Kävimme aamupäivällä Seven Seasin showroomissa, jossa myyntivirkailijana työskentelevä venäläinen Anastasiia selvitteli kanssamme hoitamista vaativia asioita. Häneltä saimme muun muassa tietää ihan virallisen osoitteen, jota tarvitsee varsinkin viranomaisten kanssa asioidessa. Postikin saattaa tulla varmemmin perille, jos käyttää virallista osoitetta. Muuten taas, jos vaikka neuvoo jonkun perille, voi käyttää pääkadun, Chaiyapruekin nimeä ja sen poikkikatua, soi kolmosta. Ja sen päälle kun kertoo, että Seven Seas Condo Resort ja vielä talon ja huoneiston numeron, tulijan ei pitäisi eksyä. Paitsi että varmasti eksyy, jos ei tiedä, mistä meidät löytää. Seven Seas on kuin suuri kylä. Asuntojakin on noin 1500.
Mutta se raha-asia. Meillähän oli pari kertaa ennen asunnon osamaksun maksupäivää melkoinen ralli, kun piti löytää mahdollisimman hyvän kurssin tarjoavia rahanvaihtopisteitä. En lopulta tiedä, oliko siitä mitään hyötyä, sillä täällä suurempiin käteisellä maksettuihin maksuihin suhtaudutaan vähän siihen tapaan, että kyse voisi olla vaikkapa rahanpesusta. Mutta rahalla siitäkin selvitään.
Thaimaasta asuntoa hankittaessa maksut kannattaisi maksaa kotimaasta pankin kautta. Silloin kaikki menee oikein. Mutta jos menee väärin, pitää vain maksaa palvelusta, jonka tässä tapauksessa rakennuttaja tarjoaa. Käteisellä maksettu summa kerrotaan tietyllä kertoimella, josta saadaan palvelun hinta. Meidän tapauksessamme lisämaksua tuli vähän alle 4000 bahtia eli noin sata euroa.
Seven Seasin porttia vartioivat ihmisvartijoiden lisäksi myös koirat. Jorma yrittää kouluttaa niitä syömään nappularuokaa. Ovat ehkä tottuneet parempaan. |
Ensin emme meinanneet saada taksia, mutta ostoksemme kärryillä kaupan eteen tuonut myyjä soitti hetken ihmeteltyämme jonnekin. Taisi kilauttaa kaverille, sillä muutaman minuutin odottelun jälkeen paikalle ei kurvannutkaan taksi, vaan aivan tavallinen avolavalla varustettu siviilihenkilöauto. Jonkin sortin Uber ehkä kuitenkin. Ja maksukin oli sama 300 paikallista rahaa. Hieman vaihtokurssista riippuen kuljetuksen hinta oli noin kahdeksan euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti