivälounaalla buffetista pääsin maistamaan kyseistä salaattia, päätin ottaa riskin. Siitäkin huolimatta, että salaatissa käytettävä kalaliemi hieman vähentääkin sen houkuttavuutta. Tosin kalan makua en edes maistanut. Enkä myöskään tiedä, miten tulinen salaatti olisi ollut, jos olisin valinnut tulisemman version. Tämä oli juuri mukavasti syötävissä. Makua siis löytyi. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa annoksesta.

Rannan ruokapaikasta kävelimme seuraavaksi Pratamnakille, jossa nykyään asuu paljon suomalaisia. Vuosi tai pari sitten tutustuimme Marjoon, joka lupasi lainata meille dvd-elokuvia ja tarjota kahvit. Marjon luona paransimme samalla maailmaa - tai ainakin Suomea ja Thaimaata.

Marjon luota lähdettyämme olisin jo ollut valmis hyppäämään Thappraya roadilta lavataksin kyytiin, mutta Jorma puhui minut ympäri. Kävelimme siis loppumatkankin. Mitähän sitä olisi ollut jäljellä? Ehkä noin viisi kilometriä.

Kakkosroadilla melko lähelle kotiamme on tänä vuonna avattu Ninja-niminen iltaravintola, jonka tarjonta kannattaa joku ehtoo käydä kokeilemassa. Se näkyy vetävän runsaasti asiakkaita ja jo kaukaa silmiini loisti sana vegetables. Buffetpöytien tarjonnassa on siis oletettavasti otettu hyvin huomioon myös kasvisvaihtoehtoja kaipaavat asiakkaat.

Kotimatkalla tuli huomattua myös suuri kadunvarsimainos, jossa kerrotaan,
että Seven Seasin asuntojen luovutus on alkanut. Saamamme infon mukaan
myymättä olisi enää noin 10 prosenttia asunnoista. Mikä sitten lienee totuus,
kun venäläisillä on aivan varmasti vaikeuksia maksaa loppueriään
edelleenkin heikentyneen ruplan kurssin johdosta. Onko osa asunnoista
kenties tullut uudelleen myyntiin? Elleivät sitten venäläiset ole hyvissä
ajoin ymmärtäneet vaihtaa rupliaan dollareiksi.
 

Poliitikkojen pitäisi joskus tyytyä tekemäänsä päätökseen

jormas: On vastenmielistä, kun poliitikot laittavat näppinsä julkisuudessa moneen sellaiseen asiaan, jossa heidän esillä olonsa ei mitenkään edesauta asiaa. Tästä surullisen loistava esimerkki on Samarian saama ruoka-apuavustus, jonka toki poliitikot päättivät. Mutta sen jälkeen alkoi nokittelu, johon ovat nyt Kristillisdemokraatitkin laittaneet lusikkansa. Eilisen päivän Hesarin Antero Laukkasen mielipidepalstan kirjoitus poltti minunkin käämini ja väsäsin pikku vastineen. Julkaisen sen tässä silläkin uhalla, vaikka sen vuoksi ei Hesari sitä julkaisikaan:

"Köyhillä nokittelu ja sillä politiikan tekeminen jatkuu. Nyt lusikkansa soppaan laittoi ”hengenmies”, poliitikko Markku Laukkanen, joka 22.10. Hesarin mielipidesivuilla sanoi köyhyystutkija Ohisalon edustavan ruuanjakelun avustusasiassa kovuuden sävyttämää pimeyttä. Myös Heikki Hursti ihmetteli miten hänen tekemänsä työ on joutunut politiikan pelinappulaksi. Sitä minäkin ihmettelen, vaikkakin ymmärrän. Hyväkin asia uhrataan usein Laukkasen tapaan politiikan alttarille. Sillä oma ja puolueen kannatus on valitettavan usein tärkeämpää kuin toisen suussa oleva leipä.

Sanotaan myös, että leipäjonossa ei ole kuin köyhiä. Miten niin? Ajatellaanko, että kun kauppa myy viimeisen myyntipäivän elintarvikkeita alennuksella, niin niitä eivät osta kuin köyhät? Ostanhan minäkin, vaikka en ole rikas enkä köyhä. Saatan helposti laittaa itseni leipäjonoon, mutta en ole siinä edes nuukuuttani. Vaan siksi, että vanhaksi menevää ruokaa olisi hyvä syödä kaikkien, kun sitä sattuu silmien eteen. En tee sitä siksi, että olisin ilman rahaa, vaan siksi, että en olisi edes mieleltäni köyhä. Tapaa voi sanoa myös vastuulliseksi kuluttamiseksi ja kestäväksi taloudeksi.

Ehkä ruokajonossa olevat eivät ole aivan tavallisia tallaajia. Normaali en halua olla minäkään, sillä normaali on kaikin tavoin keskiverto. Haluan kulkea omia polkujani ja olla laitapuolen kulkija. Joita usein sanotaan myös syrjäytetyiksi ja syrjäytyneiksi. Mutta laitapuolen kulkija on myös koko kansan presidentti Sauli Niinistö. Sauli kulkee toisella laidalla ja minä toisella."

Jorma Soini, sosiaalineuvos
elämän koelentäjä

Helteinen lauantai

päivis: On mukavaa, kun asumme nyt uima-altaan äärellä. Voi halutessaan pulahtaa veteen milloin vain. Tänään kävimme kävelemässä ja kotiin päin tullessa oikein odotin, että pääsisin uimaan. Kävelylenkillämme poikkesimme myös sveitsiläisen Pascal Zollingerin luokse. Hän oli se välittäjä, joka reilut kolme ja puoli vuotta sitten vei meidät katsomaan myytäviä ja alkavia kohteita. Yksi niistä oli Seven Seas. Pascal osoittautui muutenkin hauskaksi tyypiksi, jonka kanssa on edelleen mukava rupatella niitä näitä. Hän on myös Facebookissa kaverimme. Kiinteistövälittäjän bisnekset Pascal on myöhemmin vaihtanut vakuutuspuolen hommiin.

Tänään ovat edesmenneen kuninkaan kunniaksi järjestäneet Bangkokissa laulutapahtuman, joka on kerännyt pääkaupunkiin valtaisat määrät mustiin pukeutuneita surijoita. En onnistunut löytämään netistä iltapäivällä alkaneen tapahtuman videota, mutta nettiuutisten perusteella tiedän, että siellä on laulettu ainakin kuninkaallista hymniä. Telkkari meillä ei vielä ole toiminnassa. Sieltä päivän tapahtumia olisi voinut seurata. Jostain luin, että myös elokuvateattereissa ympäri maan tapatumavideota tullaan esittämään. Illan pimetessä laulamista on jatkettu. Jokaista osallistujaa on kehotettu tuomaan mukanaan kynttilä. Voin kuvitella, että tapahtuma on sykähdyttävä.

Kuninkaallista hymniä googlettaessani onnistuin samalla löytämää eräänlaisen karaokevideon, jossa lauletaan Thaimaan kansallislaulua. Siinäpä olisi haaste, jos yrittäisi opetella sen ulkoa. Sanat sujahtavat kuitenkin niin nopeasti, että ainakin alkuun on lähes mahdotonta lukea ja laulaa niitä samaan tahtiin kuin videolla tekevät.

Kuljeskelimme tänään pitkin Seven Seasia katselemassa, kun rakentajat ahertavat saadakseen paikat valmiiksi. Tapasimme venäläispariskunnan, joiden asunto B-talomme viidennestä kerroksesta on luvattu olevan luovutuskunnossa vasta tammikuussa. Siitä päättelimme, että ne pääsevät muuttamaan aikaisemmin, jotka ovat ensimmäisinä tehneet kaupat. Siksi me kuulumme Seven Seasin uudisasukkaisiin.

Allasalueen nurmikkoa asennetaan. Kävin takapiruna seuraamassa tilannetta.

Talon katolta bongasimme "kelkan", jossa maalari istuu ja
vetää väriä ulkoseiniin. Thaimaalaisten rakennustyömaiden
Safety first -slogan kuulostaa vähän teennäiseltä tätä
turvalaitetta katsellessa. Väkisinkin joutuu pohtimaan, että
minkähän verran Seven Seasin työmaalla on sattunut
vakavia onnettomuuksia. Rakentajat ovat enimmäkseen
nuorta väkeä ja varmasti joukossa on monenlaisia huimapäivä.

Klubitalon puiset lepotuolit ovat jo koekäytössä. Talojen katoille on myös
tulossa oleskelualueita, mutta niiden rakentaminen on vasta alkutekijöissään.

 

Hääpäivä

Lasuurikivi on läpinäkymätön,

korukivenä käytetty puolijalokivi.

jormas. Tänään on meillä kromihäät, lasuriitti- tai pronssihäät tai pajuhäät tai savihäät tai pellavahäät. Miten vaan haluamme niitä kutsua. Sarjassamme meillä on siis yhdeksäs hääpäivä, jonka toki kaikki ymmärsivätkin viimeistään lasuriittisanasta.

Tätä(kin) päivää vietämme, kuten päiviskin eilen kirjoitti, enemmän tai vähemmän rakennustyömaalla. Jossa tilaamaamme ekstrakaappia valmis Thaikotimme on kuin keidas erämaassa kaiken keskeneräisyyden keskellä. Päivän kunniaksi tarjoan jossakin päiviksen valitsemassa paikassa Pattayan ytimessä hänelle ja itselleni lounaan. Josta kai siitäkin on tämän päivän nurinkuristen arvojen tai vähintäänkin niiden järjestyksen vuoksi puhuttava varoen. Vaikka ei kai äärifeminismikään kaikkeen yllä eikä edes halua yltää. Että ei voisi tai saisi tasa-arvon vuoksi tarjota naiselle ateriaa, vaan maksu olisi tasattava.

Joku voi sanoa olevansa onnen-Pekka ja minä voin sanoa olevani onnen-Jorma, kun olen löytänyt päiviksen. Tai eihän löytäminen vielä riitä, vaan lisäksi pitää löytyä yhteinen sävel yhteisen polun tallaamiseen vuosikymmeniksi.

Tätä kirjoittaessa palaa mieleen monia muistoja vuosien takaa ja varrelta. Pääosin kaikki mieluisia ja myönteisiä. Toki väliin on mahtunut myös melkoisen tulista riitelyäkin. Mutta ehkä sekin on osa rakkautta ja välittämistä, sillä eihän ventovieraan kanssa kovin helposti saa tai ei edes kannata saada aikaan syviä tunteita liikuttavia riitoja. Ei sitä kannata kannattaa kyllä vaimonkaan kanssa.

Mutta päiviksen rinnalla on mieluista tallustaa tätä ainokaista, itselleni suotua ja enemmän tai vähemmän tarkoitettua elämää. Jota olemme yhdessäkin tallustaneet meille aivan ainutlaatuisen taipaleen. Kuin eilinen päivä, palaa mieleeni aikoinaan Jokilaakson ainoassa rakennuksessa, kodassa vietetyt yhteiset alun yöt. Kun nukuimme puupenkillä vieri vieressä ja kuuntelimme usein koko yön silloin vielä hengissä ollutta Sävelradiota. Elämä on ja me siinä ja sen sykkeessä vahvasti mukana. Rakastan sinua päivis.

Elämää Thaimaassa rakennustyömaan keskellä

päivis: Kuulumme pieneen vähemmistöön, joka on jo ottanut vastaan Seven Seas Condo Resortin kotinsa Thaimaan Jomtienilla. Tai ehkä meitä on enemmänkin, mutta sitäkin pienempi osa meistä asustelee täällä keskellä suurta työmaata. Vastaanotetut asunnot ovat valmiita, mutta naapuriasunnoissa jatkuu rakentaminen sitä mukaan, kun asunnon ostajat ilmestyvät paikalle maksettuaan viimeisen maksuerän.

Käytävillä ja lähes kaikkialla liikkuu mieletön määrä pieniä ja nuoria rakentajia. Väki on kotoisin muualtakin kuin Thaimaasta. Pomot ovat enimmäkseen rakentajafirman kotimaasta, Intiasta. Mutta raksaporukkaa tulee myös naapurimaista, Kambodzasta ja ehkä Burmasta.

On paljon naisia, joiden pääasiallinen tehtävä näyttää olevan paikkojen putsaaminen ja siivoaminen. "Ammattilaiset" ovat miehiä. Tänään esimerkiksi parvekkeemme taakse ilmestyi pitkine sähköjohtoineen rakentaja, joka näytti, että hän tarvitsisi kahteen avoimeen johtoon virtaa parvekkeen seinässä olevasta rasiasta. Sopihan se meille, vaikka vähän oudolta touhu vaikuttikin. Eikä mennyt kuin hetki, kun sisällä päällä olleet tuulettimet lakkasivat pyörimästä. Sulakkeet paloivat.

Saman huomasi sähkömiehemme, jonka meneillään oleva pihakadun katuvalojen asennustyö sai näin nopean lopun. Mutta ei hätää. Miekkonen vei hymyillen johtonsa pois ja löysi niille ehkä paremman rasian. Näin päättelimme, sillä illalla pihakadun valot syttyivät ensimmäistä kertaa palamaan.

Seven Seasissä on valtava määrä pientä viimeistelytyötä. Kotimme edustalla
naiset putsasivat viime viikolla altaan reunan kivetyksiä.

Yhteinen, klubitaloksi kutsumamme rakennus on vielä työn alla. Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitseva kuntosali on täynnä kuntoilulaitteita, mutta niitä ei ole vielä otettu käyttöön. Myös kaksi höyrysaunaa salin luota löytyy, mutta niitäkään emme vielä ole päässeet kokeilemaan. Alakertaan tulee oletettavasti ravintola ja kahvila, mutta niitäkin vasta rakennetaan.

Uima-allasalueita moni meistä uudisasukkaista käyttää päivittäin, mutta vasta osa altaiden ympärillä olevista alueista on katettu keinonurmella. Myös meidän oma beachimme on toistaiseksi vailla vihreää nurmikkoa. Myös kasvien ja puiden istuttaminen on paikoin vielä vaiheessa. Mutta kaiken aikaa Seven Seasissä asiat menevät eteenpäin. Sitä paitsi, kertaakaan ei ole tullut mieleen, että raksalla asumisesta olisi jotain haittaa. Ei vaikka rakentajat ovat seuranamme viikon jokaisena päivänä aamusta iltamyöhäiseen saakka.

Seven Seasin respan aula on valmis. Käymme siellä välillä istuskelemassa.
Usein siellä törmäämme uusiin naapureihimme, joista monet ovat kotoisin
Euroopasta, Venäjältä ja Neuvostoliitosta itsenäistyneistä valtioista.

Maailma tarvitsee tarinoita, uutisia ja esikuvia

jormas: Olen usein kirjoittanut ja kertonut eläinrakkaudestani vähän kuin anteeksipyydellen. Että kuinka minua kiinnostaa ja mieltäni liikuttaa eläimiin ja kasveihinkin liittyvät tarinat. Että kaipa olen vain tällainen ikääntyvä eläkeläinen, jonka asiat ovat pieniä, itseni kokoisia.

Kuinka kirjoitan aamuisista kävelyistämme Jokilammille uimaan ja miten väistelemme silloin pieniä sammakoita, jotta emme talloisi niiden päälle.
Tai kuinka Thaimaassa ruokimme koiria ja kerromme niille osaomistuskoira-Niilon kuulumisia kaukaisesta Suomesta. Sanomme niille, että Riihikallion koirapuistossa sataa kohta lunta.
Tai merikonttisaunan löylyhuoneen ikkunan väliin juuttuneesta harmaasta perhosesta, joka on olemassaolollaan varastamassa koko saunareissun, sillä eihän moinen raasu siellä lasin välissä löylyjämme kestä. Kerron kuinka puolen tunnin pelastusoperaation jälkeen perhonen saa vapauden sekä kohoaa ulos siivilleen ja elää sen minkä elää.
Tai halkopinon alta kevätaurinkoon tulleesta käärmeestä, joka on sitä mieltä, että maailma kuuluu myös hänelle. Kuinka heitän sen haarakepillä Pikkulampeen saatesanoina, että koitahan uida vastarannalle.
Tai pihakaniemme perhe-elämästä sekä lähikylän kissasta, joka käy verottamassa kaninpoikasen itselleen silloin tällöin.

Olen tähän aamuun saakka ajatellut, että mieltäni liikuttavat ovat pikkuhiljaa hyytyvän ikäihmisen juttuja, joita ei edes pitäisi muille kertoa. Ja jos kertoo, on syytä selitellä, että anteeksi, kun olen olemassa. Tästä mitättömyyden ja repaleisen itsetunnon suosta päivis nosti minut tänä aamuna lukemalla Iltasanomista todellisen ja tärkeän jymyuutisen. Kas tässä:

"Tämä nainen kesytti Bile-Danin – lahtelainen Eveliina, 21, valloitti ikihurmurin sydämen
Daniel Lehtonen on tunnettu tähän asti Bile-Danina. Nyt lempinimen voi muovata muotoon Parisuhde-Dani – kiitos lahtelaisen Eveliina Uosukaisen.

Nelosen Hottikset -realitysarjan kimppakämpässä jysähti tiistaina todellinen uutispommi. Tähän asti armottomana bilettäjänä ja yökiitäjänä tunnettu hurmuri tuttavallisemmin Bile-Dani - paljastaa tulevassa keskiviikon jaksossa poistuvansa Hottis-talosta kesken tuotantokauden.

Syy löytyy Amorin nuolesta, joka on lävistänyt iki-bilettäjän sydämen.
– Jossain vaiheessa vain hiffasin, että oikea nainen on löytynyt jo aikoja sitten, Bile-Dani yllättää kämppäkaverinsa oheisella videopätkällä.
– Tajusin, että mun kämppis on mun elämäni nainen.

Bile-Dani tekee megapaljastuksen Hottikset-jaksossa: ”Mulla on vakavaa kerrottavaa...” – varo juonipaljastusta! Kuten hyvin tiedetään, Bile-Danin kämppis on Temptation Island -ohjelman toiselta tuotantokaudelta tuttu lahtelainen Eveliina Uosukainen joka vietteli paratiisisaareella varattuja miehiä. Viettelyt on nyt kuitenkin vietelty ja Bile-Dani sekä Eveliina ovat pari.
– Olen vauhtimimmi, seikkailunhaluinen ja kaipaan vaihtelua elämään. En ehkä tyydy kotona istuskeluun, parikymppinen Eveliina kuvaili keväällä itseään Temptation Island Suomi 2 -esittelyvideolla."

Tähän, yllä olevaan uutispätkään päättyi omien mielenkiinnon kohteiden vähättelyni. Kun sen luin päiviksen innoittamana, huolestuin kuitenkin yhdestä asiasta. Itsekkäistä syistä jälleen kerran. Että kykenevätkö bilettäjäesikuvan kaltaiset nuoret luotsaamaan Suomen oikealle tielle. Ja pitämään sen siellä niin, että minunkin vaivalla keräämäni ja eläkeyhtiölle ilman korkoa vuosikymmeniksi lainaamani eläkerahat tulevat maksettua itselleni ajan kanssa kuukausittain takaisin.

Mutta ymmärsin myös yhden asian, jonka olen toistanut aiemminkin, vaikka en edelleenkään tiedä kumpi on viisaampi. Apina, joka Korkeasaareen häkissä katsoo ihmistä ja onanoi. Tai ihminen, joka menee katsomaan sitä.

Blenderi on Thai-kodissa lähes välttämättömyys

päivis: Miten olemmekaan pärjänneet Thaimaassa ilman blenderiä? Ensimmäisen tehosekoittimen ostimme, jos en väärin muista, edelliseltä Thaimaan-reissulta palattuamme helmikuussa. Varsinkin Jorma syventyi laitevaihtoehtoihin ja lopulta päädyimme kalliiseen, mutta hyväksi kehuttuun Rawmixiin. Laite on ollut meillä siitä asti lähes päivittäisessä käytössä.

Alussa ajattelin, että blenderillä pitää tehdä smoothieita, mutta pian ymmärsin, että sillä saa myös aamuisin mukavia jogurtteja vaihtelemalla marja- ja hedelmälaatuja sekä lisäämällä joukkoon milloin mitäkin siemeniä tai kuivahedelmiä. Kun blenderillä sekoitetun jogurtin laittaa vähäksi aikaa jääkaappiin, se muuttuu melko nopeasti paksummaksi ja paremmin lusikoitavaksi.

Ylipäätään olen sekoitusten suhteen ollut melko innovatiivinen. Se on ollut helppoa, sillä hankkimamme laite on todellakin täyttänyt odotukset. Se on luotettavasti silpunnut kaiken, mitä sen uumeniin onkaan keksinyt laittaa.

Mangoa, papaijaa, pieni banaani ja
ananasta. Ananas oli liian kova haaste
laitteelle, joten joukkoon piti lorauttaa
vähän hedelmämehua, että myös ananas
suostui muuttumaan smoothieksi.

Kun kerran olemme tottuneet blenderillä tehtäviin sekoituksiin, oli oikeastaan itsestään selvää, että myös uuteen Thai-kotiin tällainen laite piti hankkia. Tai alkuun kuvittelimme vain katselevamme liikkeiden lukuisia blenderi-vaihtoehtoja, mutta ennen kuin huomasimmekaan, läksimme eräältä kauppareissulta kotiin blenderin omistajina.

Täällä jos missään olisi varmasti kannattanut panostaa laitteen laatuun, mutta jostain syystä ostimme ehkä keskihintaisen, Electroluxin valmistaman blenderin. Saa nähdä, kauanko se kestää.

Täällä olisi todella hyvä mahdollisuus olla luova, sillä torien myyntipöydät pursuavat erilaisten hedelmien lisäksi mitä mielenkiintoisemman näköisiä vihanneksia. Ainut ongelma on se, että tunnemme niitä aivan liian heikosti. Suomeksi sanottuna kauppareissuilla ostoskassiin eksyy lähinnä vain tomaatteja ja kurkkuja, banaania, mangoa, vesimelonia, papaijaa ja ananasta, Joskus tulee ostettua dragonfruitia tai sapodilloja, joista viimeksi mainittu edustaakin jo vähän eksoottisempaa lajiketta.

Noillahan jo tietysti onnistuu vaikka minkälaisten smoothieiden valmistus, mutta jostain syystä olen juuttunut toivomaan, että voisin käyttää myös avocadoa. Sitä en täältä ole kuitenkaan onnistunut löytämään ainakaan tällä reissulla. Mutta ehkä niitäkin jostain tulee vastaan.

Smoothiesta tuli lopulta niin paksua, että se piti lusikoida lasista.
Hedelmämehua olisi voinut kaataa joukkoon enemmänkin. Tai
laittaa hedelmien sekaan jäitä, kuten ainakin täällä usein tehdään.

Empatia ja mukava yllätys

jormas: Lapin Kansa kirjoittaa, että tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat maailman vähemmän empaattisiin kansakuntiin. Empatia tarkoittaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää tämän tunteita ja näkökulmia.

Tästäköhän, tyhmyydestä vai itsekkyydestä johtuu, että kun maailmalle levisi tieto Thaimaan kuninkaan kuolemasta ja että kansa suree, niin ensimmäinen silmiini sattunut suomalaisen kommentti somessa oli: "Kun olen maahan matkustamassa, niin kuinkahan mahtaa saada baareista viinaa?" Joskus olen itsekin niin pieni, että jopa yhden ihmisen vuoksi hävettää olla suomalainen.

Me olemme Thaimaassa aistimassa kansan syvää surua nyt toisen kerran. Ensimmäinen oli vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamin jälkeen, kun lensimme ensimmäisellä mahdollisella lennolla Phuketiin, Khao Lakin naapuriin. Ja kyllä vain, koin surua tavallisten ihmisten kanssa. Nytkin paikallisia ymmärrän, sillä meistä monia suomalaisia kosketti aikoinaan esimerkiksi pitkäaikaisen presidenttimme Urho Kekkosen kuolema.

Mutta pelkkää murhetta ei olo ja elo Jomtien-Pattayalla ole meille ollut. Mukaan on mahtunut kerrassaan mukava yllätyskin. Sen aiheutti mandaattiystävien joukkoon itsensä alentanut, entinen kelpo työtoverini Rautiainen. Yhtäkkiä soi nimittäin puhelin Seven Seasin olohuoneessamme ja kas Rofahan siellä kyseli, että missä mahtanen olla, kun hän on Pattayalla. Ja ei aikaakaan, kun hän ilmestyi pullapussin kanssa vartijan vartioimalle portille.

Olen aina pitänyt Rofaa kunnon kokoomuslaisena, joka arvostaa laatua. Arviotani on vahvistanut, että lukuisista lupauksista huolimatta hän ei luitaan ole koskaan saanut Merikonttikotiimme Tuusulan Jokilaaksossa. Ehkä siellä on hänen mielestään asunut vain mies hävettävällä menneisyydellä sekä hänen vaimonsa. Mutta nyt, kun toisella puolella maapalloa on tarjolla aitoa aineellista luksusta, niin sinne mies kyllä osaa ensimmäisenä, vaikka koko mesta ei ole vielä edes valmis. Joka tapauksessa hieno ja kaikin tavoin mukava yllätys. Kiitos Rofa hienosta hetkestä, vaikka et tennistä osaakaan pelata. Rolf Rautiainen on silmissäni päässyt nyt ylenemään takaisin mandaattiystävien joukosta, jos ei ystäväksi niin kelpo kaveriksi kumminkin.

Ehkä kaikille mahdollisille lukijoille ei aukea mitä mahtanen tarkoittaa ystävällä, joka ei olekaan ystäväni, vaan ainoastaan asemani ystävä. Siihen ja empatiaan tämä liittyy siksi, että tuntuu kurjalta huomata, kun ystävinä pitämäni kaverit eivät olekaan niitä. Siitä kirjoitin mielestäni oivan blogin melkein päivälleen kolme vuotta sitten. Sen pääset lukemaan tästä.

Elämänmenoa Thaimaassa

päivis: Thaimaan kuninkaan kuoleman jälkeinen suruaika näyttää kestävän vuoden, kuukauden tai muutaman päivän riippuen vähän siitä, mitä suruajan ajatellaan pitävän sisällään. Alkoholin myyntikielto lähikaupassamme, Seven Elevenissä jatkuu 17.10. saakka. Monen turistin mielestä varmaan nimenomaan alkoholin saatavuus, valitettavasti, on asia, joka auttaa viihtymään täällä.

Olen yrittänyt seurata suruajan aiheuttamia poikkeuksia Twitterin välityksellä, koska Pattayalla ja Jomtienilla liikkuessa asiaa ei juurikaan pysty havaitsemaan muualta kuin noista kauppojen lappusista, joissa kerrotaan, että alkoholia ei myydä. Yhden kiinteistön lipputangossa huomasin puolitangossa olevan Thaimaan lipun, mutta esimerkiksi ihmisten vaatetukseen suruaika on vaikuttanut varsin vähän. Bangkokissa asia lienee toisin. Pääkaupunki on muutenkin surun päänäyttämö, jonne ihmisiä matkustaa sankoin joukoin maan muista kolkista. Mutta sitähän me emme täällä ole todistamassa.

Thaimaan sosiaalisessa mediassa on Twitterin kautta poimimani tiedon mukaan käyty tiukahkoa keskustelua siitä, etteivät kaikki ole noudattaneet toivomusta pukeutua mustiin tai valkoisiin vaatteisiin. Ymmärtäjiäkin "väärin" pukeutujille löytyy, sillä kaikilla thaimaalaisilla ei varmasti edes ole mustia vaatteita, eikä ole ylimääräistä rahaa niiden ostamiseen.

HomeWorksin sisäänkäynnin viereen rakennettiin eilen muistoalttaria.

Tesco Lotuksen pikkuliikkeen aulaa koristi tällainen alttari.

Jotkut vaateliikkeet ovat myös jo ennättäneet huomata tilinteon mahdollisuuden. Esimerkiksi mustien T-paitojen hintojen huomattiin nousseen huomattavasti heti kuninkaan kuoleman jälkeen. Paikallisen Big C -liikkeen aulassa näimme eilen jonkinlaista ruuhkaa sinne tuotujen vaaterekkien ympärillä, kun myynnissä oli pelkästään mustaa päälle pantavaa.

Turisteille on annettu omia ohjeita tai toivomuksia, joista yksi on se, että ihmiset jatkaisivat lomaansa. Nopeimmat ovat jo laskeskelleet julkisuudessa, että tiukkojen suruajan määräysten vaikutusThaimaan turismille ja taloudelle olisi pitemmällä aikavälillä kehno juttu. Jo nyt on ennättänyt tapahtua sitä, että osa tänne tuloa suunnittelevista on vaihtanut lomakohdetta johonkin toiseen maahan. Turisteilta mustiin ja valkoisiin pukeutumista ei odoteta, mutta kohteliaasti pyydetään kuitenkin pukeutumaan hillittyihin väreihin. Kunnioitus on sana, joka toistuu useimmissa ohjeistuksissa.

Kieltämättä ainakin turistin pää menee hieman sekaisin, koska ohjeistajien määrä tuntuu olevan lähes rajaton ja jonkin verran liikkeellä on myös vastakkaisia ohjeita. Esimerkiksi huvitilaisuuksien järjestämisestä löytyi sellaistakin tietoa, että toteuttaminen olisi täysin järjestäjien omassa päätäntävallassa. Kunhan muistetaan toimia kunnioittavasti. Joidenkin tietojen mukaan taas kaikelle ilonpidolle pitää nyt panna stoppi.

Väreillä on Thaimaassa suuri merkitys. Muutenkin kuin pukeutumisen ja sillä asioista viestittämisen suhteen. Nyt eletään viikkoja ja kuukausia, mahdollisesti siis vielä vuosi, jonka aikana median internetsivut pitää julkaista harmaina, siis mustavalkoisina. Sama ohje koskee sanoma- ja aikakauslehtiä. YouTuben alasajostakin luin ilmoituksen, mutta ainakin meidän laitteillamme, mutta paikallisilla yhteyksillä sivustolle pääsi normaalisti.

Thaimaan suru ja YLE

jormas: Silloin tällöin livahtelen joka toisen päivän blogikirjoituksesta helpommalla tavalla. Niin teen nytkin, sillä eilen soitteli joku Virtanen YLE:stä ja sanoi, että terve. Ja jatkoi, että oletkohan Thaimaassa ja jos kyllä, niin sopisiko, jos toimittaja soittelisi jonkun minuutin kuluttua ja kyselisi elosta siellä, kun kuningas on kuollut? No, tiettyhän se minulle nöyränä yleisön palvelijana passaa. Sitä paitsi ensi vuonna on kunnallisvaalit ja taidan asettua ehdolle Tuusulassa. Joten vaatimatonkin, mielellään hyvänlaatuinen julkisuus kelpaa. Huomasin aamulla, että olivat tehneet nettijutun, jonka linkitän tähän.

Kuningas on kuollut

päivis: Thaimaan vakituiset kävijät eivät ole voineet välttyä keskusteluilta, joissa on pohdittu, mitä tapahtuu, kun kuningas kuolee. Eilen saimme suru-uutisen. Kuningas on kuollut. Ei auttanut, vaikka suuri joukko thaimaalaisia kokoontui vaaleanpunaisissa ja jotkut keltaisissa paidoissaan rukoilemaan kuningasta hoitaneen sairaalan edustalle.

Keltainen on ollut kuninkaallinen väri, vaaleanpunaisella taas uskotaan olevan ainakin terveyttä vahvistava vaikutus.

Tieto kuninkaan kuolemasta levisi nopeasti ympäri maailman. Kyseessä ei ole kuka tahansa kuningas, sillä kuningas Bhumibol on maailman pisimpään hallinnut monarkki. Hän on ollut tehtävässään kaikkiaan 70 vuotta. Kuningas olisi  joulukuun 5. päivä täyttänyt 89 vuotta. Kuninkaan kuoleman uutisoinnin yhteydessä näin hänestä käytettävän myös nimitystä "Sydänten kuningas".

Suomenkielisiä nettiuutisia alettiin sorvata kiireen vilkkaa, kun tieto kuolemasta levisi eilen iltapäivällä. Surkein silmiini osunut uutistarjonta oli Ilta-Sanomilla, joka käytti eräänlaisena silminnäkijälähteenään Thaimaassa sattumalta lomailevaa toimittajaansa. Saimme hänen kauttaan muun muassa tietää, että toimittajan tapaama thaimaalainen ei ollut tulevista ajoista huolissaan muuten kuin turistien osalta. Sitä ei lomailija välittänyt selvittää ollenkaan, että minkälaiseen uhkaan esimerkiksi meidän on nyt syytä varautua.

Jomtienin iltatorilla oli rauhallinen meininki kuten muulloinkin. Vain
pauhaavaa musiikkia ei tällä kertaa ollut tarjolla.

Toinen hämmentävä "uutinen" saman lähteen välittämänä oli, että "Kaikkien pitää pukeutua mustiin". Thaimaalaisille on kuulemma "kerrottu, että heidän pitää pukeutua mustiin vaatteisiin".

Myönnettäköön, että mustaa vaatetta on näkynyt hieman tavanomaista enemmän, mutta eivät thaimaalaiset ainakaan täällä Pattayan seudulla erityisen mustissaan kulje. Mustaksi vaatteeksi monien mielestä näkyy riittävän esimerkiksi punaisin Adidas-raidoin varustettu T-paita tai ylipäätään musta paita, vaikka siinä olisi kuva ja tekstiäkin. Suurin osa on kuitenkin laittanut päälleen samanlaiset vaatteet kuin minä muuna päivänä tahansa.

Thaimaassa alkoi kuninkaan kuoltua suruaika, joka kestänee vuoden. Kuukauden ajan pitäisi välttää ilonpitoa. Alkoholin tarjoilu ei ole sallittua, mutta ainakin Pattayalla osa baareista näytti olevan auki, kun iltapäivällä ajelin rantakatua pitkin. Tosin en käynyt tarkistamassa, mitä asiakkaiden laseissa oli. Thaimaan lippuja ei tänään, eikä ehkä muinakaan lähipäivinä, nosteta ylös salkoon. Jostain syystä silmiin ei sattunut kyllä yhtään puolitangossakaan olevaa lippua.

Tänään piti myös olla kansallinen vapaapäivä, mutta pankkien aukioloon se ei näyttänyt vaikuttavan, vaikka niiden ainakin piti olla kiinni. Käteisen loppumisesta suomalaisissa tiedotusvälineissä peloteltiin, mutta ilmeisen turhaan. Muutenkin kaikki liikkeet ja torit toimivat kuten muinakin päivinä. Myös meillä Seven Seasissa rakentaminen on jatkunut entiseen tapaan.

Thaimenoa

jormas: Moni asia tuntuu jo asettuneen tai asettuvan uomiinsa uudessa Thaikodissamme.
Eilen päivis hankki oman menopelinsä. Kun ajelin hänen perässään, oli mukava seurata menoa ajolinjoineen. Siinä hän viiletti silmin nähden menosta nauttien kuten moni muukin Thaimaan auringon alla.

Eilen kävimme myös tekemässä Pattaya Suomi-Seuran vuokralaisena loppuselvityksen. Seuran toimitalon ylimmässä kerroksessa olimme asustaneet puolikymmentä vuotta. Vaikka asuminen oli sielläkin halpaa (n. 130 €/kk), on se nyt siitäkin vain kolmasosan.
Jos asuisimme täällä pysyvästi, ei kovin suuria tuloja tarvittaisi elämiseen, sillä moni asia on puolet halvempaa kuin koti-Suomessa.

Aamulenkkejä tai kuntoiluamme emme  ole jättäneet, vaan lähes joka aamu säntäämme jalkoinemme johonkin suuntaan. Toistaiseksi voiton ovat saaneet enemmän luonnossa kulkevat kadut, jotka lähtevät aivan yhteisömme kotiportilta.

Kun katselen kuvien läheisen lammen rannan "asumusta" ja muutaman kymmenen metrin päässä onkivaa kalastajaa, tulee käsitys ja olo, että täällä on enemmän ihmisiä, jotka eivät tee työtä tehdäkseen työtä ja saadakseen palkkaa. Vaan he tekevät mitä tekevät enemmänkin elääkseen. Siis ehkä huomattavastikin vähemmän kuin länsimaiseen menoon tottuneet suomalaiset. Tosin pitkää, kuusi tai seitsemänpäiväistä viikkoa tekee hyvin moni.

Sama, vain tarpeellisen tekemisen olo tulee kuvan hyötyeläimestä, joka on vähän kuin Jokilaakson kanit. Jotka tekevät sen mitä tekevät elääkseen eikä kai mitään työkseen tai ihmisen silmin katsottuna juuri mitään muutakaan turhaa. Tosin niidenkin mielenkiinto ja uteliaisuus riittää muutamaksi päiväksi, kun pihamaalle ilmestyy uusi härveli, heinäpaali tai muita muutoksia. Kunnes toteavat heinäpaalia lukuun ottamatta, että turha kapistus. Ellei sen alusta  tarjoa suojaa vaikka sähkölinjalla tai taivaalla vaanivalle haukalle.

Kaksipyöräisellä moottoriajoneuvolla Thaimaassa

päivis: Olen mieleltäni motoristi, mutta ehkä en ihan taidoiltani. Nuorena ostin käytettynä 250-kuutioisen Suzukin, jolla ajelin muutaman vuoden. Ns. ruuhkavuosina ajelu jäi. Myöhemmin hankin Jorman kanssa yhteisen moottoripyöräskootterin, jota kuljetimme matkailuauton perään asennetussa telineessä. Sen ajoin Helsingissä risteyksessä päin pakettiautoa ja pyörä meni lunastukseen. Oli lähellä, etten tuon kokemuksen myötä luopunut koko moottoripyöräilystä.

Jorma kuitenkin kannusti ajamaan, sillä pienellä lisärahalla saimme täysin uuden skootterin. Thaimaan Phuketissa kävin "harjoittelemassa" ajamista vasemmanpuoleisen liikenteen seassa. Peugeot-merkkinen, 150-kuutioinen pyörämme vaihtui jossain vaiheessa 300-kuutioiseksi Vespaksi. Sillä olen monet kerrat ajanut työmatkat Tuusulasta Helsinkiin.

Eilen ostin 110-kuutioisen Honda Zoomerin, vaikka tiedän monien ajattelevan, että Thaimaa on ihan vihonviimeinen paikka, jossa haluaisi itse ajaa. Autoa joku ehkä voisi harkita, mutta mopo, kuten suomalaiset paikallisia skoottereita ja muita kevytmoottoripyöriä kutsuvat, ei tulisi kuuloonkaan. Minä puolestani en uskaltaisi ajaa Thaimaassa autoa. Tai ehkä pitäisi ensin totutella ajatukseen.

Ensimmäinen virallinen kuva uudesta Zoomeristani kotitalon takapihalla.
Pyörän väri on mustan ja valkoisen lisäksi tumma violetti, vaikka kuvassa
etuosan värin voisi luulla olevan tummanruskea.

Sain pyörän tänään, kun kaikki tarvittavat paperit oli tehty ja siihen oli asennettu tavaraboxi. Jos oikein innostun shoppailemaan, lisävarusteena on myös koukku, johon voi ripustaa ostoskassin. Zoomer-X:n uudesta mallista löytyy myös hienous, jollaisen luulin kuuluvan vain uudempiin autoihin: moottori sammuu esimerkiksi liikennevaloissa ja käynnistyy, kun annan vähän kaasua. Hiljainen käyntiääni on myös myönteinen ominaisuus.

Ajelimme tänään maaseutulenkin ja kävimme myös Pattaya Suomi-Seuralla. Aamulla ja päivällä on ollut ukkoskuuroja sateineen, joten ajelut jäivät vähän lyhyen sorttisiksi erityisesti suurten vesilammikoiden takia. Mutta ehköhän taas huomenna hyppää Zoomerin satulaan. Omalle pyörälle on nyt enemmän tarvetta kuin koskaan ennen, sillä Seven Seasin koti kaipaa yhtä sun toista tarviketta. Pyöräni onkin siis eräänlainen kauppakassi. Jorma ajelee edelleen omalla Honda Phantomillaan ja useimmiten suuntaa mieluiten kulkunsa johonkin muualle kuin ostosparatiiseihin. Päivittäistä kävelyä emme silti ole unohtaneet.

Asioiden hoitoa maan tavalla

jormas: Thaimaassa ja varmasti monessa muussakin maailman kolkassa lähes kaikista tilanteista selviää rahalla. Siihenkin asiaan suhtautumisessa ovat minua yrittäneet aivopestä virkamiehiä tai ainakin niiden (yli)valtaa kunnioittavat ja pelkäävät perussuomalaiset. Eivät siis puoluepersut, vaan muut, jotka toisin kuin minä, tietävät kaiken. Kuten taivaspaikkaa kauppaavat saarnamiehet ja muut helppoheikit ja nykyisin -helmitkin. "Että on tämä niin korruptoitunut maa, jossa kaikesta selviää rahalla."

Usein ja nykyisin entistä enemmän ja useammin olen pysähtynyt pohtimaan, että so what? Että mitä sitten, jos asiat voi hoitaa oikein tai ainakin mieleisellään tavalla rahalla. Suomessa olen kulkuni varrella törmännyt silloin tällöin yhteiskunnan ylläpitämän monopolin virkahenkilöön, jolle ei itseni olisi koskaan pitänyt antaa mitään sellaista valtaa, jota se voi käyttää tavalliseen kansalaiseen tai muuhun palvelun tarvitsijaan.

Esimerkkejä voisin luetella kirjan verran, mutta tyydyn yhteen. Kun minulla on omien vaivojeni (joita en valita) vuoksi melkoinen määrä lääkkeitä, niin tarvitsen niitä yli 1-2 kuukauden matkoilleni mukaan koko reissun ajan kestävän satsin. Mutta Kela korvaa kerralla ostettaessa vain osan ja loppukorvaukset on haettava erikseen Kelalta. Ja mitään joustoa ei asiassa ole puoleen eikä toiseen, vaikka kyseessä on satavarmasti lääkkeet, joita ei katukaupassa myydä tai että ne jäisivät lojumaan pöytälaatikkoon käyttämättöminä. Paitsi jos kuolen, joka arvatenkin on sitten joskus minunkin osani.
Kelan valtion virkahenkilö ei tästä jousta päivissä päivääkään, vaan pitää kiinni siitä miten se on kirjoitettu.

Mutta entäpä sitten muut vaihtoehdot? Jos olen onnistunut saamaan itseni niin sanotusti hyvään kurssiin tutussa apteekissa, voivat he jemmata ostosteni selvitystä Kelalle päivän pari, jolloin saankin korvaukset, vaikka olisin hakenut lääkkeeni jonkun päivän aikaisemmin ulkomaille lähtöni vuoksi. Mutta asian suhteen kaiken huippu on, että jos minulla on yksityislääkäriltä kaksi eri reseptiä samoille lääkkeille ja otan toisella osan vuoden reseptin lääkkeistä ja toisella osan. Tällöin saan tuplamäärän lääkkeitä samasta apteekista yhtä aikaa ja niille kaikille kelakorvauksen. Mutta tähänkin tarvitsen yksityislääkärin, sillä valtion ja kunnan monopolin lääkärit eivät kahta reseptiä kirjoita samoista lääkkeistä päällekkäin. En vaikka maksaisin rahalla. Paitsi ehkä silloin, jos menen saman yhteiskunnan lääkärin yksityisvastaanotolle, jota hän pitää sivutyönään. Tai kummin päin hommien laita silloin loppujen lopuksi lieneekään.

Thaimaassa moni asia on tosiaan toisin. Jos ajan moottoripyörälläni miten sattuu tai ainakin niin, että se ei ole poliisin mieleen, saatan saada sakot. Joskus käy niin, että jos jätän satulani vyön alle osan virallisen sakon määrästä ja katson muualle, niin se on siinä. Jos poliiseja on useita, on sakko käytävä maksamassa usein läheiselle poliisiasemalle, jonka jälkeen he antavat takavarikoimansa pyörän avaimet takaisin. Mutta olen kuullut, että täällä on maksettava päästäkseen poliisiksi. Niinpä he keräävät tämän maksun pimeillä sakoilla takaisin. Mutta mitä väliä kannaltani tälläkään on, jos kerran olen rikkonut liikennesääntöjä?

Jos minun pitää saada viisumille jatkoaikaa, se tarkoittaa maasta poistumista ja takaisin tuloa. Virallisesti. Mutta rahalla voin kuljetuttaa itseni sijaan passin ja muut asiankirjat rajalle ja tarvittavine leimoineen ja uudella viisumiajalla takaisin. Kun itselleni on takana aika, jolloin omia jälkiä piti peitellä, niin minulle tämä oiva käytäntö sopii tarvittaessa loistavasti.

Päivis kirjoitti myös rahan tuonnista Suomesta Thaimaahan. Kun maksaa, olisikohan se ollut 0,007 % tuodusta summasta pankille niin sanotusti tiskin alta, saa todistuksen, että raha on laillista ja laillisesti tuotu maahan. Koska olemme rahamme rehdisti hankkineet ja verot siitä maksaneet Suomeen, niin so what? Miten olisi jotenkin oikeampaa maksaa vaihtokurssin ero Suomessa ylikansalliselle pankille kuin vaihtaa itse raha Thaimaassa paikallisessa pankissa?

Tällä hetkellä en tiedä tilannetta, josta ei Thaimaassa rahalla selviäisi. Kun myöskään tarkoitukseni ei ole tehdä kovinkaan suuria vääryyksiä, niin käytäntö sopii loistavasti minulle. Paremmin kuin kotimaani pikkusieluinen virkahenkilö, joka istuu kannaltani väärällä paikalla ja jota en voi sivuuttaa rahalla enkä ilman.

Thaimaassa rahalla saa ja taksilla pääsee

päivis: Eilinen meni huonosti lentokoneessa nukutun yön jälkeen vähän sumussa. Lähinnä vain ihmettelin uutta kotia, mutta en oikein jaksanut ajatella loppuun saakka siihen liittyviä asioita. Tänään on ollut jo toisin.

Kävimme aamupäivällä Seven Seasin showroomissa, jossa myyntivirkailijana työskentelevä venäläinen Anastasiia selvitteli kanssamme hoitamista vaativia asioita. Häneltä saimme muun muassa tietää ihan virallisen osoitteen, jota tarvitsee varsinkin viranomaisten kanssa asioidessa. Postikin saattaa tulla varmemmin perille, jos käyttää virallista osoitetta. Muuten taas, jos vaikka neuvoo jonkun perille, voi käyttää pääkadun, Chaiyapruekin nimeä ja sen poikkikatua, soi kolmosta. Ja sen päälle kun kertoo, että Seven Seas Condo Resort ja vielä talon ja huoneiston numeron, tulijan ei pitäisi eksyä. Paitsi että varmasti eksyy, jos ei tiedä, mistä meidät löytää. Seven Seas on kuin suuri kylä. Asuntojakin on noin 1500.

Mutta se raha-asia. Meillähän oli pari kertaa ennen asunnon osamaksun maksupäivää melkoinen ralli, kun piti löytää mahdollisimman hyvän kurssin tarjoavia rahanvaihtopisteitä. En lopulta tiedä, oliko siitä mitään hyötyä, sillä täällä suurempiin käteisellä maksettuihin maksuihin suhtaudutaan vähän siihen tapaan, että kyse voisi olla vaikkapa rahanpesusta. Mutta rahalla siitäkin selvitään.

Thaimaasta asuntoa hankittaessa maksut kannattaisi maksaa kotimaasta pankin kautta. Silloin kaikki menee oikein. Mutta jos menee väärin, pitää vain maksaa palvelusta, jonka tässä tapauksessa rakennuttaja tarjoaa. Käteisellä maksettu summa kerrotaan tietyllä kertoimella, josta saadaan palvelun hinta. Meidän tapauksessamme lisämaksua tuli vähän alle 4000 bahtia eli noin sata euroa.

Seven Seasin porttia vartioivat ihmisvartijoiden lisäksi myös koirat. Jorma
yrittää kouluttaa niitä syömään nappularuokaa. Ovat ehkä tottuneet parempaan.

Varteenotettavaksi vaihtoehdoksi taas tavaran kuljettamisessa kannattaa harkita taksia, kun kaupasta on hankittava jotain suurempaa. Edelliseen asuntoomme hankittuja huonekaluja ja muuta suurempaa kuljetutimme maksamalla siitä myyjäfirmalle. Tänään meille vinkattiin Home Works -liikkeessä, että koska saisimme ostoksemme kotiin vasta seuraavana päivänä, kannattaa ottaa taksi. Hinta on myyjän mukaan ihan sama, 300 bahtia. Päätimme ottaa taksin, jotta saisimme huomisaamuksi pöydän ja tuolit, jotta voimme syödä aamupalan parvekkeella. Minä menisin taksin kyydissä tavaroinemme ja Jorma ajaisi moottoripyörällä perässä tai edellä.

Ensin emme meinanneet saada taksia, mutta ostoksemme kärryillä kaupan eteen tuonut myyjä soitti hetken ihmeteltyämme jonnekin. Taisi kilauttaa kaverille, sillä muutaman minuutin odottelun jälkeen paikalle ei kurvannutkaan taksi, vaan aivan tavallinen avolavalla varustettu siviilihenkilöauto. Jonkin sortin Uber ehkä kuitenkin. Ja maksukin oli sama 300 paikallista rahaa. Hieman vaihtokurssista riippuen kuljetuksen hinta oli noin kahdeksan euroa.

Päivis tulee Thaikotiin

jormas: Päivis kirjoitti eilisessä blogissaan lentokentältä, että tulossa ollaan. Suomessa kamoja pakkaillessa hän kyseli täältä pallon toiselta puolen, että onkohan perillä litteäpäistä laturinpiuhaa tabletille ja älypuhelimelle. Vastasin, että toki toki, mutta ehkä kannattaa ottaa yksi reppuun mukaan, jos vaikka pitää ladata härveleitä kentällä tai muuten vaan matkan varrella. Joskus nimittäin tulee mutkia matkaan. Ja aivan kuin Murphyn laki olisi tosiaan olemassa, tuli päivikseltä kentältä viesti: ""Lähdettiin ja palattiin. Teknikot tutkivat paineistukseen liittyvää ongelmaa. Ei kuitenkaan ilmaan ennätetty."

Minä sitten seurailin netistä Finnairin oivasta lentoseurantapalvelusta, että kuinka kauan konetta pidetään rusnataan kentällä ja joutuuko päivis hakemaan peräti vauhtia yön yli Jokilaaksosta.  Murphy lakeineen olisikin silloin ollut täydellinen, sillä kone taisi olla hieman ylibuukattu, kun olivat kysyneet vapaaehtoisia reitin ja koneen vaihtoon. Että olisiko vaihtamalla ollut kuitenkin pikemmin perillä. Mutta näin ei onneksi käynyt ja kone pääsi lähtemään reippaan tunnin myöhässä. Ja oli saman verran aikataulustaan jäljessä Bangkokin kansainvälisellä kentällä.

Yöllä kelluin selälläni vedessä, katselin taivasta ja odotin Finnairin koneen ja tähden lentoa.

Yön nukuin tosi huonosti. Aina kun heräsin, oli ensimmäisenä sisäinen maailman kartta auki lähes 10 000 kilometrin matkalta Suomi-Thaimaa. Että missä muruseni nyt on, joko on Ukrainan päällä vai mennäänkö Kazakstanin yläpuolella. Tai joko on alla Intia ja ehkä sen valtameri.

Tätä kirjoittaessa päivis istuu jo ilmastoidussa linja-autossa matkalla Jomtienille. Ja kun hän bussista hyppää pois, on vieressä lavatakseja pilvin pimein. Kolmella eurolla pääsee kolmen kilometrin matkan Seven Seasin portivartijan luokse. Joka nostaa kättä olemattomaan lippaansa kuin sotilas konsanaan.

Tästä alkaa yhteinen eläkejaksomme Thaimaan auringon alla. Joka muuten on aivan sama aurinko kuin Suomessakin. Siellä se antaa odottaa itseään vuoden lähes kolme kvartaalia ennen kuin lämpö on päälle +20 astetta.

Lentokentällä

päivis: Edessä on lento Thaimaahan. Jätin blogin kirjoittamisen tänne kentälle, kun odotellessa voi tehdä muutakin kuin vain istua ja ihmetellä. Ihmetellä sain riittämiin omalle lähtöportille hiljaksiin kävellessä, kun vertailin vesipullojen hintoja. Lähdevettä olisi saanut halvimmillaan huoneenlämpöisenä lentokentän pienestä apteekista 1,50 eurolla, mutta kaikkialla muualla hinnat vaihtelevat kahden ja kolmen euron välillä. Hoidin lähtönesteytyksen käymällä Starbucksilla Pumpking Spice Lattella.

Sattumalta nettiä selaillessa huomasin artikkelin, jossa annettiin ohjeita, miten voi varautua pitkistä lennoista selviytymiseen. Ensimmäinen ohje oli matkustusluokan korottaminen. Se on nyt myöhäistä. Hyvä jos koneeseen edes mahtuu, sillä eilisen Finnairin sähköpostin mukaan kone on ylibuukattu. Kyselivät vapaaehtoisia vaihtamaan lentoa. Laitoin ruksin kohtaan, jossa ilmoitin, etten halua vapaaehtoiseksi. Toisaalta, jos olisi lupautunut, olisin kenties päässyt bisnesluokkaan, kuten meille kerran onnekkaasti kävi. Mutta olisin voinut myös saada uuden reitityksen ja joutunut lentelemään ties mistä kaukaa. Kohde kun nytkin on melkoisen kaukana. Ja siellä odottavat Jorma ja uusi koti.

Istuimen varaaminen on jo tehty, joten sen olen jo ymmärtänytkin. Olen käytäväpaikalla, jossa ainut harmi on, että kaksi vierasta vierustoveria luultavasti haluavat silloin tällöin piipahtaa vähintään vessaan. Finnairin uudessa koneessa (tai mikä uusi se enää on), ikkunapuolillakin on kolme istuinta rinnakkain entisen kahden sijaan.

Pitää myös osata pukeutua oikein. Farkut eivät ole paras mahdollinen vaatetus, mutta en nyt muutakaan keksinyt. Lähtiessä ovat ok, mutta perillä tuskaisen kuumat. Mutta onneksi ulkoilmassa ne päällä pitää olla vain Jomtienin bussiterminaalista Seven Seasiin. Olen kuullut, että amerikkalaiset osaavat pukeutua pitkille lennoille. Mitenkään tavatonta ei ole, että painelevat koneeseen aamutakeissaan.

Pitkille lennoille vinkataan ottamaan omat eväät mukaan, jotta tarjolla olisi lentomatkalle sopivaa syötävää. Jutun mukaan maku- ja hajuaisti heikkenevät lennon aikana, joten lentoyhtiön tarjoamat ruoat saattavat siitä syystä maistua jopa pahalta. Minä kun luulin, että joskus paha maku johtuu siitä, että ruoka yksinkertaisesti on pahaa.

Lennolle lähtöä odotellessa voi istua vaikka kirjoittamassa blogia. Olin sen
verran hyvissä ajoin lähtöportilla, että pääsin istumaan mukavaan nojatuoliin,
jossa luultavasti voisi samalla vaikka ladata tietokonetta.

Omat vedet kannattaa myös kuljettaa koneeseen. Koneessa kyllä tarjotaan vettä tuon tuostakin, mutta ehkä oma vesipullo olisi hyvä idea. Siihen kai veden korkea hinta perustuukin: vesipullon voi hankkia vasta turvatarkastuksen jälkeen.

Pitää myös käyttäytyä normaalisti. Se tarkoittaa hampaiden harjausta, dödön käyttöä, jopa alusvaatteidenkin vaihtoa ohjeissa ehdotettiin. Koneen viihdelaitteita kannattaa myös hyödyntää. Muutaman hyvän elokuvan muistan lentojen aikana nähneeni, mutta Finnair ei ole ihan paras elokuvien esittäjä. Toistaiseksi paras tarjonta on ollut - yllätys, yllätys - Russian Airlinesillä.

Omakohtainen kokemukseni on, että niskatyynyä, vai miksi niitä niskan ympärille laitettavia renkuloita kutsutaankin, ei missään nimessä pidä unohtaa. Käytössäni on edelleen vuosia sitten Virosta ostamani, puhallettava niskatyyny. Lentosukat on toinen must juttu. Tosin nyt hankin kokeeksi kompressiosäärystimet.

Thaimaamme, osa 6

jormas: Päiviksellä oli eilen niin hyvä blogikirjoitus, että meille kaikille on hyväksi lukea se. Tänään on siihen erityisen hyvä päivä, sillä on Maailman hymypäivä.

Mutta minä menen blogikirjoitussarjani viimeiseen osaan, joka käsittelee majamme muuttoa Thaimaassa. Toissa päivänä taisin päättää siihen, että veinkö kaiken mukanani. Siis kaiken sen, jota olemme keränneet neljänteen kerrokseen, 50 m2 asuntoon ja saman kokoiselle kattoterassille puoli vuosikymmentä. Kyllä vain, kaiken roudasin viikon aikana. Paitsi kaksi suihkuhuoneen muovista, vajaan puolen neliön reiällistä muovimattoa. Niitäkin surin yön, että ne unohtuivat.

Ensin ajattelin kirjoittaa, että jos jotain jätän, niin päivis tultuaan ylihuomenna kysyy, että et sitten sitä "kiinanalaisten romukaupasta" ostettua kippoa tai kuppia tuonut? Mutta en kirjoitakaan, sillä huomasin olevani samassa veneessä ja tuumailevani, että tulikohan se vararautasahan terä mukaan ja missähän se on.

Todellisuudessa emme yhteisestä sopimuksesta tuoneet kaikkea, vaan jätimme entisen Thaikotimme kalustukseltaan perusasuttavaan kuntoon. Sänkyineen, patjoineen, kampauspöytineen, vaatekaappeineen, hyllyineen, suihkuverhoineen, rottinkisine sohvakalustoineen, baarijakkaroineen, keittiön kaappeineen ja pöytineen, jääkaappeineen, mikroaaltouuneineen ja niin edelleen.

Tässä(kin) suhteessa huomasimme olevamme erilaisia, sillä vastaavassa tilanteessa moni täällä myy entistä irtaimistoaan epätoivon vimmalla. Mutta ehkä se oli meiltä vaan laiskuutta, vaikka toisaalta tuntui hyvältä jeesata Pattaya Suomi-Seuraa tältäkin osin. Jos vaikka tulevaksi talveksi löytyisi entiseen kotiimme helpommin maksava asukas.

Viikko meni kamoja kuljetellessa Riston sivuvaunuskootterilla. Joka onkin kerrassaan oiva peli. Se on palvellut uskollisesti. Sillä on haettu käytännössä jo vuosien ajan kaikki Seuran tiloissa tarvittava tavara myytävistä ruoka-aineista lähtien. Ja kuljetettu eräskin Seuran valmistama Pattayan suomalaisen koulun kouluruoka niin oppilaille kuin opettajillekin.

Toinen viikko meni omaan verkaiseen tahtiinsa tavaroita paikoilleen laitellessa. Vain harva niistä lienee sillä kohdalla mihin se jää, sillä sanansa sisustamiseen sanoo päiviskin. Hyvä niin, sillä aika usein sisustus on miehen jäljiltä karun oloinen ja muistuttaa enemmän autotallia kuin olohuonetta. Mutta onhan sunnuntaina uudessa Thaikodissamme jotain muuta odottamassa kuin mustissa jätesäkeissä roinaa täynnä olevat lattiat.

Seven Seas on taas laittanut sivuillee varsin tyylikkään, uuden kuvakokonaisuuden miljööstä, joka 1/2000(osa) mekin pikku kotimme kanssa olemme.

Työmatkalla näkee ja kuulee kaikenlaista

päivis: Kirjoitin tämän blogin pari päivää sitten ja julkaisin sen työpaikan blogissa. Työmatkalla törmää kaikennäköisiin tilanteisiin. Tuo tapahtuma tuntui jotenkin siltä, että se ansaitsi tulla dokumentoiduksi. Nyt siis tuplasti. Kas näin kirjoitin:

Kuljen osan työmatkoistani julkisia liikennevälineitä käyttäen. Niissä istuessa tulee kuulleeksi ja kokeneeksi monen näköistä asiaa ja tapahtumaa. Osalla ihmisistä ei tunnu olevan minkäänlaista rajaa sen suhteen, mitä yksityisiä asioita he puhuvat puhelimessa tai vieruskaverilleen. Samalla perheriidat, äidin holtiton rahan käyttö tai lapsen huonosta opettajasta tehty arvio käy selväksi muillekin kanssamatkustajille.

Tänään havainnoin huonoa ja hyvää käytöstä.

Kehäradan junavaunun etuosassa toistui moneen kertaan naisen mariseva pyyntö lainata puhelinta. Aina kun juna pysähtyi uudelle asemalle, nainen esitti junaan tulijoille kysymyksen ”voitko lainata puhelinta”. Jo äänestä saattoi päätellä, että kysyjällä ei ollut ihan kaikki kotona. Tai kuten myös usein kuulee sanottavan, ”ei ollut kaikki muumit laaksossa”.

Juna hiljensi taas vauhtiaan, pysähtyi ja otti uusia matkustajia kyytiin. Näin penkiltäni oviaukolle, josta sisään astui vaalea nainen. Nainen tuskin edes kuuli, mitä häneltäkin kysyttiin, kun hän jo alkoi nopeasti sättiä kantavalla äänellä puhelinta kaivannutta naista siitä, että tämä on jo vuosikaudet kerjännyt ihmisiltä rahaa. Näin kuulemma on tapahtunut juuri junissa, joita vaalea nainen on käyttänyt. ”Olen saanut tästä tarpeekseni”, nainen julisti.

Kovalla äänellä nainen kehotti puhelinta pyytänyttä menemään sossuun, koska sieltä maahanmuuttajatkin hakevat rahaa. Vihainen tunteenpurkaus päättyi kehotukseen hävetä. Siinä vaiheessa saattoi olla, että vaunun muut matkustajat ajattelivat mielessään, että kenenkähän tässä pitäisi hävetä.

Puhelimen pyytäjä, vanhempi nainen, jäi pois Pasilan asemalla, kuten minäkin. Asemalaiturilla hän puhutteli maahanmuuttajaa. Tai mistäpä minä hänen alkuperäänsä voisin tietää - ihonväriltään tummaa nuorta miestä kuitenkin. Luultavasti enää ei puhuttu puhelimesta. Mies vaikutti hieman hämmentyneeltä, mutta tarjosi kuitenkin naiselle käsipuolensa. Kävelin perässä ja seurasin, kuinka nuori mies avusti nyssäköidensä kanssa huonosti liikkuneen naisen ensin rullaportaisiin ja siitä asemahallin läpi kohti ulko-ovea.

Puhelinta nainen ei saanut lainaksi, tuskin hän sitä olisi oikeasti tarvinnutkaan. Sen sijaan voisin kuvitella, että pitkästä pitkästä aikaa hän sai osakseen inhimillistä kohtelua. Lähtivätkö sitten junassa annettujen ohjeistusten mukaisesti sossun suuntaan, sitä en jäänyt seuraamaan. Tuskinpa.

Thaimaamme, osa 5

jormas: Thaimaa on ollut jo vuosien ajan ykköskohteemme ulkomailla. Ehkä siksikin meillä on ollut siellä/täällä hallinnassamme, suomalaisen mittapuun mukaan ehkä suhteellisen vaatimaton Thaikoti. Tai oikeastaan siinä ei ollut kuin uima-altaan puute. Jonka korvasi vuokranantajamme antama mahdollisuus käyttää viereisen hotellin allasosastoa. Siellä kävimmekin lähes päivittäin.

Kunnes yhtenä päivänä tuli hotellin johto vartijoineen ja mitätöi kirjallisen lupamme. Se vei minulta paljon ilosta pois, johon apuun tuli päiviksen ilmoille heittämä ajatus, että mitä mieltä olisin jos hän hankkisi tai me yhdessä oman Thaikodin. Tähän totesin, että jos ajatuksesi eivät ole mielestäni aivan pöhköjä ja varsinkin, jos toteutat ne omilla rahoillasi, on tehtäväni puolisonasi tukea niitä.

Ja siitä se alkoi. Kiersimme lukemattoman määrän valmiita asuntoja, condoja, omakotitaloja, rakenteilla olevia kohteita sekä tutustuimme esitteisiin. Moni kohde oli aivan hilkulla, mutta ei aivan. Aina oli jokin, joka ei ollut aivan kohdallaan.

Kunnes törmäsimme Seven Seasiin, 1500 asunnon ja runsaiden yhteisten tilojen ainutlaatuiseen kokonaisuuteen. Sen sanotaan kuuluvan Thaimaan viiden suurimman joukkoon, vähän laskentatavasta riippuen.

Ensimmäinen naturistiuinti Seven Seasin yössä

Tästä kokonaisuudesta vain kolme asuntoa oli tarpeisiimme täydellisiä. Koska lapiotakaan ei oltu pistetty työmaalla vielä maahan, olivat ne kaikki myös myymättä. Niistä valitsimme meille istuvimman. Ja odotimme sen valmistumista neljä vuotta. Riskit olivat myös olemassa, sillä kyseessä oli intialaisen rakennuttajan ensimmäinen kohde Thaimaassa. Aina silloin tällöin silmiin sattuu nimittäin edelleen kohde, jossa osa asunnoista on jopa kalustettu, mutta jostakin syystä se ei silti ole päässyt satamaan. Juuri tällaisessa kohteessa asuu Sweetheartin kulkukoiraperhe, josta olemme kirjoittaneet paljon. Kyseinen kohde oli muuten suomalaisella välittäjällä myytävänä.

Apuja omaan hankkeeseen emme juuri muilta suomalaisilta saaneet. Koin, että koska meidän Seven Seasimme ei ollut heillä välitettävänä, ei ollut kiinnostusta myöskään jeesata meitä koko asiassa. Tätä pidin ja pidän omituisena lyhytnäköisyytenä, sillä vuosien toimiminen Pattaya Suomi-Seurassa tuottaa minulle kyselyjä mitä kannattaisi tehdä, kenen puoleen kääntyä ja niin edelleen, jos ostamme oman asunnon mekin. Vaikka en varmuudella voi sanoa kenen puoleen on syytä kääntyä, joistakin toimijoista on tullut varmuus mistä ei kannata apua kysellä.

Juuri tämä, nyt meneillään ollut matkamme onkin monella tavalla ainutlaatuinen ja päättää yli puolivuosikymmentä kestäneet asumisemme vuokra-asunnossa ja tosi tiiviin Pattaya Suomi-Seura yhteyden. Sillä emme ole enää päivin ja öin fyysisesti samassa paikassa.

Aivan oma kokemuksensa on, kun kahteen naiseen ja mieheen olemme kuljettaneet tavaraa monta vuotta portaita neljänteen kerrokseen, niin oma jobinsa on jättää ne kaikki taakseen. Vai toinko ne kaikki uuteen talvikotiimme? Siitä ensi kerralla.

Yt-neuvottelut

päivis: Enpä selvinnyt minäkään työurallani ilman yt-neuvotteluja. Tosin yhdet neuvottelut olen järjestänyt itse työnantajan ominaisuudessa. Nyt olin sillä puolella, joka näissä keskusteluissa taitaa poikkeuksetta edustaa häviäjää. Tai eivät kaikki lopputilin saaneet taida sittenkään kokea itseään häviäjiksi, ehkä katkeriksi kuitenkin. Osalle irtisanotuista lopputili saattaa merkitä kokonaan uutta ammattialaa ja positiivista elämänmuutosta.

Sitä tietysti meillä korostettiin, että ei tässä nyt irtisanomisten kärjellä mennä eteenpäin, vaikka yt-kutsussa olikin ilmoitus, että enintään seitsemän henkilöä voidaan joutua irtisanomaan. Tämän uskallan tänne kertoa, vaikka yt- tai yhteistoimintaneuvottelut, kuten asiaa jotenkin mukamas kauniimmin nimitetään, sujuvat ankarasti salassapidon merkeissä. Puhutuista asioista ei saisi kertoa edes kotona.

Tästä yt-neuvottelujen aamuna Vehkalan kehäradan asemalla ottamastani
kuvasta löytyy jonkin verran myös aiheeseen liittyvää symboliikkaa. 

Mutta mahdollisesti irtisanottavien määrän voin mielestäni kertoa sillä perusteella, että lähes päivittäin uutisissa kerrotaan isojen ja vähän pienempienkin firmojen alkavista yt-neuvotteluista, jotka pahimmillaan saattavat johtaa kymmenien, satojen tai jopa tuhansien henkilöiden irtisanomiseen.

Tänään esimerkiksi uutisoitiin, että ruotsalainen verkkoyhtiö Ericsson aloittaa yt-neuvottelut myös Suomessa. Kuinkahan monennet? Suomessa henkilöstön vähennystarpeeksi on ilmoitettu enintään 175 henkilöä. Tämän kertaisten yyteiden syynä kuului olevan se, ettei firma tee riittävästi voittoa. Kriisiyhtiö se ei ole. Ja heti perään kerrottiin, että myös Fujitsu aloittaa yt-neuvottelut. Edelliset olivat viime kesänä.

Yt-neuvotteluista on tainnut tulla joidenkin työpaikkojen perushelvettiä. Niitä toistetaan tuon tuostakin. En tiedä, ovatko yhteistoimintaneuvottelut tehneet työelämästä yhtään rehdimpää. Tuskin. Ehkä reilumpaa oli entisajan käytäntö ilmoittaa ykskantaan, että nyt irtisanon sinut, sinut ja sinut. Irtisanomisen syykin selvisi yleensä ilman turhia jaaritteluja.

Nyt yt-neuvottelut vaativat useita kokoontumisia ja niiden välissä tietysti asioita puidaan sekä työntekijä- että työnantajaporukoissa. Aikaa, joka voitaisiin käyttää oikeiden töiden tekemiseen, kuluu melkoisesti. Ja vaikka yt-neuvottelujen lopputulosta ei saisi tietää kuin vasta neuvottelukierroksen päättyessä, työnantajalla on kai useimmiten melko selvä näkemys alusta saakka, kuka lähtee ja kuka jää.

Ehkä töiden uudelleen järjestely on ainut asia, joka saattaa työnantajallekin kirkastua vasta neuvottelujen kuluessa. Se on ainakin varma, että jatkuva yt-rumba pitää henkilöstön hiljaisena. Ärhentelijät ovat takuuvarmasti ensimmäisiä nimiä, joita irtisanottavien listoille kirjoitetaan.

Thaimaamme, osa 4

jormas: Yksi 4-6 viikon reissu taisi mennä, kun teimme silloista Thaikotiamme Pattaya Suomi-Seuran ylimpään, neljänteen kerrokseen. Sekin oli mukavaa puuhaa, josta osan maksoi Seura ja me itse osamme. Halvalla piti saada toimivaa, jolla ajattelulla ylipäätään kunnostus- ja muutostöitä voitaisiin tehdä paljonkin nykyistä halvemmalla. Aivan liikaa on vallalla käytäntö, että kun esimerkiksi työnantaja maksaa, niin uuden työhuoneen seinää pitää siirtää parikymmentä senttiä.

Oli jännittävää seurata Päivistä, kun hän kierteli uutta kotiamme ympäri ja jätti siihen omat jälkensä yhteisten jälkien ja omieni lisäksi. Sitäkin seurasin mielenkiinnolla kuinka istuimme kotikatumme arkeen. Kuinka Päivis kävi ensi kerran paikallisella, kai täydenkin palvelun hierojalla. Ja erehtyipä kerran paikkaan, josta hänet ohjattiin hienotunteisesti ulos sanoilla, että "soli soli" tämä paikka on vain miehille. Päivikselle sekin mesta olisi arvatenkin kelvannut vallan hyvin, sillä kerran hän taisi jostain tullessaan todeta, että mitä väliä sillä on mitä muuta joku tekee, jos hän kerran hieroo hyvin.

Osana Pattaya Suomi-Seuran kalustoa meidät oppi vuosien aikana tuntemaan moni ja me monet. Joka kerta kun tulimme Suomesta, tuntui kuin olisimme kotiin tulleet, sillä ystävällisiä tervehdyksiä sateli joka puolelta. Koimme todellakin olevamme tervetulleita. Meille kehittyi monia päivän rutiineja, joista yksi oli lähes päivittäinen,5-10 kilometrin kävely. Rannoilla meillä oli ja lienee edelleenkin vakiopaikat, joissa vaihdamme mielipiteitä milloin mistäkin elämän asiasta.

Ehkä viime reissun mieleen jäävin oli kuitenkin erakkokolibripariskunta, joka oli tehnyt Suomessa olomme aikana pesänsä parvekkeemme apinakeinojen väliin jääneeseen jouluvalojen johtoon. Siellä emo hautoi muniaan aamusta aamuun. Me laitoimme parvekkeen itseltämme käyttökieltoon aina, kun haudonta oli meneillään. Joskus emo tuli viereiselle sähköjohdolle keikkumaan, että etteköhän häippäise, jotta saadaan pesue taivaalle. Ja me hipsimme sisätiloihin. Sillä reissulla näimme vielä poikasen vai poikasten lähdön pesästään, jonne kolibriperhe vielä palasi yön tullen monet kerrat.

Myös pikkuvarpuset huomasivat kotimme tuntumassa turvasataman perheilleen. Ne löysivät ilmastointilaitteen putken vierestä varpusen mentävän aukon ja perustivat kotinsa kattojen väliin, suomalaisittain välikatolle. Kun nyt tulin, niin siellä suku oli edelleen. Sinne ne myös jäivät, kun aloin tehdä muuttoa uuteen Thaikotiimme.

Kotielämä tutkimuskohteena

päivis: Päivän Hesarissa oli juttu kotiasioista. Professori Juho Saari totesi siinä, että ihmisten kotielämää on tutkittu hämmästyttävän vähän. Saarikin, joka on perehtynyt ihmisten hyvinvointiin, on selvittänyt sitä lähinnä kodin ulkopuolella. Nyt on aika syventyä kotiasioihin.

Yhdessä kysymyksessä kysyttiin, mihin huoneeseen
kotona haluaisi enemmän tilaa. Vastasin, että
olohuoneeseen. Merikonttikodissamme eteinen
on lähes yhtä suuri kuin olkkari.

Hesarin nettisivuilta löytyi kotiin liittyviä kysymyksiä, joihin saatavien vastausten pohjalta tutkijat aikovat nyt tehdä päätelmiä, mitä kotien seinien sisällä tapahtuu ja minkälaisia odotuksia ihmisillä kotielämän suhteen on. Ehkä Hesarin toimitus sortui hieman ylilyöntiin, kun se lupaili tutkimuskysymyksiin vastaaville, että tutkimustulosten ansiosta päättäjät voivat tehdä päätöksiä, jotka lisäävät ihmisten hyvinvointia. Ei kai nyt sentään. Mutta mukavaa on, jos tietoisuus kotiasioista lisääntyy.

Vastasin kyselyyn, jonka kysymykset kyllä vaikuttivat osin melko heppoisilta. Hieman oudolta jopa tuntui kysymys siitä, mitä kodissa käyvien vieraiden kanssa tehdään. Yksi vastausvaihtoehto oli, että harrastetaan seksiä. Ylipäätään kysymyksiä oli varsin vähän.

Mutta tuskin tutkimustuloksia yksistään näiden kysymysten pohjalta saadaankaan. Kuvittelisin, että tutkijat myös haastattelevat ihmisiä. Hesarissa julkaistut kysymykset kun eivät juurikaan tarjonneet mahdollisuutta avata mahdollisia yksilöllisiä vivahteita. Muuten tutkimustulokset saattavat tarjota lähinnä vain tilastotietoa ihmisten kotielämästä.

Vastasin kysymyksiin kotona Tuusulassa, mutta jos olisin ollut uudessa kodissamme Thaimaassa, kotiin liittyvät ajatukset ja tosiasiat olisivat saattaneet olla erilaisia. Sitä, että nykyään monilla ihmisillä on ns. kakkoskoteja, ei vastausvaihtoehdoissa lainkaan huomioitu.

Samassa lehdessä oli myös hauska juttu nuoresta naisesta, joka oli rakentanut itselleen asunnon trailerin päälle. Pikkuruisessa, täysin liikuteltavassa talossa on 15 neliötä. Kun kävin nettisivuilla vastaamassa kotitutkimuksen kysymyksiin, huomasin samalla, että pikkukodista kertovat juttu oli netissä aamun eniten luettu juttu.

Hesarin perusteella voi päätellä, että koti on asia, joka kiinnostaa ihmisiä. Siis myös tutkijoita.

Thaimaamme, osa 3

jormas: Toisella eläkejaksolla(6 viikkoa) noin 7-8 vuotta sitten suuntasin matkani Jomtien Pattayalle. Tähän innoitti ihmisten kokemukset Thaimaasta ja omamme sen Phuketista. Kun sitten löhösin Siaminlahden rannalla rantatuolissa muiden raittiutensa saavuttaneen alkoholistin kanssa, koin että elämä ja maailmani on nyt enemmän kuin kohdallaan.

Yritin ajatella elämästä veden varpaissa liplatellessa myös kielteisesti. Hanskaan jäi kaksi tosiasiaa, joita mielessäni pyörittelin. Fakta oli, että osaeläkkeen myötä oli kuukaudessa tilille tuleva summa pienentynyt neljäsosan. Lisäksi mieltäni hämmensi silloin ja vielä silloin tällöin nytkin, että vaikka tulot olivat reippaanlaisesti pienentyneet, koin saaneeni elämänlaatua vähintään saman verran lisää. Vielä edelleenkin saa arjessani myllerrystä aikaan mikä talouden kasvun markkinoiden ammattilainen tai helppo-Heikki sai minut ja monet muut raatamaan lähes hullun lailla vuosikymmenten ajan saadaksemme lisää rahaa ja enemmän kaikkea sitä mitä emme tarvitse.

Thaikotiin hankkimamme olohuoneen sohvakaluston
ja parvekkeen apinakeinut jätämme uusille asukkaille

Lensin Pattayalle yksin myös toisen eläkejakson, jonka lähtötohinoissa päivis sanoi, että "kun siellä näköjään tulee ravattua, niin vaikka en juuri meikkaakaan, voisithan sinä katsella meikkilaukulle jonkun paikan". Jotenkin luin tästä viestistä, että myös päiviksen mielestä Thaimaa voisi olla meidän juttumme.

Tähän rakoon Pattaya Suomi-Seura etsi mahdollisuuksia laajentaa tiloja ja toimintaa. Vuokranantaja, läheinen hotelli ei vuokrannut ainoastaan viereisen alakerran liiketiloja, vaan kerralla kerrostalon kaikki neljä unitia. Joten etsimme hissittömän talon ylimpiin kerroksiin alivuokralaisia. Niihin ei keskiverto päiväkeskuskäyttäjä halunnut kavuta, joten Seuran omaa toimintaa ei niihin hevin löytynyt. Puheenjohtaja Risto Nyman järjesti tiloissa esittelyn, johon änkesin mukaan. Katselin ylimmässä kerroksessa ympärilleni ja ajattelin, että mikä ettei. Kyllä me tästä pintaremontilla saisimme toimivan ja mieleisemme.

Yksi jos toinenkin tiloja itselleen haaveileva vain ihmetteli ja tuumaili ääneen, että mikä ettei, mutta kun sitä tai tätä ja en ehkä kuitenkaan tässä vaiheessa ja täytyy vielä harkita jne. Joten kysyin puheenjohtaja Nymanilta, että mikä olisi Seuran kannalta hyvä vaihtoehto? Tähän Risto, että tietty kun tiloihin kuljetaan samasta ovesta kuin muihinkin sisätiloihin, pitäisi luottamus olla molemminpuolista. Ja että hyvä olisi, jos joku olisi valmis tekemään vuoden vuokrasopimuksen. Sanoin, että jos luottamusta löytyy, niin tuohon käteen hanska ja toiseen tilinumero, niin maksamme vuoden vuokran ja sitoudumme olemaan näillä näkymin silloisen hotellin kanssa tehdyn kolmevuotisen vuokrasopimuksen loppuun.

Vuokra oli noin 130 euroa kuukaudessa. Tulevan Thaikotimme yläpuolella oli vielä vuokrasopimukseen kuuluva huoneiston kokoinen, 50 neliön kattoterassi. Sinne emme koko aikana saaneet aikaiseksi kuin armeijan ylijäämämyymälästä pari riippumattoa iltapäiväsiestaa ja -kaffetta sekä lehtien, mutta myös muuta lukemista varten.

Päivikselle laitoin tekstiviestin, että nyt on meikkilaukulle paikka ja jäin tuumaamaan seuraavaa yhteistä reissuamme. Että mitä sanoo hän tarkemmin ylipäätään Jomtien-Pattayasta ja uudesta Thaikodistamme.